Matkalla Punapään kanssa 3: Matosinhos-Lavra-Labruge-Vila Chã

Casarao Paraison majapaikassa oli levotonta yöpyä. Talossa korjailtiin kaikenlaista, porakoneen ääni oli hirmuinen, ovet paukkuivat. Enemmän kuitenkin häiritsi viereiseen huoneeseen saapunut mies. Kutsuin häntä ripulimieheksi. 

Iltasella keitimme teetä keittiössä ja nautimme jotain pientä iltapalaksi. Suunnittelimme hyvän pöydän äärellä seuraavien päivien etappeja ja majapaikkoja.

Mutta sitten käytävällä oli hirmuinen haju ja vessa oli jatkuvasti varattuna. Pääsimme kuitenkin talonväen pesutilaan iltapesulle. Mutta se haju oli ihan kauhea ja pelkäsimme saavamme tartunnan. No, tilanne rauhoittui, kun mies häipyi myöhemmin ulos. Pesutilassa oli ikkuna apposen auki ja onneksi oli siistitty kunnolla, joten sinne ilkesi mennä. 

Punapää seuraa jyhkeänä, että kylläpäs sitä nyt...

Aamulla astuessamme ulos oli ihanan valoisaa ja meri välkkyi leveänä. Oli ihmeen hyvä lähteä kävelemään Atlantin luonto siinä ympärillämme. Ripeästi kävelimme, sillä kahvihinkuni oli aikamoinen.

Hyvissä ajoin saavuimme seuraavaan majapaikkaan, Sandraan. Aurinko paistoi täydesti vielä pitkään illalla. Majoituttuamme oli mukava tehdä iltakävely rannalle ja ympäristöön.

Tämä Sandra oli mielestämme reissun paras yöpaikka. Se oli rauhallinen, upea näköala puutarhaan ja merelle, huone oli valtavan iso. Saaralla jopa kaksoisvuode, minulla hieman kapeampi, pesutilat siinä ja siirrettävä patteri, jossa kuivattelimme pikkupyykkiä.

Matkalla Punapään kanssa 2: Lissabon-Porto-Matosinhos

Maanantaina majapaikkamme Lissabonissa oli Guest House Foreign Friend Lisbon (pitkä nimi) ja kohtalaisen mukava ja tietysti viileä niin kuin aina Portugalissa tähän aikaan vuodesta.

Seuraavana päivänä tiistaina tulimme junalla Portoon hyvissä ajoin. Pyhiinvaellustoimisto katedraalin vieressä oli vielä avoinna. Sieltä saimme leimat pyhiinvaelluspasseihimme ja alberguen Casa Diocesana osoitteen. Se vasta olikin viileä paikka. Ulkona oli lämpimämpää, ilmankos ovet ja ikkunat olivat tullessamme apposen auki. Makuupussit olivat tarpeen, villasukat ja lämmin yöasu. 

Tämä majapaikka oli kuin kellari, kutsuinkin sitä hometaloksi, sillä homelaikkuja oli kaikkialla. Se oli kuitenkin edullinen yöpymispaikka, vain 7,50/hlö. 

Ukranalainen mies tuli lähes samaan aikaan ja saksalainen myöhemmin illalla. Enempää sinne ei olisi mahtunutkaan. Keskiviikoaamun valoisuus ja viileys herätti meidät varhain päärakennukseen runsaalle aamupalalle. 

Sen jälkeen riensimme bussille, jolla pääsimme Matosinhosiin ja Cabo de Mundoon, jossa sijaisi seuraava majapaikkamme Casarao Paraiso.

Matkalla Punapään kanssa 1: Paimio-Helsinki-Lissabon

Matkailuni Punapään kanssa loppui kuin kanan lento. Seitsemän päivää ehdittiin kävellä, sitten Punapää häipyi ja kertakaikkisesti. Siihen tyssäsi vaellukseni Caminolla – kotona siis jälleen. 

Kävelypäivät Saaran kanssa olivat todella upeita. Kävelimme päivittäin keskimääräisesti kahdeksasta yhteentoista kilometriä. 

Maanantaina 18.3. bussi Paimiosta lähti 12:45, joten ehdin kotona vielä lisätä jotain rinkkaan ja punnita. Kokonaispainoksi kuljetuspusseineen kertyi 11.8 kiloa. Ralfin vanhalla ”kaljakärryllä” saatiin rinkka kuskattua ensin autoon ja sitten autosta bussiin, ei tarvinnut nostella. 

Lentomme Vantaalta Lissaboniin oli myöhäiseen aikaan, piti näet odotella Punapäätä ruumasta. Vasta illalla kymmenen maissa olimme perillä hotellissa. Ulkona oli jo hämärää, mutta uskomattoman lämmintä meidän vielä hakiessa iltapalaa.

Tiistaiaamuna 19.3. kuuden maissa nousimme pakkaamaan rinkkojamme ja sitten ulos aamupalalle. 

Kävelimme majapaikasta rautatieasemalle noin pari tuntia. Aurinko paistoi täydesti ja oli lämmintä 22 astetta. Mutta sitten matkalla rautatieasemalle sattui kummallista, kupsahdin näet nurin. 

Saara käveli edellä, eikä huomannut mitään ennen kuin kun olin jo Punapään kanssa maassa kyljelläni. Paperinenäliina tipahti käsistäni kadulle eteeni. Ajattelin, että minäpä nostan sen tuosta ennen kuin tuuli vie. Melkein onnistuinkin syväkyykystä, mutta sitten Punapää taisi vetäistä niin että vaan hitaasti valuin nurin siinä jalkakäytävällä. 

Saara juoksi pelästyneenä siihen, ja heti oli ihmisjoukko huolestuneena ympärilläni ”are you ok”. Ajattelin, että odottaaks ny kun tunnustelen, mistä nyt heti tiedän kuinka tässä kävi.

Saara ja muuan mies vetivät minut ylös. Huomasin, että heillä olikin vetämistä. Rinkkani näet painoi 12 kiloa vesipulloineen, oltiin majapaikassa laukkupuntarilla vielä tarkistettu. Juuri ja juuri jaksoivat kiskoa. 

Jälkeenpäin ihmettelin, että miten kummassa luulin tuosta noin vaan syväkyykystä pääseväni ylös 12 kiloa selässäni. No, onneksi ei käynyt kuinkaan. Myöhemmin kun Punapää hävisi, tuo kupsahdus tuntui varoitukselta, että jotain seuraa.

Blogipostaus - Harjoitus

Vielä illalla kokeilin blogata puhelimella. Sain siirrettyä valokuvan ja kun oikein tihrustin, tekstikin tuli oikeaan paikkaan. Puhelimessani näet blogialusta teksteineen kaikkineen näkyy pienenpienenä. 

Tänä aamuna ehdin vielä muokata elistä harjoitustani, joten katsotaan, ehkä hyvinkin teen matkalla pieniä päivityksiä.

Matkalle Punapään kanssa 5/5: Valmistautuminen

Tuleva matkani on erilainen, toisaalta kaikki matkat ovat aina erilaisia jollakin tavoin. Mutta nyt varsinkin, kun saan Saarasta seuraa muutamaksi päiväksi – useammaksi kuin vuonna 2014 – silloin hän oli saattamassa Barcelonassa. 

Tuona vuonna, maaliskuussa silloinkin, lähdin ensimmäiselle vaellukselleni. Mutta nyt kuntoni on retuperällä ja lisäksi minulla ei ole selkeää suunnitelmaa reitistä että mihin suuntaan. 

Siis pelkkää matkalle heittäytymistä, johonkin, ja kuulostelemista mitä Camino kuiskii. 

Kuntoni askarruttaa todella, jaksanko kävellä paikasta toiseen, olla liikkeellä, heti aamusta alkaen olla tien päällä. No, se miten jaksan Punapäänkin kanssa jää nähtäväksi. 

Tällä reissulla blogipostaukset tulevat jäämään minimiin, jos lainkaan postaan, en ainakaan päivittäin. On nimittäin sen verran hankalaa puhelimella kirjoitella. 

Kirjoittelen muistivihkoon ja keskityn käsikseni pohdintaan. Esimerkiksi siihen, miten kiteyttää Fågelholkissa kirjoittamani tekstit, miten ilmaista merkittävät aiheet/asiat. 

No niin, tänään on tultu näin pitkälle, että pakkaan rinkkani lähtökuntoon ja tarkistan painon. Huomenna iltamyöhäisellä olemme Lissabonissa, mutta mieleni on jo siellä Lissabonin valoisilla, aurinkoisilla kujilla ja toreilla ja sinertävän Tejojoen rannalla. 

Vilkaisen ulos, räntää sataa ja tuuli nurkissa humisee.

Matkalle Punapään kanssa 4/5: Valmistautuminen

Vesisadetta eilen, vesisadetta tänäänkin, mutta eiköhän se talven niska kohta taitu täällä Lounais-Suomessa.

No, reissuun valmistautumista tämäkin oli, kun muistin perua kaikki kirjastoon tekemäni kirjavaraukset ja palauttaa luetut. 

Samalla tsekkasin, mitä kaikkea olen tämän vuoden puolella lukenut. Aika liuta kaikenlaista: Hannu Mäkelää, Bo Carbelaa, Tuva Korsströmiä, Erno Paasilinnaa Olli Jalosta, Samuli Parosta, Antti Tuuria, Aarne Kinnusta, Janet Wallachia, Samuel Beckettiä, Stephen Kingiä, Antti Nyléniä, Vesa Oittista, Henning Mankellia jne. 

Ja sit taas Punapään kimppuun. Tyhjensin koko 45 litraisen rinkkani. Rinkka itsessään painaa kaksi ja puoli kiloa. Voin siis lastata siihen korkeintaan neljä ja puoli kiloa tavaraa, mikä ei ole paljon. 

Katsotaan miten käy, kun kohta täytän rinkan viimeisen kerran, lähtöpäivä lähenee.

Matkalle Punapään kanssa 3/5: Valmistautuminen

Kummallista tämä minun matkalle valmistautuminen tällä kertaa. Vain muutaman kävelylenkin olen tehnyt. Sitäkin enemmän on mennyt aikaa fundeeraamiseen, tavaroiden keräämiseen, pakkaamiseen ja purkamiseen. 

 Välillä tulee tunne, onko tässä enää mitään mieltä. Tuntuu, että Punapääkin irvailee: - Olisiko ollut järkevämpää jäädä kotiin työstämään valmiimmaksi tekeillä olevaa tekstiäsi. 

Mutta tästä mietinnästä Camino sentää yltyy varsin äänekkääksi: - Mitä turhia, matkalle, matkalle, täällä jo odotellaan. Täällä keväinen lauha tuuli henkäilee, täällä on polkusi rauhainen, eukalyptuspuiden huumaava tuoksu odottaa… matkaan jo joudu. 

Ja taas minä Punapään kimppuun – no, katsotan nyt taas kerran mitä on tullut lastattua. Punnitsen ensin laukkupuntarilla. Painoa on nyt seitsemän ja puoli kiloa, liikaa, pitää vähentää tavaroita.

Alan tyhjentää rinkkaa hokien karsi, karsi, korkeintaan 6-7 kiloa on riittävästi. Hoen, tarvitsenko tätä tai tätä, en tarvitse, voin olla ilmankin, en ole ennenkään tarvinnut. 

Punapää taas hermoilee: - Koitas jo lopettaa moinen jahkailu. Rauhoittelen sitä - noh, noh, kohta on reissupäivä, onneksi. No niin just, loppuu tuollainen tyhjänpäiväinen... se mutisee vielä.

Vielä lumi...

Vielä lumi maan peitti, hohtavaksi langetti. Niinpä, vielä ollaan kevättalven ja kevään rajamailla. Vielä piti tiet lumesta aurata ja hiekat paljastaa. 

Poissa on ikävä hiekkapöly, tilalla raikas, kirpeä pakkasilma ja aurinko täytenä sinisellä taivahalla. 

Vielä jaksaa orkidea kukkia ja aamuauringon kanssa kilvoitella.

Matkalle Punapään kanssa 2/5: Valmistautuminen

Eilen jäinen pihamaa lainehti vesisateesta. Ja jo aamusella näytti vallan toisenlaiselta: hohtavalta ja vitivalkoiselta niin että silmiin otti. Oli näet tullut uutta peittävää lunta kaikkialle. 

Sanoin Punapäälle, että tästä ei kyllä kävelykeli parane, pistetäänpäs töpinäksi ja ei kun harjoittelemaan. Laitetaan sulle vähän lisää painoa. Viimeksi oli kuusi ja puoli, kokeillaan siitä vähän petrata ”Katos, ny sul on oikke kunno meininkki”, se sanoi. 

Seitsemän ja puoli kiloa lastasin ja siitä sitten jouduimme Vähijokipolulle. Alussa tuntui sen verran huteralta askeltaa, että Punapää hermostui: ”Mitä sä ny keikut, pysyks sä ollenka pystys?” No, mennään täs hissukseen, rauhoittelin sitä.

Vähäjokipolku

Lähistöllemme on rakenteilla kivan tuntuinen kävelytie, Vähäjokipolku. 

Eilen kävin polulla rinkan kanssa ensimmäistä kertaa. Oli hyvä sää, pieni pakkanen ja hyinen tuuli, mutta polulla sitä tuskin tunsi.

Tänään kävelin suojasäässä ja lumituiskussa saman lenkin, mutta ilman rinkkaa. Hyvä on polulla jo nyt astella vaikkei ole vielä valmis: on sopivan muhkurainen treenaamiseen ja muutama nousukin löytyy.

Laskiaispulla

Nyt saavat laskiaispullat riittää minun puolestani – jääköön tämä viimeisekseni tänä vuonna! 

Aivan liikaa olen niillä herkutellut. Mutta aito kermavaahto on vaan niin taivaallisen hyvää – mitä enemmän kermaa sitä herkullisempaa – oli pulla sitten mantelitäytteellä tai hillolla.

Turun kaupunginteatteri: Hamlet

Viime teatterikäynnistäni on aikaa, aivan liikaa onkin. Huomasin sen eilisessä Hamlet -näytelmästä, joka oli vailla perinteisiä värikkäitä kulisseja väreineen ja maisemineen.

Sen sijaan oli muuta kuten mainokset (tai taisivat olla esillä sponsoreina) näyttämöllä. Niitä olivat Lidlin muovikassi, HK: n merkki ja iso ja musta Volvo häikäisevine valoineen. 

Rämähtävä musiikki ja valot, varsinkin alussa, saivat minut hätkähtämään ja hypähtämään tämän tästä. No, viimetingassa valittu istuinpaikkani permannolla ei ollut paras mahdollinen äänten ja valojen kannalta. 

Näytelmän vauhdikas tempo, asusteet – jaa’a, erikoisia – mutta eipä niistä tässä sen enempää, käyköön itse kukin kokemassa. 

William Shakespearen (1564-1616) noin satoja vuosia vanhassa, ehkä 1600-luvulla kirjoitetussa näytelmässä, Hamlet näytelmän teemat ovat vallasta, kostosta ja petoksesta. Nämä pääteemat tulivat Paavo Westerbergin ohjaamassa esityksessä hyvin esille, varsin hyvin ja monitasoisesti tulivatkin. 

Shakespearen näytelmän tarkoitus lienee tuoda tietoisuuteemme nämä mahdit, siis mainitut valtateemat, jotka vielä nykymenossakin näyttäytyvät eri ympäristöissä ja kulisseissa. 

Itse ihminen ei ole juurikaan muuttunut, siltä tuntuu, kun maailman menoa seuraa – tai olisiko tietoisuutemme ja ymmärryksemme pikkuriikkisen laajentunut… tiedä häntä, liekö toiveajattelua. 

Teatterin jälkeen vielä syömingit ravintola Ludussa.