Lumet tipotiessään

Lumiset maisemat haihtuivat ihmeen nopeasti ja hiihtämisen tilalle tuli hyvät kävelykelit.

Tänään, tammikuun viimeisenä päivänä aurinko melkein kurkisti pilvien takaa, kävellessäni sora vaan rapisi kenkieni alla.

Onhan lunta vielä paikoitellen - ei se ihan tyystin ole liuennut.

Muutaman päivän ajan oli todella liukasta ja jäistä. Olin jo vähällä ostaa Icebugit, sellaiset ”älyjääkengät”. Niitä kun moni on kehunut ja suositellut. Innostuin jopa kokeilemaan ja hyvin tuntuvat toimivan; peilikirkkaalla jäällä voi kävellä suorana jalkojaan jännittämättä.

Näillä keleillä niitä ei tarvita – ties vaikka talvi menisi menojaan. No toivotaan, että lunta tulisi vielä kunnolla, sillä hiihtämään olisi kiva vielä päästä nyt kun monokin on korjattu.

***

”Ilmastonmuutos on seurausta reilun 200 vuoden aikana kasautuneista päästöistä.”

- Naomi Klein, palkittu toimittaja, kolumnisti ja kirjailija

Kemikaaleja, kemikaaleja

Olipa ikävää lukea Greenpeacen testistä. Sen mukaan kaikissa vaellusvarusteissani olisi suuria määriä haitallisia fluoriyhdisteitä.

Vaellusmatkoillani esimerkiksi tämä tuulta ja vedenpitävä kuoritakki kastui monet kerrat läpimäräksi. Ehkä takki ja muutkin varusteeni ovat jo kemikaalivapaita – toivon niin – en ainakaan aio ostaa sprayaineita ominaisuuksia palauttamaan. Niitäkin nimittäin kovasti kaupataan vaatteisiin ja kenkiin.

Myrkkyjä siis lienee varsinkin Haglöfin vettä hylkivässä ulkoilutakissani ja lakissa kuin myös käsineissä, vyölaukussa, rinkassa jne.

Erilaisten aineiden haitallisuus on tullut mieleeni käydessäni urheilukaupoissa. Eri vaatteiden tunnustelusta kädet tuntuvat tahmaisilta.

On tämä maailma mennyt hankalaksi: ihmisille ja eläimille myrkkyjä siellä täällä ympäristössämme. Lakanat, tyynyliinat, pyyheliinat ja monet muut tekstiilit on pitänyt jo pitkään pestä ennen käyttöä. Ei kai auta muu kuin miettiä entistä tarkemmin mitä ostaa ja suuhunsa laittaa.

Ehkä nuo vaaralliset aineet ovat jo vaikuttaneet muistiini; espanjankielen sanat kun eivät tahdo millään tarttua, unohdan ne saman tien.

Mukavaa liikuntaa

Viides hiihtolenkki tuli tänään täyteen kauniissa talvisäässä. Näin paljon en ole hiihtänyt moneen vuoteen! 

Sivakoin niin innoissani, että hiihtokengän suu aukeni nauruun. Katsotaan, josko sen saisi vielä korjattua. 

Ennen vanhaan minulla oli kunnon paksunahkaiset monot, joihin mahtui varrelliset villasukat, ehkä kahdetkin. Sukan varsi käännettiin monon päälle, jottei lunta pääse sisään. 

Jos monon pohja rakoili irrotakseen, naputettiin se pienillä nauloilla kiinni.

Hiihtäminen on todella tehokasta liikuntaa – lapaluissa asti tuntuu, selkälihakset venyvät ja kiertyvät kunnolla. Ja käsivarsien ohentajissakin tuntuu.

Kirpeä pakkaskeli

Eilen sunnuntaina kokeilin suksillani Siiri Rantasen ”Äiteen” tyyliä. Lumi vaan pöllysi. No, en montaa metriä jaksanut, ja siksi toisekseen sukset lipsuivat mahdottomasti. Tyydyin rauhalliseen vauhtiin ja talvisen luonnon tarkkailuun ja ihailuun. Harvinaisen kaunista on kaikkialla.

Tulihan se talvi

No tulihan kunnon talvi vihdoin tänne lounaiseen Peimariinkiin.

Uusi vuosi alkoi lumettomana ja kovilla pakkasilla. Tuuli sen verran tuimasti, ettei paljon viitsinyt nenäänsä ulos pistää. Kylmävesiputki ehti jäätyä, mutta onneksi saimme pian apua, eikä tarvinnut pitkään kärsiä. 

Alkuviikosta alkoi lumentulo. Lunta on tullut päivittäin lisää ja lisää, ihan kolattavaksi asti. Ja voi ihanuus, nyt on paljon lunta ja hyvät hiihtokelit. 

Olin ehtinyt laittaa sukset ja hiihtokengät  myyntiin fb-kirppiksen sivuille. Ja kun kerroin siitä jollekin hän sanoi, että mikset itse hiihdä. 

Niin miksen, tuumasin. Sain siitä puhtia nostaa sukset ulos oven pieleen, ikään kuin muistuttamaan. 

Tänään oli huikean kaunis päivä, pumpulimaista pakkaslunta kaikkialla ja valoa, valoa. Vein roskat ulos ja näin sukseni ovenpielessä. Pysähdyin niiden eteen ja ajattelin, jollen nyt hiihdä niin sitten en koskaan. Siitä sitten laittamaan monot ja sukset jalkaan ja kokeilemaan, pysynkö edes pystyssä entisillä kilpasuksillani. 

Pihalla ensin pieni kierros perinteistä tyyliä, ja jostain muistista tuli luistelutyylikin esiin. Alkuhoipertelun jälkeen ihan riemuitsin: "Tämähän on mukavaa." Ja niin "viiletin lennokkaasti" kierroksia pihamaallamme. Rohkenin sitten aina vaan kauemmaksi ja kauemmaksi ja koin monipuolista liikunnan iloa.

Hyvin sujui ja tuntui mukavalta vaihtelulta ainaisen kävelemisen sijaan. Eikä sattunut ikäviä yllätyksiä niin kuin muutama vuosi sitten, jolloin kesken hiihtolenkkiä monon pohja irtosi ja sompa hajosi. Silloin en päässyt paljon alkua pidemmälle.