Lokakuisella metsäpolulla

Luonto selvästi jo uinailee, odottaa lumipeitettä. 

 

  

Metsässä syvemmällä on hyvinkin vielä nähtävissä yllin kyllin kauneutta: havupuiden vihreyttä, varpuja, kanervaa, sammalia ja jäkäliä. Jopa kuivat ja ruskeat heinäkorretkin miellyttävät silmääni hentoudessaan.  

 

Auringonvalo ja varjot tuovat vielä oman lisänsä, satumaisen hohteen polun liepeille. Ja aivan metsän uumenissa, jossa ei taivaankantta näy, on hiljaista ja tyyntä. Miltei hätkähdän tässä äänettömyydessä, kun pieni tuulenväre pyrkii latvuston välistä läheistä pihlajanlehteä havisuttamaan.
Mietin, ehdinkö tänne kauneuteen vielä ennen lumentuloa – mutta mitä sitä suotta murehdin – lumipeite, hentoinenkin avaa uuden ja valoisan maiseman katsella.

Kaisaniemi - Töölönlahti

Tänään piipahdin pikimmältään Helsingissä. Bussissa oli 23 astetta lämmintä ja ulkona 4-5 astetta. 

Ehkä tuo lämpöero vaikutti, että sitten ulkona kadulla vallan tärisin kylmästä. Ja Mannerheimintiellä tuntui, että viimainen tuuli lävisti kaikki vaatekertani. Sen verran kylmää ja sadetihkua oli, että valokuvaaminen jäi minimiin. 

Kaisaniemen ympäristössä oli vielä kaunista ruskaa siellä täällä. Ruskaisia ja suuria puita olisi ollut kiva kuvata enemmänkin. 

Kasvitieteellisen puutarhan Violassa syötiin Saaran kanssa kevyt, mutta todella maukas lounas.

Akateemisessa minun pitää tietysti aina Helsinki-reissullani käydä. Viime kerrasta olikin jo aikaa, ja aikamoinen yllätys oli nyt nähdä muuttuneet tilat.

Hetki ehti vierähtää ennen kuin näin, mitä missäkin oli. Ennen heillä oli tuotteet neljässä kerroksessa, nyt kahdessa, joten aivan erilaiselta planeeraukselta näytti.

Paljon oli mielenkiintoista tavaraa framilla, mutta jätin tarkemman tutkailemisen, silmäilin vain ja pidin vauhtia yllä varmuuden vuoksi, ettei vaan mitään tarttuisi. Siinä vauhdissa ehdin nähdä syksyn uutuuksien lisäksi ihania runokirjoja, taide-, luonto- ja matkailukirjoja. No melkein pysähdyin ja muutamaa bledrasin, mutta sanoin itselleni, että lues nyt ne entisetkin kirjas ensin.

Paraisten kautta katsastukseen

Tänä kauniina lokakuisena päivänä piipahdin Paraisilla. Tunnelmallinen Vanha Malmi on vielä monin paikoin upeasti ruskan väreissä. Flaneerasin ympäriinsä tovin, kunnes päädyin Cafe Axoon kahvihetkelle.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 



Kirjakaupassa käväisin hyvin hätäisesti, ettei vaan mitään tarttuisi.

***

Paluumatkalla sain ajatuksen katsastaa autoni saman tien ilman ajanvarausta. Ja sepäs onnistui hienosti, ja auto oli kunnossa. Pärjään taas vuoden eteenpäin.

 

Senkin sanoivat, että kesärenkaat käyvät vielä ensi vuonna, vaikka ovatkin vanhat. Huomauttivat kyllä, että öljyä on nyt liian vähän, mutta kyllä kotiin pääsee.

 

Varmuuden vuoksi kysäisin, josko katsastusmies voisi lirauttaa tarvittavan määrän. Ja sekin onnistui, mikä oli hyvä; ei tarvitse nyt heti huoltoaikaa tilata.

Helposti pataruokaa

Kaupoissa on nyt saatavilla hyviä kotimaisia juureksia yllin kyllin. Niinpä CrockPot-patani on porissut ahkerasti.

Kätevästi ja vaivattomasti olen voinut siinä valmistaa pataruokaa jopa pariksi päiväksi kerrallaan. Puhdistan ja paloittelen ensin porkkanat, sipulit, kukkakaalin, parsakaalin, valkosipulin ja tomaatit. Kaadan pataan kasvislientä ja juurekset kerralla sekaan muhimaan. Vielä lisään yrttimausteita, maustepippuria, laakerinlehteä ja mitä nyt kaapissa sattuu olemaan. Siinä se, silloin tällöin käyn hämmentämässä.

 

Juureksia kokeilen vaihtelevaisesti: välillä keräkaalia, purjoa, ja lanttua jne. Ja nyt kun Härkistä on saatavilla, olen jättänyt tumman soijarouheen pois. Härkis kun on kypsä härkäpapuvalmiste, lisään sen vasta myöhemmin, kypsymisen loppupuolella.

Eilen minulle tuotiin  iso puolikas kurpitsaa. Seuraavaksi kokeilen sitä Härkiksen kanssa ja vaikkapa purjoa tai kaalia joukkoon.

Monipuolista liikuntaa

Jokasyksyinen haravointi käy monipuolisesta kuntoilusta. Nyt sitä onkin riittänyt minulle toviksi, kolmisen viikkoa, eikä loppua näy, no loppusuoralla kuitenkin.

Tuulessa hulmuava paljas latvusto on kuin hermosolut synapseineen aivoissamme. Latvuston liikehdintää on mukava katsella.

 

Haravoinnin välillä on hyvä ojentautua pitkäksi ja luoda katse taivaanrannan sineen, katsella miten tuuli kuljettaa pilvipalleroita. Niidenkin värit näyttävät muuttuvan kaikenaikaa. 

Liikunnan tehokkuutta lisää kumartumiset, vedot ja nostoliikkeet haravalla. Varsinkin kottikärryjen kanssa liikuskelu ja painavan lastin tyhjennys tuntuu voimistavan kunnolla hartioita, käsivarsia ja selkälihaksia, niin oikeastaan koko keskivartaloa. 

Ja tämä ruusupenkin ainoa eloonjäänytkin intoutui vielä lokakuussa minulle kukkimaan, ikään kuin kannustukseksi.

Yhtä kaikki pihan siistiminen on mukavaa hommaa kuivassa säässä ja auringon paisteessa, tekee hyvää keuhkoille ja virkistää mieltä. 

 Silti mieleni halajaa pitkälle, pitkälle kävelylle!

Ateneum: Alice Neel

Syyskuun viimeinen päiväni vierähti Helsingissä. Sinne vilinään on aina mukava piipahtaa, oli sää sitten millainen tahansa.

Kovin tuulista olikin, mutta auringonpaisteista kuitenkin. Siinä tuulessa kaupunkinäkymien valokuvaaminen jäi. Sen sijaan kiiruhdin Ateneumiin tutustumaan Alice Neelin näyttelyyn. 

 

Ja kannatti käydäkin. Vaikuttavaa oli katsella hänen paljonpuhuvia taulujaan. Melkein kaikki olivat muotokuvia, jotkut hätkähdyttävän rohkeita, rujoja, väkeviä, paljon puhuvia. Tummilla ja vahvoilla väreillä Neel onnistuu ilmaisemaan kurjuutta, köyhyyttä ja häivähdyksiä mallien luonteenpiirteistä, kuten ylimielisyydestä, uhmakkuudesta ja ylväydestä. Kaiken kaikkiaan näyttely oli mielenkiintoinen!  

Sittemmin kävin Saaran kanssa syömässä lounasta, kokeilimme nyhtökaura-annosta. Ei hullumpaa, maukasta oli, tosin aika suolaista. Niin, sen verran suolaista, että sai minut huomauttamaan siitä tarjoilijalle.

Illemmalla leukaperät olivat kumman arat, ehkä seurausta paljosta puhumisesta ja nauramisesta Saaran kanssa tai nyhtökauran jauhamisesta.