Omenarumba loppui

Vielä keskiviikoaamuna pesin viimeiset omenat mehustusta varten. Pullot olin pessyt aiemmin. 

Iltapäivällä kiikutettiin pullot ja 54 kiloa omenia mehuasemalle. Mehua tuosta määrästä kertyi 32 litraa. 

Ihan mukava tuotos yhdestä vanhasta puusta. Ja olenhan tässä jo tovin valmistanut säilöön omenasosetta eri tavoin ja mehua on myös lingottu muutaman kerran. 

Ensi vuonna omenapuu pitänee taukoa, ei näet jaksa joka vuosi kukkia ja olla tuottelias, vaan haluaa välillä huilata niin kuin vanhus ikään. 

Nyt sadonkorjuun jälkeen on puuta kiittäminen ja hoitaminen: leikata jokunen oksa, kastella (tynnyreissä on riittävästi sadevettä) ja lannoittaakin voisi. Jospa puuvanhus saisi puhtia taas kukoistaa, jollei nyt ensi vuonna niin seuraavana sitten.

Polkuretkellä

Tulihan se intiaanikesä ja siis vallan mainio sää osallistua Paimion Polku -tapahtumaan.

Ajattelin, että kaunis sää olisi houkutellut ihmisiä enemmänkin retkeilemään. Itse lähdin liikkeelle vasta kymmenen jälkeen. Sittemmin kuulin ihmisten lähteneen paljon aiemmin, siksi ketään ei näkynyt.

 Vähän oudolta tuntui nyt täällä kävellä yksikseni ilman Johannesta.

Aivan kuin nämä koivutukit olisivat unohtuneet polun varteen - eipä taida olla enää käyttöä ihmiselle, vaan koti sienille ja kääville.

Tässä kohtaa on nyt hyvä opasmerkki. Joskus on käynyt niin, etten ole ajatuksissani huomannut kääntyä alas vasemmalle vaan jatkanut eteen päin ja ihmettelemään, että missä nyt olen.

Tässä kohtaa sattui minulle nolosti. Kun näin lenkin puolessa välissä tämän kahvipisteen herkkuineen, ilahduin kovasti että nyt kahville.

Mutta sitten muistin, ettei ole rahaa sentin hyrrää mukana. Harmittelin kovasti, etten ollut varautunut, mutta enpä ollut nähnyt missään ilmoitustakaan.

Harmini vaihtui kuitenkin iloksi, kun minulle tarjottiin kahvikupponen ja ystävällinen tyttönen tarjoili vielä kotitekoisen voipullan siihen tykö. Voi kun maistui ja virkisti!
Kotona sitten äkkäsin, että olisin voinut maksaa Pivolla.

 Hyvästi on korjattu nämä ylityspaikat, onneksi, sillä viime kerralla olivat aika huterat. Minäpä innostuin vielä Johanneksen kauhuksi tanssahtelemaan lahonneella laudalla. No, vähän jännitystä täytyy olla, sanoin.

Mahtava aurinkoinen sää, kauniit maisemat, hehkuvaa ruskaa, niin eipä parempaa ulkoilusäätä voi toivoa. Lopuksi sain vielä kunniakirjankin päivän samoilustani, mutta ennen kaikkea hyvän mielen.

Päivät vilistävät

Oli sitten kesä taikka syksy niin huomaamattani päiväni on illassa. Ja näin syyskuussa päivän valoisan ajan lyhentyessä illan hämäryys tuntuu olevan vielä aiemmin ympärilläni. 

Toisinaan sitä asettuu pohtimaan, varsinkin kun tärkeä asia jäi tekemättä, että mihin ne päivän valoisat tunnit valuivatkaan, mitä olen oikein puuhannut. 

Mieleen nousee välttämättömien taloustöiden lisäksi kirjoittelu, lukeminen, lenkkeily, niin ja omenarumbamme. 

Omenarumba on vienyt viime aikoina paljon aikaa. Olen näet keräillyt omppuja puun alta sitä mukaa kun ovat pudonneet ja lohkonut päivittäin joko mehumaijaan sosetta ja mehua varten tai sitten mehulinkoon. 

Mehumaijaa yksinkertaisempaa ja nopeampaakin on ollut tehdä sosetta kattilassa. 

Välillä kokeilin omenien pehmennystä soseeksi Crock-Potissa. Ja käyhän se, mutta mielestäni liian hitaasti. Kattilassa on ollut mielestäni parasta ja nopeinta omppuja pienen vesitilkan kera pehmentää. Sitten vaan omenamössöä sosemyllyyn ja vääntämään. 

Ei kestä kauan, kun minulla on muutama purkki hienoa sosetta pakastettavaksi. Kattilan ja sosemyllyn pesu käy nopeasti, siis nopeammin kuin suuren mehumaijan. 

No, maltillisesti hääräilen, ei suuria määriä kerrallaan, että ehdin muutakin tehdä… 

Upea syyssunnuntai

Tänään oli mahtava sää lenkkeillä. Aurinko paistoi ja lämmitti mennen tullen.

 Karjakin tuntui nauttivan lämmöstä ja luonnossa olostaan – siinä ne muikeina katselivat, ikään kuin hämmästellen, että mitä tuo tuossa nyt meinaa.

Ukko-Pekka Paimiossa

Eilen aivan sattumoisin törmäsin juuri pysähtyneeseen höyryveturi Ukko-Pekkaan lenkkitieni varrella.  

Junavaunusta kipusi ihmisiä ulos ja Turkuun menijät astuivat kyytiin. Itsekin olisin sillä kätevästi Turkuun päässyt, mutta ei ollut rahaa mukana. Turusta olisi pitänyt tulla bussilla takaisin. 

No, kiva sitä oli siinä hetken seurailla. Jatkoin siitä sitten kävelyäni. 

*

Ulos lenkille

Vasta eilen perjantaina tein viikon ensimmäisen lenkin. Ilman seuralaista tuli näet vitkuteltua, en yksinkertaisesti vaan saanut lähdettyä. Viimein kroppa alkoi vaatia, että lähdes nyt liikkeelle. 

Sateesta ei ollut tietoakaan, jopa aurinko pilkahteli ja tuuli sopivan vaihtelevasti. Sieniä monenlaisia on tullut lisää sitten viime lenkin.