Pilarikataja

Vihdoin löytyi luonnonsuojelulain nojalla rauhoitettu puumainen pilarikataja Paimion Kalevalta. Monia ihmisiä vaivasin asialla - kiitos teille kaikille.

Rungon vuosirenkaista voisi laskea katajan todellisen iän.

Ensin piti löytää Kaarelan tila, sillä luin pilarikatajan sijaitsevan siellä. Tarkempaa tietoa ei ollut.

No, tänään sitten kauniissa lauantaisäässä lähdin lenkille Kalevan suuntaan. Kävelin Kalevantietä pitkin Ylimarkulaan päin. Parin talon kohdalla pysähdyin kyselemään kunnes tärppäsi.

Kaarelan tila löytyi, kiitos avuliaiden ihmisten. Ja sitten lopulta löytyi helpotuksekseni ihminen, joka tiesi tarkkaan missä kataja sijaitsee. Hänen avullaan pääsin katajavanhuksen luo. Näin sen kaatuneena laatta vierellään kuin hautakivi.

No, ei se minua paljon surettanut - olin ilahtunut, että ylipäänsä iäkäs ja pitkä (arviolta lähes 15 metrinen) kataja laattoineen löytyi ja saatoin valokuvata sen.
 

Matkalla Kevolassa näin komealla haavalla värikkään haavankeltajäkälän (Suomen jäkäläopas 2011, s. 506).

***

Kotipihanhavaintoja





Taulun hankinta

Netissä bongasin Hindénin taulun. Aikani pähkäiltyäni ostinkin sen sitten eilen.
Vanha on ja kärsinytkin ajan saatossa, mutta ei se haittaa. Pidän taulun väreistä ja meriaiheesta.

Karunan kirkon hautausmaalla Hindénin (1868-1953) hauta on hyvässä hoidossa.

"Silkkikivi"

Varsinais-Suomen kunnissa on kartoitettu useita luonnonsuojelukohteita. Paimiossakin niiksi on luokiteltu muutama. (Velmala, L. 1967.)

Yhtenä päivänä käytiin Saaran kanssa tarkistamassa helpoiten löytyvä: luonnonsuojelulain mukaan rauhoitettu Silkkikivi. 

Laatan teksti näkyy aika himmeänä. Kokonaisuudessaan siihen on kirjoitettu seuraavasti:

SILKKIKIVI
Enne vanhan ku tultim pitkäst matkast kirkol jalkasi,
ni vast täsä kivel pistettin kenkät jalkka ja silkkihuivi päähä.
Ei tämä mikkän korkkia ol, eikä täält oikkiastas näekkä mihenkä,
mut on tämä tukevaste maas kiine.
Ote Pekka Saariston kirjoittamasta näytelmästä Silkkikivi
Kivi on luonnonmuistomerkkinä rauhoitettu.
Turun ja Porin Lääninhallituksen päätös N:o 147515501 H83360

Ehkä pikkuhiljaa löydän muutkin kohteet - mikäli löydän postaan niistä myöhemmin.

Hääräilyä taimikossa

Taimikossa käyskentely ja hääräily käy tehokkaasta kuntoilusta. Kolmisen tuntia ehdin heinätä ja tarkastella kuusentaimikkoa, mutta sitten alkoi sataa.

Tällä viikolla onkin satanut kolme päivää perätysten. Keskipäivällä näytti, että tulisi poutapäivä, mutta ei. Taivas muuttui kauttaaltaan harmaaksi ja sade sen kun vaan yltyi rankkasateeksi.
 

Pellon metsitysalueella ohdakkeet, heinät, nokkoset, virnat, matarat, nätkelmät, angervot ja ties mitkä kaikki jaksavat kasvaa kilpaa kuusentaimien kanssa – aina vaan, vuodesta toiseen.
No, kyllä kuusentaimet ovat jo voitolla ja pärjäävät. Joukossa on vain jokunen pienempi taimi, niitä vähän auttelen.

Päätehakkuualueella taas taimikon riesana ovat heinää enemmän lähinnä haavat, pihlajat, lepät ja pajut. Niistä minun onkin vaikeampi päästä eroon - ovat jo niin vahvistuneet, ettei oksasakset riitä.

Sankan heinän seasta ilmaantui heleitä kurjenkelloja.

Tärkeitä tietokirjoja

Vastikään sain käsiini kaksi tärkeää ja kiinnostavaa tietokirjaa:
1. Suomen Rengastusatlas II (2014). Tämä tuhti teos on jatkoa ykkösosalle (2013) ja samalla viimeinen osa.
2. Suomen rupijäkälät (2015). Kirja on ensimmäinen suomenkielinen rupijäkäliin keskittynyt opas. Sen sanotaan olevan luontevaa jatkoa Suomen jäkäläoppaalle (2011).

Molemmat kirjat toimivat paitsi asiantuntijoiden työkaluina myös oppaina harrastelijoilla. Näiden avulla luonnossa kulkija taikka metsän tallaaja voi halutessaan ja kiinnostuksensa mukaan laajentaa lajituntemustaan.

Kirjoissa maallikkona koen lajikatsaukset tiivistelmineen varsin hyödyllisiksi. Niiden avulla voin harjaannuttaa kätevästi sekä lintu- että jäkälätuntemustani ja kerratakin – omaan tahtiini – mikä avartaa luontokuvaani. Sitä paitsi kauniit ja selkeät kuvat ovat ilo silmälle.

Rengastusatlasta kokeilin seuraavasti: Sanoin hänelle, minkä linnun näet pihalla? Sanoi, että harakan.
Seuraavaksi katsoin sisällysluettelosta, että harakan (Pica pica) lajikatsaus rengastus- ja levinneisyystietoineen löytyy sivulta 622. Lajitiivistelmästä luin hänelle viimeisen kohdan: ”Rengastuslöytöjen mukaan suomalaisen harakan ikäennätys on 18 vuotta, 10 kuukautta ja 28 päivää.” Eipä uskoisi, että harakka saattaa noin vanhaksi elää!

Taimikossa tapahtuu

Vuoden aikana taimikkoni on rehevöitynyt valtavasti – miltei pöheiköksi.

Vaikka viime kesänä sain raivausapua, näyttää se nyt siltä kuin sitä ei olisi hoidettu moneen vuoteen. No, ties miltä näyttäisi, jos siellä ei olisi käyty lainkaan. 

Kaiken kaikkiaan taimet ovat sentään jatkaneet hyvin kasvuaan pitkästä heinästä ja roskapuusta huolimatta.

Toivon, että sää olisi otollinen tehdä raivausta, siis ettei sataisi jatkuvasti. Hellekään ei ole hyvä. Se kun vie voimani parin kolmen tunnin kuluttua.

Heinät saavat olla – kyllä taimet niistä jo selviävät, mutta pahimpia ovat vinhasti kasvavat koivut, lepät, haavat jne. Niistä olisi nyt kiireen vilkkaan päästävä eroon.

Angervohopeatäplä

Kyllä se siitä taas

Camino-kävelyistäni (Camino Portugués ja Camino del Norte) on kulunut jo kolmisen viikkoa. Ja oloni kotona alkaa asettua uomilleen.

Rinkan purun jälkeen ensimmäinen viikko meni oikeastaan monen asian etsimiseen, kuten mihin gömmasin ennen matkalle lähtöä kirjastojen kortit, bonuskortit ja muut kortit, avaimet jne. Monet salasanat olivat aivan hukassa.

Palautumistani ovat vauhdittaneet läheisten tapaamiset kuin myös uintireissu Paraisilla ja käynnit Tammisaaressa ja Turun Kasvitieteellisessä puutarhassa.

Merellisessä Tammisaaressa oli mukava pistäytyä ja käyskennellä. Paitsi, että ruokailtiin tuli nähtyä museossa näyttely Helene Schjerfbeckistä.

Kasvitieteellisessä puutarhassa näyttäytyy monipuolinen ja ihmeellinen kasvien maailma. Jättilumme on aivan aukeamaisillaan.

 

Kameliajasmike

 

Likusterisyreeni

 P.S. Poistin perhoskuvan, sillä se kuuluu seuraavaan postaukseen.

Tyhjäkäyntiä

Kevät- ja Kesäcaminon jälkeen olen ollut hämilläni mihin nyt ryhtyä.

Jatkan kyllä säännöllistä kuntoilua. Kaikkeen muuhun ryhtyminen onkin toistaiseksi epävarmempaa.

Lenkillä katselen kedon ja ojanpientareiden heleitä kesäkukkia: leinikkejä, nätkelmiä, mataria, saunakukkia, saunioita, kärsämöitä, apilat jne. Kaikki nämä ovat kauneimmillaan omassa ympäristössään.

Edessäni vähän matkan päässä tuulen puuska pölläyttää pienen hiekkapilven. Samassa muistan, miten Atlantin rannalla vieno tuuli lennättää hienoa hiekkaa kasvoilleni. Ja saan silmiini sinisen meren, sen valkoiset vaahtopäät ja taivaalla kaartelevat lokit. Kävelemäni caminot ovat vielä hyvin pinnalla.

Rinkkani olen puhdistanut ja tuulettanut. Samoin makuupussin. Molemmat on pakattu säilytyspusseihinsa. Hyvin toimivat molemmat. Niitä en vaihtaisi toisiin.

Sen sijaan vaelluskenkäni taitavat olla lopussa. Kuumuus ja pitkät asfaltoidut tiet kuluttivat pohjia tehokkaasti. Tuskin niistä on enää seuraavalle kävelyreissulle. Huolsin ne kuitenkin – kaiken varalta; putsasin, rasvasin ja laitoin säilytyslaatikkoonsa.