torstai 6. joulukuuta 2018

”Peurajahdissa”

Illan hämärtyessä peurat vierailevat pihallamme, ovat ties miten pitkään vierailleet. Viime kesänä söivät kaikki orvokit. Omenistakin tykkäävät, mutta tänä vuonna niitä tuli vanhaan puuhun vain yksi kappale. 
Peuroja on kuulemma ollut tammen alla ruokailemassa viisi yksilöä. Ajattelin että minua juksataan, sillä yhden tai pari olen itsekin pensaiden takana kesäisin nähnyt. 

Mutta sitten tässä yhtenä iltana viedessäni roskia näin pienen lauman. Tuijoteltiin siinä toisiamme, siis peurat ja minä. Isojakin ne olivat.  Hus sanoin, mutta siinä ne vain jököttivät. Vasta kun aloin huitoa, pari ensimmäistä liikahti mennäkseen. Hetken kuluttua loputkin arvelivat, että parasta tästä kipaista tiehensä. 

Olisipa ollut nyt kamera mukana, olisin saanut kivan kuvan, manasin. Mutta sitten yhtenä iltamyöhäisellä ollessani jo pehkuissa kuulin: ”Hei, nyt ne peurat ovat taas puun alla!” 

Minä pomppasin yöpaidassani ja crocsit jalassa suoraan ulos puhelimen kanssa. Sama tuijotus taas puolin ja toisin. Yritin päästä lähemmäksi peuroja kuvamaan, mutta eikös ne sitten liikahtamaan. 
Tärisin kylmästä pakkasessa pelkässä yöpaidassani, silti innoissani juoksin peurojen perässä. Jotakin olin kameratähtäimessä näkeväni, kun ne vilistivät nurmikon poikki.

Sisällä kun katsoin kuvia, en harmikseni yhtään peuraa nähnyt, viisi niitä nytkin oli, mutta ei yhtään kuvassa. Olisi luullut, että edes yksi, viimeinen olisi kuvassa näkynyt, mutta ei. 
*
Hyvää itsenäisyyspäivää!


tiistai 27. marraskuuta 2018

Ensilumi

Maanantaina satoi viimein lunta pihallemme ja kertaheitolla maisemat valaistuivat. 
Tontillemme on jo kolmatta viikkoa parkkeerattu aikamoinen värikäs vempele. Koko talo tutisi, kun se oli oikein toimessaan.
Tänään vasta kaunista on, kun aurinko helottaa pilvettömältä taivaalta ohuelle lumipeitteelle. 

maanantai 26. marraskuuta 2018

Pikakäynti Helsingissä

Jo oli vilinää ja huisketta heti lauantaiaamusta Kampin torille astuessani. En oikein erottanut mikä liittyi joulumarkkinoihin ja mikä Black Weekendiin. No, eipä sillä väliä. 
Korvia raastavaa musiikkimökää kuului kaikkialla olinpa sitten sisätiloissa tai ulkona kaduilla ja toreilla. Musiikki, vilkkuvat ja häikäisevät valot saivat ohittamaan ihmismassat ja myyntipisteet pysähtymättä mihinkään. 

Suoraa päätä kiiruhdin Akateemiseen kirjakauppaan. Siellä oli näet kirjailijoiden haastatteluja, joita varten olin osaksi kaupunkiin tullut. Akateemisessa oli ladottu kirjauutuuksia pöydille valtaviksi kirjatorneiksi. 
Näiden välistä ihmiset sitten puikkelehtivat napaten kainaloonsa kirjan sieltä toisen täältä. Ehkä tuo kirjojen paljous ja kaikki se häly joka puolella vaikutti, että tällä kertaa maltoin olla ostamatta ainuttakaan kirjaa. 

Taisi olla muuten ensimmäisen kerta, kun palasin Helsinkireissultani ilman uutta kirjaa.

Saaran kanssa etsittiin kahvittelupaikkaa. Vaikeaa oli löytää: kaikki paikat täynnä ja meluisia. Päädyimme lopulta paikkaan missä oli tilaa eikä ihan valtavan pitkää jonoa. 

Mieluusti sitten astelin linja-autoasemalle ja paluumatkalle. Katsos, ei montaa tuntia tarvinnut Helsingin vilskeessä olla, kun jo kaipasin Paimion rauhaan, jossa joulutohinat ovat vielä maltillisia. 

Hyvä niin, tai ehkä olenkin vain tottunut ja jämähtänyt maalaiskaupungin rauhaan, fundeerasin ja fundeerasin enemmänkin: toisaalta meitä maapallon tallaajia houkutellaan lukuisilla alennuspäivillä kuluttamaan ja toisaalta varoitetaan kuluttamasta. Jaa'a mikähän se minunkin hiilijalanjälkeni on?

perjantai 23. marraskuuta 2018

Kohti adventtiaikaa

Paimio valmistautuu kaduilla ja toreilla joulukauteen. 

Tänä viikonloppuna eri paikkakunnilla on markkinameininkiä monenmoista. Paitsi joulumarkkinoita ja -toreja on myös muuta markkinahumua, kuten Black Friday, Black Week, Black Weekend, Black Wineday ja ties mitä. 
Tässä sitä meikäleinenkin saa olla tarkkana, ettei nyt vallan innostu moisista tohinoista.

perjantai 9. marraskuuta 2018

Caminoja muistellen

Vaellukseni pyhiinvaellusreiteillä 2014–2017: 
Kullakin pyhiinvaellusmatkalla kirjoitin miltei päivittäin tänne blogiin ja lisäsin valokuviani mieluisimmista näkymistä. Olen hyvilläni, kun se tuli tehtyä. On näet helppo jälkeenpäin muistella ihmisiä, maisemia, kyliä, kaupunkeja ja pikku espisodeja.
  1. Camino Francés (”Kevätvaellus”) 28.3.2014–18.5.2014: St. Jean Pied de Port–Santiaco de Compostela (47 vaelluspäivää, n. 800-900 km). Ranskan ja Espanjan rajalta Pyreneiden lumisten rinteiden yli Luoteis-Espanjaan.
  2. Camino Portugués 11.4.2015–1.6.2015: Lissabon–Porto–Santiago de Compostela. Ensin Portosta bussilla Matosinhosiin ja sieltä vaelsin Atlantin viertä Espanjan puolelle ja Pontevedran kautta Santiago de Compostelaan (51 vaelluspäivää, n. 600-700 km). Seuraavana aamuna jatkoin junalla Iruniin, josta pääsin reitille Camino del Norte (Biskaijanlahden reitille).
  3.  Camino del Norte 2.6.2015–23.6.2015: Irún–Santandern (22 vaelluspäivää, n. 300-400 km)
  4. Malaga–Córdopa–Sevilla–Cadiz 1.12.2015–23.12.2015: Juna-matkailua kaupungista toiseen, kävelyjä historiallisissa kaupungeissa (matkalla noin 23 päivää)
  5. Talvivaellus I 19.11.2016–13.1.2017: Saksa (Lübeck–Konstanz)–Sveitsi (Märstetten)–Ranska (Le Puy en Velay–Toulouse)–Espanja (Barclona–Malaga (matkalla noin 55 päivää) 
  6.  Talvivaellus II Camino Portugués 21.11.2017–19.12.2017: Portosta sisämaan reitille, ts. perinteistä reittiä pitkin Santiaga de Compostelaan (matkalla noin 29 päivää)
Vielä on upeita reittejä kulkematta!
P.S. Eipä nyt onnistu kommentointi, kun laitoin seuraamisestot päälle. Sähköposti on varma. 

maanantai 5. marraskuuta 2018

Viikonloppukurssilla

Pyhäinpäivä ja sunnuntai vierähtivät joutuisasti Runojen editointi -kurssilla.
Viimetingassa tuli ilmoittauduttua, viimetingassa kuulinkin siitä. Arvelin saavani kurssista pontta, jos ei nyt runoiluun niin käsillä olevaan muisteluiden kirjoittamiseen. Kieltämättä runoilukin kiinnostaa. Jonkinlaisen oman runon haluan luoda muisteluni alkulehdelle. 

Osa kurssin annista oli tuttua asiaa. Esimerkiksi kaikkien aistien hyödyntäminen kirjoittamisessa: Havainnoi eri aistein, muistele omaa ruumiillisuuttasi eri tilanteissa, muistele kokemustasi, mieti miten se vaikuttaa kirjoittamiseesi. 

Tämä toteutuukin miltei huomaamatta kävelyilläni. Kuulostaa yksinkertaiselta, rentoututa mielesi, havainnoi ja kuvaile tuntemuksiasi, kirjoita sanoja – näinhän se mieli toimii muistellessa – ja muistot kumpuavat framille, varsinkin itselle merkittävimmät muistot. Toteutus, siis paperille saaminen, ei minulla suju noin lennokkaasti.

Kurssilla kuulemani aihe oli minulle vieraampi, nimittäin runokäsitys: jokaisella runoilijalla on oma runouskäsitys, millainen, sitä pohdittiin. 

Pohdittiin omaa ja muiden runokäsitystä. Toisin sanoen millaisia vaikutelmia teksti antaa, mitä runoilija haluaa pelkistyksillään ilmaista? Onko runossa esim. vahva luonto- tai muu käsitys? Mitä typografia kertoo runosta ja runoilijasta. Joku painottaa typografiaa, siis muotoseikkoja sisältöä enemmän. 

Itse metsästän sanomaa, verhottua sellaista, kuten esim. Paavo Haavikolla. Mielestäni mitä enemmän runoilija panostaa muotoon, sitä itsekeskeisempää ja kevyempää runoutta, tiedä sitten. 

Runouden keinoina mainittiin runoilijan kauneusihanne, yllätyksellisyys tai että se hämmentää lukijaa. Maailmankuva oli toinen kiinnostava aihe. Esimerkiksi mistä se tekstissä itse kullakin välittyy, missä näkyy ja millaisena?

Ehkä en kaikkea ymmärtänyt vilkkaan keskustelun seasta, mutta virkistäviä olivat pohdiskelut mainituista teemoista ja niiden ympäriltä.

torstai 1. marraskuuta 2018

Nelli ja Nestori - VW Polo

Nellin Polo-auto on taas kerran korjattu, huollettu ja katsastettu. Hän on aamupalallaan keittiön pöydän äärellä ja katselee ulos lokakuiseen aamuhämärään. Nestorikin on siinä ja lukee lehteään. 
Nellin silmät osuvat hämäryyden läpi Polon kimmeltäviin takalamppuihin, eikä hän malta olla tokaisematta Nestorille: Katos ny, kun noi mun autonlamput hehkuva punasina. Nestori vilkaisee, mutta ei sano mitään. 

Nelli jatkaa tuijotteluaan auton perään. Ja mitä pidempään hän tuijottaa sitä eläväisemmiltä, hehkuvimmilta ja kirkkaammilta silmiltä valot näyttävät:

Polo: Katsos Nelli, täällä ollaan valmiina, rautaheppasi odottaa! 
Nelli: Niinpä ja kiiltäväksi suittuna, talvikengät alla. 
Polo: Mihin lähdetään, Nelliseni? Tartu vaan rattiin, niin lähdetään viilettämään! 
Nelli: Mutta mihin me… 
Polo: Älä sinä sitä huoli! Karautamme pisin valtateitä, vaikka pohjoisen, tuntureille porojen luo. 
Nelli: Kävelen mieluimmin… 
Polo: Turha luulo, olen tässä jo tovin varttunut! Nyt Nelli rautahepalla menoksi, vaik ei suurella niin sitäkin ehommalla. 
Nelli: Parempi minun on täältä sinua katsella. 
Polo: Nelli, Nelli, heitä pois epäröinnit! Nouse kyytiin, ja vapauteen, minä rautaheppa heitän sinut taivaan tuuliin! 

tiistai 30. lokakuuta 2018

Rappuharjoittelu

Sunnuntaiselle luontopolulle laitoin vaelluskengät jalkaan. Eivät olekaan olleet moneen kuukauteen jalassa, kenties se syynä jalkaholvin lievään kipeytymiseen.
Eilen sitten päiväkahvilla katselin ulos. Sää vaikutti hyiseltä ja hitusen tuprutteli luntakin. Jospa pitäisin välipäivän, fundeerasin. 

Hetken kuluttua meinasin, ettei parane näin pian torpata hyvin alkanutta kuntoilua. Jalkaholvin arkuus alkoi tuntua tekosyyltä olla lähtemättä lenkille. 

Puin taas paksusti päälle ja laitoin talvilenkkarit jalkaan, ovat näet pehmeämmät kuin vaelluskengät, mutta tavallisia lenkkareita tukevammat. 

No, siinäpä sitten raikkaassa ilmassa astellessani alkoivat askeleni viettää kohti hyppyrin rappusia, ja niitä sitten ylös kapuamaan. Hyvin jaksoin ylös taukoa pitämättä, pulssi kyllä nousi aika lailla. 

Kuura oli tehnyt ne liukkaiksi, joten otin varovasti enkä viitsinyt alas tulla, vaan kiersin yläkautta pururadalle ja takaisin kotiin. Seuraavalla kerralla sitten ylös ja alas ja ehkä perään toinen kerta. Mutta katotaaan.

P.S. Mieluisia linkkejä:
https://www.ammila.fi

sunnuntai 28. lokakuuta 2018

Oinilan jokipolku

Tänään oli upea sää lähteä tutustumaan uuteen Oinilan jokipolkuun. Osallistujiakin oli mukavasti lähes nelisenkymmentä.
Jokivarren luontopolulta oli kauniit näkymät - ainakin nyt kun puut ja pensaat melkein lehdettömiä - Paimionjoelle ja ympäristöön. 

Siinäpä tuli mukavasti ja kuin huomaamatta tehty päivän lenkki. Matkaa kertyi, kun kotoa lähdin päälle neljä kilometriä, pitempikin polku voisi olla. 
Mukavampi ja tehokkaampikin on astella tällaista luontopolkua pienine nousuineen ja laskuineen kuin pisin asvalttia. Roskapussi voisi olla hyvä ottaa mukaan ja kerätä siihen näkyvät muoviroskat.

P.S. Mieluisia linkkejä:

lauantai 27. lokakuuta 2018

Lokakuu

Lokakuu on lopuillaan ja vielä orvokit kukkivat.
Talven tuntua on jo selvästi. Lenkillä astellessani puuskainen viimatuuli tuntui ilkeältä poskipäissä. Tuumailin, että hyvä minun totutella hengityselimiä alkutalven vaihteleviin keleihin. Ei siis auta kuin säännöllisesti pukeutua lämpimänpaksuksi ja lenkkeillä. 

Palkinnoksi saan hyvän mielen ja voin vähän rennommin nauttia tuoreista vehnäpullista voin, juuston ja marmeladin kera. 

Tuolle herkuttelulle on kyllä kohta laitettava stoppi, ei se näet ainakaan laihduta eikä kuntoa kohota. Mutta kun saan vehnäsämpylän valmiiksi lautaselle, kiire on kova syödä, en ehdi edes kuvaa ottamaan. Jos huomenna onnistun, lisään tähän postaukseen. No, katota.
Onnistuin sittenkin aamusella ottamaan kuvan brötchenistäni ennen nauttimista. Paahdan ensin, sitten päälle voita, juustoa ja hilloa tai marmeladia.

Niin, eikä vehnäsämpylöiden herkuttelu ole suinkaan ainoa – muitakin on – niitä en kehtaa edes mainita. 

perjantai 26. lokakuuta 2018

Lukupiiri – Sauvo

Viime tiistaina (23.10.) satoi koko päivän, välillä rankastikin. Oli harmaata, hämärää ja märkää. Huono sää sai minut empimään, osallistuako illan lukupiiriin Sauvon kirjastossa vai ollako hissukseen kotosalla. 
Mutta hyvä kun tuli mentyä, koska oli varsin mielenkiintoista ja virkistävää kuulla muiden mielipiteitä luettavasta. Lukemiseksi oli sovittu Tuula Karjalaisen (2013) Tove Jansson - Tee työtä ja rakasta

Olin ehtinyt lukaista sen vauhdilla läpi ja hätäisesti vertaillakin aikoinaan lahjaksi saamaani: Boel Westin (2008). Tove Jansson - Sanat, kuvat, elämä. Karjalainen sanoo haluavansa keskittyä Toven taiteeseen ja lisäksi hänen aikaansa, sen arvoihin ja kulttuurihistoriaan. Niin tekee Boelkin, vain hieman eri tavoin ja järjestyksessä.

Molemmista kirjoista välittyy Toven rohkea, itsenäinen ja luova elämä. Tove kyseenalaisti ystäviensä yhteiskunnalliset, kantaaottavat näkemykset taiteesta, esimerkiksi ettei taiteen pitäisi alistua suuremmille yhteiskunnallisille asioille. 

Tove oli aktiivinen kuulemaan eri näkemyksiä ja osallistui tilaisuuksiin, mutta suhtautui silloisiin esitettyihin näkemyksiin varauksellisesti. (Huom.: Onko liian voimallista sanoa, että suhtautui kriittisesti?) Hän halusi olla riippumaton ja vapaa: ”…Minä teen työtä itselleni, kenelle muulle minun sitten pitäisi maalata. Yritän vain ilmaista itseäni… Jokainen taiteilija kuvaa, ei vain itseään, vaan myös aikaansa.” (Karjalainen, s. 128.) 

Vapaus oli siis tärkeä Tovelle paitsi taiteilijuudessa se oli tärkeä myös hänen omassa elämässään. Säilyttääkseen vapautensa hän joutui puolustamaan ja olemaan varuillaan vahvojen miesten rinnalla. (Karjalainen s. 126-131.) 

No, olen hyvilläni, että tulin lukeneeksi molemmat kirjat Toven elämästä ja taiteilijuudesta. Itseäni innoittaa mm. Toven omaperäisyys, riippumattomuus, itsenäisyys, rohkeus, ahkeruus ja aikaansaamiset. Mutta ei parane häntä liikaa ihailla, sillä itse ”ei voi olla vapaa, jos ihailee liikaa toista”. Kaiken kaikkiaan paljon näistä teoksista riittää ammennettavaa, aina vaan.


P.S. Mieluisia linkkejä:
www.odysse.info

lauantai 20. lokakuuta 2018

Verkkaista kävelyä

Peruskuntoa ja kestävyyttä on nyt hyvä aika kasvattaa, ja sääkin on otollinen
Minulle se tarkoittaa verkkaista lenkkeilyä. Toisin sanoen kävelen lenkillä noin 50-60 % sykevauhdilla maksimisykkeestäni. Tosin en tarkkaan tiedä maksimisykettäni, arvioin vaan. 
Verkkaista kävelyvauhtia on vaikea ylläpitää, pakkaa näet väkisin syke nousemaan, varsinkin metsäpoluilla. Mutta ei se mitään eikä ole niin tarkkaakaan, kunhan vähän seurailen, jotta kunto nousee. 

Jonkin aikaa pidennän kilometrimääriä ja lenkkeilyaikojani. Tänään kävelin noin kahdeksan kilometriä. 
Jossain vaiheessa lisään vauhtia rivakammaksi, mutta toistaiseksi hissukseen.

torstai 18. lokakuuta 2018

Piipahdus Helsingissä

Eilen käväisin bussilla Helsingissä. Ihmeellisen lauhaa ja tyyntä oli lokakuiseksi sääksi.  
Sanaston toimistossa, Korkeavuorenkadulla, käväisin erinäisiä asioita selvittämässä. Ja tietysti Akateemisen kirjaosastolla. Siellä oli nyt niin kuin useimmiten paljon ihmisiä lueskelemassa ja katsastamassa kirjauutuuksia. 

Akateemisen Kirjakaupan ja Stockmannin välisellä aukiolla oli epätavallisen paljon kerjäläisiä, nuoria naisia. Heitä lähestyi kolmen ja neljän hengen ryhmissä paperimukia ojentaen ensin oikealta, sitten vasemmalta. 

Tottumaton kun olin, tuntui se ikävältä varsinkin nykyään, kun ei ole kolikoita eikä seteleitäkään lompsassa, erilaisia kortteja vaan. 

Mietin, että tuleekohan aika, jolloin ojentavat paperimukin sijaan maksupäätettä tai jotain muuta vempainta. 

keskiviikko 10. lokakuuta 2018

Lukupiiri – vielä luetusta

Eilen oli viimeinen PDT-käsittely Tyksissä, toivottavasti viimeiseni. 
Turun Kauppatori on muutosten myllerryksessä (9.10.2018)
Vähän hirvitti osallistua lukupiiri-iltaan (Paimion kirjastossa) silmänalus turvonneena. Mutta halusin niin mieluusti kuulla muiden lukukokemuksia Kyllikki Villan Pakomatkalla -kirjasta (2007). 

Samamielisesti totesimme kirjasta puuttuvan paikka- ja ympäristökuvauksia; kaivattiin tarkempaa kuvausta millaiselta esim. Lissabonissa ja St. Helenan saarella näytti. 

Kotona pohdiskelin kirjaa vielä tarkemmin. Ja minusta kirja ei kuulukaan varsinaiseen matkakirjan tai matkaromaanin genreen. Kirjan lisäotsikkokin Toinen lokikirja antaa vihjeen kirjan sisällöstä. 

Toisin sanoen Villa pitää lokia merenkulkijan tapaan matkailunsa (seilaamisensa) vaiheista. 

Tässä hän mielestäni onnistuu kertoessaan, miten ja milloin siirtyi kohteesta A kohteeseen B ja kuvatessaan matkallaoloaan, vaikeuksiaan, huoliaan jne. Itse en oikeasti kaivannut tällaiseen kirjaan ympäristökuvauksia. Haluan nähdä itse. 

Ajattelen näet, että kukin näkee ja kokee ympäristönsä omalla tavallaan, kiinnostuksensa mukaan. Toiset havainnoivat kasveja, luontoa, toiset koluavat museot, kirjakaupat ruokapaikat jne. ja kirjoittavat sen mukaan, ja ehkei näin logimaisesti vaan perinpohjaisesti käyntikohteistaan. 

Ja arvelen Villan halunneen pitäytyäkin tiukasti juuri logikirja-genreessä, jos sellaista nyt on (minulle on). Eritoten minua kiinnosti ja innoitti tässä kirjassa vieläkin se, miten hän ylipäänsä iäkkäänä naisihmisenä selvisi vuonna 1991 maanosasta toiseen, mitä teki, miten eli ja millä lailla liikkui.

maanantai 8. lokakuuta 2018

Mökkiläisen jäähyväiset

Lauantaiaamusella heräsin mökillä vasta kahdeksan maissa, siis tavallista paljon myöhemmin. Oli ollut lämmin nukkua, nukuin mainiosti tämän viimeisen yön. Mutta nyt oli tullut aika hyvästellä tämä paikka, tämä rauha, hetket Fågelholkissa. 
 Mietin vielä punkkani lämmössä: On ollut hyvää olla hiljaisuudessa, nauttia yksinolosta, kesän lämmöstä, loikoa mietiskellen, lukea, kirjoittaa. 
Kirjoittamisessa ja lukemisessa pääsin hyvään alkuun. Sain muun muassa tehtyä raamit muistelemisen etenemiselle, kaavailtua sisältöä, käytyä läpi muistivihkoni, kalenterini ja osoitekirjani. Tosin paljon säilömääni jäi vielä läpikäymättä, vielä tarvitsisin yksinoloa… No, katsotaan. 
Auto on lastattu. Keitin vielä kupposen pikakahvista. Katselen hyvästellen vanhaa mäntyä mökin pielessä, vanhoja koivuja, linnunpönttöjä, leppiä, katajia, oljenkeltaista kaislikkoa, vastarannan hiljaista näkymää, ruskaa etäällä, tyyntä merenlahtea… – luonto on vaiti – menneen kesän haikeus hiipii hetkeksi mieleeni ja sitten suuri kiitollisuus tämän kaiken kokemisesta, olen ollut onnekas. 
Nämä kuukaudet Fågelholkin rauhassa, luonto ihan siinä käden ulottuvilla, kahvihetket terassilla, lintujen hyörinän katselu ja niin edelleen ovat olleet taas yhden haaveeni täyttymistä – mitä seuraavaksi? kysyn. Sydämeni vastaa: no, se on sinulla menossa. 
*
P.S. Mieluisia linkkejä:
www.odysse.info