Saugues - St-Alban-sur-Limagnole

Torstain ja perjantain kävelyt olivat rankkoja.

Perjantaina majapaikassa ohjeistettiin tiukasti ostamaan Sauguesissa kävelysauvat ja juomapussi.

Tarjottiin jopa sauvoja lainaksi, kunnes saisin ostettua omat. Reitti näet on kuulemma vaarallinen ilman sauvoja kulkea.

Aamulla Louisella oli kova kiire pitkälle (n. 33 km) etapille kipeine jalkoineen. Herbergen emäntä taas kiiruhti uuden vuoden viettoon. Ja minä aioin pitää lepopäivän.

No, Louise jatkoi vaellustansa toiseen suuntaan ja minä kävelin keskustaan etsimään turisti-infoa. Oli kylmä aamu, pakkasta lähes 10 astetta.

Aika pian jouduin ensimmäiseltä kohtaamaltani kysäisemään infon sijaintia.

Mies siinä rapasi jäätyneitä auton ikkunoita. Hän ei ymmärtänyt asiaani vaan luuli minun tarvitsevan leimaa passiini. Jotta takeltelustamme tulisi loppu, sanoin kyllä, kyllä.

Hän viittoi minua autoonsa, pakettiauton tapaiseen. Ahtauduin rinkkoineni siihen etupenkille ja sitten mentiin.

Tultiin kirkon piha-alueelle. Mies koputtamaan viereisen talon ovea ja selittämään madamelle, että tarvitsen leiman passiini, ja lähti itse kiireesti matkoihinsa.

Minä jäin kuin nalli kalliolle madamen seuraan. Kovasti häneltä tuli puhetta, arvailin vaan mitä sanoi, eikä hän ymmärtänyt sanakaan englantia.

Virkeä hän oli, esitteli kuvia seinillään, halusi tietää mistä tulen, minne olen menossa ja missä seuraavaksi yövyn.

No siitä seurasi varsinainen ruljanssi. Madam soitteli sinne tänne, halusi olla avuksi. Hotellit, herbergerit, turisti-infot jne. kaikki kiinni. Käytiin vielä ulkona tsekkaamassa paikkoja, mutta kiinni olivat.

Tiesin, mihin kylään Louise patikoi, joten yritin tavoittaa häntä, josko voisin yöpyä samassa paikassa.

Nyt aloin jo minäkin hermostua, ja madamen valtava touhuilu puolestani kiusaannutti, kysyin taksia. Mutta ei ollut taksiakaan tänään saatavilla.

Sitten madam näki erään miehen ulkona ja kipaisi kysymään, veisikö mies minut. Mutta mies kieltäytyi. Soitti kumminkin madamelle hetimiten, että kuljetus sopii.

No niin, sitten sitä ajeltiin erittäin mutkaista ja paikoin liukasta vuoristotietä. Mies osasi vähän englantia, niin jotain voitiin puhella.

Kahvilla käytiin pikaisesti, taisi olla rouvansa siellä. Ajaessaan ja tupakoidessaan hän näytti, missä puhiinvaellusreitti kulkee. Ajattelin, että onneksi en ole kulkemassa nyt noita valtavia nousuja ja laskuja, että mahtaa Luise joutua koville vaikka nuori kaksvitonen onkin.

Tultiin St-Alban-sur-Limagnolen kylään, siis siihen missä nyt olen, ja kirkon parkkipaikalle. Mies kysäisi, mennäänkö kirkkoon, no mentiin. Näytti olevan harras katolilainen.

Kotvan kuluttua lähdin ulos tutkailemaan ja mies jäi kirkkoon rukoilemaan. Katselin, näkyisikö mahdollista yösijaa, baaria, ruokapaikkaa jne. 

Kun mies viimein tuli kirkosta, halusin maksaa kyydistä, mutta hänpä ei meinannut ottaa maksua lainkaan. Lopulta sain 10 € annettua.

Ruokapaikassa kyselin majapaikoista, olisivatko auki. Siellä alkoi samanlainen soittorumba kuin madamen kanssa. Ja minä yritin tavoittaa Louisea.

Ja kun kaikki mahdolliset majapaikat olivat kiinni tai täynnä, ruokapaikan emäntä kysäisi, että hänellä on huone ylhäällä vapaana, jos se kävisi. Totta kai käy.

Viimein Louisekin soitti ja kertoi keskeyttäneensä vaelluksensa kipeiden jalkojen takia, että hän lopettaa ja menee kotiin. En vain saanut selvää, miltä paikkakunnalta hän soitti, mutta hyvää uutta vuotta toivotellen ja kiitoksin päättyi puhelumme. 

Tänään siis majoituksen saaminen meni aika täpärälle hyväuskoisuuteni takia, aivan liian täpärälle. On aika miettiä seuraavaa isompaa loikkausta.

St-Privat-d'Allier - Saugues

Aurinko oli tulollaan aloittaessani Louisen kanssa päivän etappia. Aamut ovat erityisen kauniita.

Tuolla Louise painelee. Olimme sopineet, että hän menee omaa tahtiaan ja minä omaani.

Noin seitsemän kilometrin jälkeen oli onneksi baari auki ja saatoin tankata. Tuhdisti vaan kului aikaa lounastaessani.

Todella kaunista, upeita näkymiä etappilla, mutta jestas, niin hidaskulkuista kiivetä aina vaan ylemmäs ja ylemmäs.

Ja nyt alkoi pelottaa, että tulee niin pimeää että kuljen opasteiden ohi.

Luulin olevani melkein perillä. Kuljin asvaltoitua tietä pitkin, mutta sitten näin kyltin sojottamassa metsän suuntaan, jossa luki että 6.5 kilometriä Sauguesiin.

Ajattelin, että sinne en enää näin myöhään ja hämärässä lähde, että kuljen tätä tietä pitkin. Ja ensimmäinen auto kun tulee, pysäytän sen.

Eikä aikaakaan, kun auto tuli, siten vaan käsi pystyyn. Ja kas, auto pysähtyi ja pariskunta siinä oli menossa Sauguesiin ja pääsin kyytiin.

Jestas, mikä helpotus! Olivat vielä niin ystävällisiä, että veivät minut majapaikan oven eteen. Siellä nuori Louise oli jo ollut pitkään ennen minua. 

Söimme iltapalan yhdessä, ja kerroin kiitollisena, miten hyvin minulle taas kävi.

Le Puy-en-Velay - St-Privat-d'Allier

Torstaiaamulla jätin Le Puin. Mielenkiintoista siellä olisi ollut olla pidempäänkin.

Majapaikkaan tuli ensin pariisitar Louise. Hän oli vaeltamassa joululomallaan. Ja myöhemmin illalla tulivat saksalaisrouvat. He olivat liikkeellä autolla ja katsastamassa reittiä ja majapaikkoja kesän vaellusmatkaa varten. Oli mukavaa saada seuraa.

Illalla sovimme, että menemme aamulla seitsemäksi messuun. Tai oikeastaan yksi ei halunnut (minä), toisella ei ollut väliä ja kaksi kiistelivät, onko messua lainkaan.

Aamulla puoli seitsemältä me neljä naista olimme sitten kävelemässä Le Puyn hiljaisilla ja vielä hämärillä kaduilla kohti katedraalia.

Niin, pimeää oli, ei ainuttakaan ihmistä liikkeellä, mutta me vain kiipeämään ylös katedraalin portaita. Oikeastaan se oli aika tunnelmallista. 

Mutta katedraali oli pimeänä eikä ikkunoissa ollut valoa ja kaikki portit olivat lukossa. Siellä ylhäällä oli viimein uskottava, ettei messua ole, sitten vaan takaisin ja aamupalalle.

Ajattelin, että kyllä yksikseen on parempi ja yksinkertaisempaa kulkea. No, ei todellakaan aina.

Louisen kanssa olimme tiellä puoli yhdeksältä.

Vasemmanpuoleiselta herralta sain onneksi kahvikupposen. Se piristi kummasti kuin myös se, että muitakin vaeltajia oli liikkeellä. Etapilla kaikki kahvipaikat olivat suljettuja.

Kaunis ja aurinkoinen päivä oli jälleen vaeltaa. Reitti oli suurimmaksi osaksi kivilouhikkoista ja vaikeakulkuista nousua. Oli kuljettava hitaasti ja kompuroimatta.

Kylään saapuessani jo hämärsi. Kilometrejä kertyi 23 ja risat. Onneksi olin sopinut, että Louise varaa minullekin sängyn, joten ei tarvinnut siitä huolehtia. 

Einsiedeln - Le Puy-en-Velay

Tapaninpäivä, ja siis viimeinen päiväni Einsiedelnissä vierähti sukkelasti ja mukavasti.

Aamulla käväisin Pilgermessussa, joka noudatti lähes samaa kaavaa kuin joulumessu, oli vain paljon lyhyempi. Messuvirsiä tai -lauluja laulettiin nyt useampia. Viimeinen päättyi taas lauluun Stille Nacht.

Messun jälkeen respasta Susanna ilmoittii, että nyt suomalainen rouva on miehensä kanssa odottamassa minua.

Jo tulopäivänäni majapaikkaan tämä Susanna kertoi, että hänen hyvä ystävättärensä on suomalainen, että soittaa tälle, jos haluan tavata. "Totta kai haluan tavata, sehän olisi vallan suurenmoista", sanoin.

No niin, siellä he odottivat minua, Raija ja Rudolf. Heidän kanssaan kuluikin loppupäiväni varsin mielenkiintoisesti ja mukavasti.

Ensimmäiseksi tehtiin autokierros Sihlseen ympäri, sain kuulla tämän tekojärven historiasta ja nykymerkityksestä.

Seuraavaksi minulle esiteltiin muutenkin Einsiedelniä, sen tärkeimpiä rakennuksia jne. Ja sitten päivänvietto jatkui mielenkiintoisesti ja herkutellen heillä kotona.

Olen vieläkin ihmeissäni tästä sattumasta, että tulin juuri siihen majapaikkaan, jossa tunnettiin heidät ja lisäksi kerrottiin näistä niin hyväntahtoisista ja ystävällisistä ihmisistä minulle, jotta saisimme tavata ja tutustua.

Lyhyt yhteenveto matkanteostani: Tämä on kuudes matkailuviikkoni. Olen matkaillut jalkaisin ja välillä bussilla ja junalla Saksan Travemündestä alkaen vaihtelevien alueiden halki alas Konstanziin. Sieltä Sveitsin puolelle yhä jyrkempiin vuoristoreiteille.

Olen kulkenut läpi metsien, teollisuusalueiden, omenan-, viinin- ja maanviljelysalueiden Saksan ja Sveitsin puolella. Kulkenut kanavien, jokien ja järvien sivuitse. Yöpynyt erilaisissa majapaikoissa.

Olen kohdannut pieniä sattumuksia ja yllätyksiä, jotka ovat antaneet minulle iloa. Yksin kulkiessa pienistäkin tapahtumisista tulee merkityksellisiä.

Jo nyt huomaan, että monet vaelluksellani kokemat epämukavuudet, kuten kylmyys, eksyily, epätietoisuus reitistä, huoli yöpymisestä, värjöttelyt bussipysäkeillä jne. ovat jäämässä unholaan.

Mutta tähän päivään. Ehkä olin jo maininnut, että on aika vaihtaa maisemia ja maata. Sveitsi on meikäläiselle kahvinjuojalle kallis maa. Yksi cappuccino maksaa  viisi euroa ja risat, niin hyvä jos yhden kupposen raski ostaa.

Eilen aamusella kävelin juna-asemalle ja ostin lipun Ranskaan Le Puyhin. Le Puy-en-Velay on yksi perinteisistä pyhiinvaeltajien kokoontumispaikoista kuten esim. Ulm, Konstanz ja Einsiedeln.

Täältä alkaa Via Podiensis (G 65), yksi Ranskan neljästä pyhiinvaellusreiteistä Santiago de Compostelaan, jonne matkaa on 1500 kilometriä.

Tuumailen itsekseni: Kummallista, että minun tänne nyt piti tulla, ei mitään tolkkua. Ei mitään järkeä, en osaa sanakaan ranskaa, reitti aivan tuntematon, useimmat majapaikat suljettuja jne. No, on sentään saksankielinen opaskirjanen.

Ei auta järkeilyt, aamulla lähden reitin ensimmäiselle etapille. Tänään olen tutustunut mahtavaan Notre-Damen katedraaliin, sen ja keskustan ympäristöön ja selvittänyt turisti-infosta reittiä ja majapaikkoja.

Oli lämmin ja aurinkoinen päivä käyskennellä. Saa nähdä, miten pitkään näin otolliset ilmat täällä päin jatkuvat.

Einsiedeln...

Jouluaaton ilta katedraalikirkossa oli minulle esteettinen elämys vailla vertaa, jota sanat eivät riitä kertomaan.

Jo kirkon edustalle saapumisessa oli suurta joulujuhlan tunnelmaa; valonheittimet värittivät kirkon mahtavan julkisivun pehmeän punertavaksi, ikkunoista loisti valoa ja tornien kultaukset kimmelsivät.

Olin kirkossa hyvissä ajoin, jo 20:35 istuin siellä, sillä halusin kuulla musiikkiesityksen ennen varsinaista messua.

Onneksi muistin varoitukset kirkon kylmyydestä. Pukeuduin lämpimästi, mutta en tarpeeksi; jo tunnin istumisen kuluttua tärisin kuin haavan lehti. Joillakin oli huopa-alunen puupenkillä. Itse keksin istua käsineideni päällä.

Ajattelin siinä penkillä, että onpa tämä nyt outo ja erikoinen tilanne, istua nyt jouluaattona kylmässä kirkossa.

Katselin, kun väkeä valui hiljalleen kirkonpenkeille, musiikkiesityksen valmistelua ja soittimien virittelyä. Katselin kirkon huikean kauniita maalauksia ja muuuta kirkkotaidetta. Valaistus korosti näiden kauneutta nyt enemmän kuin päivällä käydessäni.

Ja sitten alkoi musiikkiesitys. Sitä kuunnellessa unohtui kylmyys, niin liikuttavan kauniilta kuulostivat viulut, huilu, kosketinsoitin ja mitä ne muut soittimet nyt olivatkaan.

Musiikki oli harrasta, silti lennokkaan kepeää ja pehmeää, soiden puhtaasti kuin soliseva vuoripuro.

Todella koskettavaa ja vaikuttavaa musiikkia tuoden joulujuhlan tuntua mieleeni.

Suuren joulujuhlan tuntua lisäsi ympäristö kirkossa: valot, kynttilät, kukat, joulukuuset, väenpaljous, valaistu kirkkotaide kaikkialla, papit ja munkit. Siis kaikki se loistokkuus siellä.

Itse jouluyön messu sinänsä oli yksinkertainen, mutta kaunis. Messu alkoi kuorolaululla, jota säestivät samat soittajat kuin musiikkiesityksessä.

Messussa kuulin saarnoja, raamatun luentaa (Mariasta ja Joosefista), rukouksia, messuamista. Yksi virsi laulettiin (Stille Nacht). Ja aina välillä oli kaunista kuorolaulantaa ja urkujen soittoa.

Korkeatasoinen, kaunis ja koskettava jouluilta ja -yö päättyi noin 00:35, ja yhtä äänettömästi väki valui ulos kuin oli tullut sisään hajaantuen kirkon edustalla yön hämäryydessä kukin tahoilleen.

Huomenna on pyhiinvaeltajien messu. Sen jälkeen minun on aika jättää tämä Einsiedelnin kylä ja pyhiinvaeltajille tärkeä kohde pyhän Jaakobin pyhiinvaellusteitillä.

Einsiedeln...

Jouluaatto ja minä olen täällä Sveitsissä! Oudolta tuntuu, mutta kerrankos näinkin.

Majapaikkani on aivan vanhaa benediktiiniläiskirkkoa ja luostaria vastapäätä. Huoneeni ikkunasta on upea näkymä kirkon torneihin. Nytkin kuulen kirkonkellojen kajahtelevan pitkään ja hartaasti.

Osuinpa eilen kauniina päivänä Einsiedelniin. Aurinko paistoi ja lämmitti, ihmisiä istui puiston penkillä lueskelemassa tai muuten vaan lämmöstä nauttien. Oli melkein keväinen tunnelma.

Päivällä käväisin tutustumassa katedraalikirkkoon. Aivan hämmästyin sen kauneutta ja suuruutta. Sanoin kuvaamattoman kaunis se on ja liikuttavan vaikuttava.

Toisella puolella luostaria oli talvi ja toisella puolella aurinkoinen ja lumeton näkymä!

Ihmisiä oli tänäänkin vilkkaasti liikkeellä. Luostarin ympäristö on mielenkiintoinen vanhoine rakennuksineen, valtavine piha-alueineen ja käytävineen.

Tältä käsin voi vaeltaa mitä erilaisempia reittejä pitkin nyt kun ei ole lunta. Mutta paikalliset odottavat kovasti lunta, mikä työllistäisi ja toisi laskettelijoita alueelle.

Mutta nyt: Joulurauhaa sinulle, hyvää joulua!