sunnuntai 29. toukokuuta 2016

Bussilla Helsinkiin

Viime viikolla tiistaina käväisin Helsingissä. Nykyään sinne pääsee bussilla edullisesti; edestakainen reissu vain 14 euroa. Ei kannata omalla autolla enää sinne huristella, varsinkaan jos ei ole kyytiläisiä. 


Bussissa on mukavaa, voin keskittyä omiin ajatuksiini, kirjoittamiseen, lukemiseen tai ihan vaan ulos katselemiseen. Tuntuu rentouttavalta katsella alati vaihtuvia näkymiä, vihreitä ja vehreitä maisemia. Siinä katsellessa kirjoitin muistiin mieleenjohtumia sitä mukaan kun tuli.

Mutta oli minulla asiaakin käyntiini; piti näet käydä Viikissä luovuttamassa tietokoneluokan avain ja saada siitä pantti takaisin. Harmikseni palvelupistettä ei enää ollut, vaan on ollut jo tovin suljettu resurssipulan takia. Ja Aleksandrian palvelupistekin oli juuri tuona päivänä suljettu. No, se tietää uutta Hki-käyntiä.

Pienestä takapakista huolimatta päivästä kehkeytyi vallan virkistävä ja mielenkiintoinen. Eniten ilahdutti vierailu Kasvitieteellisessäpuutarhassa. Saaralla oli aikaa lounastaa kanssani puutarhan viihtyisässä lounaskahvilassa ja esitellä Kaisaniemen kasvitieteellistä puutarhaa ja kasvimuseota.

Puutarhan lounaskahvilan rauhallisessa miljöössä juotiin jälkkärikahvit.

Sää oli mitä parhain, lämmin ja aurinkoinen käyskennellä ja kierrellä puutarhan käytävillä. Katselin erilaisia kasvustoja ja runsaita kukintoja käytävien vierustoilla. Omenapuut, sireenit, pihlajat ja monet muut olivat upeassa kukassa.
Horisontissa pilkistää Töölönlahti.




Kasvimuseon pääsisäänkäynti.
Päärakennukseenkin pääsin pikaisesti tutustumaan. Sain nähdä vanhan ja mahtavan museon, jossa on valtavia määriä sammal-ja jäkäläkokoelmia ja upea kirjasto.

Kauniita ornamentteja, kaikki hienossa kunnossa.
 
Näiden kauniiden puuovien takana säilytetään sammal- ja jäkäläkokoelmia kaikkialta maailmasta tutkijoiden käyttöön.


Kaisaniemen kasvitieteellinen oli suunnittelematon pikakäynti, ja aikakin loppui meiltä kuin huomaamatta. Odotan jo seuraavaa käyntiä – ja se avainpanttikin pitää hakea takaisin.

sunnuntai 22. toukokuuta 2016

Caminon rannikkoreittiä muistellen, III

 Camino Portugués 1.4. - 1.6.2015
Vapaalla paikassa Vila Praia de Âncora, viimeinen paikka Portugalin puolella (20.5.2015)

 



Kävelen, kävelen, kävelen...
 


Odottelen lauttaa A Guardaan, Espanja, 21.5.2015

Tästä ylös metsään.

tiistai 17. toukokuuta 2016

maanantai 16. toukokuuta 2016

Kärpäsestä härkänen

Martta toi sunnuntaina Nellille kehäkukan taimia. Nestorikin oli siinä kuulemassa, kun Martta selosti, että taimet ovat olleet sisällä, mutta nyt ne voi viedä ulos.
 – Voit istuttaa ne vaikka tuohon mustaan pataan, joka sinulla on tuolla ulkona, hän sanoi.


Nelli ilahtui kukantaimista. – Voi kiitos, nyt minulla on omat kukat, hän sanoi vilkaisten Nestoria. Nestori on näet ostanut ja istuttanut orvokkeja vähän joka ikkunalaudalle. Niitä hän päivittäin hoitaa ja vaalii.
Maanantaiaamuna Nelli ja Nestori istuivat pöydän äärellä syöden vaitonaisina päivittäistä kaurapuuroannostaan. Nelli oli maanantaituulellaan eli vähän harmittavaisella päällä. Hän sai taimista ajatuksen koetella Nestorin muistia.
– Muistatko, mitä taimia nuo ovat, siis tuossa purkissa, jotka Martta toi minulle?
– Eikös ne ole porkkanan taimia, sanoi Nestori. Nyt oli vähällä kaurapuuro seesamsiemenineen jäädä Nellin kurkkuun. Hän ei meinannut uskoa kuulemaansa. Siitäkös hän vallan pillastui.
– Kuule kyllä ne ovat, punajuuren taimia. Etkö näe, että varretkin ovat punaisia, sanoi Nelli perin ärtyneenä. Nestori kumartui katsomaan lähemmin taimia.
– Katos ny, punaiset varret, kyllä ne punajuuren taimia ovat. Nelli meni aivan mykäksi pelkästä hämmästyksestä, ei ollut uskoa korviaan. Varsinainen…, hän ajatteli, mutta empi sitten, mahtoiko kuitenkaan olla tosissaan. Myöhemmin Nestori vielä jatkoi:
– Kuule onko sulle jo selvinnyt, mitä taimia ne ovat?

lauantai 14. toukokuuta 2016

Caminon rannikkoreittiä muistellen, I

Camino Portugués 11.4. - 1.6.2015
 
Vila do Condo 13.5.2015

13.5.2015

Povoa de Varzim 14.5.2015



On etäällä etsitty onni, ja kaukana toiveiden pää; sitä kohden mun rietää täytyy, ei aikani suo levähtää. - Kaarlo Kramsu

perjantai 13. toukokuuta 2016

Camino kutsuu

No nyt se odottamani kutsu Caminolle tuli! Viime viikolla meksikolaispariskunta viestitti, että täällä ollaan pyhiinvaeltajien tiellä, kauniilla tiellä. Heidän viestinsä kuvineen kaikkineen oli selvä merkki: Camino Ingles Pohjois-Espanjassa kutsuu.


Tutustuin sympaattiseen Marioon ja Elidaan Camino Portuguesilla toukokuussa 2015. Sattumoisin kohdattiin kolmasti; yllättäen aamupalalla, muutaman päivän jälkeen erään majapaikan käytävällä ja viimeisen kerran tiellä jossain rankkasateessa.

He eivät puhuneet englantia enkä minä espanjaa kuin sanasen. Saimme kuitenkin vaihdettua yhteystietoja, kartoista ja opaskirjoista selvittelimme kulkumme päämääriä. Kesäkuussa sain vielä yhden viestin valokuvineen, tuolloin he olivat jo perillä Meksikossa. Luulin heidän kadonneen maailmoihinsa niin kuin moni muukin kohtaamani caminokulkija.

Tulipa tämä kutsu nyt kummaan aikaan - juuri kun kevät on täällä kauneimmillaan - aavistelin kyllä, että Camino on arvaamaton, mutta silti…

torstai 5. toukokuuta 2016

Susi?

Viime perjantaina olin palaamassa lenkiltä kotiin päin. Spurilan kohdalla risteyksessä vilkaisin vasemmalle kapealle peltotielle.



Yksinäinen harmaa eläin jolkutteli yksikseen siellä keskellä tietä rauhallisesti minuun päin. Pysähdyin katsomaan, kun näytti oudolta.


Niin, aivan sudelta näytti: oli harmaan värinen, pitkä häntä ja korvatkin kuin sudella. No, ”susikin” pysähtyi. Tuijottelimme toisiamme tovin, tosin aika kaukaa. Minusta eläin alkoi näyttää yhä enemmän sudelta, joten pinkaisin eteenpäin, miltei puolijuoksua. Ihan juosta en uskaltanut, ajattelin että sekin pistää vauhdiksi. Välillä vilkaisin taakseni, näkyykö tai seuraako, mutta ei.

Kotona harmittelin kovasti, miksen ottanut kännykälläni kuvaa siitä. Nyt jäi epävarmuus, oliko se koira vai susi.
***
Oli taas upea sää. Ajoimme Turkuun vähän fiilistelemään. Flaneerattiin Aurajoen rannalla ja poikettiin jätskille. 



Kovin kesäistä jo oli; ihmiset pyöräilivät hellevaatteissa ja istuskelivat nurmikolla piknikillä.
 



tiistai 3. toukokuuta 2016

Taisi tulla kesä

Luonto ihan vihertyy silmissä – aurinko hymyilee ja levittää lämpöään metsän notkelmiin ja uumeniin. 


Sini- ja valkovuokot loistavat lautasen kokoisina isoina mättäinä kaikkialla: talojen nurmikoilla, metsissä, ojissa ja teiden pientareilla. Kauneimpia ovat siellä missä kasvavat, ei niitä raski maljakkoon ottaa.

Onpa ihmeen kaunis tämä Suomen luonto!
***
Kuka hullu viihtyä
Viitsit kammioissa?
Luonnon helmaan kiiruhdan
Uimaan nautinnoissa!
- Kaarlo Kramsu