Vauhdikas syyskuun loppu

Syyskuun viimeinen viikko hurahti syksyisessä ja vilkkaassa Helsingissä.

Torstaina oli ohjaajan tapaaminen, josta sain taas uutta puhtia artikkelin mietintään. Perjantaina osallistuttiin Viikissä pitkään, mutta mielenkiintoiseen väitöstilaisuuteen ja karonkkaan Metlassa.

Akateemisessa kirjakaupassa on aina poikettava, kun Helsinkiin kerran menee.

Lauantaina päivä avautui aurinkoisena ja kauniina. Ihmiset olivat sankoin joukoin lähteneet kaduille ja toreille. Mekin flanerasimme pitkin Pohjoisespalandadia. Välillä poikettiin kahville paikkaan Aschan Cafe Jugend.

Sieltä kävelymme jatkui Kaupungintalolle, jonne poikettiin. Esittelytilassa kerrottiin esittein ja julistein monenlaisista harrastusmahdollisuuksista. Innostuin kokeilemaan akvarellimaalausta, kun kerran oli ohjaaja paikalla. Ei hänen pitkään tarvinnut innostaa, kun tartuin siveltimeen. Siitä se sitten lähti, maalailu, aika varovaisesti, aivan liian varovasti. Enpä ole tullut maalanneeksi vuosikymmeniin. – mukavalta tuntui – sinne teokseni jäi kuivahtamaan.  

 Moisen aherruksen jälkeen alkoi olla pieni nälkä. Vanha Kauppahalli oli suhtkoht lähellä. Sinne Soppakeittiöön piipahdettiin keitolle.

Uskomattoman hyvää punajuuri-vuohenjuustokeittoa.

Paluumatkalla kurkattiin, mitä maalaukselleni kuului, josko olisi kuivahtanut. Yllätyksekseni teokseni oli päässyt oikein Kaupungintalon näyttelyyn esittelytilassa.

Illalla tavattiin vielä läheisiä ruokailun merkeissä. Sunnuntaina kotitantereelle, jossa odotti kaunis ruska puissa ja pensaissa.

Epäjärjestys vaatii energiaa

Kaiken puuhailun keskellä on pakko välillä pistää kirjoja hyllyyn paperikasojen alta .

Niin, viimeistään silloin kun huomaan, että suurin osa päivän valoisista hetkistä kuluu kirjojen ja paperien haeskeluun. Tulostetut artikkelitkin olisi pantava järjestykseen, etten vaan tulostele toiseen kertaan.

Näin oli käydä, kun etsin yhtä mielestäni jo tulostamaani artikkelia ensin joka huoneesta ylimalkaisesti. Sitten vauhti alkoi nousta ja mieli kiivastua; etsin sängystäni, pöydiltä, tuoleilta, hyllyiltä, niin kaikista mahdollisista paikoista ja moneen kertaa. Kylläpä se paperi juuri nyt tuntui tärkeältä – jostain sen on nyt löydyttävä.

Tuskastuin lopulta kasojen penkomiseen. Ehkei minulla ole ollutkaan sitä, ehkä olen nähnyt unta, ajattelin. – Etsitäänpäs sitten netistä, päätin.

Istuuduin koneen äärelle, ja mitenkäs silmä osuikin yhteen epämääräiseen lippusten ja lappusten kasaan siinä pöydällä, ja eikös sieltä pilkistänyt juuri se etsimäni artikkeli - mikä helpotus.

Mutta sitten: miksi tämä paperi oli nyt niin tärkeä heti löytää, miksi uhrasin valoisinta aikaa päivästäni ja vireintä oloani moisen paperin etsintään.

Taisi olla tekosyy välttää tarttumasta tärkeimpään asiaan – uuden tekstin luomiseen tai muiden tutkimusten analysointiin tai mitä sen nyt olikaan – se tärkeä.

No, sainpa tuon tohinan ansiosta aikaiseksi purkaa pari kirjakasaa järjestykseen.

Vielä riittäisi järjestelmistä ja kasojen läpikäymistä.

Nämä kirjat nyt ainakin joutaisi paerinkeräykseen tai jonnekin, mutta siinä ne vaan ovat vuodesta toiseen. Ehkä käyn ne läpi vielä... sitten joskus.

Lähden joen äärelle, katson virtaavaa vettä uomassaan. Se tuo mieleen toiveeni vaellusmatkasta.

Syksyinen Helsinki

Eilen maanantaina kävin Helsingissä asti kuulemassa professoreiden kommentit artikkeliluonnoksestani. Ohjaajien tapaaminen ja keskustelu aikaansaannoksesta virkistävät aina ja innostavat uusiin pohdintoihin.

***



Hoksasin vähän myöhään valokuvata Helsinkiä, jossa vaahteroiden ja muiden lehtipuiden ja koristepensaiden ruska on nyt upeimmillaan. Varsinkin Töölön suunnassa oli todella kaunista luonnon välkehtiessä ruskan eri väreissä.

Luomisen kankeutta

Olen väännellyt ja käännellyt ensimmäistä artikkelitekstiäni – alkaa tuntua kuin isoa kivenlohkaretta tai kantojäärää irrottelisi.

1.9.2013, Päisterpää

Odotan, että saisin tämän ensimmäisen aiheen käsiteltyä, jotta pääsisin uuteen aiheeseen, siis itse organisaation substanssiin. Mutta katsotaan… riittääkö tarpeeksi kärsivällisyyttä aineiston keruuseen (metodina systemaattinen kirjallisuuskatsaus) ja sen analysointiin.

Huomenna ajattelin palkita viikkojen istumiseni ja patikoida Paimion Polun pidemmän reitin 15 km, ikään kuin kokeeksi.

***

Vielä jaksaa vanha äitienpäiväruusu sinnitellä ja kukkia.

Kesää jatkuu

Kesä jatkuu – on ollut lämmin syyskuun alku – vain erivärisenä, nyt syksyn väreissä.

 



Huikeita näkymiä Karunan Päisterpään kallioilta.

Kallioilla vaeltaessani tulee taas lapsuusaika mieleen: hevosreet ja -ajelut, tiheät ja synkät kuusimetsät, uintimatkat merelle, käärmeet, marja- ja sieniretket, hienonhieno hiekka varpaiden alla, navetan ja eläinten tuoksut, laitumet, polut lypsyhaalle jne.

Nyt on käytävä tiiviisti tiedonlähteille ja kirjoitettava. Perehdyn toistamiseen Sennettiin ja luvussa Hardingin ja Hackingin kirjat.

Jätän jatkossa, jos onnistun, bloggaamisen vähemmälle.

Jälleen tukimuksen pariin

Viikkoni alkoi hyvin. Vihdoin sain tartuttua luettaviin opuksiin: Richard Sennettiin (2012) ja Nancy Hardingiin (2013).

 

Sain myös käytyä katsomassa tuttua palvelutalossa. Olen havainnut, että useimmiten toisen ilahduttaminen ilahduttaa myös omaa mieltä.

 

Lenkkeily tai yleensä kaikenlainen fyysinen rasitus tai rutistus piristää kummasti ja antaa energiaa.

Tänään pidensin vähän lenkkiä ja lisäsin rasitusta: ensin reippaasti pitkä, pitkä mäki ylös ja

sitten rauhallisesti ja rennosti alas. Myöhemmin sitten useammin ylös ja alas. Nyt helteellä aloituksena riitti yksi kerta.

Tästä on vielä 1.3 km maaliin. Upea ilma tänäänkin ja hienot metsäiset maisemat reunustavat lenkkitietä.

Kunpa nyt tutkimukseltani malttaisin jatkaa kuntoilua - ehkä se vaellushaave horisontissa patistaa liikkeelle.

Iltalenkillä

Lenkkitieni varrella kesäkukat ovat parhaimmillaan - märkinäkin.

Koko päivän on sadellut. Vasta illansuussa kirkastui ja ilta-aurinko kutsui lenkille. Niin, tuntui välttämättömältä päästä ulos katsomaan, miltä luonto sateen jälkeen näyttää.

Tässä polulla kulkiessani muistui mieleeni selkeä metaforan määrittely. Mutta mistä sen luin, ja miten se oikein kuuluikaan? Kaikenlaisia tekstejä luin päivän mittaan, uusia ja vanhoja, kuka siis määritteli - se jäi vaaivaamaan.

Harmini yltyi kävelyn mittaan, miten saan tutkielmaani eteenpäin, kun en edes tuota muista.

Vimmatusti aloin lenkin jälkeen käydä läpi luettuja, kunnes sitten yhden sosiologian kirjan välistä löysin lappusen, johon olin kirjoittanut: metafora on tiivistys analogiasta, jolloin siis esim. metafora ”elämän ilta” on tiivistys analogiasta ”vanhuus on elämässä sama kuin ilta on päivässä” (Perelman 1982, 120, viit. Aro 1995). Selkeää, eikö totta?

 

***

Ajatelkaa, juhannus on jo ovella!

Jälleen tutkimustyön pariin

Pitkän tauon jälkeen palasin tieteiden äärelle... mutta rennommin,

miettimään käsitteitä, teorioita ja käymään dialogiaa tekstien ja itseni kanssa.

Kirjan talon 2. kurssipäivä

Toisena kirjoittajakurssipäivänä kirpeä pakkasaamu ja valoisuus jatkui. Aamuvarhaisella oli pakkasta -25,7 astetta, mutta sää lämpeni vauhdilla päivän mittaan.

 

Odotellen innokkaana kurssipäivän antia lähdin taas hyvissä ajoin kotoa, joten ehdin matkalla Kirjan talolle näppäillä muutaman kuvan vähän eri kulmista kuin eilen.

 

 

Borenpuisto

Kauniina sunnuntaiaamuna oli upeaa käyskennellä pitkin Auranjoen vierustaa.

 

 

 

Talvinen Aurajoki

 



Kirjoittajakurssin tarkoituksena oli antaa kirjoittajille sekä teoreettista että käytännön ohjausta tekstien työstämiseen.

Nyt jälkeenpäin kun ajattelen, ymmärsin väärin tai pikemminkin yksioikoisesti sanan ajankohtaisuuden kurssiaiheena.

Ajankohtaisuudella viitattiin siihen, miten otetaan ajankohtaiset asiat mediassa ym. kirjoittamisessa haltuun, tai siis miten ajankohtaisiin aiheisiin voi tuketua ja miten niistä voi lähteä ammentamaan omaa tekstiä – kirjoittaa sitten mihin tahansa – vaikka blogiin. Ajankohtaiset aiheet helpottavat kirjoittamista, niistä saa tarttumapintaa, ajatuksen tai jopa inspiraation aivan toiseen aiheeseen.

Ajankohtaiseen kirjoittamiseen saimme siis teoreettista ohjeistusta ja käytännön osio toteutui monipuolisesti kotitehtävän muodossa.

Eilen kurssilla kukin osanottaja oli valinnut ja ilmaissut otsikon kotona kirjoitettavalle tekstiaihiolleen. Näitä tekstejä käytiin tänään läpi ja kukin kertoi, miten työsti tekstiään. Muut sitten kommentoivat ja esittivät huomioita kuulemaansa. Jos oli tarkkana, sai kaikilta todella hyviä vinkkejä ja ajatuksia omaan kirjoittamiseensa kuin myös tekstilajin valintaan.

Oli siinä kurssin opettajilla Jaakko Beltillä ja Maria Valkamalla (filosofisen niin & näin -aikakauslehden toimittajilla) välillä pitelemistä, jotta pysyttäisiin asiassa, siis tekstin kommentoinnissa. Me vanhemmat osallistujat kun oikein pääsimme vauhtiin, ajauduimme milloin mihinkin aiheeseen tai muisteluun.

Varsinkin yksi kommentti jäi mieleen: ”Mitä muutetaan, yhteiskuntaa vai ihmistä?”.

Mitäs tähä sit sanos?

P.S. "KIRJALLISUUS
Joutilaiden harrastus.”
Gustave Flaubert: Valmiiden ajatusten sanakirja
(suom. Mirja Halonen ja Ville Keynäs)

Kirjan talon kirjoittajakurssilla

Kirjan talon kirjoittajakurssin nimi oli tällä kertaa Ajankohtainen ja ajatteleva kirjoittaminen.

Kurssi alkoi puoleltapäivin kello 12. Ajankohta oli minusta hyvä, sillä ehdin kävellä tovin pitkin aurinkoista Auranjoen vartta ja nauttia upeista kevättalven näkymistä ja näppäillä muutaman kuvan.

Sininen, kaunis vanha puutalo, Wikeström & Krogiuksen talo, on purettu tästä Linnankadun ja Koulukadun kulmasta.

Linnankatu

Borenpuisto

Kirjan talon pihan reunamilla on vielä rutkasti lunta.

Matkalla Turkuun pohdiskelin kurssin aihetta. Ajattelin ajankohtaiseen kirjoittamiseen sisältyvän myös teoriaa somekirjoittamisesta. Toivoin saavani lisää tietoa ja oppivani paremmaksi bloggaajaksi.

Ajattelevan kirjoittamisen taas ymmärrän kirjoittamisprosessiksi, jossa ajatus rakentuu ja muovautuu.

Kirjoittamalla ajatukseni saa uutta ulottuvuutta – kirjoittaessa ajatus tuo siis joitain uutta tai lisää aikaisempaan ajatukseen tai ajatelmaan.

Kurssin ensimmäisenä päivänä teoria jäi aika ohueksi, sillä osallistujien esittelykierros vei paljon aikaa, meitä kun oli niin paljon (14 ja lisäksi kaksi ohjaajaa). Aikaraja kullekin olisi ollut paikallaan, esim. 5 – 8 minuuttia per henkilö.

Tottakai kunkin esittelyt olivat mielenkiintoista kuultavaa, siis kuulla kirjoittamis-, työ-, koulutus-, ammattitaustoista jne. Ikävää vain, että siihen kului aikaa mahdottomasti.

Niin, olisin halunnut kuulla enemmän innostavien ja innoittavien ohjaajien ”ajattelevan” Jaakko Beltin ja ”filosofoivan” Maria Valkaman teoriaa kurssin aiheesta.

Teoriaa kirjoittamisprosessin kulusta ja tekstilajeista ehdittiin juuri ja juuri käydä kiireesti läpi, tai siltä minusta tuntui. Tehtävän antoon ja sen ohjeistukseen päivä sitten päättyikin.

Mielenkiinnolla jäin kuitenkin odottamaan huomista ja sen kurssiantia.

P.S. "KIRJOITTAA "Kirjoitan kaikessa kiireessä" - sillä saatte tyyli- ja oikeinkirjoitusvirheet anteeksi."
 Gustave Flaubert: Valmiiden ajatusten sanakirja
(suom. Mirja Halonen ja Ville Keynäs)

"Ei oppi ojaan kaada"

Saaristomarkkinoilla oli aamusta alken vilkasta. Lämmin, aurinkoinen sää sai ihmiset liikkeelle. (22.4.2012)

Filosofisen kirjoittamisen kurssi 21. - 22.4.2012, Kirjan talo, Tku

Filosofinen kirjoittaminen ei loppujen lopuksi poikkea kovin paljon esseen kirjoittamisen ohjeistuksesta. Kummassakin kirjoittamisessa käsitellään subjektiivisesti yhtä aihetta tai ongelmaa.

Esseessä voi valita kirjoittajan roolin tai hahmon (subjektin) vapaammin kuin filosofisessa tekstissä. Filosofisessa tekstissä puretaan tai analysoidaan valittua aihetta (ongelmaa, väitettä), omakohtaisesti johonkin filosofiseen aspektiin filosofiin peilaten ja vertaillen. Muitakin lähestymistapoja on. 

Aiheen argumentointi tulee näkyä tekstissä, esimerkiksi oman tai kuullun kokemuksen, konkretian kautta. Väitteeseen ei anneta suoraa vastausta, vaan lukija löytää kirjoittajan kannan tekstin sisällöstä ja voi tehdä omat johtopäätöksensä.

Mainitut seikat edellä ovat vain osa kurssin sisältöä. Oppimista riittää, pitää lukea paljon – ”teksti ajatteluttaa” –  ja harjoitella kirjoittamista ja luetuttaa omia tekstejään. Siinäpä se.

Filosofinen kirjoittaminen

Turku 21.4.2012

Turun saaristomarkkinoilla vielä hiljaista näin aamuvarhaisella

Filosofisen kirjoittamisen kurssi 21.4. – 22.4.2012
Muistiinpanoja:
”Kirjoitan – siis ajattelen”
”Omakohtaisuus – ihmiseloa riittävän yleisesti ilmaisevaa”
”Filosofia on taito ja väline”
”Filosofiaa kirjoitetaan eri yleisölle, eri foorumeille”

David Hume: ”Maun standardista” (Esseitä, s. 91)
Immanuel Kant: ”Vastaus kysymykseen: Mitä valistus on?”
G. W. F Hegel: “Logiikan tiede I”
Sören Kierkegaard: “Toisto”
Bertrand Russel: “Viittaamisesta”, analyyttista filosofiaa
Martin Heidegger: “Mitä kutsutaan ajatteluksi?” (Esitelmiä ja kirjoituksia II, 6-21)
Ludwig Wittgenstein: ”Tractus” (Logico – Philosophicus, 4.112)
Jean-Luc Nancy: “Corpus”

Filosofisen kirjoittamisen tekstilajit

Esseen kirjoittamisesta

Esseen kirjoittamisen viikoloppukurssi 17. - 18.3.2012

Tällä kertaa viikonloppu kului esseen kirjoittamisen kurssilla. Opettajina olivat kirjailija, kustantaja Ville Hytönen ja kirjailija Johanna Venho. Käsittelimme lähinnä kaunokirjallisen esseen ulottuvuuksia.

Molemmat päivät alkoivat pohdinnalla, miksi esseet ja aforismit kirjallisuuden lajeina ovat nyt suosiossa. Voidaan puhua jopa ”esseebuumista”. Yhtä selkeää vastausta ilmiölle ei löydetty – yksi voisi olla sekä esseessä että aforismissa kirjoittajan mahdollisuus pohdiskella valitsemaansa aihettaan eri näkökulmista.

Pohdinnan tarve saatetaan kokea eräänlaiseksi vastavoimaksi nykyiselle some-viestinnälle, joka usein on hektistä tajunnan virtaa tai kielteisesti ilmaistuna ”oksennusta”. Pohdinnan tarpeessa on kysymys kaipuusta pysähtyä ja etsiä syvällisiä merkityksiä itselleen tärkeistä tai ajankohtaisista asioista. Se voi ilmentää myös ajatusten, koetun ja kokemusten jäsentämistä itselleen.

Mitä opin? Esseen yksi tärkeimmistä ulottuvuuksista on henkilökohtaisuus tekstissä - kirjoittajan rooli. Hytösen mukaan henkilökohtaisuus tai minän rooli näkyy väitteissä, esitetyissä ajatuksissa ja näkökulmissa. Tämä minän rooli, keksitty tai fiktiivinen, olisi hyvä olla lähellä kirjoittajaa ja jonka itse tuntee parhaiten.

Taiteilija Hindén

Hindénin taulu, jonka sain äidiltä muistoksi

Maasletin Metsäpirtissä (Karuna) asui muinoin taiteilija Alexander Vilhelm Hindén (30.1.1868–9.1.1953). Hautakivi on vielä Karunan kirkon hautausmaalla. Hindén oli tunnettu metsotauluistaan.

Lapsuusaikani yksi muistikuva on pitkä musta kulkue, joko lipui kotitaloni ohi. Seisoin yksin sohjoisella kotipihallani katsellen ihmeissäni. Kulkue oli juhlallinen ja vaikuttava. Todennäköisesti kaikki olivat miehiä, sillä muistan mustat pitkähelmaiset palttoot ja sylinterihatut. Jonon edessä olevilla oli isoja soittovälineitä.

Olen ajatellut kulkueen olevan hautaussaattue, mutta todennäköisesti se oli soittokuoro ja menossa Hindénin hautajaisiin.

Kenen jälkeläinen taiteilija lienee ja mistä tullut Karunaan?

Ristilukki

Upea ristihämähäkki ja vähän pelottavan näköinen

Yhtenä päivänä sain ihailla suurta ristihämähäkkiä ja sen kutomaa taidokasta verkkoa aivan ulko-oven lähellä. Siinä se heilahteli verkkoineen päivineen räystään alla. Taisi tulla bongattua elämäni ensimmäinen ristilukki. Ihmeelliseltä näytti sen iso ja auringossa välkehtivä verkko. Onneksi tuli otettua kuva, sillä aamulla se oli jo poissa.

Nyt jälkeenpäin valokuvaa katsellessa tulee mieleen tutkimukseni, jota yritän pikku hiljaa päivittäin työstää. Työni on ollut kuin verkon rakentamista itse aiheen, tutkimuskohteen ympärille. Se on ollut kutomista ja purkamista kaiken aikaa. Välillä työ välkehtii ja kaikki tuntuu sujuvan ja välillä taas on muokattava vanhaa ja rakenneltava uutta. Muistutan itselleni, että fokusoi, fokusoi ja jätä kaikki epäolennainen. Tähän pyrkimykseen tuli avuksi ristilukin kuva verkkokalvollani aina kun tartun työhön.