Kissavahtina

Kissa ja minä – minä ja kissa toisiamme vahtimassa, ulos kurkkimassa, nurmikkoa, heiniä, pöriseviä pörriäisiä katselemassa - ja kasvillisuutta pienessä tuulenvirissä eestaas heiluvia. 

Harakka pensaasta nurmelle tupsahti, siitäkös kissa innoissaan; katse terästyi, asento kyyristyi kuin hyökätäkseen. Minä siihen, että mikäs siellä nyt on, mikä sinne lennähti? Kissa korviansa liikautti vaan ei katsettaan tiukkaa ikkunasta.

Västäräkkikin siihen toviksi tupsahti ympärilleen katsellen, taisi visertää, että kuivaa on, kuivaa, kuivaa, vettä voisi taivas herauttaa. 

Naurulokki yllä kaarteli ja aimo annoksen roiskautti kuin sanoakseen siinä sinne kostuketta. Silloin käänsi kissa selkänsä, alas orreltansa hypähti. Minä kuuntelemaan, että mihin se nyt? Syömään meni, raksuja hitaasti jauhamaan. Jaahas, taitaa olla kahvipaussin aika mullakin.

Kissavahtina

Tässä yhtenä heinäkuun viikkona sain kutsun kissavahdiksi. Sitä olinkin jo tovin odottanut. Taisi se kissa vielä muistaa minut, heti hypähti laukulleni. 

Harmi vain etten ollut kunnossa alkukesän taimikonhoidosta; ympäristöön tutustuminen jäi kovin laihaksi. Pari lenkkiä sain tehdyksi kauppareissun yhteydessä. 

Mukavaa vaihtelua oleiluuni kissan kanssa toi W:n ja K:n kutsu iltapalalle pieneen italialaiseen ravintolaan Limoneen. Todella piristävää. Minulla taisi olla vaan mahdoton puheripuli heidän kanssaan. En näet ollut vähään aikaan ihmisten kanssa puhellut.

Kaupassakin kun kävin, niin mykkänä ja toisiaan väistellen ihmiset tekivät ostoksiaan – koronatartunnan pelossa siis.  

 Kanniston koulu

 Olin miettinyt, että minkälaisen jekun kissa tällä kertaa mulle keksii. Näyttikin jo ettei mitään jekkua tällä kertaa, kunnes sitten viimeisenä päivänä illansuussa päästi aikamoiset plörövetelät laukkuni päälle. 

Hyi kauhistus! En meinannut näkemääni uskoa ja mikä haju. Taisi olla kuitenkin omaa syytäni, kun annoin sen siinä niin pitkään koisia, lähes kolme tuntia. Oli niin tyytyväinen ja rauhallinen matkalaukkuni päällä, kurkisti välillä missä olen, etten raskinut. 

No, mitäs tapahtumasta, siitä sitten nopeasti korjaamaan ettei pahemmin imeydy. Rauhoituttuani sain kaiken siististi pois, hajunkin, pahvinpaloilla ja pesuaineella kostutetulla paperilla  Onneksi laukun vetoketju oli kiinni. Saarasta se oli uskomatonta, ei ole koskaan ennen moista tehnyt! 

Taisi kissa olla stressaantunut ja ikävissään, kun olin niin pitkään. Joka päivä yritin vähän leikkiä, ja aina kun istahdin tuli se siihen kiehnäämään, jolloin tovin silittelin. Jotenkin tuntui, etten osannut oikealla tavalla silitellä enkä leikkiäkään, tottumaton kun olen. Ja kun se teki äkillisiä syöksyjään, minä heti säikähtämään niin että kissakin taisi hätkähtää, vaikka kuinka yritin leikkiessä valmistautua sen syöksyilyyn: oles nyt rauhallinen, kohta se hyppää ja vauhdilla. 

Suloinen ja kiva se on ja niin siisti ja helppohoitoinen.

* 

 Tänään kävin vilkaisemassa metsäpalstaa. Vilkaisemassa vaan, sillä vielä mulla on rasitusvammoja kropassa taimikonhoidon jäljiltä. 

Valtavasti on taimikko seitsemässä viikossa rehevöitynyt!  Sen verran on aikaa viime käynnistäni. Pakko sinne on kohta taas sahoineni päästä!

Viikonlopun kissavahti

Menneenä viikonloppuna minulla oli mieluinen tehtävä, nimittäin olla pitkästä aikaa kissavahtina. 

Sattuipa sitten lauantaina seuraava pieni ja hassu episodi kissan kanssa. Kylpyhuoneesta näet kuului kissan äänekästä ja vaativaa nau´untaa. Mikä sillä nyt on hätänä, kun noin naukuu, meinasin ja riensin ihmeissäni katsomaan

Kissa oli pesutornin (siis pesukoneen ja kuivausrummun päällä) ja naukui vimmatusti. Kurkisteli joka suuntaan ja kokeili varovasti käpälillään liukkaita reunoja ikään kuin kokeillen alastuloa. Siitä ja naukumisesta päättelin oitis, ettei se uskalla alas tulla. 

Minä siihen eteen kantamaan tikkaita ja kaikenlaista vempainta, jota pitkin pääsisi alas. Välillä yritin kaapata syliinkin, mutta se vain peruutti etäämmälle. Sitten keksin avata viereisen pyykkikaapin oven (jonne pääsy on kuulemma ehdottomasti kielletty). 

Sinne likapyykkikoriin se kätevästi hypähti ja oli vallan innoissaan moisesta paikasta; nuuhki ja kaiveli pyykin pohjalle. Ajattelin sen etsivän koloa mistä päästä pois. Aikansa siellä touhuttuaan se yksinkertaisesti hypähti alas. Teki mieli monta kertaa Saaralle soittaa, että mitenkäs kissan nyt alas otan, mutten viitsinyt häiritä moisen asian takia. 

Illalla Saara onneksi soitti: – Miten olette pärjäilleet? – Muuten hyvin, oikein hyvin, mutta en meinannut saada kissaa alas kylppärin pesutornin päältä. Kaikenlaista kokeilin ja tuli se sitten viimein alas. Saara: – Kissa hyppää itsekseen alas sieltä päältä. – Mutta kun naukui niin vietävästi! – Se vaan naukuu huomiota, tykkää kun joku tulee katsomaan sitä. Jos vielä menee, niin tulee kyllä ite alas. 

No ei aikaakaan, kun kissa taas naukui samaisella paikalla. Katselin sen touhua hetken ja sanoin, että nyt saat itse tulla alas. Ja siunailin, että onneksi oli ollut Saaran kanssa puhetta, en näet olisi millään enää viitsinyt samaa rumbaa. Ja kas, ovi kun oli auki, näin sen sieltä kevyen pehmeästi hypähtävän kylppärin lattialle. Viisas kissa, osasipa nuruttaa minua ja kunnolla!