Kesäkuu kaunoinen mennä vilistää – kesälämmössä nurmikot viheriöivät, kukat sädehtivät, lehvästöt tanssivat, suorastaan melskaavat.
Toisaalta luen, että korona on ohi, toisaalta taas, että yhä virus on keskuudessamme. Niin tai näin, varovaisuus, maltti on yhä paikallaan.
Oudolta tuntuu taas liikuskella turuilla ja toreilla ihmisten paljoudessa, mutta ah, niin mukavalta…
Raparperit ovat kasvaneet lyhyessä ajassa valtaviksi. Kukkavarret olisi pitänyt leikata jo ajat sitten, mutta jääköön nyt tuo näyttävin ohikulkijaa ilahduttamaan.
”Kuules Nestori, ei täs iäs enää mittää tortui eikä muitaka leipomuksia syörä”, sanoi Nelli tiukasti.
Tunteja myöhemmin Nellin piti mennä lähikauppaan ruokaostoksille. Kaupassa hän kulki leipähyllyjen ohi ja tuli vastakkaiselle leivosvitriinille. Siltä seisomalta Nelli pysähtyi tuijottamaan vitriinin herkkuja. Voi että ovat mehukkaan ja tuoreennäköisiä, tuo keltavalkoinen juutokakunpalanenkin, jupisi Nelli itsekseen. Ja tuo kermainen mansikkaleivoskin!
Nelli ei pystynyt vastustamaan kiusausta ostaa itselleen mansikkaleivosta, ja vain itselleen. Ei hän nyt voinut paljastaa ostostaan Nestorille, olihan hän juuri sanonut, ettei mittää torttui…
Kotona hän vaivihkaa tyhjensi ruokakassinsa. Tarkisti sitten, ettei Nestori ollut näkemässä ja livahti leivosrasian ja lusikan kanssa vaatehuoneeseen ja sulki oven. Nelli herkutteli, nautti antaumuksella muutaman lusikallisen, kunnes kuului:
”Nelli, missä sä olet, oleks sä täällä?” Suu täynnä leivosta Nelli ei saanut vastatuksi ja kauhukseen näki ovenkahvan liikkuvan ja ovi aukeni… ja Nestorin suu…
Hyvä ettei Nelli pelkästä häpeästä leivokseensa tukehtunut.
