Kotona - camino päättyi

Maanantaina (22.6.) olin hyvissä ajoin majoittunut vilkkaassa ja merellisessä Santanderissa. Ja kun ajatus kotiinpaluusta oli voimistunut, ryhdyin selvittelemään että miten ja mitä kautta.

Aurinko paistoi kuumasti pilvettömältä taivaalta. Kaunista oli - vähän ristiriitaisin tuntein päätin kuitenkin lopettaa caminoni tällä erää. Täältä on myöhemmin helppo jatkaa Santiagoon, jos siltä alkaa tuntua.

Matkaselvittelyssä menikin loppupäivä. Aloitin selvittämisen hotellin respassa. Kysyin, että jos haluaisit Suomeen, miten matkustaisit. "En minä vaan tiedä, lentämällä kai, ehkä Bilbaosta", kuului epävarma vastaus.

Seuraavaksi menin matkatoimistoon. Ehdottivat niin kalliita bussi- ja lentomatkoja, etteivät tulleet kysymykseen. 

Hotellini sijaitsi aivan rautatieasemaa vastapäätä. Sinne seuraavaksi ja ostin junalipun Madridiin. Lentäisin keskiviikkona sieltä Helsinkiin.

Olisin kuitenkin vasta illalla seitsemän aikoihin Madridissa, joten oli yövyttävä siellä. Puhelimesta oli vähän vaikea minun katsella ja tehdä huonevarausta. Onnistuin, katsoin vain että olisi edullinen ja lähellä lentokenttää.

Yöllä pälkähti päähän, miten pääsen Madridin juna-asemalta varamaani hotelliin. Tiistaipäivänä olisi hyvästi aikaa juna-asemalla sitä selvitellä, rauhoittelin itseäni. 

No, sanoivat, tai en ymmärtänyt muuta kuin että on otettava T4.

Madridin juna-asemalla alkoi ihmettely ja hätäännyskin, että mihin suuntaan. Kauhistuin aseman suuruutta.

No, ei muuta kuin taas kyselemään, että miten yöksi hotelliin.

Löysin infopisteen. Siellä mieshenkilö alkoi parjata, miten olen noin kaukaa varannut hotellin, aivan kaupungin ulkopuolelta. Sanoin, että onhan se lähellä lentokenttää, ja että Santanderin asemalla mainittiin T4. "Ei ne tiedä, on, on lähellä, mutta on otettava metro ja sitten bussi." Ja minä erittäin huolestuneena, että miten metroon ja miten bussiin jne.

Olin juuri ostanut metrolipun, kun infon mies tuli juosten sanoen: Neuvoin väärin, unohda mitä sanoin. Sinun on mentävä junalla lentokentälle ja soitettava hotellin numeroon, että olet kentällä."

Ostin vielä junalipun (2,60 e). Varsinaista sotkua, hämmennystä ja epätietoisuutta seurasi vielä vähän aikaa. Mutta lopuksi ystävällinen espanjatar soitti puolestani hotelliin ja selosti mistä minut vartin kuluttua noudettaisiin.

Juuri kun olin astumassa noutobussiin, eräs mies alkoi huutaa, että keppisi, keppisi, älä unohda keppiäsi. Sanoin, että jätän sen tuohon, en tarvitse sitä enää.

Sinne siis jäi minut monesta pulasta auttanut Denisen keppi.

Pääsin hyvin hotelliin, ja aamulla oli taas kuljetus takaisin lentokentälle.

Vantaalla olin niin että ehdin bussiin, joka lähti kymmenen minuutin päästä.

Bussissa ihastelin kotosuomen suunnatonta vihreyttä ja vehreyttä. Suomen kesä, sen kauneus on aivan erityislaatuista.

Ja kotona kaikki hyvin - ja tuntuu hyvältä.

The End.

Güemes - Somo - Santander

Hieno, hieno reitti tänään ja heti aamusta alkaen. 

Ollaan menossa aivan meren reunaa seurailevalle reitille.

Ribamontán al Mar

Olen tässä niityllä pienellä ruokatauolla.

Lyhyin reitti Somoon oli kulkea pisin biitsiä. Aurinko loimotti lämpimästi.

Jotta pääsi Santanderiin, oli käveltävä kaunista biitsiä pitkin ensin Somon satamaan ja sieltä laivalla kaupunkiin.

Jo parin päivän ajan on tuntunut siltä, että rinkkani on alkanut kahvitauolla tuijottaa minua. Katson sitä ja sanon, että mitä nyt. Rinkka sanoo, että alas mennä kotiin päin.

No tänään täällä Santanderissa aloin viimein tehdä varauksia kotimatkalle. Enköhän kohta ole Suomen kauniissa kesässä.

Helgueras, Noja - Güemes

Tämän kauniimpaa sunnuntaipäivää tuskin voi enää toivoa kuin tänään on ollut. On ollut auringonpaistetta pilvettömältä taivaalta, lauhaa tuulta ja mahtavat maalaismaisemat edessä.

Eilisen kiipeilyn jälkeen päivän etappi tuntui helpolta vaikka oli pitkiä nousuja ja laskuja pisin asfaltoitua tietä.

Siellä täällä korjataan ahkerasti heinää, jopa kolmella traktorilla kärrättiin heinäpaaluja riviin.

Albergue Cabana del abuela Paulo on melkein paras tähän mennessä - tilava ja kaikin puolin toimiva.

Laredo - Helgueras

Laredosta eteenpäin kuljin ja seurailin merenrantaa noin viitisenkilometriä, kunnes tulin pikkupaatille. Sillä pääsee Santoñan puolelle.

Tällä matkalla tapasin ensimmäiset norjalaiset. Pariskunta aloitti Castrosta ja kävelee niin pitkälle kuin kahdessa viikossa ehtii.

Ylityksestä veloitettiin kaksi euroa.

Santoñasta eteenpäin luulin, että on helppo reitti; tasaista ja kaunista. Uimaan teki kovasti mieli, mutta mihin pistää vyölaukku siksi aikaa.

Oli kovin helteistä ja ranta näytti samanlaiselta. Kun näin bussipysäkillä miehen seisovan, ajattelin että voisin myös ottaa pienen bussikyydin seuraavaan kylään. 

Pienen aikaa odottelin bussia siinä, mutta sitten tuli epäilys jos en vaikka löydäkään reittiä uudessa paikassa, joten jatkoin kävelemistä. Ja puolen kilometrin päästä alkoi varsinainen vuoristokävely. Vieläkin jalat tutisevat jännityksestä ja kiipeämisestä.

Vasemmalla näkyy paksu hiekkakerros polulla.

Ensin noustessa vuorelle oli paksu hiekkakerros. Vähän aloin epäillä, että mihin nyt jouduin. Olisko pitänyt kuitenkin mennä bussilla tai jatkaa tien reunalla.

Reitti muuttui kiviseksi tai kivenkoloiseksi. Jalat eivät meinanneet riittää kivenkoloista ylös kiipeämiseen eikä laskeutumiseen.

Kaksi miestä auttoivat minut yhdessä kohtaa ylös. Toinen sanoi, että minun olisi parempi mennä takaisin ja tietä pitkin, että vaikeakulkuista kivikkoa riittää yhä ylemmäs ja myös vuorelta alastullessa.

Sanoin, etten voi palata enää, en näet pääse alas. 

Toinen varmisti vielä, että pääsen jatkamaan ylöskiipeämistä. Sanoin, että kyllä pärjään.

Mutta en vielä ihan pärjännytkään. Onneksi taas tuli kaksi vahvaa kättä avuksi. Olin niin korkealla, etten paljon uskaltanut pysähdellä kapealla polulla enkä kuvia ottaa. Vettä piti sentään uskaltaa juoda. 

No, loppumatka sujui paremmin, kun totuin ja hiljaa menin. Tarkkana sain olla ja keskittyä mihin jalkani asetan. Välillä menin melkein ryömien kivistä kiinni pitäen.

Olipa jännä kokemus! Alhaalla tukevasti hiekalla ihmettelin, miten selvisinkään. No en ilman auttavaisia ihmisiä - kivalta tuntuu nyt jälkeenpäin etten perääntynyt.

Liendo - Laredo

Se on sitten juhannus - ja minä olen täällä, tuntuu kummalliselta.

Liendo, rauhallista - ei autoja, ei kulkijoita.

Päivän kunniaksi tein vain lyhyen etapin. Tosin en tiedä minkä verran kilometrejä kertyi, kun eksyin vuoristossa. 

Kylänäkymä Liendoon. Ja sitten alkoi nousu vuoristoon.

Erilaiset veräjäsysteemit ovat tulleet tutuksi matkan aikana.

Ajatuksissani lähdin kaiketi seuraamaan eläinten polkuja, kun yhtäkkiä en enää nähnyt keltaisia opasmerkkejä.

Kuljin polkua sinne ja tänne, pysähtelin ja taas kuljin tietämättä missä olin.

Viimein en jaksanut muuta kuin vain seistä. Ja kas, näin pariskunnan laskeutuvan alaspäin. Aloin viittilöidä, kunnes huomasivat minut. Kohdalle tullessaan sanoin, että olen hukannut reitin. "Mihin haluat mennä?" "Larendoon", vastasin. "Näytämme sinulle helpon reitin sinne." 

Huokasin helpotuksesta, he saattoivat minut jälleen caminolle.

Laredon keskustassa. Loppu hyvin. Hyvää juhannusta!