Paimiolaisille

Eilisen lisäksi on ilmestynyt toinenkin teos tänä Suomi 100-juhlavuonna:

Siellä jossain – täällä kotona. Paimiolaiset sodassa 1939-1945. Paimio: Paimion Sotaveteraanien Tuki ry. 447 s. 

Kaupunginjohtaja Jari Jussinmäki kiteyttää tervehdyssanoissaan: ”Tämä teos on oiva katsaus isänmaamme itsenäisyyden ajan kohtalonvuosiin paimiolaisten ihmisten näkökulmasta.” 

Tämäkin siisti kirja on tervetullut runsaine valokuvineen. Kaiken kaikkiaan teoksesta riittää mielenkiintoista luettavaa meille sodanjälkeisille.

Paimio tutuksi

Varsin tervetullut ja mielenkiintoista luettavaa on Järvisen ja Kallosen Paimionjokivarressa -kirja.

 ”Kirja sisältää ajankuvauksia Paimiosta ja lähiympäristöstä, myös henkilökohtaisia kokemuksia ja muistoja – unohtamatta laajemmin historiaa (Järvinen 2017).”

Kirjan myötä vanhempi väki voi muistella ja nuoremmat tutustua aikaan ennen sisällissotaa ja sota-ajan tapahtumiin (1939-1945) paimiolaisten muistitietojen mukaan. 

Kirjaa elävöittävät tarinat, kirjeet ja selkeät valokuvat. Ne välittävät historiallisia tapahtumia, ihmisten elämää ja tuntoja, joihin ainakin minun on helppo upota ja muistella lapsena kuulemiani aikuisten puheita. Soraääniä en kirjassa havainnut. 

Kirja täydentyy kauniisti kuvauksilla Paimion kaupungin kehityksestä ja uusimmilla 2000-luvun maisemakuvilla. 

Järvinen, Anna-Liisa & Kallonen, Jorma (2017). Paimionjokivarressa. 100 vuotta – kuvia ja tarinoita. 400 s.

Caminon jälkeen

Kotiinpaluu on aina ilon, riemun ja kiitollisuuden tunnetta. Se on myös turvallisuuden ja olemisen helppouden tunnetta. Kokemuksesta osaan kuitenkin olla varuillani hiipivien tunnetilojen vaihtelujen suhteen. 

On tyynnytettävä mieli, vaikka camino kuinka kuiskailisi uusista seikkailuista. No, jossain vaiheessa tiedän, että on jälleen tempauduttava suunnittelematta liikkeelle. 

Tällä kertaa näin ja koin talvisen, marras- joulukuisen caminon Portugalin Portosta Espanjan Santiago de Compostelaan. 

Todennäköisesti en kuitenkaan kokenut vielä varsinaista talvea, mikä saattaa olla vasta tulollaan, jollei nyt lasketa muutamaa rankkasateista päivää ja tuimaa, ärjyvää puuskittaista tuulenmyräkkää.

Useimmat päivät olivat valoisia, metsäpolut värejä tulvillaan. Hulppeata oli kävellä hyvin opastettua reittiä, kiipeä nousujen laelle ja lasketella sitten alas. 

Camino määrää mitä kävelymatkallani tapahtuu, on turhaa liikoja suunnitella. Ja aina se tarjoaa mahtavia luontoelämyksiä ja ihmisten kohtaamisia. 

Silti, niin luulen, että nämä talvicaminot lyhyine päivineen riittävät minulle. Mutta toisaalta, oma tiivis, rauhallinen tunnelmansa siellä on, joten vannomatta paras.

Matkalla näpsyttelin blogipostaukset iPhonella. Tuli kaikenlaisia virheitä, mutta enpä ala tekstejä stilisoida. Eniten harmittelen, kun blogiini oheistamani kuvat eivät aukene täysinä millään vempeleellä. 

Jos olisin viitseliäs, upottaisin samat kuvat uudelleen Macini kautta, mutta kun en ole – kirjat ja muut pikkupuuhat odottavat.

Santiago de Compostela - Madrid - Helsinki

Maanantai (18.12.) oli tällä kertaa viimeinen päiväni Santiagossa. Illalla puoli kymmeneltä istuin bussissa ja tiistaiaamuna (19.12.) kahdeksan kieppeillä (bussi noin 40 min myöhässä) olin Madridin lentokentällä. Finnairin suora lento oli puoli yhdeltätoista, joten hyvästi oli aikaa.

Koska bussi lähti vasta illalla, minulla oli koko päivä aikaa kiirehtimättä lounastaa ja kahvitella. Oli pakkasaamu. Väki kujilla ja toreilla alkoi liikuskella vasta siihen aikaan.

Sain jättää rinkkani päivän ajaksi majapaikkaan, joten oli helpompi flaneerailla ympäriinsä. Kävin muun muassa kirjakaupassa, pyhiinvaeltajien museossa ja katedraalissa vielä kertaalleen.

Viimeinen lounaani Santiagon vanhakaupungissa: Ensin söin hyvää keittoa aineksista berza, nabiza, grelo ja repollo (en tiedä, mitä ovat suomeksi).

 Pääruuan sanottiin olevan kalaa. Kyllä kalaa, mutta mustekalaa, outoa minulle.

 Santiago de Compostelan vanhakaupungin osassa on paljon viehättäviä kujia.

Ja iltasella sitten alkoi kotimatkani. Olipa sekin kokemus, nimittäin istua nyt koko yö pimeässä bussissa. Aivan suoraan ei mentykään Madridin lentokentälle, vaan pysähdyttiin muutaman kerran tauolle. Ensimmäisenä kertana pelästyin, kun yhtäkkiä ihmiset tekivät lähtöä, että mitä nyt, pitääkö vaihtaa bussia. Kuljettajan espanjankielisestä kuulutuksesta en näet saanut selvää.

No, seurailin tilannetta: baariin juoksivat kahville, tupakoimaan ja evästä ostamaan jmv. Mutta tuli se bussin vaihtokin vielä eteen ja vähän odottamatta Madridissa, sillä lippua ostaessa siitä ei pukahdettu mitään.

Vaikka bussi oli myöhässä, olin terminaalissa ajoissa ja ehdin hyvin Finnairin lähtöselvityksessä ottaa yhteen espanjattarien kanssa Virkailija ei olisi millään sallinut rinkkaani käsimatkatavaraksi vaan halusi sen ehdottomasti ruumaan ja minä en. No, siitä kehkeytyi aikamoinen köydenveto.

Pakko se on käsimatkatavaraksi saada, kun tullessakin sain ja Finnairilla on suuremmat mitat, sanoin. Mutta ei. Kevensin rinkan painoa siirtämällä tavaraa päiväreppuuni, mutta sekään ei auttanut. Välillä soitin Finnairin asiakaspalveluun, mutta turhaan.

Loppujen lopuksi kävin kolme-neljä kertaa saman virkailijan luona inttämässä ennen kuin hän äkisti suureksi hämmästyksekseni hellitti, laittoi lapun rinkkaan käsimatkatavaran merkiksi, antoi maihinnousukortin ja toivotti hymyillen hyvää matkaa.

Niin, nyt jostain syystä hän, itse ystävällisyys, ja kuin eri ihminen. Soittaessani asiakaspalveluun näin, että jotain palaveria kaikki kolme Finnairin virkailijaa pitivät vilkaisten välillä minuun.

Pikku episodi päättyi hyvin - ja olin tyytyväinen itseeni, kun en tullut antaneeksi periksi - työvoitto tämä oli, kerrassaan.

Kuitenkin suurempi työvoitto oli taas kerran päästä caminoltani turvallisesti lämpimään kotiin, jossa kaikki reilassa.

Santiago de Compostela 14. - 17.12.2017

Torstain iltapäivällä saavuin siis perille Santiagoon. Siitä lähtien olen täällä oleillut, käyskennellyt ympäriinsä ja muistellut entisiä saapumiskertoja.

Täällä pyöriessä aika kuluu joutuisasti, liiankin. Yöt kylmenevät, viime yönä oli vain -1 °C, mutta päivät ovat lämpimiä ja melko aurinkoisia.

On ollut rentouttavaa päämäärättä flaneerata, katsella matkamuistokauppojen ikkunoita, jotka ovat täynnänsä jos jonkinlaista turistikamaa. Kahviloita ja ravintoloita on tuhkatiheään. Välillä poikkean hyvälle kahville ja katselen meininkiä.

Viimeinen yö on kohta käsillä - huomenna näet alkaa kotimatka. Selvittelyjen mukaan huokeinta ja lyhintä ajallisesti minun on palata ensin bussilla Madridiin ja sieltä lentäen Helsinkiin.

Rautatieasema on muuten viime käynnistäni muuttunut, modernisoitunut. Infopiste on nyt erillisenä muovi- tai lasikopperona ulkona radan läheisyydessä.

Minulla kesti aikansa ennen kuin hoksasin, miten päästä kopperoon sisälle. Näytti varmaan hassulta, kun kiertelin, kaartelin pömpeliä ja kokeilin erilaisia vipstaakeja. Vahingossa yhdestä vipstaakista ovi sitten aukeni, niin että hypähdin säikähtäen äkillisestä onnistumisesta. No niin, matkailu avartaa, kuten meil päi...

Oman aikansa vei selvitellä, miten palata kotosuomeen. Eilen kävin rautatieasemalla tiedustelemassa, josko junalla Málagaan tai muualle. Tänään kävelin turisti-infoon ja sieltä aivan vastakkaiseen suuntaan bussiasemalle ostamaan huomiseksi lippua.

Niin, jätän Camino Finisterren  tuonnemmaksi. Kävelyn jatkaminen Finisterreen (galician kielellä Fisterra) noin 90 kilometrin päähän Santiagosta oli pitkään vakaa aikomukseni. No, olenhan siellä Ralfin kanssa kertaalleen käynyt, tosin autolla. Mutta se on tietysti vallan toista kuin kävellä nousuja harjanteille ja läpi tuoksuvien eukalyptus- ja mäntymetsien.

Mutta kuten sanottu, Camino Finisterre saa vielä odottaa. Maalis- huhtikuussa, jolloin on valoisaa ja päivät pidempiä, saan kävelystä kokemusrikkaamman. 

Nyt Galician yöt ovat viileitä, päivät lyhyitä ja sateisia, mikä tuo kyllä omanlaista haastetta, mutta ympäristön, luonnon tarkkailu ja valokuvaaminen jää pakosta vähemmälle. Lohduttelen itseäni, ei nyt makeaa mahan täydeltä, niin kuin meil päi...

Santiago de Compostela -

Jostain syystä en saa julkaistua eilisen päivän valokuvia blogipäivitykseen. Lisään sitten joskus.

Viimeöisestä majapaikasta piti lähteä, heillä kun ei ollut tilaa toiseksi yöksi.

Turisti-infon kautta sain ihan yhtä hyvän ja isomman majapaikan.

Päiväkahvipaikkani ennen uutta majoitusta.

Padrón - Santiago de Compostela

Eilen aamulla majapaikan (P Alfonso) edustalla olevan kilometripylvän mukaan Santiago de Compostela on 14.430 kilometrin päässä. Ajattelin, ettei paljon, kohta olen perillä.

Ennen lähtöä nautin aamupalan (maitokahvia ja paahtoleipää voin ja marmeladin kera) majapaikan baarissa.

Tuntui pientä jännitystä - kuin muinoin maratonille lähtiessä - tänään päättyisi taivallukseni Camino Portugués Central-reitillä.

Tästä kohtaa olen kävellyt ennenkin. Silloin keväiseen aikaan.

Tämänkin kohdan muistan aikaisemmalta caminoltani. Nyt näkymä on talviasussa.

Happirikkaassa ilmassa ja poutasäässä kilometrit tuntuivat ihan vilahtavan.

Välillä oli mukavaa piipahtaa kahville ja istahtaa toviksi.

Miehillä oli mielenkiintoinen homma menossa. Jäin hetkeksi seuraamaan, miten valtavien pölkkyjen halkaisu luonnistaa järeällä pelillä. Ensin näytti hienosti sujuvan, mutta sitten märkä pölkky jumittui ylhäällä kiinni. Mies alkoi sitä lekalla moukaroiden irrotella, niin että putikut vaan lensivät.

Tässä kohta ihmettelin, että kumpaan suuntaan olisi käveltävä. Valitsin oikean puoleisen, vanhemman puoleisen osoittaman suunnan.

Hyvin suorastaan mainiosti sujui eilinen etappini. Rauhallisesti, miltei nautiskellen ja kahvitellessa sopivan paikan tullen. Niin, ja melkein poutasäässä. Vain jonkin matkaa kuljin hienoisessa tihkusateessa pahemmin kastumatta.

Juhlallista oli jälleen seistä Santiagon de Compostelan katedraalin edustalla. Kolmatta kertaa seisoin katselemassa nyt niin autiota edustaa ja valokuvaamassa rauhallista menoa.

Oli aurinkoinen iltapäivä ja lämmintä (14 °C), kuitenkin talven tuntua. Tietysti, onhan nyt joulukuu. Kujat ja torit paljaina ja autioina, vain harvakseltaan näkyi jokunen rinkkakävelijä.

Ensi alkuun tuntui oudolta, kuin eksyneenä, minun tänne kupsahtaa pyhiinvsellustodistus kädessäni. Pian löysin pikkaraisen ja lämpimän hostellihuoneen. Pääsin kuumaan suihkuun ja sitten ruokailemaan kunnolla. Kaikki hyvin, oikein hyvin, sanoi mieleni kiitollisena.