Lunan kaverina: III/XIII Syntymäpäivän viettoa

Aamu valkeni lauhana ja utuisena. Illan ukkosesta tai huonosta säästä ei ollut tietoakaan. Tänään odotettiin vieraita, vietettäisiin R:n synttäreitä. 

Puolen päivän paikkeilla alkoi vieraiden odotus meillä molemmilla, Lunalla ja minulla. Asta oli jättänyt ja leiponut kaikenlaisia herkkuja: suklaakonvehteja, pikkuleipiä, mielileivoksiani, mazariineja, ja muuta. Oli tehnyt myös hienon kakun, jos R. tykkäisi tulla synttärikahville. Ja hänhän tykkäsi. Veljeni ja vaimonsakin tulivat. Vietettiin yhdessä mukavat synttärit herkkujen kera, kiitos Astan. Lunakin oli niin tyytyväinen ja riemuissaan, kun tuli porukkaa rapsuttamaan ja leikkimään. 

Aamuisin minun tulee herättyä normaalia aikaisemmin, siis paljon ennen seitsemää ja välillä jo puoli kuuden maissa. Mutta ei ihme: kömmimme levolle heti viimeisen iltalenkin jälkeen puoli kymmenen maissa. Lenkkiä seuraa iltapuuhat, ja kun Luna kuulee, että hampaiden harjaus loppui, on se jo makuhuoneen ovella anovana odottamassa omaan sänkyynsä, joka on lattialla. 

Sitten sammutetaan valot, ei katsota telkkaria eikä kuunnella puhelimesta podcastia. Ensimmäisenä iltana yritin kuunnella Yle Puhetta, niin eikös Luna aloittanutkin äänekkään räksytyksen. Tulkitsin sen niin, että nyt nukutaan. Lankesi syvä hiljaisuus ja rauha.

 Ihmeen hissukseen se siellä omassa nukkumapaikassaan olikin aamuun saakka, hiiskaustakaan en kuullut. Kömmin yöllä visusti vessaan ettei vaan häiriintyisi, mutta ei ollut moksiskaan ylösnousemisistani. Vasta aamulla viiden jälkeen kuulin pientä levottomuutta Lunan taholta, ja kellon lähetessä kuutta nousin sängyn laidalle. Siinä samassa Luna tohkeissaan pystyssä ja korvat heiluen kuin sanoakseen, että äkkiä, äkkiä nyt, täytyy päästä ulos. 

Iltaisin ja öisin talossa oli kauniin tunnelmallista ja kodikasta. Asta oli laittanut eri tasoille tuikkuja ja kynttilöitä (ajastettuja) valaisemaan hämyisästi.

Lunan kaverina: II/XIII Kaveruus alkoi

Viikon kuluttua tutustumiskäynnistä koitti ensimmäinen päivä olla kahdestaan Lunan kanssa.

 Ajoin Sauvoon aamupäivällä, isäntäväki oli jo lähtenyt matkalle. Lunan nappisilmät ja vaaleat korvat näkyivät ikkunassa; haukunnasta ja hyppelystä päätellen tuntui olevan riemuissaan saapumisestani.

Perillä tuntui etten muista mitään niistä monista Astan perehdyttämistä asioista. Onneksi hän oli kirjoittanut tärkeimmät ylös: Lunan ruoka-ajat ja tiukat ruuat; pesukoneen käyttö; kukkien kasteluohjeet; saunan ja porealtaan käyttöohjeet. 

Olin jännittänyt päiviä, että pärjäänkö vieraassa ympäristössä toisten huushollissa ja ennen kaikkea lähteekö Luna edes kanssani lenkille? 

Asta oli kyllä rauhoittanut: ”Sanot sille vain, että lenkille. Luna tietää aina mihin mennään.” Ja kyllä se tiesikin. Kiinnitin flexin ja sitten mentiin riuskaa vauhtia päivälenkille. Ihmeen nopeasti se vipelsikin, oli sitten ylä- tai alamäki, tuskin pysyin perässä. Tämän tästä jouduin sanomaan, että odotas ny vähän, mihin sulla noin kova kiire on. Vilkaisi kuitenkin vaivihkaa, että seuraanko ja odotti jos tarvetta. 

Luna taisi päivän mittaan olla aika hämmentynyt, kun minä tulin eikä kotiväkeä mailla halmeilla. Iltapäivällä pidettiin taukoa lasiterassin lämmössä: istuin korituolissa kahvimukin kanssa ja Luna makoili vieressäni parvekkeen matolla vähän välillä haukahtaen.

Ihanan hiljaista oli. Ukkonen jossain kauempana lyhyesti jyrähteli. Ja vähän kun liikahdin, oli Luna kärppänä pystyssä. Myöhemmin alkoi sataa vinhasti ja nyt ukkonen jylisi kovemmin Siitä äänestä Luna ei tykännyt vaan haukahti äänekkäästi.

Lunan kaverina: I/XIII Tutustumiskäynti

Luna (12 v.) on söpö pienehkö monirotuinen koira. Sen turkki on vaalean ja tumman ruskeahko ja pehmeän kiharainen. 

Ruskeat ja ilmeikkäät nappisilmät ovat vallan hellyttävät. Oikea korva on alati pystyssä ja vasen alas lerpahtanut, paitsi silloin kun se haluaa ruokaa. Silloin molemmat korvat hypähtävät pystyyn ja ilme on kovasti aneleva. 

Huvittaa vieläkin ajatella, että minä joka olen aina pelännyt koiria ja niitä vältellyt, lupauduin tuosta vain koiravahdiksi. 

Se oli joskus keväällä, kun kuulin isäntäväen kaipaavan koiralle kaveria heidän Itävallan (Sölden) matkansa ajaksi, niin tarjouduin oitis. Olin näet tavannut Lunan aiemmin vain muutaman kerran, esim. kun oli siskollani hoidossa. Tuota pikaa ihastuin sen ihmismäiseen olemukseen, energisyyteen ja päättäväisyyteen.

Viikko aikaisemmin, elokuun loppupuolella oltiin tutustumassa Lunaan, ympäristöön, kasteltaviin kukkiin jne. Asta oli leiponut suussa sulavan kakun, koristellut sen pihapiirin marjoilla.

Kaiken kaikkiaan ihan mahtavat puitteet minun olla koiravahtina!