sunnuntai 29. marraskuuta 2015

1. adventtisunnuntai

Pihakuusen hakureissulla poikettiin siskoni luona. Hän näytti meille neitoperhosen, joka jo oli ollut jo tovin liikkumatta. Taisi olla kylmissään eikä kyennyt lentämään.



 

Tämän kuvan otin vertailun vuoksi kompaktikameralla.

perjantai 27. marraskuuta 2015

Lenkillä ja vatulointia

Pitkästä aikaa kiersin Rivonmäen lenkin. Oli hämärää, harmaata ja sataa tihrutti. Mutta ei se haitannut, sillä ulkona oli ihmeen lämmintä, peräti +6.8 astetta. 

Laavun alla pitelin välillä sadetta.



Uudet vaelluskengät olivat vasta toista kertaa jalassa – ihan hyvät ovat ja ainakin riittävän isot.

Caminon henki se taas kuiski pitkin matkaa, lähteäkö vai ei Talvicaminolle. Sunnuntaina 15.11. kirjoitin aika varmana: Lähden taas pyhiinvaellukselle, niin mitä todennäköisimmin. Viime aikoina Camino on kutsunut pyhiinvaellukselle. Tällä kertaa tielle Espanjan Málagasta Santiago de Compostelaan.

Sitten yhtenä perjantaina (6.11.) varasin lennon kuin vastaukseksi, että täältä tullaan. Mieleni on kyllä hangoitellut ja hangoittelee yhä lähtemistä vastaan. Lähtöpäivän lähestyessä se käy rauhattomaksi ja kuiskii: Et voi lähteä joulukuussa, ajankohta on väärä, Caminolla sataa, siellä on valtavia vesilätäköitä, tie on yhtä puuroa, kenkäsi juuttuvat sinne, majatalot saattavat olla suljettuja tähän vuodenaikaan tai ne ovat kylmiä, joudut peseytymään ja pyykkäämään kylmällä vedellä, et saa vaatteita kuivaksi, todennäköisesti et näe muita vaeltajia tai vain hyvin hyvin harvakseltaan, etapit ovat pitkiä, olet harjoitellut liian vähän – ei kertaakaan rinkan kanssa, kävelykuntosi on rapistunut, sinulla ei ole varaa hankkia puuttuvia varusteita. 

Caminon henki ei kuule näitä kuiskauksia, vaan vaatii lähtemään. Huomaan olevani urheilukaupassa kokeilemassa vähän isompia vaelluskenkiä vanhojen tilalle, etteivät varpaankynnet mustuisi. Kävelysauvat hankin myös, mutta vyölaukun palautin kauppaan. 

Niin kaikki on reilassa, mutta minä se vaan vatuloin, jahkailen. No katsotaan, miten käy, saanko lähdettyä.

keskiviikko 25. marraskuuta 2015

Valokuvien siirtokokeilu

Täyden kuun kuvaaminen kompaktikameralla ei ole ihan helppoa.


Liedon Vanhalinna

Onnistuin lopulta lisäämään valokuvia Macista blogiin. Ei se niin vaikeaa ollutkaan, kunhan tulee tutuksi laitteen kanssa. Pitää vaan jaksaa istua ja kokeilla.

Tänään maltoin istua, ulkona kun on kunnon vesisade aamusta alkaen - kohisee vaan.

perjantai 20. marraskuuta 2015

Lenkkeilyä, lenkkeilyä

Nykyään saan ihan pinnistää, että tulee lähdettyä lenkille. Mutta se on ainoa keino pitää edes jonkinlaista kävelykuntoa yllä.


Päivät ovat lyhentyneet ja hämäryys tulee yhä aikaisemmin. Se saa epäröimään lähteäkö lenkille vai ei. Ajattelen että parasta mennä, siten ruokahalu pysyy maltillisena ja yöt saan nukuttua hyvin.




Lenkki aina virkistää, vaikka tallon samoja reittejä; luonto on kuitenkin erilainen valoineen ja varjoineen.


Talvicaminostakin haaveilen, mutta katsotaan. Yhtä sun toista on pitänyt hankkia: vähän isommat vaelluskengät, kävelysauvat ja sitten sellainen valtava vyölaukku.

sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Marttojen teemaillassa

Torstaina (12.11.) osallistuin Turun marttayhdistyksen (Åbo svenska marthaförenings) teemailtaan. Teemana oli valokuvaaminen – ”bli en bättre hoppyfotograf”.

Ammattivalokuvaaja Camilla Hynynen kertoi muun muassa valokuvaajaksi kouluttautumisestaan, yrityksestään ja esitteli töitään eri lehdissä: Terassi, Tregård, Avotakka jne.

Ihmeen paljon Camilla ehti kertoa kahden tunnin aikana. Pidin erityisen hyödyllisenä ammattikameran esittelyä ja kuulla systeemikameran ja kompaktikameran eroista kuin myös tavallisimmista virheistä, joita valokuvaaja tekee.

Jaa´a, valokuvauskurssiakin hän suositteli - niinpä, sellaiseen olisi kiva osallistua - ehkä joskus.

torstai 5. marraskuuta 2015

Pakurikääpä

Joihinkin piha-alueemme koivuihin on ilmaantunut pakurikääpää (Inonotus obliquus). Wikipediassa tästä mustasta pahkurasta on hyvää tietoa. 



Yllättävän moneen vaivaan tästä lehtipuiden lahottajasienestä onkin apua. Ilmankos se on nimetty vuoden 2013 rohdoskahviksi.



Luonnon lääkinnällinen ihmesieni on vanha kansanlääke, eikä ihme kun sisältää runsaasti terveellisesti vaikuttavia aineita: proteiinia, kuitua, hiven- ja kivennäisaineita, monia B-ryhmän vitamiineja, niin vaikka mitä.

Joskus vielä irrotan pienen pakurikimpaleen, jauhan sen ja kokeilen laittaa pari teelusikallista teehen tai kahviin.

sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Liedon Vanhalinna

Tänään mentiin retkelle eikä meinattu pikkuserkun kanssa Liedon Vanhalinnaan. Hänelle paikka oli tuttu, minulle aivan uusi tuntematon, vaikka on aivan Turun liepeillä ja Aura-joen varrella.


Päivä oli pilvinen ja harmaa jo aamusta alkaen. Onneksi oli pouta ja ilma suht lämmin. Kostea tuuli tuntui kylmältä, vielä, lämpimästä pukeutumisesta huolimatta.
 
Idyllinen, vanha kartanomiljöö huokuu historiaa piha-alueelta lähtien.
 
Perillä parkkipaikalta flaneerasimme ensi alkuun vanhan navettarakennuksen, Kartanoravintolan, vieritse päärakennukseen, jossa on museokauppa ja kotimuseo. 

Isännän huone.
Isännän huoneessa muisteltiin vanhoja esineitä.

Keittiössä erinäisiä astioita muistui mieleen, joitakin oli mummun keittiössä.

Ruokasali. Tuollaisia pikkuleipiä äitin aina leipoi, aina kun teki.




Kaikki huoneet kierreltyämme kävelimme ulos seuraavaan rakennukseen, Härkätalliin. Siellä tutustuimme Olli Vikaisen (1915–2005) 100 vuotta -näyttelyyn. Esillä oli Vikaisen maalauksia 1960-luvulta.
Nimikyltissä lukee: Päärnäspää Halikko (Angelniemi) 2001. Otin kuvan tästä Vikaisen taulusta muistoksi, koska isoisäni vanhemmat lapsineen muuttivat Mynämäeltä Päärnäspäälle.


Olavi Vikainen on tunnettu etenkin postikorttien ja sarjakuvien tekijänä. Korttien aiheina ovat pääasiassa joulu, uusivuosi ja pääsiäinen. Hän teki myös jonkin verran maisema-aiheisia kortteja.
 

Härkätallin jälkeen kipusimme puuportaita pitkin ylös korkeuksiin Linnavuorelle. Vaikka ilma oli harmaa ja pilvet alhaalla, näkyi huipulta kauas, kauas.


 Linnavuoren laella viivähdimme tovin katsellen joka ilmansuuntaan ja kävellen laidasta laitaan. Oli hiljaista - kuulin vain tuulen suhinaa ja tunsin sen pyyhkäisyt kasvoillani. Sanoin serkulle: "Onpa kaunista, onpa hieno paikka! Tänne pitää tulla uudestaan kesällä eväiden kera. "



No, niin lopuksi laskeuduimme alas välillä pysähdellen, halusin luoda vielä viimeisiä silmäyksiä portailta avautuviin maisemiin.