Kunnon metsäpatikka

Meni vähän överiksi eilen, kun päätin kiertää Paimion polun pitkästä aikaa.
Suomen luonnon päivä oli mahdottoman kaunis ja houkutti liikkeelle.

Jo kuukausien varovaisuuden jälkeen paloin malttamattomana kokeilla ja testata kuntoani vähän pidemmällä lenkillä kuin mitä viime aikoina olen tehnyt.

Muistin, että Paimion polku on 13 km, mutta kun viimein tulin reitin loppuun, opasteessa olikin 15 km.

Moves´in mukaan päivän kertymäksi tuli 18,2 km, askelia 26385 ja kaloreita kului 764. Aikaa tuohon pinnistykseen kului 4:43 ja toisen kellon mukaan 5:23 tuntia. Moves ei lisää kertymiin pysähtymiäni. Ja niitä kertyikin oivallisesti.

Tavan takaa pysähdyin valokuvamaan metsää, polkua ja sieniä. Välillä jäin ihmettelemään pihlajia, joiden oksat notkuivat isoista oranssinpunaisista pihlajanmarjoista. Välillä pysähdyin ravistelemaan inhottavia hirvikärpäsiä hiuksistani. Miten ne pääsivätkin hiuspehkooni hiiviskelemään, vaikka oli vaalea lätsä päässä. Puolukat näyttivät kypsiltä monin paikoin, niitä piti maistella.

Sieniä kaikenlaisia oli metsässä vaikka millä mitalla. Minusta ne näyttivät siellä täällä väriläikkinä kuin metsän kukkaset ikään. 

Maasto oli paikoin vaikeakulkuista. Vaelluskengät olivat tarpeen.

No, lujille päivän hidaskulkuinen patikkani otti, mutta pääsin kuin pääsinkin kotiin ja omin avuin!

Suomen luonnon päivä

Hyvää Suomen luonnon päivää!

Päivän kunniaksi tein heti aamutuimaan pienen kierroksen piha-alueellamme. Sienet sen kun vaan leviävät ja voivat hyvin.

Sattuipa kaunis kaunis päivä, eikä sateita ole luvassa!

Syksyn tuntua

Tänään sataa, eilen satoi ja viime viikolla useimpina päivinä satoi oikein kunnolla. Ehkä se tietää vähälumista ja lyhyttä talvea.

Jatkuvat sadekelit haitannevat kuitenkin maanviljelijöiden sadonkorjuuta enemmän kuin minua. Ei tarvitse pitkään pitää poutaa, kun voin tehdä suunnitellun lenkin.

 

Kiintoisaa on ollut ulkoillessa seurata erilaisten sienten ilmestymistä vähän sinne sun tänne. Syksyn kasvit, monet kukat näyttävät sateen kastelemina erilaisilta, vähän alakuloisilta. Sinnikkäästi ne vaan jaksavat kukkia ja värittää tienvartta.

 

 

Illan hämäryys koittaa yhä aikaisemmin. Sytyttelen valoja, etten vallan nuukahda niin kuin sateen kastelemat kukat.

Sateinen sää ja hämäryys saavat katseeni pysähtymään kirjakasoihini ja poimimaan jonkin lukemattoman iltalukemiseksi.

Nyt on menossa Haruki Murakamin Kafka rannalla ja Mirkka Rekolan Tuoreessa muistissa kevät. Viime viikolla sain vihdoin luettua Ulla-Lena Lundbergin Marsipaanisotilaan ja Jään.

Tässä sinulle sateen kastelema ruusu!

Pikavisiitti Tampereella

Syy lähteä lauantaina juuri Tampereelle oli osteopatia.

Jokin aika sitten Cafe Atsaleassa kuulin vallan erinomaisesta ja tehokkaasta osteopaatista, jolla on vastaanotto Tampereella.

Kuulemani kuvaukset osteopaattisesta hoitomuodosta olivat vaikuttavia. Ylistystä kuunnellessani alkoi tuntua, että osteopatia voisi olla avuksi minullekin. Haluaisin nimittäin kovasti jo, että olkapää-hartiaseutuni olisivat samassa kunnossa tai lähes yhtä vetreät kuin ennen lähtöäni Kevätcaminolle. Ei kun sinne osteopaatille!

Noin tunnin verran manuaalinen hoito, kehon eri osien läpikäynti, kesti. Osteopaatti oli kovasti imponeerattu vaelluksestani. Siinä erinäisiä tapahtumia kertoessani hän sujuvasti manipuloi kipeitä lihaksia, kiinnityskohtia ja ties mitä, etten oikein huomannutkaan. Kipeimmät kohdat ylittyivät siinä Kevätcaminoni sattumia muistellessa.

Turhaan en ylistystä ottanut onkeen, sillä olo oli käsittelyn jälkeen keijumainen, mukavan kevyt. Parasta oli, kun kuulin osteopaatilta että "mikään paikka ei ole rikki". Jatko-ohjeeksi sain, että kannattaa syödä hyvin, levätä ja tunnustella oloa pari päivävää ja sitten taas liikkeelle ja liikuttelemaan. Mikäs olikaan minusta sen mukavampaa kuultavaa!

Ilta kului hyvän ruokailun merkeissä – tapaslautanen lisukkeineen alkuun: Cabrales-vuohenjuustoa, laventelihunajaa, taatelia, salamista, aurinkotomaattipastaa, grillattua munakoisoa, marinoituja herkkutatteja, kormakanaa ja mangochutneyta.

Pääruoka: Siikaa ja feta-rucolasalaatti.

Tampereen kirppikseltä tarttui mukaani värikäs vanha taulu. Signeeraus L H. 1957, aivan tuntematon.

Sunnuntaikierros Teijossa

Hyvä lähteä vähän liikkeelle kirjallisten puuhailujen parista, vaikka en oikein olisi malttanut. Tänään sitten Teijon suuntaan.

Ensin pikakäynti Teijon telakalle, jossa Hjördis on viittä vaille valmiina huollosta taas merille.

Seuraavaksi iltapäiväkahville Teijon Masuunin Galleriaan. 



Galleriassa esillä mm. taidemaalari John Sycholdin teoksia.

Kahvittelun jälkeen käyskentelyä Teijon ruukin vehreässä ympäristössä.

Teijon vanha kirkko - "Suomen pienin kivikirkko".

 

Mathildedalin  ”putous” siinä keskustassa.

 

Näkymä Strömman vanaha kanavan (1896-1898) kääntösillalta.

 

Syysasteri

Naapurilla on upea syysasteriaita. Ryhdikkäänä ja rehevänä se on säilynyt vuodesta toiseen.

Olen pitkään väittänyt mielessäni kukkien olevan elokuunastereita (Aster amellus). Kun tarkemmin perehdyin asterien moninaiseen ja värikkääseen maailmaan, niin syysastereita (Aster novi-belgii) ovatkin.

***

On povattu, ettei tulisi hyvää sienivuotta sydänkesä kun oli rutikuiva.

Montaa sadepäivää ei näköjään tarvitse olla, niin itiöemiä pulpahtelee sinne tänne - ruohikolle, kannon kylkiin jne. näkyviin.

"Maltti on valttia"

Tuo vanha sanonta ”maltti on valttia” pitänee paikkaansa vähän kaikessa: herkuttelussa, liikunnassa, jne. Ja pitkään istuminenkin on haitallista ilman taukoa.

Näiden Cafe Atsalean Brita-kakkujen herkuttelu vaatii piiitkän lenkin, jottei ”aivosumu” vaivaisi. Juuri kun olin jo puolessa välissä leivoksen syöntiä, aah niin ihanan, radiosta kuului varoituksen sanoja sokerikoukkuun joutumisesta. Siinä meinasi herkku juuttua väärään kurkkuun.

Liiallinen hiilihydraattien ja varsinkin sokerin nauttiminen aiheuttaa kuulemma aivosumua ja huonon ihon, vanhentaa, jne.

Istuminenkin on pahasta. Sekin lihottaa keskivartaloa, on haitallinen aineenvaihdunnalle ja mitä kaikkea.

Mutta mitäs teet, kun on pakko näpytellä vempaimia, lukea, kirjoittaa ja hyvää dokumenttiohjelmaakin haluaa joskus seurata.

Meikäläisen kohdalla ikä ei enää auta, vaan pahentaa haittoja. Ainoa pelastus, ettei vallan rapistuisi, lienee liikunta, liikunta ja liikunta. Liikkuminen, jumpat ja venyttelyt kuulemma sallivat kohtuullisen herkuttelun silloin tällöin – onneksi.

Vaellushaaveilua

Lounais-Suomen kauniista ja vaihtelevasta luonnosta huolimatta mieleni haikailee jälleen vaeltamaan ikivanhoille pyhiinvaellusreiteille. Ja kokemuksesta voin sanoa, että tämä haikailu matkantekoon vallan intoutuu lenkkeilyn ja kunnonnousun myötä.

Voisin aloittaa toisen Caminoni joko Ranskan Toulousesta tai Pariisista, mutta vaeltaisin nyt toista reittiä Roncesvallesiin. Kevätcaminollani se ei käynyt päinsä, sillä tämä Route de Napoleonin reitti oli suljettu valtavan lumimäärän takia. Toinen mahdollinen reitti olisi vaeltaa Portugalin Lissabonista Vigoon saakka tai uudelleen Santiago de Gompostelaan.

No, jää nähtäväksi, toteutuvatko vaellussuunnitelmani. Ensin on saatava keskeneräinen artikkeli valmiiksi - katsotaan sitten.

Sain tässä taannoin kiinnostavan kirjavinkin:

Kallio-Visapää, Sinikka (1952). Santiagon simpukka. Matkaesseitä ja kuvasarjoja Espanjasta. Helsinki: Otava. 361 sivua.

Kirjan sain vielä lainattua Uudenkaupungin kirjastosta. Kirjailija kuvaa vuolaasti Espanjan matkaansa pyhiinvaellusreiteillä, joissa hän tosin kulki lentokoneella, junalla, mutta pääasiassa autolla. Hän ei tainnut jalkojansa juuri maan kamaralle asettaa paitsi suurkaupungeissa ja joissakin kylissä maisemia tai näkymiä valokuvatakseen. Useasti hän poikkesi katedraaleihin maalauksia ja taidetta pylväissä ja porteissa ihailemaan. Näitä havaintojaan hän sitten kuvaa värikkään lennokkaasti, melkeinpä lyyrisesti.

Kallio-Visapään kirja on täynnä kulttuurihistoriallisia kuvauksia maalaustaiteesta, taiteilijasuuruksista, rakennustaiteesta, katedraaleista jne. joita hän kohtasi pyhiinvaellusreiteillään.

Tunnustan, että paikoin silmäilin nämä kohdat yli. Minua olisi kiinnostanut enemmän kuvaukset itse kulkemisesta, siis itse vaeltaminen teillä ja toreilla kuin Espanjan kaupunkien laajat kuvaukset hallitsijoista ja kulttuurihistoriasta.

Niin, paikoitellen tuntuu, että kirjoittajalla on ollut kunnon puheripuli, siksi jouhevasti häneltä pursuaa historiallista tietoa, legendoja ja tarinoita menneiltä ajoilta.

Kunnon lenkki

Pitkästä aikaa sain tehtyä kunnon ja vauhdikkaan puolentoista tunnin lenkin.

Moves -sovellus on hyvä kannustaja. Näen siitä kuljetun matkan, ajan, askelmäärän ja kulutetut kalorit.

Uskalsin lähteä Rivonmäenpolulle, sillä kunto alkaa olla reilassa, ja pahin helle on hellittänyt.

Pidän näistä Lounais-Suomen männynkäppyröistä, metsäpoluista, jäkäläisistä kallioista ja kivenlohkareista.

 

Superkuu

Yöllä Halikossa taisi näkyä superkuu (http://yle.fi/uutiset/superkuu_nakyy_illalla_kaakkoisella_taivaalla/7403098).

10.8.2014 (00:28)

Niin tai näin, upeasti kuu maalaili ja valaisi elokuista yömaisemaa.

Punaherukat

Punaherukat ovat mehevän mehukkaita parhaillaan. Ne oikein nauravat tuolla pensaissa ja odottavat poimijaa.

Suunnittelin unohtaa niiden keräämisen, kun viimevuotisetkin ovat vielä pakastimessa. Mutta eihän niitä sinne nyt voi jättää - punakiiltävinä loistavat aina kun katsonkin sinne päin.

Eilen aloitin keräilyn ja jatkoin tänään heti ukkoskuuron väistyttyä. En vain tiedä mitä niillä teen ja mihin mahtuvat – keräilen nyt joka vuotuisen rutiinin tapaan, jospa noutaja tulisi. 

Toisin sanoen, jos punaherukat kelpaavat sinulle, niin täältä joutaisi. Tosi puhtaitakin ovat, kun sadekuuro juuri huuhtoi.

Helletuntemuksia

Viime hellepäivinä on ollut vaikeaa löytää varjoa ja suojaa auringolta.

Ihmeen polttavalta aurinko tuntuu iholla. Pitkään en voi istuskella varjonkaan alla, vain kahvikupposen tai vesilasillisen verran.

Lukeminen ei luonnistu lainkaan: kaikenlaiset pörriäiset ja hyönteiset pyörivät siinä ja häiritsevät keskittymistä, laskeutuvat iholle, ja taas kiiruhdan sisätiloihin.

 

Ei sen helpompaa sisällä: hiki virtaa, siirryn paikasta toiseen, teen välistä yhtä ja sitten taas toista, keskittyminen on vaikeaa.

 

Jos nyt kuitenkin pesisin perunat - selkeää ja yksinkertaista, ei analysointia - sen kun vaan jynssäät.

 

Ja siksi toisekseen Santeri Ivalo on oikeassa, kun sanoo jossain: ”Mielialat vaihtelevat ilmojen mukaan.”

Kävellen Cafe Atsaleaan

Eilen kävelin hellesäässä tähän mennessä pisimmän lenkin sitten kevätcaminoni. Houkuttimena oli noin runsaan viiden kilometrin päässä kesäkahvila Cafe Atsalea.

Mutkaista autotien piennarta kävelin. Osassa matkaa sain kävellä ruohikossa, sillä jalankulkijalle ei ole jätetty minkäänlaista kaistaa.

Käveleminen tuntui yllättävän kankealta. Se sai mieleni päivittelemään, olenko tosiaan kävellyt koko pyhiinvaellusreitin Ranskan puolelta Espanjan halki Santiago de Compostelaan.

Matkalla näin tällaisen mobiilisaunan - se olisi aika kiva juttu taimikossani tai siellä kallion päällä.

Kesäkahvilaan kannatti tulla, sillä Brita-kakku maistui vallan ihanalta ison kahvikupposen kera.  Oli mukavaa käyskennellä Astan kukkivassa puutarhassa ja katsella kesäistä satoa. Asiakkaita näytti kulkevan jatkuvana virtana.

Salaattiannos näytti houkuttelevan tuoreelta. Raikkaalta ja virkistävältä se maistuikin.