Talvi ei olekaan ihan vielä ohi , tuli heikko lumipyry.

Sunnuntaikävelyllä

Vanhalla digipokkarillani kuvannut L.W.V. 25.3.2012.

Jäät ovat lähteneet vauhdilla ja kohisten Vähäjoesta.

Vasta tänään näin kevään ensimmäisen töyhtöhyypän. Kylmässä pohjoistuulessa lintu lensi korkealla taivaalla siivet vaappuen. Pelloilla sen yleensä ensimmäiseksi havaitsen ja ilman apua en olisikaan sitä nyt huomannut.

Metsänhoitomaksuun liittyvää pohdintaa

Vaihtoehdot, entä jos

1. Pakollinen metsänhoitomaksu säilytetään ennallaan
2. Pakollinen metsänhoitomaksu muutetaan vapaaehtoiseksi
3. Pakollisesta metsänhoitomaksusta luovutaan kokonaan

Vaikutukset metsänhoitoyhdistyksen rooliin (kuten metsänomistajien neuvonnassa, aktivoinnissa, edunvalvonnassa) eri vaihtoehdoissa

1. säilyy ennallaan kuin myös metsänhoitoyhdistyksen jäsenkunta
2. säilyy ennallaan, mutta jäsenkunta pienenee
3. metsänhoitoyhdistyksen olemassaolo vaakalaudalla

Vaikutukset metsänhoitoyhdistyksen toimintaan eri vaihtoehdoissa

1. metsänhoitomaksu mahdollistaa myös pienien metsänomistajien hyvän metsänhoidon tukemista ja neuvontaa, millä on kansantaloudellista merkitystä
2. negatiivinen vaikutus pienmetsänomistajien metsänkasvatukseen, esimerkiksi metsänhoitotyöt ja -palvelut kallistuvat
3. negatiivinen vaikutus: palvelut, koulutus, neuvonta jne. kallistuvat, pienmetsänomistajien etu esim. puunmyynnissä heikkenee (ei välttämättä resursseja itse kilpailuttaa), seuraa yleistä epävarmuutta metsänomistajissa, esim. kenen puoleen kääntyä metsäasioissa, metsänhoidolliset toimenpiteet saattavat jäädä tekemättä tai viivästyä, metsätalouden toimihenkilöiden työpaikat vähenevät

Metsänhoitomaksun verovähennyskelpoisuus eri vaihtoehdoissa

1. säilyy ennallaan
2. säilyy ennallaan, niille jotka jäävät jäsenkuntaan
3. ei verovähennysseuraamusta

Kenen etu on loppujen lopuksi mahdollisella metsätalouden ”markkinameiningillä”?

Huomattakoon vielä, että metsänhoitomaksua ei käytetä yhdistyksen liiketoimintaan, vaan koulutukseen, neuvontaan ja tiedotukseen metsänomistajien ja metsätalouden hyväksi.

Esseen kirjoittamisesta

Esseen kirjoittamisen viikoloppukurssi 17. - 18.3.2012

Tällä kertaa viikonloppu kului esseen kirjoittamisen kurssilla. Opettajina olivat kirjailija, kustantaja Ville Hytönen ja kirjailija Johanna Venho. Käsittelimme lähinnä kaunokirjallisen esseen ulottuvuuksia.

Molemmat päivät alkoivat pohdinnalla, miksi esseet ja aforismit kirjallisuuden lajeina ovat nyt suosiossa. Voidaan puhua jopa ”esseebuumista”. Yhtä selkeää vastausta ilmiölle ei löydetty – yksi voisi olla sekä esseessä että aforismissa kirjoittajan mahdollisuus pohdiskella valitsemaansa aihettaan eri näkökulmista.

Pohdinnan tarve saatetaan kokea eräänlaiseksi vastavoimaksi nykyiselle some-viestinnälle, joka usein on hektistä tajunnan virtaa tai kielteisesti ilmaistuna ”oksennusta”. Pohdinnan tarpeessa on kysymys kaipuusta pysähtyä ja etsiä syvällisiä merkityksiä itselleen tärkeistä tai ajankohtaisista asioista. Se voi ilmentää myös ajatusten, koetun ja kokemusten jäsentämistä itselleen.

Mitä opin? Esseen yksi tärkeimmistä ulottuvuuksista on henkilökohtaisuus tekstissä - kirjoittajan rooli. Hytösen mukaan henkilökohtaisuus tai minän rooli näkyy väitteissä, esitetyissä ajatuksissa ja näkökulmissa. Tämä minän rooli, keksitty tai fiktiivinen, olisi hyvä olla lähellä kirjoittajaa ja jonka itse tuntee parhaiten.

Taiteilija Hindén

Hindénin taulu, jonka sain äidiltä muistoksi

Maasletin Metsäpirtissä (Karuna) asui muinoin taiteilija Alexander Vilhelm Hindén (30.1.1868–9.1.1953). Hautakivi on vielä Karunan kirkon hautausmaalla. Hindén oli tunnettu metsotauluistaan.

Lapsuusaikani yksi muistikuva on pitkä musta kulkue, joko lipui kotitaloni ohi. Seisoin yksin sohjoisella kotipihallani katsellen ihmeissäni. Kulkue oli juhlallinen ja vaikuttava. Todennäköisesti kaikki olivat miehiä, sillä muistan mustat pitkähelmaiset palttoot ja sylinterihatut. Jonon edessä olevilla oli isoja soittovälineitä.

Olen ajatellut kulkueen olevan hautaussaattue, mutta todennäköisesti se oli soittokuoro ja menossa Hindénin hautajaisiin.

Kenen jälkeläinen taiteilija lienee ja mistä tullut Karunaan?

Unelmista, toiveista totta…



Ei vielä kissanpäiville

Yhden unelman täytyttyä on jälleen tilaa ja aikaa uudelle. Sen toteuttaminen on alkanut. Valitsin pääunelman, jota toteutan pienempien ohella. Pääunelmalla tarkoitan sitä toivetta, ajatusta, joka on vuosia seurannut ja johon olen ikään kuin vaivihkaa valmistautunut. Olen kerännyt kirjoja, lehtileikkeitä, ohjeita jne. siihen tietämättä tarkemmin oikein miksi. Oikeastaan olen tehnyt niin vain ajatukseni voimalla.

Valoa kohti

Talvi taakse jää...

Harjoittelin digikameralla vidointia 3.3.2012 tutussa ympäristössä. Viimekerrasta on aikaa, siksi otos jälleen hapuilevaa. Kuuntelin veden solinaa, se minua innoitti. 

Luonto alkaa heräillä. Kevään ääni kuuluu kaikkialla, vesi solisee, linnut visertävät sirkeästi.

Tänään näin ensimmäisen kärpäsen varaston ulko-ovella. Siitä se lennähti kello 10.30 kun lähestyin.

Paikoitellen vielä liukasta

10.3.2012

Kevät tulee kohisten. Lumipeitteet madaltuvat vauhdilla. Jäinen pihamme sulaa pikkuhiljaa auringon paisteessa.

Maaseudun pelloilla näkee kalkinlevityksiä ja puutarhoissa tuhkan - kevään merkkejä nekin. Sekä kalkki että tuhka levittyvät nyt tasaisesti lumen seassa ja tekevät hyvää nurmikolle.

 

Näkökulmia metsänhoitomaksuun liittyen

Katson, että metsänomistaja on velvollinen ja vastuullinen hoitamaan metsäomaisuuttaan, oli hän sitten vapaa metsänhoitomaksusta tai ei, velvoite säilyy. Varsinkin nuorissa naismetsänomistajissa olen huomannut, että he ovat myös kiinnostuneita ja innostuneita tästä velvoitteesta ja yleensä hyvästä metsänhoidosta. Metsänhoitoyhdistyksen kurssitarjonnalle on kysyntää.

Kokemukseni on, että mainittua pyrkimystä helpottaa metsänhoitoyhdistyksestä saatava neuvonta ja tuki. Metsänhoitomaksun maksamalla kynnys hyödyntää ja kääntyä metsänhoitoyhdistyksen puoleen tarvittaessa jää pieneksi. Tämä matala kynnys edistää hyvää metsätaloutta.

Sen sijaan, jos en maksaisi metsänhoitomaksua, saattaisi moni metsähoidollinen asia jäädä selvittämättä ja ehkä myös tekemättä. Tiedän, että lukemalla alan lehtiä ja kirjallisuutta, opiskelemalla ja verkostoitumalla asiat selviävät, siis ajan kanssa. Usein vaan tuntuu siltä, että aikaa ei ole riittävästi. Kuitenkin maksun maksaneena voin huoletta kääntyä metsänhoitoyhdistyksen puoleen ja saan sieltä suosituksia. Tällöin minun on helpompi päättää oikeasta toimenpiteestä. Metsänhoitomaksu ja metsänhoitoyhdistyksen tuki ja neuvonta eivät siis poista metsänomistajan omaa päätöksentekoa, seurantaa ja valvontaa metsäomaisuudestaan. Joidenkin keskustelujen mukaan näin luullaan ja sitten syytetään metsänhoitoyhdistyksiä ja vaaditaan heille tilille.

Niin, kaupunki- ja eläkeläismetsänomistajille ja muille kiireisille metsänhoitoyhdistys on se ensimmäinen ja uskottava tuki, jonka puoleen voi kääntyä. Kokemukseni mukaan metsänhoitoyhdistyksellä on asiantuntemuksen lisäksi paikallista ja/tai alueellista tuntemusta metsistä, maaperästä ja menetelmistä jne. parhaista käytännöistä.

Metsänhoitoyhdistyksen maksuttomat neuvontatilaisuudet ja kurssit, jotka metsänhoitomaksu nyt mahdollistaa, ovat lisäksi oivallisia sosiaalisia tapahtumia, joissa metsänomistajat voivat keskustella kokemuksistaan metsänhoitoon ja omistukseen liittyvistä asioista verrokkiryhmänsä kanssa ja luoda verkostoja. Jos metsänhoitomaksu poistuu, sosiaalisen yhteisön kokemus ja rakentava merkitys tällä saralla poistunee tai ainakin muuttunee maksulliseksi, sillä metsänhoitoyhdistykset rakentavat tällöin kaikki toimintansa kovaan liiketoiminnalliseen aspektiin. Siinä kilpailukyky on merkittävässä asemassa kuin myös funktionaaliset toiminnot ja rakenteet humanismin sijaan.

Apu oli tarpeen parkkihallissa

Tässä taannoin ajoin Wiklundin Q-Parkkiin Turussa. Parkkihalli näytti melkein tyhjältä, ei siellä montaa autoa ollut, joten ajoin ensimmäiseen sopivaan paikkaan.

Kuinkas ollakaan, kun tein lähtöä, parkkihalli oli täpötäynnä. Ainoa mahdollisuuteni oli peruuttaa ruudusta taaksepäin, mutta heti takana olikin auto poikittain.

Näin vanhemmiten sitä tulee aika varovaiseksi ja on talvipukeissa kankea. Eestaas siinä vääntelin rattia. Aina vain näytti siltä, että tulen kosketukseen takana olevaan autoon. Vääntelin pyöriä, ajoin eteenpäin, ajoin taaksepäin useasti, että voisin peruuttaa ruudusta pois. Lopulta ajattelin, että ei auta muu kuin odottaa, että joko viereiset autot tai takana oleva lähtevät.

Juuri kun olin luovuttamassa, ilmestyi nuori mies autoni taakse ja alkoi ohjailla. Hän jaksoi näyttää ja viittailla niin, että lopulta pääsin kiperästä tilanteesta ulos.

Kiitin kasvot loistaen tätä ystävällistä herraa. Ajattelin, että osasipa olla oikealla hetkellä avulias. Hyvää mieltä tapauksesta riittää vieläkin aina kun, muistelen tilannetta. Lisäksi se muistutti itseäni olla samoin valpas. Lauantaina tähän tulikin tilaisuus, kun kävin samassa paikassa, hoksasin tehdä samoin eräälle peruuttajalle kuin edellä mainitsemani nuori herra.