sunnuntai 25. joulukuuta 2016

Einsiedeln...

Jouluaaton ilta katedraalikirkossa oli minulle esteettinen elämys vailla vertaa, jota sanat eivät riitä kertomaan.
Jo kirkon edustalle saapumisessa oli suurta joulujuhlan tunnelmaa; valonheittimet värittivät kirkon mahtavan julkisivun pehmeän punertavaksi, ikkunoista loisti valoa ja tornien kultaukset kimmelsivät.

Olin kirkossa hyvissä ajoin, jo 20:35 istuin siellä, sillä halusin kuulla musiikkiesityksen ennen varsinaista messua.

Onneksi muistin varoitukset kirkon kylmyydestä. Pukeuduin lämpimästi, mutta en tarpeeksi; jo tunnin istumisen kuluttua tärisin kuin haavan lehti. Joillakin oli huopa-alunen puupenkillä. Itse keksin istua käsineideni päällä.

Ajattelin siinä penkillä, että onpa tämä nyt outo ja erikoinen tilanne, istua nyt jouluaattona kylmässä kirkossa.

Katselin, kun väkeä valui hiljalleen kirkonpenkeille, musiikkiesityksen valmistelua ja soittimien virittelyä. Katselin kirkon huikean kauniita maalauksia ja muuuta kirkkotaidetta. Valaistus korosti näiden kauneutta nyt enemmän kuin päivällä käydessäni.

Ja sitten alkoi musiikkiesitys. Sitä kuunnellessa unohtui kylmyys, niin liikuttavan kauniilta kuulostivat viulut, huilu, kosketinsoitin ja mitä ne muut soittimet nyt olivatkaan.

Musiikki oli harrasta, silti lennokkaan kepeää ja pehmeää, soiden puhtaasti kuin soliseva vuoripuro.

Todella koskettavaa ja vaikuttavaa musiikkia tuoden joulujuhlan tuntua mieleeni.

Suuren joulujuhlan tuntua lisäsi ympäristö kirkossa: valot, kynttilät, kukat, joulukuuset, väenpaljous, valaistu kirkkotaide kaikkialla, papit ja munkit. Siis kaikki se loistokkuus siellä.

Itse jouluyön messu sinänsä oli yksinkertainen, mutta kaunis. Messu alkoi kuorolaululla, jota säestivät samat soittajat kuin musiikkiesityksessä.

Messussa kuulin saarnoja, raamatun luentaa (Mariasta ja Joosefista), rukouksia, messuamista. Yksi virsi laulettiin (Stille Nacht). Ja aina välillä oli kaunista kuorolaulantaa ja urkujen soittoa.

Korkeatasoinen, kaunis ja koskettava jouluilta ja -yö päättyi noin 00:35, ja yhtä äänettömästi väki valui ulos kuin oli tullut sisään hajaantuen kirkon edustalla yön hämäryydessä kukin tahoilleen.
Huomenna on pyhiinvaeltajien messu. Sen jälkeen minun on aika jättää tämä Einsiedelnin kylä ja pyhiinvaeltajille tärkeä kohde pyhän Jaakobin pyhiinvaellusteitillä.



1 kommentti:

  1. Hyvää Tapanin päivää!

    Niin tuo joulu jälleen saapui luo köyhän niin kuin rikkahankin. Meidän joulumme sujui todella rauhallisissa merkeissä. Kävimme ravintolassa syömässä ja kuuntelimme musiikkia.
    Olipa hyvä että nautit jouluyön messusta.

    Oikein paljon onnea jatkossakin vaellukseesi.

    S & G

    VastaaPoista