Kissavahtina

Tässä yhtenä heinäkuun viikkona sain kutsun kissavahdiksi. Sitä olinkin jo tovin odottanut. Taisi se kissa vielä muistaa minut, heti hypähti laukulleni. 

Harmi vain etten ollut kunnossa alkukesän taimikonhoidosta; ympäristöön tutustuminen jäi kovin laihaksi. Pari lenkkiä sain tehdyksi kauppareissun yhteydessä. 

Mukavaa vaihtelua oleiluuni kissan kanssa toi W:n ja K:n kutsu iltapalalle pieneen italialaiseen ravintolaan Limoneen. Todella piristävää. Minulla taisi olla vaan mahdoton puheripuli heidän kanssaan. En näet ollut vähään aikaan ihmisten kanssa puhellut.

Kaupassakin kun kävin, niin mykkänä ja toisiaan väistellen ihmiset tekivät ostoksiaan – koronatartunnan pelossa siis.  

 Kanniston koulu

 Olin miettinyt, että minkälaisen jekun kissa tällä kertaa mulle keksii. Näyttikin jo ettei mitään jekkua tällä kertaa, kunnes sitten viimeisenä päivänä illansuussa päästi aikamoiset plörövetelät laukkuni päälle. 

Hyi kauhistus! En meinannut näkemääni uskoa ja mikä haju. Taisi olla kuitenkin omaa syytäni, kun annoin sen siinä niin pitkään koisia, lähes kolme tuntia. Oli niin tyytyväinen ja rauhallinen matkalaukkuni päällä, kurkisti välillä missä olen, etten raskinut. 

No, mitäs tapahtumasta, siitä sitten nopeasti korjaamaan ettei pahemmin imeydy. Rauhoituttuani sain kaiken siististi pois, hajunkin, pahvinpaloilla ja pesuaineella kostutetulla paperilla  Onneksi laukun vetoketju oli kiinni. Saarasta se oli uskomatonta, ei ole koskaan ennen moista tehnyt! 

Taisi kissa olla stressaantunut ja ikävissään, kun olin niin pitkään. Joka päivä yritin vähän leikkiä, ja aina kun istahdin tuli se siihen kiehnäämään, jolloin tovin silittelin. Jotenkin tuntui, etten osannut oikealla tavalla silitellä enkä leikkiäkään, tottumaton kun olen. Ja kun se teki äkillisiä syöksyjään, minä heti säikähtämään niin että kissakin taisi hätkähtää, vaikka kuinka yritin leikkiessä valmistautua sen syöksyilyyn: oles nyt rauhallinen, kohta se hyppää ja vauhdilla. 

Suloinen ja kiva se on ja niin siisti ja helppohoitoinen.

* 

 Tänään kävin vilkaisemassa metsäpalstaa. Vilkaisemassa vaan, sillä vielä mulla on rasitusvammoja kropassa taimikonhoidon jäljiltä. 

Valtavasti on taimikko seitsemässä viikossa rehevöitynyt!  Sen verran on aikaa viime käynnistäni. Pakko sinne on kohta taas sahoineni päästä!

Epävakaista

Toissa päivänä märällä polulla oli ainut yksinäinen kullankeltainen lehti litistyneenä maata vasten. 

 Siinä se hohti kenkäni edessä juuri kun olin ottamassa askeleen. Lehden miltei häikäisevä hehku pysäytti. Jäin tarkastelemaan ja samalla huokailemaan: ei kai vielä syksyä ennusta. 

 Mutta se oli toissa päivänä. Eilinen pitkästä aikaa ihana aurinkoinen poutapäivä  etäännytti moisen ajatuksen syksystä. 

Mutta jo tänään aamusella satoi ajoittain rankasti, välillä tihuuttaen ja välillä poutaa pitäen. 

Toivon, että väliaikaista on tämä suven epävakaisuus, että olisi aurinkoisia päiviä vielä edessä. No on mitä on, on kuitenkin kesä mansikoineen ja mustikoineen. Ja vielä ruusut kukkivat!

Suvi kaunoinen

Sateen jälkeen poluilla tuoksuu rauha, hyvyys – siellä kulkijalle löytyy hyviä tuoksuja. 

Suvella pientareiden kasvit, kesäkukkien hennot ja lempeät tuoksut houkuttelevat pysähtymään ja nuuhkaisemaan, luomaan katseen puiden oksiin, ylös vehreisiin latvustoihin, kuuntelemaan lintujen liverrystä. 

Ah, tätä niin ihanaa Suomen suvea!

Pianosti, pianosti

Tänään sade taukosi ja aurinko kurkisteli harmaan pilvenreunan takaa. Silloin meikäläinen ponkaisi kevyelle kävelylle. Kävelyllä sateli vähän väliä, mutta eihän sitä olla sokerista tehty, niin kuin välist pruukataan sanoa. 

 Vähäjokipolku 4.7.2020

Alan tästä toeta raivaushomman rasituksista, onneksi, sillä hermoille on käynyt kipuilu koko kropassa ja tämä hissukseen oleminen. Nyt pitää vaan malttaa, ottaa pianosti, eikä rehkiä, ettei näet tule takapakkia. 

Alhaisella pulssilla tuli käveltyä viitisen kilometriä. Kävelyn aikana kertailin taimikonraivauksessa tekemiäni virheitä. Tai siis seikkoja, joiden seurauksena sain viiltävää kipua kiusakseni moneksi viikoksi. 

Tärkeimmät: 1 Jätin verryttelyt ja venyttelyt täysin työn alkaessa ja päättyessä, 2. en huolehtinut riittävästä vedenjuonnista, 3. tauot jäivät aivan liian vähäisiksi, vain yksi kahvitauko ja 4. en ottanut kuuleviin korviini aamuisia varoitusmerkkejä, kuten jäykkyyttä, lieviä kipuja siellä täällä. 

Oli mukamas hirveä hoppu mennen tullen. Ennen lähtöä palstalle oli eväiden pakkaaminen ja auton lastaus. Perillä heti sahamaan puita nurin ja vääntämään rankoja taimien päältä. Kotona auton purkaus, nopeasti suihkuun ja ruokatoimiin. Tällaisen urakan jälkeen olinkin sitten aivan puhki ja niin väsyksissä ettei tullut mieleenkään venytellä. Ja seuraavana aamulla sama toistui. 

Seuraus: koko keho otti perusteellisesti nokkiinsa mennen aivan tukkoon, tulehdustilaan ja sai minut melkein raajarikoksi.