Vuonna 2020

 Kertailessani nykyistä vuotta niin se ei ollut muuten hullumpi vuosi ankeasta koronavuodesta huolimatta. 

Tammikuussa Saariston polun vaellus noin 11,6 km. Sen jälkeen aloinkin koko kevään ajan tehdä pidempiä lenkkejä. Tähtäimenä oli lähteä pyhiinvaellusreitille Espanjaan, mutta se meni pandemian takia mönkään. 

Helmikuussa oli mielenkiintoiset Caminopäivät Tampereella, tuli ahnehdittua mustaa makkaraa. 

Huhtikuun lopulla aloitin taimikonraivaukset palstalla. Sitä varten justeerattiin raivaussahaa ja hankittiin oivallinen akkumoottorisaha. Mahdottoman kivaa aikaa, sain apuvoimia ja rastattiin siellä taimien kyljessä. 

Raivaushommaa ahnehdin liikaa, aivan kuin olisin ollut superkunnossa. Juhannuksen aikoina olinkin sitten lähes toimintakyvytön kolmen kuukauden ajan. Alkoi sen päiväinen juokseminen lenkkien sijasta terveyskeskuksessa, verikokeissa, fysioteramiassa ja osteopaatilla. Onneksi ei mitään vakavaa ilmennyt: ylikunto, kehon kuivuminen – jotain tuon tapaista, mutta veti kuntoni nollaan. Siitä kärsiä vieläkin, sillä nyt on tekemistä päästäkseni edes keväiseen kuntoon. No, periksi ei anneta. 

Marras- joulukuussa opiston dekkarikurssi oli kiva ja jännä. En olisi uskonut, että saan dekkarinovellin aikaiseksi. 

No, nuo nyt tuli mieleen mainita tässä vuosiyhteenvedossani. 

Iloa, valoa ja kaikkea hyvää uuteen vuoteen 2021!

Lunta sittenkin

Juuri eilen puhuin lumettomuudesta, niin eikös aamulla ollutkin maa ohuen lumikerroksen peittämä. Ei kuitenkaan pitkään, suli siitä sitten sohjoksi ja lähes olemattomiin.

Hyvä kun tuli katsottua Icebugit valmiiksi. Ne vaan jalkaan ja menoksi. Oikeastaan ei ollutkaan liukasta, suojakeli näet. Mutta hyvät olivat jalassa, estivät jalkateriä lipsumasta sohjokohdissa. 

* 

Tällä kertaa mietin astellessa, että mikäs mua on veltostuttanut ts. pidättänyt viime aikoina lähtemästä useammin lenkille. Jouluaikaakaan en voi kokonaan syyttää eikä arkitoimia. 

Kyllä yksi syy on lukuvimmani: kirjat, kirjat, lukematon määrä kirjoja lukematta. Toiseksi kynäileminen ja kolmanneksi sanoma- ja muut lehdet. Kaikki nuo vaativat liikaa istumista ja paikallaan oloa. Liikkumattomuus ja paikallaan olo, se jos mikä veltostuttaa! 

No, mitä tehdä? Suunnitelmallisuutta näihinkin puuhiin, mikä tarkoittaa valintoja; tarkemmin valittava miten paljon käyttää aikaa mihinkin puuhaan. Jaahas, nyt tulenkin ajankäyttöni rustaamiseen. Siihen en ryhdy! Riittäköön priorisointi: Liikunta ykköseksi! Miksi? sitäkin on hyvä miettiä, vaikka seuraavalla lenkillä. Miettiä ihan vaan motivaation takia.

Lumeton Vähäjokipolku

Maisemat ovat lumettomia, ei ole lunta valaisemassa hitustakaan. Ainoa valkoinen läiskä on tienpenkkaan heitetty tai kulkeutunut kasvomaski. 

Pihamaallamme sellaisen kun näin, hihkaisin: Nyt on löytynyt uusi vieraslaji!

Vaikka Vähäjokipolku on lumeton, on se paikoitellen jäinen. Mutta ei vaaraa, pitää vaan astella kunttaisella penkalla. Ja jos on oikein paha paikka, lisää vaan vauhtia niin eipä ehdi kupsahtaa. 

Tuli kyllä mieleen etsiä Icebugit ja kävelysauvat framille. Olisivat sitten ovensuussa valmiina siltä varalta, että tiet liukkaammiksi muuttuvat. 

Päivän lenkillä tuli sekin mieleen, että olen tässä jo tovin kuntoilun kanssa vetkutellut. Nyt on korkea aika laittaa taas uusi vaihde päälle. Se tarkoittaa, että enemmän suunnitelmallisuutta lenkkeilyyni. Ja se taas meinaa, että nousujohteisuutta km-määriin, -aikaan ja myös vaihtelevuutta harjoitteluun. 

Näihin tykö myös voimaharjoittelua, tietysti, miten sitä muuten voimaa ja kestävyyttäkään saa… No, katota, iisisti otan, vaikka R tuossa kannustaa: ”Sun pitää alkaa harjoitella kaksi kertaa päivässä!” 

Päivät rientävät, tuskin hipaisevat

Tämän vuoden aikana olen aina välillä lukenut Virginia Woolfin suomennettuja teoksia. Parhaillaan on menossa hänen viimeisensä päiväkirja, siis viides. 

Tänään osuin vuoden 1937 merkintään:

Tiistai, 30. marraskuuta Kyllä, on tosiaan marraskuun loppu, & päivät ovat vilisseet kuin koirajono ketun perässä, koska (---) (Virginia Woolf: Päiväkirja V. Suomentanut Ville-Juhani Sutinen) 

Merkintä hipaisi, itsellä näet sama tunne, että päivät ovat lentäneet, eikä oikein uskoisi, että huomenna on jo joulukuun ensimmäinen päivä.

 *

Ruusut on nyt havutettu, myöhäiseen jäi, ehkei kuitenkaan liian.

Ihmeen pitkään on tämä ruusu loistanut.

Luonto on pysähtynyt, aavemaisen hiljainen, lumipeitettä odottanee, Parainen sunnuntaina 29.11.2020.

Leipäkone rytisee

Koneleipä tulossa. Tuolla se kone tärisee ja melskaa kuin riivattu. 

Toukokuussa hankkimamme leipäkone taisi olla markkinoiden edullisimpia, ehkei kuitenkaan hiljaisempia. Hyvin on toiminut mitä nyt metelöi ja alustalla liikuskelee. 

Ei se minua häiritse, siis melu ja paikaltaan siirtyminen, kunhan ei seinän läpi tunge. 

Ahkerassa käytössä on ollut: vähintään kerran tai pari viikossa saamme tuoretta ja terveellistä leipää. Ei olla kaupan leipiä kaivattu.

Tänään laitoin kerroksittain paistokulhoon vettä, oliiviöljyä, hitusen suolaa, tummaa sokeria, Kemiön Myllyn karkeita ruisjauhoja ja sämpyläjauhoja. Lopuksi huiskin sekaan pikkukauhallisen luomukaurahiutaleita, luomukauraleseitä ja auringonkukan siemeniä. Aivan viimeiseksi lisäsin kuivahiivan.  

Ja sitten maistamaan. Tuhti leipä lisukkeineen käy lounaasta.

* 

Tässä kerrassaan hieno linkki, ammattitaidolla tehty! Hienoja yksityiskohtia. Glennin digitaalisella matkalla – sanoin ja kuvin – on upea muistella myös omaa kuljeskelua Espanjassa, Portugalissa ja niin edelleen. Huom.: Sivut valikkoineen ja kuvineen näkyvät parhaiten pöytäkoneella.

Välillä sitä ja välillä tätä

Ilmat suosivat taimikonraivaustani yhä harvemmin. Milloin on niin sumuista, ettei eteensä näe, tai tiet petollisen kylmiä, jollei peräti jäisiä. Milloin taas vesikuuroja siksi usein, ettei edes ulos viitsi ängetä. Mutta aina kun saan apua, innostun siitä paikasta.

Tuli muuten osallistuttua opiston dekkarikurssille. Kokeilen kirjoittaa dekkarinovellin tapaista otsikolla Kauhuyö majatalossa. 

Ensimmäinen kappale kuulostaa tältä: 

Ei se ollut tuulen ujellusta, ei sinä talvisen pimeänä yönä kun yövyin kylän ainoassa pyhiinvaeltajien majatalossa. Se oli jotain muuta, kerrassaan järkyttävää! Lähtiessä ei ollut aavistustakaan, että tuollaisen kaamean yön joutuisin vielä kokemaan. Ehkä hyvä, koko reissu olisi saattanut jäädä tekemättä. Tai sitten ei, sillä kesän ja syksyn mittaan vimmani oli kasvanut pakottavaksi haluksi lähteä taas kerran vaellukselle. Siinä vimmassa ennen lähtöä ja vaelluksen aikana olin kuuro, immuuni kaikille varoituksille.

Toinen kurssi, johon osallistun on WordPress -kurssi. Ihan kokeilumielessä sekin, jos sitä kautta saisin nykyistä kätevämmän ja toimivamman blogi/kotisivut -alustan. Molemmat kurssit ovat vielä alkutekijöissään, joten katsotaan miten toteutuvat.

Tänään raivaushommeleissa kävi sukkelasti jo alkumetreillä: teräketju pomppasi, suorastaan lensi pois laipan päältä kesken sahausta. Onneksi oli visiiri kasvoilla. 

Aikani yritin sovittaa ketjua paikoilleen. Ei onnistunut, varpaita alkoi paleltaa siinä seistessä, piti heivata ja luovuttaa raivaushommelit tällä erää. 

Upea sää, lauhaa, ihan mahtavaa. Korppi kaarteli ylläni ja tikka äänteli vähän etäämpänä. Jokunen leinikki kukki vielä. 

Jottei näin hienona päivänä ihan hukkareissua olisi tullut käppäilin katsomaan tervaleppiä. Ei hullumpaa, tuumailin, hengissä näyttävät olevan.

Vaikeaa lepikköistä ja kuoppaista aluetta kävellä. Ojat täynnä vettä, ei kuitenkaan yli äyräidensä tulvineet. Kaksi ja puolituntia tuli ulkoiltua raikkaassa ilmassa, ihan kiva Kustaa Aadolfin päivä vaikkei leivosta ollutkaan.

Taimikkopöheikön raivausta

Yksi alue taimikossa on täyttä tiheää pöheikköä. Ei tarvitse paljon kävellä, pyörähtää vain taimen ympäri, niin aina on näkösällä raivattavaa. 

Haavat, pihlajat ja lepät ovat aivan kuusentaimen kyljessä kiinni pitkinä piiskoina. Rauhallisesti on edettävä, jottei tainta vahingoita. 

Pari kolme tuntia kun touhuan, aikas kuitti sit olen. No pikkuhiljaa, ja on varottava innostumasta, muuten ovat keväiset kivut taas kimpussa. Siksi toisekseen ei ole kiiruustakaan, joten ”maltti on valttia”, muistutan itseäni. 

Pöheikössä ollessani muistui myös sanonta ”sen mitä taakseen jättää, sen edestään löytää”. Pitää todella hyvin paikkansa myös taimikonhoidossa.

Viikonloppu taimikossa

Lauantaina oli hyvä sää minun puuhailla taimikossa. Paikoitellen jyrkänteellä oli kyllä vaikeuksia pysyä pystyssä. Oli näet upottava sammalmatto ja märänliukkaita risuja ja oksia kenkien alla. Ei siinä parantunut hosua. 

Sunnuntaina oli vielä märempi keli kuin lauantaina. Oikeastaan piti pitää lepopäivä hartioille, äiyin kuitenkin heittoplokkaajan avuksi. 

Heittoploki on kätevä konsti ohjata puu oikealle raiteelle, kunhan osaa solmut. Ja nyt parissa kohtaa se olikin tarpeen, ettei puu kaatunut tielle. Räntäkuuro ja perään vesikuuro lopettivat hommelit vähän ennen aikojaan.

 

Syksyisessä taimikossa

Tänään ei mikään pidätellyt, piti päästä taimikkoon moottorisahalla touhuamaan. Olikin upea sää, mukavan viileää ja kosteaa. 

Piikkilanka pitää jossain vaiheessa keriä pois.

Olin taas niin innoissani, että piti hokea tämän tästä, että nyt iisisti, iisisti. Mutta katsellessani, no mihin suuntaan vaan, aina oli pöheikköä näkösällä. Siinä meinaa tulla väkisin hosumista, mutta stop tykkänään, muuten hommat taas loppuvat, hoin. Ja korppi ylläni kaarrellessa tuntui olevan samaa mieltä.

Hyvä terveys

Kouluaikaisista terveysopin muistiinpanoistani luin: ”Hyvään terveyteen kuuluu, että ihminen pystyy menestyksellisesti selviytymään elämäntaisteluisaan huonoissakin olosuhteissa. 

Terveys on, että jokainen ruumiinjäsen ja elin rakenneltaan ja toiminnaltaan täyttää ne tehtävät, jotka sille on määrätty. 

Hyvän terveyden avulla vältämme epämiellyttäviä tuntemuksia, jotka huonovointisuus aiheuttaa. Se (hyvä terveys) aiheuttaa meille elämänhalua ja iloa. 

Terveyttämme heikentävät sellaiset seikat, jotka häiritsevät elintoimintamme säännönmukaisuutta. Terveyttämme edistää tekijät, jotka ovat sopusoinnuissa säännönmukaisuuden kanssa, palvelevat ja tukevat sitä.” 

Niinpä. Hyvä terveys on aina kiinnostanut minua ja kiinnostaa edelleen. Siksi kävely, vaeltelu ja yleensä kaikki kuntoilu, varsinkin ulkosalla on ollut tärkeää ja mukavaa.

Äärest kiitollinen olen nyt, kun viimein pääsin eroon sietämättömistä kivuista, varsinkin olkavarsissa. Alan olla kunnossa, siis sellaisessa kunnossa että voin jatkaa kävelyharjoituksiani ja muuta. Niin ja jopa jälleen tehdä metsähommia. Ja voi sitä iloa kun taas saatoin tarttua moottorisahaan!

Sisustuskutsut

Eilen Astalla oli kivat sisustuskutsut. Viimeisistä kotikutsuille osallistumisestani onkin jo aikaa. 

Vähän kyllä emmin kulkutaudin takia, mutta liikkeelle halu oli kova, ja mielenkiintokin, en näet ole ennen osallistunutkaan sisustuskutsuille. 

Siksi toisekseen puuskainen tuuli ei oikein innoittanut lenkille menokaan, joten ei kun menoks.

Perillä vastassa oli hulppeat maisemat: meri, sammaleiset metsäkalliot ja komeat männyt ja raikas tuuli ja Luna. 

Ja voi mikä tarjoilu, Astan luomuksia kaikki.

Blogialustan kokeilu

Bloggerin alusta on muuttunut

Kokeilen miten postaus onnistuu puhelimella.

Näkymä on nyt erilainen, pitää vain totutella.

Jatkoin sitten tietokoneella. Huomattavasti helpompaa, mutta totuttelua vaatii silläkin postata.

Huomenna alkaa jo lokakuu, ihmeellistä juhannuksena saamamme ruusu kukkii vielä.

Sunnuntai kuin intiaanikesällä

Sunnuntaina, syyskuun viimeisenä viikonloppuna oli uskomattoman kaunista; upeaa ja auringossa hehkuvaa ruskaa kaikkialla Lounais-Suomessa. Ja lämmintä, peräti 22-23 astetta! 

Aikomuksestani huolimatta ei tullut pitkää kävelylenkkiä metsäpoluilla, tuli pitkähkö autoajelu kesäkaupunkeihin Turkuun ja Naantaliin. 

Suht rauhallista meininkiä oli molemmissa kaupungeissa. Ihmisiä istuskeli penkeillä Aurajoen rannalla ja Naantalissa meren äärellä nauttien auringonlämmöstä tai käyskennellen kesäpukuisena kuin hellepäivinä ikään. No hellepäivä olikin. 

Ihmeellistä että vielä saatiin näin syyskuun lopussa nauttia lämmöstä, valosta ja ruskan lämpimän hehkuvista väreistä. Ja vaikkei lenkkiä polulla tullutkaan, kertyi päivän käyskentelystä nautinnollisten hetkien lisäksi askelia lähes 9000. Ja vielä jatkuu hieno sää, ehkä koko viikon, no katotaan.

Syksymeininkiä

Luonto on talvea kohti menossa, päivä päivältä yhä enemmän. Jalallaan kun ulos astelee, näkee ruskan kaikkia värejä kaikkialla, kuin tilkkutäkkiä katselisi. 

Yllä kuva vanhasta tammesta ennen Aila-myrskyä. Tuli sitten seuraavana päivänä ja koetteli vanhaa; tyveen tarttui ja repäisi. Olisipa kaatanut koko puun, mutta ei vaan jätti latvastaan roikkumaan.

Vasta tänään näin syksyn ensimmäiset kärpässienet.