Aamupalalla irlantilainen caminolainen sanoi, jos hänellä olisi aikaa, kävelisi hän kuin minä, rauhallisesti ja ympäristöä katsellen, mutta hänen on kiiruhdettava.
Siinä kävellessä auringon paiste takanani, ajattelin miten kiitollinen ja onnekas olenkaan voidessani täällä kiiruhtamatta kulkea maisemia ja kasvillisuutta katsellen.
Lepohetki kahvilassa.
No, enpä vielä arvannut, että päivävaelluksestani tulisi vähän liian pitkä minulle.
Uskoin näet reitinvarren ilmoituksiin Casas do Rion, majapaikan, ilmoituksiin sijainnista, ettei olisi reitistäni kaukana. Tai sitten en vain osannut arvioida. Mutta väsyneelle yksikin kilometri on liikaa.
No, nainen siellä ei ymmärtänyt lainkaan englantia vaan työnsi kaavakkeen eteeni. Siihen olisi pitänyt täyttää syntymäaika, passinumero jne. Mutta halusin tietää mitä yö maksaa. Nainen soitti jonnekin ja antoi puhelimen minulle. Mies puhelimessa sanoi, että yö maksaisi aamupaloineen 40 €. Se on minulle liikaa, sanoin. Sitten voit lähteä, mies sanoi. Ja kiiruusti lähdinkin takaisin reitille. Ilmoituksissa sanottiin, että hinta olisi caminolaisille edullinen.
Tuntui, että ensin houkutellaan sinne saakka ja sitten voi kiskoa minkä hinnan vaan.
Onneksi noin viiden kilometrin päästä tuli albergue Casa Fernando vastaan. Sen emäntä sanoi, että olen kävellyt aamusta yhteensä 22 kilometriä. No ilmankos olin aika poikki.
Alberguessa pääsin heti jääkylmään suihkuun. Loppuillan hytisin kuin horkkatautinen. Kaksi belgialaiskaverusta tuli hetken kuluttua, he saivat kuulemma kuuman suihkun. Luulen, että lämminvesi väännettiin päälle vasta kun he tulivat, tiedä sitten.
Emäntä tarjoili meille mahdottoman monipuolisen ja ravitsevan illallisen keittiössään. Se lämmitti.
Mutta sitten yöksi vain huopia päälle, niin vähitellen lämpenin ja sain nukuttua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti