Hyvää joulukuuta

 Ajatella joulukuussa jo ollaan, joulu lähestyy. Ja luminen talvi tuli aikaisin.

Lokakuu vilahti ja marraskuukin suit sait. Tänään päätin, että nyt saa en saa kuntoilusta enää lepsuilla, siis jos aion vielä vaellusmatkalle. 

Kuun ensimmäisenä päivänä on hyvä aloittaa, niinpä kävelylle. 

Laitoin vaelluskengät jalkaan. Ja kylläpäs tuntuivat painavilta, käyttämättöminä kun ovat olleet. Lunta leijaili ja pakkasta 5–6 astetta. Hyvä kuntoiselle Vähäjokipolulle suuntasin. Joku oli sen aurannut lumesta hyväksi kulkea ja hiekoittanutkin jyrkimmät nousut. Kiitos hänelle. 

Silmä ja mieli polulla kulkiessa lepää, siellä hiljaisuudessa. 

Kesäaika päättyy

 Kalenterin mukaan kesäaika päättyy sunnuntaina, mutta aamusella näkymät olivat sellaiset että se päättyi jo tänään. 

Ohuen ohut lumipeite viivähti nurmikolla, pensaissa, lenkkipolulla jne. valaisten ympäristöä kauniisti. 

Kävely tänään Vähäjokipolun kautta Ravintola Toivoon lounastamaan. Ei ollut pitkä matka, vain neljä ja puoli kilsaa. Ja jälleen oli heillä maittava lounas tarjolla.

Ihana Luna

 Maanantaina Asta ja Luna pistäytyivät meillä, ilahdutti kovasti nähdä Luna.

Lähdimme pihaltamme lenkille Vähäjokipolulle. Ja voi kun Luna taas kipitti vikkelään polulla pienillä jaloillaan. Siinä sai meikäläinen ihan pistää puolijuoksuksi, jotta perässä pysyisi.

Luna ehti sentään välillä pysähtyä nuuhkimaan uusia tuoksuja polun varrella ja katselemaan maisemia, mutta kumman kiirettä se piti. Myöhemmin harmitti: olisin voinut tarjota sille meillä porkkanaa, omenalohkosta kun ei välittänyt, pieni kurkunpala kelpasi.

Aamulenkillä

 Maanantaiaamusella vein autoni katsastusta varten vakikorjaamolle. Kävelin takaisin.

Kävelin Vähäjokipolkua pitkin upeista maisemista nauttien. Aurinko ei ollut ehtinyt sulattaa kevyttä kuuraa vaan sai luonnon kauniisti kimmeltämään. Viileää oli, käsineet ja lakki tarpeen. 

Ilahduin kun vielä tuli aurinkoisia ja värikkäitä poutapäiviä. Lisäksi tuntui taas mukavalta ja innostavalta: venähtänyt tai revähtänyt polveni ei ole moksiskaan kävelystä. Venyttelyn kanssa olen vielä varovainen.

Lunan kaverina: IX/IX Viimeinen päivä

On tämä ollut kivaa aikaa! Paitsi Luna, niin myös ympäristö on vertaansa vailla: meri, kalliot, metsät, metsätiet… Lenkkeily, kuntoilu jäi kylläkin vähemmälle kuin mitä luulin. Mutta aikansa kutakin…

Kaikesta huomasi, että Luna aavisti kaveruuden loppuvan, oli tavallista vaisumpi. Päivän ensimmäinen lenkki sujui normaalisti, mutta toiselle ei sitten enää lähtenytkään.

Houkuttelin ensin toiseen suuntaan, sitten toiseen, mutta Luna seisoi vaan paikoillaan. ”No Luna, ei väkisin lenkille”, otin flexin pois. Leikkikään ei sille oikein maittanut. 

Lähdin siitä sitten keräilemään tavaroitani ja valmistelemaan meille syömistä. Muutaman tunnin kuluttua lähtisin ja lähdinkin. Luna jäi ikkunan taakse tuijottelemaan nappisilmillään lähtöäni. Vaikka tiesin että isäntäväki tulee kohta, silti tuntui pahalta jättää se… 

*

Yhtenä päivänä Luna järjesti yllätyksen, pienen kepposen.. Jälleen kun oli ruoka-aika, ponkaisi se sohvalta ruokakupin lähelle ja pudotti huulipuikon, Foreverin Lipsin lattialle kuin sanoakseen, että katos mitä tässä. 

Ihmeissäni tuijotin, että miten sen oli saanut? Pidin aina Lipsiä vyölaukun vetoketjullisessa pikkutaskussa. Olin kyllä yhtenä päivänä jättänyt toviksi laukun pöydälle, mutta minusta vetoketjut olivat kiinni. Nyt kun tarkistin, vetoketju olikin auki ja tasku tyhjä. 

Myöhemmin kysyin Astalta, että ei kai Luna osaa vetoketjuja avata? ”Kyllä se osaa!” sanoi Asta. No, enpä olisi uskonut. Näköjään salakähmäisesti ja äänettömästi hääräilee – pistää miettimään mitähän muuta se on minulta kätkenyt. 

Lunan kaverina: VIII/ IX Viimeinen viikko

 Käsillä oli jo viimeinen viikko Lunan kaverina. Jälleen saimme nauttia kauniista ja valoisista päivistä.

Ensimmäiseksi aina aamuisin, kun raotin ovea, Luna ampaisi siitä ulos kuin raketti ja vilisti yli kallioiden ja mättäiden. Jäin katsomaan sen menoa, en voinut olla ihailematta sen vauhdikkaan notkeaa menoa. Ja kotvan kuluttua kuului haukunta kallion laella niin että lähitienoot raikasivat. Taisi kuuluttaa päivän alkaessa, että täällä ollaan. 

Pikaisen ja lennokkaan lenkin jälkeen se kiirehti puolijuoksua sisälle aamupalalle. Osasin ottaa jo rauhallisemmin. Annoin Lunan odottaa hetkisen. Vaihdoin vedet, latasin kahvin ja syömistä itselleni ja hänelle. Se tottui tähän rytmiin. Asettui sohvalle odottamaan ja seurailemaan jokaista liikettäni. 

Vasta kun ruoka oli kipossa, ponkaisi se lattialle ruuan äärelle, mutta ei koskenut siihen, katsoi vaan minua. Ihmettelin että mikä nyt, kunnes keksin että pitää sanoa: ”Luna, ole hyvä, ole hyvä.” Siitä alkoi aamupalatuokiomme. On se mainio veitikka! 

Lunan kaverina: VII/XIII Ovela Luna

 Yhtenä päivänä laittaessani Lunalle ja itselleni ruokaa framille hämmästyin aika lailla ja huolestuinkin kun hän pudotti suklaakonvehdin paperikääreineen lattialle ruokakipon viereen. 

Siinä sitten tuijotimme toisiamme, ja minä varsin äimän käkenä: ”Luna, mistä olet tuon voinut ottaa?” Pähkäilin pitkään ja vieläkin että mistä oli sen napannut. Asta kyllä kertoi, että Luna on kova piilottelemaan milloin mitäkin. Ja totta, piilottelikin porkkananpaloja ja omenalohkoja sohvan, tyynyjen rakoon ja ties mihin. Mutta että karkkeja, joihin sen ei pitänyt ylettyä! Ehkä oli huomaamattani napannut kahvipöydältä mariskoolista, kun väki poistui pihalle. Aika hauska ja vekkuli Luna on!

Syyskuu oli jo hyvällä alullaan. Vielä kukkivat loistaen Astan pelargonit, orvokit jne. Aurinko lisäsi kaunista väritystä kaikkialle metsään, tien vierustoihin ja sai meren kimmeltämään.

Vähitellen kipu polvessa hellitti, ja muutenkin norjistui. Kävelyt Lunan kanssa tuntuivat edistävän paranemista. Parasetamolia otin parina päivänä, samoin kipugeeliä laitoin kolmesti päivässä. Lopetin sitten, jotta ilman lääkitystä tietäisin paremmin missä mallissa jalka on. Joka päivä pidensimme kävelyaikaa ja -matkaa. 

Siskokin piipahti hetkeksi yhtenä aurinkoisena päivänä. Kävelimme läheiselle veljen ja vaimonsa mökille ihailemaan hetkeksi aurinkoista näkymää. 

Lunan kaverina: VI/XIII Haaveri

 Että yhtenä yönä piti itselleni tämmöinenkin haaveri sattua kaiken tottumisen ja mukavien päivien jälkeen. Että sainkin päähäni kokeilla oikean polven varassa kavuta sänkyyn, oikein ponkaisin! 

No, sepä ei kestänyt, vaan seurasi rusahdus ja valtava kipu. Jestas kun sattui. Peljästyin, että mitä nyt seuraa, onko kaveripäiväni Lunan kanssa luetut? Varovasti siitä sitten toisen jalassa varassa laskeuduin ja linkutin liikkeelle. Enkä tainnut ihan äänetön olla, koska Luna kömpi hetkeksi sängyn alle, pelästytin hänetkin. 

Periksi ei anneta, varovaisesti, pikkuhiljaa linkutin tukea ottaen milloin mistäkin. Sain laitetuksi sentään Lunalle ja itselleni aamupalat. Nyt ei mentykään heti aamulenkille vaan lepäilemään, piti saada polvi suoraksi ja tunnustella miten oikein kävi. 

Muistin särkylääkkeen, ja se tuntuikin kipua hieman hellittävän. Haaveripäivänä ja seuraavinakin tehtiin tavallista lyhyempiä lenkkejä, polvi ei kestänyt taivuttamista.

Ruoka-aineksia minulla oli hyvästi: Ralf oli tuonut kananmunia, kauramaitoa jne. Veljen vaimolta olin saanut kesäkurpitsoja. 

Luna sai nyt pihapiirissä juoksennella ja tutkia maastoa vapaana. 

Onneksi ei uusinut keppostaan, vaan aina kotvan kuluttu vipelsi luokseni. Ihana Luna!

Lunan kaverina: V/XIII Rankkasade

Alkupäivät olivat kauniita, lämpimiä ja aurinkoisia, mukava sää kaikin puolin. Aloimme tottua, Luna ja minä, toisiimme. 

Kolme kertaa päivässä teimme lenkkejä pihapiirin ulkopuolelle. Mutta sitten tuli muutama sadepäivä, rankasti satoikin, ei kuitenkaan heti aikaisin aamulla. Ehdimme sadepäivinä aamulenkille pienessä tihkusateessa pahemmin kastumatta. Ja päivälläkin heti kun sade vähän taukosi. 

Sadepäivinä oli se hyvä puoli, ettei tarvinnut kastella kasveja. Siirtelin joitakin syrjemmälle, jottei sade ihan kaikkia pieksisi. Veli auttoi valtavien ruukkujen alusastioiden tyhjennyksessä.

Yhtenä aamulenkillä väsyin kummasti. Ehkä kun jalassasi oli isot metsäsaappaat ja maasto upottava. Pulssi nousi tavallista korkeammalle ylämäessä. Lunaa ei väsyttänyt vaan sisälle tullessamme alkoi kantaa lelujaan, olisi halunnut leikkiä.

Mutta sillä kertaa en kerta kaikkiaan jaksanut, oli pakko levähtää makuukamarin puolella. Huvitti kun Luna seurasi perässä ja hänkin kömpi omaan sänkyynsä.

Lunan kaverina: IV/XIII Lunan kepponen

 Päivälenkin jälkeen odoteltiin vieraita. Odotellessa kastelin Astan moninaisia vielä kukkivia kasveja. Ajattelin siinä, että on Astalla niiden hoidossa aika puuha, esim. helteisinä päivinä pitää kastella kaksi kertaa päivässä: täyttää ja nostella 10 litran kastelukannuja, ja niitä oli monta, varsinaista voimailua. 

Lunan kanssa on ollut mukavaa vipinää. Luna valloitti aina vierailijat ja oli niin innoissaan ja touhuissaan: sen menoa oli kaikkien ilo katsella. 

Yhtenä päivänä Luna teki minulle kepposen, otti nimittäin ja hävisi. Minulla kai kesti liian kauan ennen kuin olin ulkona flexin kansa. 

Jestas kun huolestuin. Haeskelin kaikkialta: kävelin kutsuen sitä lenkkitiet ylös ja alas, siis kaikkialta missä oltiin käyty, mutta ei haukahdustakaan. Alas rantaan jyrkkiä rappusia (yli 300 askelta) pitkin en uskaltanut lähteä. Epäilytti, jos vaikka menetän tasapainoni. 

Asta kyllä sanoi, ettei pidä huolestua, se voi olla kadoksissa puoli tuntiakin. Nyt se oli ollut lähes tunnin poissa! Olin hirveän hädissäni. Mutta sitten meinasin, että parasta istahtaa terassille odottamaan ja luottaa että kyllä se tulee. Ja näin kävi, vihdoin äkisti ilmaantui, ja minkä näköisenä: aivan märkänä, kuono ja tassut kurassa. 

Loppupäivä otettiin iisisti.

Koiju

 Yhtenä Turku-reissullamme näin Forum Marinum-aukiolla useita liilanpunaisia vempaimia, koijuja, jotka vetivät puoleensa. 

Enpä ole ennen sellaiseen kavunnut, pakko se oli nyt kokeilla, kun kerran kohdalle sattuivat.

Koijut olivat viritetty sopivan korkealle, hyvin pääsin pitkälleni, mutta poispääsy olikin sitten toinen juttu.

 ”Kukas mun voimat on vieny?” sanoi Nelli. 

Alkutalvi kolkuttelee

Hyvää alkavaa lokakuuta. Kylmää ilmaa alkaa virrata, päivät hämärtyvät… niin talven alussa ollaan. Eilen näin kaupassa, kun muuan asiakas käänteli suklaisia joulupukkeja. 

 Mutta vielä eilen sunnuntaina auringon säteet loihtivat nurmikolle ja lehtipuihin lämpimiä värejä, vetäisi syrjään kuin verhon aamun pilvisyyden ja hämäryyden. 

Jokunen kukkanenkin loisti ruskehtavan ruohotukon keskeltä. 

Lunan kaverina: III/XIII Syntymäpäivän viettoa

Aamu valkeni lauhana ja utuisena. Illan ukkosesta tai huonosta säästä ei ollut tietoakaan. Tänään odotettiin vieraita, vietettäisiin R:n synttäreitä. 

Puolen päivän paikkeilla alkoi vieraiden odotus meillä molemmilla, Lunalla ja minulla. Asta oli jättänyt ja leiponut kaikenlaisia herkkuja: suklaakonvehteja, pikkuleipiä, mielileivoksiani, mazariineja, ja muuta. Oli tehnyt myös hienon kakun, jos R. tykkäisi tulla synttärikahville. Ja hänhän tykkäsi. Veljeni ja vaimonsakin tulivat. Vietettiin yhdessä mukavat synttärit herkkujen kera, kiitos Astan. Lunakin oli niin tyytyväinen ja riemuissaan, kun tuli porukkaa rapsuttamaan ja leikkimään. 

Aamuisin minun tulee herättyä normaalia aikaisemmin, siis paljon ennen seitsemää ja välillä jo puoli kuuden maissa. Mutta ei ihme: kömmimme levolle heti viimeisen iltalenkin jälkeen puoli kymmenen maissa. Lenkkiä seuraa iltapuuhat, ja kun Luna kuulee, että hampaiden harjaus loppui, on se jo makuhuoneen ovella anovana odottamassa omaan sänkyynsä, joka on lattialla. 

Sitten sammutetaan valot, ei katsota telkkaria eikä kuunnella puhelimesta podcastia. Ensimmäisenä iltana yritin kuunnella Yle Puhetta, niin eikös Luna aloittanutkin äänekkään räksytyksen. Tulkitsin sen niin, että nyt nukutaan. Lankesi syvä hiljaisuus ja rauha.

 Ihmeen hissukseen se siellä omassa nukkumapaikassaan olikin aamuun saakka, hiiskaustakaan en kuullut. Kömmin yöllä visusti vessaan ettei vaan häiriintyisi, mutta ei ollut moksiskaan ylösnousemisistani. Vasta aamulla viiden jälkeen kuulin pientä levottomuutta Lunan taholta, ja kellon lähetessä kuutta nousin sängyn laidalle. Siinä samassa Luna tohkeissaan pystyssä ja korvat heiluen kuin sanoakseen, että äkkiä, äkkiä nyt, täytyy päästä ulos. 

Iltaisin ja öisin talossa oli kauniin tunnelmallista ja kodikasta. Asta oli laittanut eri tasoille tuikkuja ja kynttilöitä (ajastettuja) valaisemaan hämyisästi.

Lunan kaverina: II/XIII Kaveruus alkoi

Viikon kuluttua tutustumiskäynnistä koitti ensimmäinen päivä olla kahdestaan Lunan kanssa.

 Ajoin Sauvoon aamupäivällä, isäntäväki oli jo lähtenyt matkalle. Lunan nappisilmät ja vaaleat korvat näkyivät ikkunassa; haukunnasta ja hyppelystä päätellen tuntui olevan riemuissaan saapumisestani.

Perillä tuntui etten muista mitään niistä monista Astan perehdyttämistä asioista. Onneksi hän oli kirjoittanut tärkeimmät ylös: Lunan ruoka-ajat ja tiukat ruuat; pesukoneen käyttö; kukkien kasteluohjeet; saunan ja porealtaan käyttöohjeet. 

Olin jännittänyt päiviä, että pärjäänkö vieraassa ympäristössä toisten huushollissa ja ennen kaikkea lähteekö Luna edes kanssani lenkille? 

Asta oli kyllä rauhoittanut: ”Sanot sille vain, että lenkille. Luna tietää aina mihin mennään.” Ja kyllä se tiesikin. Kiinnitin flexin ja sitten mentiin riuskaa vauhtia päivälenkille. Ihmeen nopeasti se vipelsikin, oli sitten ylä- tai alamäki, tuskin pysyin perässä. Tämän tästä jouduin sanomaan, että odotas ny vähän, mihin sulla noin kova kiire on. Vilkaisi kuitenkin vaivihkaa, että seuraanko ja odotti jos tarvetta. 

Luna taisi päivän mittaan olla aika hämmentynyt, kun minä tulin eikä kotiväkeä mailla halmeilla. Iltapäivällä pidettiin taukoa lasiterassin lämmössä: istuin korituolissa kahvimukin kanssa ja Luna makoili vieressäni parvekkeen matolla vähän välillä haukahtaen.

Ihanan hiljaista oli. Ukkonen jossain kauempana lyhyesti jyrähteli. Ja vähän kun liikahdin, oli Luna kärppänä pystyssä. Myöhemmin alkoi sataa vinhasti ja nyt ukkonen jylisi kovemmin Siitä äänestä Luna ei tykännyt vaan haukahti äänekkäästi.

Lunan kaverina: I/XIII Tutustumiskäynti

Luna (12 v.) on söpö pienehkö monirotuinen koira. Sen turkki on vaalean ja tumman ruskeahko ja pehmeän kiharainen. 

Ruskeat ja ilmeikkäät nappisilmät ovat vallan hellyttävät. Oikea korva on alati pystyssä ja vasen alas lerpahtanut, paitsi silloin kun se haluaa ruokaa. Silloin molemmat korvat hypähtävät pystyyn ja ilme on kovasti aneleva. 

Huvittaa vieläkin ajatella, että minä joka olen aina pelännyt koiria ja niitä vältellyt, lupauduin tuosta vain koiravahdiksi. 

Se oli joskus keväällä, kun kuulin isäntäväen kaipaavan koiralle kaveria heidän Itävallan (Sölden) matkansa ajaksi, niin tarjouduin oitis. Olin näet tavannut Lunan aiemmin vain muutaman kerran, esim. kun oli siskollani hoidossa. Tuota pikaa ihastuin sen ihmismäiseen olemukseen, energisyyteen ja päättäväisyyteen.

Viikko aikaisemmin, elokuun loppupuolella oltiin tutustumassa Lunaan, ympäristöön, kasteltaviin kukkiin jne. Asta oli leiponut suussa sulavan kakun, koristellut sen pihapiirin marjoilla.

Kaiken kaikkiaan ihan mahtavat puitteet minun olla koiravahtina!