Peljästys

Aikamoinen peljästys tuli, kun sain viime viikolla kutsun Terveystalolta seulontamammografian lisätutkimukseen. Siitä alkoi muutaman päivän hermoiluni. Kirjeessä kyllä luki, että varmuuden vuoksi… mutta sitä lausetta mieleni ei edes noteerannut.

Valtava myllerrys tunki mieleeni: onko nyt minun vuoroni saada syöpä, mitä jos on, entä sitten, mitä nyt teen ja sitä rataa. Mietin, voinko kertoa lapsilleni, siskoilleni… vai kerronko vasta, kun kuulen tuloksen. Mietin, onko oikein huolestuttaa muita, kun mitään varmuutta syövästä ei vielä ole.

No, muutaman päivän sain pidettyä asian itselläni, mutta sitten alkoi tuntua, että kerrottava on. Ja kyllä kertominen rauhoitti; pelko ja jännitys vähän loittonivat. Siitä huolimatta eivät lukeminen, tekstien analysoinnit, lenkkeily jne. oikein maittaneet, jopa vaellusmatkani jäi taka-alalle. Vaikeaa oli keskittyä mihinkään, odotin vain tutkimukseen pääsyä.

Vihdoin koitti maanantaiaamu. Taisin olla vähän turtana, kun ajoin Turkuun lisätutkimukseen. Ajatukset poukkoilivat sinne tänne.

Terveystalolla vuoroani odotellessa ja myös kuvattaessa yritin olla rauhallinen. No, röntgenkuvia ei saatukaan siirrettyä lääkärille. Siirtoa odotellessa, pohdin, tuliko nyt turha käynti. Lääkäri teki kuitenkin ultraäänitutkimuksen. Siinä kovasti jännittyneenä, ajattelin, että saapas nähdä kuinka käy. Ultrassa vapisin, en tiedä oliko se kylmyydestä vai jännityksestä.

Siinä sitten lopulta kuulin, luojan kiitos, ettei ole mitään syöpään viittaavaa. Silti oli täysi työ hillitä itsenä, nousin ylös. Vasta sitten huomasin miten paljon oikein tärisin. En meinannut saada paperia otettu. Olin kuin jossakin ihmeen horkassa. Vähitellen vapina laantui. Kaupungilla olisi pitänyt asioida, mutta vähän oudon oloisena kiirehdin kotiin.

Matkalla poikkesin Tannisen leipomoon. Nyt ostan hyvän leivän ja keitän kotona kunnon kahvit onnellisen asian päätteeksi, suunnittelin, kun olin jo vähän vironnut.

Myymälässä kunnon tuoretta ruokaleipää ei näkynyt. Sen sijaan näin kaikkea muuta. Näin laskiaispullat, omenaleivokset, karjalanpiirakat… Nämä kainalossa menin kassalle. Siinä tulin kysyneeksi, että eikö teillä vielä näin aamulla ole muuta tuoretta ruokaleipää kuin tuo limppu. ”Hetkinen katsotaan. Kyllä täällä leipomossa on aivan tuore, vielä lämminkin perunalimppu, iso vai pieni”, sanottiin kassalla.

No niin, poistuin myymälästä yhden leivän sijasta kassillinen leipomotuotteita mukanani. Taisi tulla ostettua kahden viikon satsi, vähintään kuitenkin viikon. Tämän vimman laitan kyllä peljästyksen ja tutkimuskäynnin syyksi.



Lenkkireitilläni tällaisia jäänäkymiä on enää harvassa. (25.2.2014)

Lappusista matkamuisteluun

Löytyi vanhoja lippusia ja lappusia. Ei muuta tarvittu, siinä syy tempautua irti tutkimusartikkelin analysoinnista. Lappuset kirvoittivat Espanjan Algeciras-reissuni muisteluun.
 
Vuonna 2002 maaliskuussa matkasin Helsingin, Tukholman, Barcelonan ja Malagan kautta Algeciraan. R oli siellä työkeikalla ja lähdin häntä tapaamaan. Se oli raskas ja lyhyt matka, mutta valtavan antoisa. Raskas, kun meno- ja paluupäivät menivät kokonaisuudessaan matkan tekoon välilaskujen takia.

Menopäivänä 14.3. lähdin kotoa jo aamutuimaan, sillä kone lähti Helsingistä puolelta päivin. Välilaskuja oli Arlandan ja Barcelonan kentillä. Malagassa olin vasta kuitin mukaan klo 22.20. Siellä odotin, että R hakisi minut hotelliin.

Vettä satoi kaatamalla, ei siinä tuulilasin pyyhkijät paljon auttaneet. Rankassa vesisateessa ajoimme vuokra-autolla Algeciran hotelliin. Moottoritiellä oli vilkasta, vaikka oli myöhä ja näkyvyys tosi kehno. Hotellissa (Hotel Reina Christina) olimme vasta yöllä noin yhden paikkeilla.

Niin, tosiaan koko päivä kului totaalisesti matkustaessa. Muistelen, että oli jännittävää matkustaa aivan yksin. Lähtöporttien numerot vaihtuivat tavan takaa, joten tarkkana sain olla, ne kun saattoivat muuttua paljon etäämmälle mistä alun perin piti.

Lyhyestä Algeciran visiitistä huolimatta ehdin nähdä Ceutan ja Gibraltarin. Ceutaan pääsi Algeciran satamasta lautalla. Sattui olemaan upea aurinkoinen sää. Kävelimme Ceutaa ristiin rastiin. Royal City Walls – vanha linnake oli hieno nähtävyys. Löysimme hyvän ruokapaikan Seamen´s Village.

Toisena päivänä Gibraltarissa käynti oli elämys. Jätimme auton kauas, joten tuli käveltyä pitkästi, ja helle oli aikamoinen. Yleislakon takia ylös linnakkeelle emme päässeet. Ruokailla sentään saatoimme ja kahvitella.

Niin, kovin kesäistä oli maaliskuussa 2002 sillä suunnalla – kukkia ja vihreyttä vaikka kuinka. Saapa sitten nähdä millaiset säät on pohjoisessa, kun matkani koittaa.

Meson Pepe Clavijo - todella herkullinen tapas- ja ruokapaikka.

***

23.2.2013 kevät se kolkuttelee jo täälläkin. Hieno ja välillä aurinkoinenkin päivä lenkkeillä.

Pyyheliinaa etsimässä

Eilen minulla tahtoi kaikki mennä pieleen. Se alkoi jo aamulla, kun tein tuotelähetystä. Siitä unohtui kuitti.

Kesken aivan muuta puuhaa juolahti mieleeni, että tarvitsen vaellukselle mukaan vielä nopeasti kuivuvan ja kevyen pyyhkeen. Mietin mistä sellaisen voisin hankkia. R ehdotti, että käy Tarjoustalossa, siellä on kaikkea ja edullista.

Totta tosiaan, kaikkea Tarjoustalossa oli vaikka millä mitalla, vaan ei sopivaa pyyhettä. Oli kyllä monenlaisia värikkäitä, isoja ja pieniä ja edullisia. Olivat vaan kaikki froteisia ja raskaan tuntuisia.

Lopulta kaupasta kun poistuin, minulla oli mukana aivan muuta kuin pyyhe, esim. kananmunia, kakkupaperilajitelma, nopeasti kuivuvat liivit, joita en kokeillut. Kotona vasta kokeilin ja aivan liian pienet olivat. Hukkaostos.

Onneksi sentään maltoin olla ostamatta muuta, paitsi pari suklaapatukkaa, mutta toppuutella sain kaupassa käyskennellessäni kaiken sen tavaramäärän keskellä. Kaikenlaista oli vähällä tarttua mukaan: astioita, kalsareita, kenkätelineitä jne. Oikein piti puhella melkein ääneen, ettet nyt tarvitse mitään, et ainakaan tota.

Tarjoustalosta ajoin kuitenkin vielä kangaskauppaan, josko sieltä löytyisi sopiva kankaanpala pyyhkeeksi. Siellä sitten avuliaan myyjän kanssa pohdittiin monenlaisia vaihtoehtoja.

Tovin pähkäilin sopivaa vaihtoehtoa ja aikaa kului. Aloin käydä kärsimättömäksi - päivän vireintä aikaa kuluu tällaisessa pyyheliinavimmassa. Oikeastaan minun piti vain nopeasti käydä kurkkaamassa mitä löytyy.

No, lopulta sitten lähdin kangaskaupasta sellaisen valtavan ison lakanan kokoisen pellavapuuvillakankaan kanssa! Niin 250x250 se on! Ajattelin, ettei se imukykyisenä ja ohuena paljon paina.

Kotona katselin kangasta tarkemmin ja kauhistuin valtavan isoa kangaspalaa! No, ehkä saan siitä hyvän ja kauniin lakanan, lohduttauduin. Matkalle sitä en voi raahata.

Ehkä menen tai uskallan mennä vielä huomenna toiseen kangaskauppaan. Luin netistä illalla, että vohvelikankainen pyyhe kuivuu nopeasti ja on imukykyinen. Ei kun vohvelikangasta metsästämään…

Tässä se mahtava riepu on!

Rasituksen tapaista

Lenkillä huomaan rasituksen tapaista jo nyt, vaikka ei ole rinkkaa kuljetettavana. Vähän alkaa epäilyttää, miten kuntoni kestää varsinaisella vaelluksella.

Siellä sun täällä, vähän väliä, varsinkin vasemman jalan nilkassa ja oikean päkiässä kivistää. Yhtenä päivänä lenkilä nilkkaa alkoi kovistaa niin, että ajattelin kääntyä takaisin. Siinä kulkiessani pohdiskelin, mitä tehdä. Kuvittelin itseni caminolla pitkä tie edessä, eikä maja- tai levähdyspaikkaa näkösällä. Mitä silloin tekisin? Ei olisi muuta mahdollisuutta kuin kulkea sitkeästi eteenpäin vaivoista huolimatta, niin vaikka olisi varpaat tohjona.

Näin tein, jatkoin kävelyä. Päätin, että on vain totuttava erilaisiin vaivoihin ja pistelyihin kesken kävelyä. Niin, pitää varautua hiertymiin, rakkoihin, lihaskipuihin, kankeuksiin jne. Ihan tulee mieleen maratonit. Niillä kankeus ja jäykkyys tuntuivat pahimmalta.

Ystävänpäivätervehdys

Hyvää Ystävänpäivää!

Päivän ja perjantain kunniaksi herkutellaan.

Matkan odottelua

Matkavalmistelut Espanjan caminolle alkaa olla loppusuoralla. Kaikki matka-asiakirjat ovat reilassa:  Uusi passi saatu, lento varattu, hostellikortti kännykässä, matkavakuutus hoidettu ja matkaopas, probiootit ja voiteet (Foreverin) hankittu. Eilen sain pyhiinvaelluspassin. Apteekista pitää ostaa vielä erilaisia laastereita mahdollisia hiertymiä varten - ehkä myös Voltaren-voidetta.

Ajattelin ottaa mukaan vapaa-aikaa varten sandaalini, mutta en löydä niitä mistään. No, tässä on vielä hyvästi aikaa hakea niitä. Ja jollei löydy, pitänee ostaa Crocsit, sellaiset isot, joita voin käyttää villasukkien kanssa. Crocseja minulla ei vielä olekaan.

Tässä tärkeä pyhiinvaelluspassini, joka oikeuttaa Jaakontien varrella edullisiin yöpymisiin majataloissa ja majapaikoissa.

Kaksi leimaa päivässä pitää passin sivuille kerätä, jotta saan pyhiinvaellustodistuksen.

Ei tässä ihan vielä passaa jäädä istuskelemaan ja odottelemaan, vaan on paneuduttava kirjallisiin puuhiin ja kunnon kohotukseen.

Matkakirjojen lumoissa

Eräänlaista valmistautumista vaellukselleni ovat myös erilaiset matkailu- ja vaelluskirjat.

Mielenkiintoista ja avartavaa on lukea muiden seikkailuista eri maanosissa, sattumuksista ja kohtaamisista. Lukea, miten kirjoittajat ovat selvinneet uhkista ja monenlaisista haasteista. Siksi lukemani kirjat ovat hyviä oppaita - aina muiden kertomuksista jotain tarttuu, niin toivon.


Muir, John (2011/1916). Pitkä kävely Meksikonlahdelle. Suomentanut Jussi Korhonen. Helsinki: Basam Books. 175 s.
Stevenson, Robert Louis (2013). Kävelyretkistä. Suomentanut Alice Martin. Helsinki: Basam Books. 76 s.

Stevenson kirjoittaa minusta viehättävästi ja ilmentää hyvin aatoksiani, kuten ”…ei lähde liikkeelle saadakseen ihailla maalauksellisia näkymiä, vaan kokeakseen erinäisiä hauskoja mielialoja, kuten sen toivon ja vireyden, jonka vallassa matkanteko aamuin alkaa, ja sen rauhan ja henkisen täyttymyksentunteen jonka illan lepo tuo”.

Taikka: ”Jotta kävelyretkestä saisi kaiken irti, matkaan pitäisi lähteä yksin. Jos lähdetään joukolla tai vaikka vain kahteen pekkaan, kävelyretkestä ei enää ole jäljellä kuin nimi; siitä on tullut jotakin muuta, se alkaa muistuttaa piknikkiä. Kävelyretkelle tulisi lähteä yksin, koska sen henki ja elämä on vapaus; koska tulisi voida pysähtyä ja jatkaa matkaa ja poiketa milloin millekin polulle sen mukaan, miten mieleen juolahtaa; ja koska on saatava pitää oma vauhtinsa, ei laukata mestarikävelijän rinnalla sen enempää kuin sipsutella tyttölapsen tahtiin.” Just, just, juuri noin, ajattelen minäkin.

Perusopas, mielestäni bäst:
Brierley, John (2014). A Guidebook to the Camino de Santiago. 288 s.

Tässä pitkässä nousussa on ylämäkiharjoitetta minulle ihan riittävästi.

Opaskirjoja Caminolle

Oppaita vaellusmatkalleni on nyt riittävästi. R osti tietämättäni 3 opasta (varmuuden vuoksi, kuulemma) ja itse odottelen aiemmin Bookysta tilaamaani.

Lisäksi monet lukemani kirjat vaelluksista ovat hyviä oppaita. Niissä on vaeltajan kokemuksia reiteiltä, nähtävyyksistä ja myös noviisille hyödyllisiä varustelistoja ja ohjeita.

Kirjoja olenkin selaillut vuoden päivät, joten monet ohjeet ja vinkit pitäisi olla jo selkärangassa.



Oppaat karttoineen, tietoineen majoituksista jne. ovat todella olla hyvissä ajoin ennen matkaa, jotta voi suunnitella ja orientoitua reittiin.


Välillä tutkailen opaskirjoja, välillä mietin kirjallisuuskatsauksen laadintaa, niin kuntoilua unohtamatta.