torstai 30. tammikuuta 2014

Kunto kohenee

Kovista pakkasista ja viimasta huolimatta olen saanut käydyksi lenkillä. Nyt alkaa tuntua mukavalta, kun kunto on hyvässä nousussa.

Huomaan sen askeltaessani: jalat nousevat kepeästi joustaen. Ajattelin, että se johtuu Hangvageista, vaelluskengistäni. Kokeilin vanhoja kenkiä, todella sisäänajettuja ja kuluneita. Reippaasti askel nousi niissäkin lipsumisesta huolimatta.

Seuraavaksi pitäisi saada askel pidemmäksi, ettei vaelluksella päivän patikkaan koko päivää menisi. Kantamuksen kanssa ei pidä juosta.

Muistaakseni ylämäkivedoista ja -loikissa saa jalkoihin pontta ja askeleeseen pituutta. Kunhan ilmat vähän lauhtuvat, kokeilen erilaista tekniikoita.
***
Eilen sain uuden passin. Valokuvassa kasvot ovat hieman soukentuneet vanhaan passikuvaan verrattuna. Mutta kun pällistelen kotona peilin edessä tarkemmin, niin kyllä ryppyjäkin on tullut, ei vain laihtumista. Sanoin, eilen että kohta hankin jonkinlaisen naamarin, kun alkaa vallan rusinaksi muuttua.

No, ei kai sillä enää niin väliä ole, siis rypyistä – pääasia että terveyttä riittää ja hyvää mieltä ja voimia harrastaa.

Iloksemme orkidea on alkanut kukkia.

keskiviikko 22. tammikuuta 2014

Vaellusmatkan sponsoroinnista

Puntaroin vielä mielenjohtumaani sponsoroijista. Kun pyrörittelin asiaa monelta kanteilta tulin päätelmään:

Pyhiinvaellukseni filosofiaan sponsorit eivät sovi.

Mielestäni koko Camino on toteutettava mahdollisimman askeettisesti. Siinä on se juju - niukkuudessa kulkeminen. Eletään päivä ja askel kerrallaan. On luotettava, että pärjäilee matkasta sekä fyysisesti että henkisesti.

***
Viime viikolla sairastellessani luin Pirkko Lindbergin Maailmanmatkan. Kirja on riipaiseva läpileikkaus suruttomasta maapallon likaamisesta jätteillä. Lindberg kuvaa ja muistuttaa, miten väkivaltaisesti ihmisia on kohdeltu ennen - ja vielä nykyäänkin, ajattelen.
Ikävää havaita, että samoista asioista kuin 20 vuotta sitten - ihmisten kaltoinkohtelusta, jätelöydöksistä, hirmuisista luonnonvarojen tuhlauksista jne. - kerrotaan mediassa päivittäin.
Lindberg kertoo kiireettömässtä matkailustaan maailman ympäri vuonna 1990. Noin 20 vuotta sitten hän matkaili maanosasta toiseen busseilla, junilla ja laivoilla, lentämättä.

Lindberg, Pirkko (2012/1993). Maailmanmatka. Suomentanut Marja Kyrö. Helsinki: Schildts & Söderströms. 479 s.

sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Sponsorit mielessä

Sponsorit olisivat nyt tarpeen, kun olen laskeskellut vaellusmatkani väistämättömiä kustannuksia.

Kuluja näyttää kertyvän pakollisten matkakustannusten (meno-paluu lähtöpaikkaan) lisäksi majoituksista ja ruokailuista. On myös varauduttava yllättäviin ja satunnaisiin menoihin. Niin, ehkä alan etsiä sponsoreja muun muassa seuraavista syistä:

  • Matkanteko tuntuisi turvallisemmalta ja rennommalta, kun ei tarvitsisi murehtia budjettia joka käänteessä.
  • Joku päivä voi sattua, että on kerta kaikkiaan pidettävä vaellusvapaata ja levättävä, jotta taas jaksan eteenpäin.
  • Välillä voi joutua yöpymään hotellissa tai yleensä kalliimmin kuin yhteismajoituksessa (albergue/refugio), esim. sairastumisen tai onnettomuuden sattuessa. Yhteismajoituksesta on lähdettävä liikkeelle joka aamu viimeistään klo 8.00.
  • Kylässä tai pienkaupungissa voi tulla vastaan jokin tapahtuma tai nähtävyys, johon haluaisi osallistua ja tutustua tai jäädä kirjoittamaan siitä.
  • Voisin vaellusta varten teettää paremman blogisivuston tai kotisivut.

Hyödyt sponsoreille olisi esim.:

  • Logon tai liikemerkin näkyvyys matkavarustuksissa, esim. rinkassa ja blogisivustollani.
  • Blogisivustolla olisi myös yrityksen, yhteisön tv. linkki palveluihin tai tuotteisiin.
  • Mainitsen sponsorin kirjoituksissa aina kun on soveliasta tai aiheellista.
  • Suurin hyöty on tietysti sponsorin tunnettuuden ja hyvän mielikuvan edistäminen kuin myös liikunnalliseen ja terveelliseen elämäntapaan kannustaminen.
Sponsoreikseni voisin kelpuuttaa esim.:

Kamera-liikkeen, urheiluliikkeen, Partioaitan, Partiovarusteen, LähiTapiolan, Ruohonjuuri-kaupan, Haglöfsin, Marmot, Polartec.

Kuulisin mielelläni, jos sinulla on tietämystä ja/tai ehdotuksia em. asiaan.

***
von Schoultz, Solveig (1945). Nalleresan. Bilderna av Tove Jansson. Helsingfors: Holger Schildts Förlag. 183 s.



Herttainen vanha kirjani on harmillisesti huonokuntoinen.

perjantai 17. tammikuuta 2014

Takapakkia

Sunnuntaina lumen tuoma valoisuus pitkän hämärän ja harmaan kauden jälkeen innoitti pitkään sauvakävelylenkkiin. Mutta lenkki ensimmäisellä kunnon pakkasella taisi olla aivan liian intensiivinen – tai mikä lie tullut – kun sairastuin. Kunnon takapakki tuli. Niin, monta päivää meni vain levätessä.

Tosiaan, monta päivää meni aivan ”Oblomovina”, joksi J minua nimitti kysellessään vointiani. Vasta keskiviikkona olo alkoi kohentua ollen sitten eilen jo aika hyvä.

Ihmeekseni kahvi ei maistu vieläkään kunnolla, ainoastaan aamulla ja vain yksi kupillinen käy, joten teetä nautin toistaiseksi. Ruisleivästä tulee helposti ruokatorveen korventava tuntu, joten sekään ei enää sovi. Toivottavasti tilanne paranee, sillä ruisleipä on terveellistä.

Yksinkertaisesti taisin vilustua, kun ahnehdin liian pitkää lenkkiä sauvoilla. Lisäksi saunominen lenkin päälle oli aivan liikaa.

Yöllä sitten pahoinvoinnin kohtaukset valvottivat ja huolestuttivat. Monenlaista syytä tuli mieleen: vilustuminen, ylirasitus, migreenikohtaus lumen takia, ruokamyrkytys. Mietin jopa, alkoivatko nyt sydän- tai munuaisvaivat.

Aamuisin pohdin, kun olo oli edelleen heiveröinen, että tässäkö tämä vaellus nyt oli, pitääkö heivata koko suunnitelma. Seurasi alakulo: ei minusta taida olla enää moiseen urakkaan.

Nyt on toisin, uusi jenka vaan päälle, on  aloitettava lenkkeily taas, mutta maltillisesti, tehtävä veroilmoitukset, erilaiset passit hankittava, jatkettava kartan tutkimista jne.





sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Totuttelua talvisäähän

Tulihan se talvi – ja valoisuus!

Tänään pääsin kokeilemaan lenkkeilyä pakkasessa (noin -8 astetta) ja pienessä viimassa.

Kylmää oli. Nenäliinat melkein jäätyivät taskussa. Pakkanen pureutui vaatekerrosten läpi iholle. Ensi kerralla on lisättävä kerroksia. Vanha fleece-pusakkani ei kyllä lämmitä lainkaan – taidan jättää sen reissusta vallan pois. Otan tilalle vanhan ja paksun islantilaisen villatakin, siis kuoritakin alle.

Yksi ohut villa-alusasu ei riitä, vaan sen alle on laitettava tekninen kerrasto. Onneksi on aikaa kokeilla pukeutumista eri tavoin.

Päätin, että vanhoilla on nyt pärjättävä, mihinkään uusiin untuvajuttuihin en aio investoida, ehkä sitten joskus… Katsotaan nyt tämä vaellus ensin.

Kun vain ajattelenkin, että ylhäällä Pyreneillä rinkan kanssa taaperran kovassa ja vinkuvassa tuulessa (ja lunta voi sataa), alkaa vatsanpohjassa tuntua kummalta. Illalla myöhään ei parane lueskella nettiä eikä tutkailla karttoja, sillä sitten en saa nukutuksi, vaan kaikenlaiset uhkakuvat hiipivät mieleeni.

No, periksi ei nyt anneta, sen verran olen asiasta jo mesonnut. Ja onhan tässä vielä kosolti aikaa valmistautua ja totutella matkaan niin henkisesti kuin fyysisesti, onneksi.

Hangvagit toimivat mainiosti, jalat ovat kuin pumpulissa.

perjantai 10. tammikuuta 2014

Vaellusmatkan suunnittelua

Pikkuhiljaa minun on kiristettävä lenkkeilyä; pidennettävä matkaa, käveltävä mäkiä ylös ja alas. Niin, olisi lisättävää kaikin puolin rasittavuutta. Sauvatkin voisin ottaa käyttöön.
 

Uskomatonta, että ollaan kohta tammikuun puolessa välissä ja lauha, plusasteinen talvi jatkuu aina vaan.


Kunnon kohottamiseksi, olen yrittänyt löytää metsäpolkuja ja pehmeitä teitä. Lauha talvi on ollut minulle suosiollinen.

Jotta pääsin Pyhän Jaakobin pyhiinvaellusreitille, suunnittelen lentää Barcelonaan. Sieltä sitten yritän junalla päästä joko Roncesvallasiin tai Sant Jean Pied de Portiin Ranskan puolelle.

Caminon haluaisin aloittaa aivan alusta, Sant Jean Pied de Portista, mutta reitti vähän arveluttaa. Joutuisin kulkemaan pitkälti vilkasta autotien laitaa. Ja keväällä sää voi olla aika kehno, kovatuulinen ja rankkasateinen, mikä tekee reitin liukkaaksi.

perjantai 3. tammikuuta 2014

Spurilan lenkillä

Plusasteiset ja leudot ilmat ovat suosineet lenkkeilyäni, hyvä niin.

Mieluiten lenkkeilen hiekka- ja metsäteillä epätasaisen maaston vuoksi. Se tekee hyvää jaloille. Hiekkateinen Spurilan lenkki on yksi sellainen.

Kaiken ikäisiä lenkkeilijöitä tulee vastaan useammin kuin takavuosina, jolloin lenkkeilin tosi aktiivisesti ja vauhdilla. Tuolloin, siis 1970 – 1980-luvulla, äitien lenkkeily oli harvinaisempaa. Saatettiin jopa katsoa karsaasti pienten lasten äitiä, joka säännöllisesti kävi juoksemassa. Muistan eräänkin sanoneen:
”Äidin liikuntaharrastus on aina jostain pois. Se aika on pois esim. lasten- tai kodinhoidosta. Minulla ei ainakaan riitä aikaa juoksenteluun.”

Moinen lausahdus sai ajattelemaan lenkkeilyni oikeutusta ja vähän huonoa omaatuntoakin. Kuitenkin aktiivinen kuntoiluni kasvatti peruskuntoa hyvän mielen lisäksi. Sain liikkumisesta energiaa, voimia pyörittää arkea kaikkinensa.

Otin juoksemisen niin tosissani, etten edes malttanut pysähtyä katselemaan tai tarkkailemaan ympäristöä, saatikka puhelemaan koirankävelyttäjän kanssa. No, aika oli tuolloin rajallista.

Nyt on toisin. Melkein joka lenkillä tulee puheltua jonkun kanssa. Ei ole enää kiirettä mihinkään, ei aikatavoitteita. Pyrin tekemään jonkin liikuntasuorituksen päivittäin ja muutaman pitkän kävelylenkin viikossa.
Vuosi sitten joki oli jäässä ja lumen peitossa.


Tästä mäkinoususta saan hyvää harjoitusta jaloille.
***
Joku viitseliäs on ripustanut pölykapselin todella näkyvästi, ilahduttavaa!


keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Koukussa blogiin

Kuvittelen, kun kirjaan asioita blogiin (tuohon lisämuistiini), muistan ne paremmin. Todellisuudessa taitaa käydä päinvastoin. Bloggaamiseni edistää unohtamista. Huomaan sen, kun joku kysyy jostain tapahtumasta, niin en muistakaan miten se oikein oli.

Toisaalta löydän blogistani helposti seikan (esim. kukkiko se omenapuu vai ei tai minkä verran oli lunta silloin ja silloin), jonka haluan tarkistaa, kuten tietyn matkan ajankohdan.

Miksi bloggaan? Mieleen tulee jostain lause: bloggaan, olen olemassa. Tähän en täysin yhdy, vaan esimerkiksi:

  • Kun lukee paljon, aikaa myöden sitä haluaa itsekin jotain kirjoittaa.
  • Kirjoittaminen itsessään on voima ja kannustaa muuhun toimintaan.
  • Olen aina kirjannut asioita muistiin kalentereihin, muistikirjoihin jne. Toki niin teen vieläkin, mutta bloggaaminen tuntuu mukavalta ja erilaiselta, kun voi lisätä kuvia kirjoitukseen.
  • Postaaminen pysäyttää arjen, viihdyttää. Se on rentouttava "välipala" ja harrastus.
  • Arkisen elämän sietää paremmin ja jaksaa hankalia tilanteita ja ihmisiä.
  • Vapauden tunteen vuoksi, ja jotta en vallan jättäytyisi tallomaan näitä samoja polkuja, vaan näkisin uusia polkuja, joille poiketa ja katsoa mitä ne tuovat eteeni.
  • Omille ajatuksille, toiminnoille saa merkityksellisyyttä, kun pysähtyy kuvaamaan tai miettimään havaintojaan, saa tunteen ettei aika aivan valu jälkeä jättämättä, sillä


Aika pyyhältää ohi päivien ja tapahtumien vieden mennessään myrskyn lailla hetket. Harvoin ehdin palata niihin, vaan sinne ne jäävät korjuuta odottamaan kuin kaatuneet ja konkaavit puut metsässä.