Majapaikkaan tuli ensin pariisitar Louise. Hän oli vaeltamassa joululomallaan. Ja myöhemmin illalla tulivat saksalaisrouvat. He olivat liikkeellä autolla ja katsastamassa reittiä ja majapaikkoja kesän vaellusmatkaa varten. Oli mukavaa saada seuraa.
Illalla sovimme, että menemme aamulla seitsemäksi messuun. Tai oikeastaan yksi ei halunnut (minä), toisella ei ollut väliä ja kaksi kiistelivät, onko messua lainkaan.
Aamulla puoli seitsemältä me neljä naista olimme sitten kävelemässä Le Puyn hiljaisilla ja vielä hämärillä kaduilla kohti katedraalia.
Niin, pimeää oli, ei ainuttakaan ihmistä liikkeellä, mutta me vain kiipeämään ylös katedraalin portaita. Oikeastaan se oli aika tunnelmallista.
Mutta katedraali oli pimeänä eikä ikkunoissa ollut valoa ja kaikki portit olivat lukossa. Siellä ylhäällä oli viimein uskottava, ettei messua ole, sitten vaan takaisin ja aamupalalle.
Ajattelin, että kyllä yksikseen on parempi ja yksinkertaisempaa kulkea. No, ei todellakaan aina.
Louisen kanssa olimme tiellä puoli yhdeksältä.
Vasemmanpuoleiselta herralta sain onneksi kahvikupposen. Se piristi kummasti kuin myös se, että muitakin vaeltajia oli liikkeellä. Etapilla kaikki kahvipaikat olivat suljettuja.
Kylään saapuessani jo hämärsi. Kilometrejä kertyi 23 ja risat. Onneksi olin sopinut, että Louise varaa minullekin sängyn, joten ei tarvinnut siitä huolehtia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti