Junalla Pamplonaan

Tänään tuli aika jättää hyvästit ihanalle Barcelonalle ja myös S:lle. J:n kanssa jatkettiin matkaa kohti Pamplonaa.

Päivät Barcelonassa

Kaikkina Barcelonan päivinä ulkona odotti lämmin aurinkoinen sää.

Paljon, paljon kävelyä ja paljon ehdittiin nähdä lyhyessä ajassa.

Huom. Täydennän myöhemmin postausta.

Kohti Barcelonaa

Tänään vihdoin matkalle, jota olen valmistellut lähes vuoden päivät.

Ensi alkuun lennän Helsingistä Barcelonaan, jossa tapaan S:n. Viivähdän siksi tässä kaupungissa pidempään kuin alkujaan oli tarkoitus.

Näillä näkymin jatkan perjantaina yksin junalla Pamplonaan.

  

Tässä taakkani kevätcaminollani. (25.3.2014)

 ***

Monet kiitokset itse kullekin kaikista matkaevästeistä, kannustavista ja rohkaisevista saatesanoista. Aavistan jo nyt, että tulen monesti muistelemaan lämpimiä sanojanne, matkatoivotuksianne askeltaessani pyhän Jaakobin tiellä.

Spurilan suunnalla

Upea, aurinkoinen sää houkutteli taas liikkeelle. Nyt menin Spurilaan päin eri suunnasta, vaihteeksi. Romahtanut silta näkyy melkein paremmin tältä kuin vastakkaiselta puolelta.

 

Hajonnut silta ei näytä nuorempia lenkkeilijöitä haittaavan, vaan ketterästi kiipeävät ylös tai laskeutuvat alas tikkaita pitkin.

Toisinaan olen jäänyt seisomaan ja ihailemaan sitä menoa. Tekisi mieli itsekin yrittää kiivetä, mutta sitten näen miten tikkaat alkavat huojua ees taas kunnes lopulta keikahtavat nurin. Siellä sitten olisin ojanpohjassa huutamassa kivusta tai tainnuksissa. On tuo mielikuvitus vahva voima. Sitä pitäisi osata vain paremmin hyödyntää…



***

Aamupäivällä pakkailin rinkkaani varustelistani mukaan matkakuntoon. Rinkan kokonaispainoksi tuli 8,3 kg (rinkka itsessään painaa 1,6 kg). Tuon painon kanssa saatan hyvinkin tulla toimeen, mutta lisäksi on päiväreppu. Hämmästelin, miten siihenkin painoa kertyi toista kiloa. Rinkan laitan ruumaan ja päivärepun otan koneeseen.

Rinkka on sullottu jo nyt niin pullolleen, että tuntuu mahdottomalta saada lisättyä siihen enää päivärepun sisältöä. Jotain on vielä jätettävä pois. Mietin, pärjäisinkö reissussa ilman iPadia, siis pelkällä puhelimella. Ehkä opaskirjojakin on liikaa mukana.

 

Monta pikkuasiaa on vielä ratkaistavana – onneksi on pari päivää aikaa vekslata.

Harjoittelusta

Vielä tänään, kevätpäiväntasauksena, saatiin kevyt kevätpyry. Iltaa kohti pyry kuitenkin sakeni ja muuttui melkein rännäksi. Lenkillä ihastelin lumisateen valkaisemaa maisemanäkymää.



Harjoitteluni alkaa olla loppusuoralla – taidan pitää muutaman palautuspäivän ennen lähtöä, niin jos maltan. Keho näet vaatii jokapäiväistä liikunta-annostaan.

 

On ollut mukava huomata, etten kummemmin väsähdä mäkiharjoitteluista, vaikka rinkka on painona. Mäkivetojen monotonisuus on alkanut rasittaa ja puuduttaa mieltä enemmän kuin kroppaa.

 

Samoissa mäissä ja maisemissa harjoittelu vaatii tietynlaista pinnaa. Harjoittelun vaatimustason noustessa on hyvä olla mielessä päivän tavoite jo aamusta alkaen. Se tarkoittaa, että hyvissä ajoin ennen lenkkiä olen päättänyt miten monta vetoa teen, milloin ja missä.

Minna Canthin päivä

Tänään kun on Minna Canthin ja tasa-arvon päivä, muistelin että minulla on jossain joko kirja hänestä tai hänen itsensä kirjoittama kirja. Päivän kunniaksi etsiskelin pitkään, mutta löytämättä – kirjojeni järjesteleminen ja luettelointi kun on vielä pahasti kesken.

 

Kirjoja on siellä täällä - edelleen. Monista pitäisi luopua: hävittää tai laittaa kiertoon.

Yhden kirjan sentään löysin, jossa on vähän Minnasta:

Kajanti, Caius (1999). Kiehtovia naiskohtaloita Suomen historiasta. Hämeenlinna: Karisto 332 s.

Sivuilla (199 – 210) kuvataan lyhyesti Minnan (Ulrika Wilhelmina) vanhempia, lapsuutta, koulunkäyntiä, aviomiestä (”hienosteleva herrasmieslehtori Johan Fredrik Canth”), kirjallista toimintaa, aatteista ja niin edelleen.

 

Kirjan mukaan Minna Canth kuoli toukokuun 12. päivänä 1897 sydänkohtaukseen. Sivuilla mainitaan myös, että Hanna Asp on laatinut Canthista muistelman.

 

Vastikään on ilmestynyt kirjallisuudentutkija Minna Maijalan elämäkerta Minna Canthista: Herkkä, hellä, hehkuvainen – Minna Canth. Otava. 431 s. (TS 19.3.2014)

***

 

Vähäjoki 19.3.2014

Lumessa tarpomista

Nopeasti kesäinen lenkkireitti muuttui talviseksi. Parissa päivässä leveä reitti muovautui sotketusta lumesta muhkuraiseksi, epätasaiseksi poluksi. Nyt tarpominen tuntui paljon raskaammalta ja eteneminen hitaammalta.

 

Varovainenkin piti olla, ettei nilkka muljahtele liikaa ja kipeydy. Tuli mieleen Pyreneiden vuoristo. Siellä saattaa olla paljon vaivalloisempaa edetä.

 

Kiersin tänään Rivonmäenreitin. Reitin lisäksi nousin ylös muutaman kerran vesitornin mäkeä, joka on aika pitkä ja jonkin verran jyrkkä. Sillä tavoin sain vaihtelua lenkkiin ja samalla myös voimaharjoitetta.

 

Kuvassa ei taida erottua tallattu polku. Siinä  tarpoessa sain jaloille erilaista harjoitetta: jalkaterät vain lipsuivat välillä sinne tänne, melkenpä välistä tyhjää lyöden. Hanwagit tukivat kuitenkin nilkkaa hyvin.

  

 Rivonmäenreitti 16.3.2014

 

***

 

Olen onnekas, kun matkalle lähtöäni on tuettu monin tavoin. W toi kasan turvavempaimia kokeiltavaksi rinkkaani. Kaikenlaisia kilkuttumia ja huutolaitteita niitä onkin. Taidan jättää väliin - ei riitä kärsivällisyyttä pelata niiden kanssa.

  

Tämän juomapullon sain lahjaksi. Se onkin jo ollut päivittäisessä käytössä ja hyväksi havaittu - höyhenen kevyt ja pitää kylmän kylmänä tai kuuman kuumana.

Samaisessa metsikössä

Taas postaus toimii puhelimitse! Alla toinen kuva, joka jäi aiemmasta pois.

 

Metsikön rauha, valoisuus ja varjot kiehtoivat. Mietin, kohtaanko tällaista näkymää Santiago de Compostelan tiellä.

 

Niin, pihallamme lämpötila taas plussan puolella,  +1-2 astetta. Lauha sää jatkuu, lumi sulaa silmissä!

 

13.3.2014

 

Keväinen polku

Kiitos W! Nyt voin taas postata puhelimellani.

 

Alla kuva, jonka siirto aiemmin epäonnistui blogiini.

Polku metsikössä, näkymä torstaina 13.3.2014

Jahkailua

Torstaina oli miltei kesäpäivän tuntua, lämpötila yli +10 astetta. Tänään maa on valkoinen, lunta sataa!

Torstaina kävin pikkuserkkuni kanssa reippailemassa Piikkiössä. Ja olikin virkistävää välillä lenkkeillä muissa maisemissa.

Näimme kevään ensimmäisen leskenlehden ojanpientareella.

Pikkuserkun kanssa tein tasan tunnin lenkin. Lenkistä, kahvittelusta ja jutustelusta piristyneenä tein sitten vielä toisen lenkin tutussa ympäristössä. Tähän lenkkiin kului reippaasti yli kaksi tuntia. Jopas tuli harjoittelua yhden päivän osaksi tarpeeksi.

Metsän siimeksessä oli vaikuttavaa tarkkailla valoja ja varjoja. Ja tiellä taas auringonpaisteessa, puolelta toiselle perhonen lepatteli kevyesti edelläni. Se näytti nokkosperhoselta – en nyt kuitenkaan ollut varma – vilahti niin nopeasti, etten ehtinyt tunnistaa. Paljon siinä oli ruosteenruskeaa.

Eilen perjantaina olikin sitten jo viileämpää ja taas hyvä lenkkeilysää. Sainkin rinkan kera tehtyä kunnon lenkin, 12,6 km. Sen jälkeen oli aika hyytynyt olo.

Kuljeskellessani mieleen tuli monenlaista epäilyä: Onko tämä nyt oikein viisasta, onko tässä mitään mieltä? Ja pitkänmatkan harjoittelu olisi pitänyt aloittaa rankemmin paljon, paljon aikaisemmin jne.

Toisaalta iloitsen ja olen kiitollinen näinkin hyvästä kunnosta ja siitä, että voin kulkea luonnossa ja katsella metsän puita ja muita luonnon näkymiä.

Turun Sanomien (extra-liite 8.3.2014) viikkohoroskooppi sopii minulle: ”Oletko varma, että toimit nyt oikein? Kysy sitä uudestaan kymmenen vuoden kuluttua. Aikaperspektiivi muuttaa kaiken. Voi siis olla parasta toimia pohtimatta pahemmin asiaa liikaa.”

Tänään tulikin sitten takatalvi – pihalla lunta 10 cm ja yli – ”mites nyt suu pannaan”.
Noin ne ilmat muuttuvat – edes takaisin – kuin mieleni ikään.

P.S. Tämä postaus on nyt ilman kuvaa, kun siirto puhelimesta ei onnistunut.

Keväthavaintoja

Lenkkeilin tänään Rivonmäen reitillä. Noin 7 kg:n painoinen rinkka veti kumaraan ja ajatukset ties minne. Sitten äkisti havahduin aatoksistani, kun näin pitkän ja laihan kyykäärmeen tienposkessa.

Kovin lähellä en tohtinut kuvata, ties vaikka pomppaa ylös ja minä pelästymään niin, että lennän rinkkoineni ties mihin suuntaan.

Toinen havainto reitillä oli sepelkyyhkyn äänekäs huhuilu.

Siinä se kyy pää kenossa seuraili liikkeitäni – taisi odottaa aurinkoa.

Lenkilläni ikävämpiä alkukevään havaintoja ovat epämääräiset roska- ja jätekasat siellä täällä aivan Paimion keskustan tuntumassa.

Styroksilevyjä siellä täällä ja hohtavat lohjenneina ikävän näköisinä.

Tämäkin roskis pursua jätteistään aina vaan, vuodesta toiseen. Ehkä joku odottaa, että se tyhjenee itsestään. Ei tarvitse kovakaan tuulenpuuskaa lennättelemään roinaa ympäriinsä.

Kuurupiiloa fasaanin kanssa

Eilen, kun olin lenkillä, näin peltopolkua ylös kiivetessäni silmäkulmasta jotain vallan värikästä loistetta. Ja fasaanihan se siinä rinnalla tepasteli ja oli menossa pellon syrjää pitkin pensaikkoa kohti.

No, minä kiireesti ottamaan kameraa esiin, että nyt saan hienon kuvan kun on koreasti välkehtivä lintu noin lähelläkin.
 
Toisin kävi, fasaani oli vikkelämpi. Ehti pahus pujahtaa pensaaseen miltei näkymättömiin. Jäin odottelemaan, josko tulisi pois. Pikkuhiljaa tulikin, minä kameran kanssa seurailemaan. Siitäkös lintu sai vain vauhtia. Peräkanaa juostiin, fasaani edellä ja minä rinkan kanssa perässä. Mahtoi olla näky.

Juuri ja juuri näkyy fasaani polun vasemmalla puolella. Aikamoista vauhtia lintu menikin. Minun taas rinkan kanssa piti hidastella tai olla varovainen etten lennä rähmälleen - se vasta näky olisi ollut.

Kävelyä sinne tänne

Alan olla kärsimätön  – mieli halajaa uusille kävelyteille.

Jotta saisin vaihtelua reitilleni ja haasteellista maastoa jalkojen alle, yritän poiketa vähän väliä erilaisille metsäpoluille.

Poluilla ja kallioilla on mahtavaa kuunnella hiljaisuutta. Välillä joku lintunen kirkaisee, tai siinä hiljaisuudessa se tuntuu terävältä kirkaisulta niin, että aivan hätkähdän.

Rinkan kanssa olisi liikuttava enemmän ja useammin. Tuntuu vain niin oudolta kävellä sen kanssa - kuin olisi vähän hassahtanut.
 
Täytyy tunnustaa, että välillä tunkeutuu mieleen valtava epäilys pyhiinvaellusmatkani suhteen. Mitä oikein olen tekemässä ja minne oikein lähdenkään yksin, omin päin? Olen kuitenkin aina viehättynyt irtiotoista.

Kävellessäni siinä sitten mietin, millaisia irtiottoja olenkaan elämässäni ottanut. Laskeskelen miten monta niitä onkaan ollut. Ehdottomasti ensimmäinen oli, kun aikoinaan lähdin kotoa Ruotsiin. Yksi irtiotto oli myös se, kun vuosia sitten lähdin yrittäjäksi.

No, tähän en irtiottojani ala rustailemaan. Niiden selonteon alustana saa olla toisenlainen formaatti. Todettakoon kuitenkin – elämä, arki vaatii irtiottoja, repäisyä rutiineista, jos mielii muutosta ja omaa kasvua.

Tämän joen äärelle pysähdyn hetkeksi. Romahtaneella sillalla kuuntelen rauhaa ja veden pauhinaa.

Lumeton ja lauha maaliskuu sallii minun kavuta kallioille. Ihastelen näkymiä, kallioista avaruutta.

Tutulta reitiltä kun poikkeaa, löytää kiinnostavaa.

Hyvää laskiaistiistaita

Mukavaa herkutteluhetkeä tänään laskiaistiistaina!

Lapsuudessa meillä saattoi olla laskiaispullan sijasta köyhiä ritareita mansikkahillolla.

Muistelen, että monena laskiaisena olisi ollut lumisia hankia. Mäennyppylältä laskettelimme pitkin peltoa isän tekemällä vesikelkalla. Toisinaan kelkkana oli sukset, joiden päällä istuttiin ja huudettiin laskiaislorua.

Rinkan kanssa lenkillä

Tänään lauhassa ja aurinkoisessa säässä sain lähdettyä lenkille rinkan kanssa. Samalla se tuli koepakattua. Vain osa valikoidusta tavaramäärästä mahtui helposti. Ihan kaikkea en vielä yrittänytkään laittaa, ettei ensikokeilussa paino käy liikaa fysiikan päälle.
 
Puolitoista tuntia kävellen meni suht koht helposti, tosin loppumatkalla maitohapon tapaista tuntui pohkeissa. Aikaa lenkillä meni melkeinpä justiinsa sama aika kuin ilman rinkkaa.

Tätä tavaramäärää on vielä rajusti karsittava.

***

Kohta alkaa vihertää, jos näin lauhat säät jatkuvat.