Poncho

Jo kaksi päivää on pitänyt tasaista tihkusadetta. Lumet häipyi sen siliän tien. Ja jottei lenkkeily vallan jää sadekelin takia, muistin ponchoni. Oli aika kokeilla, josko siitä sadekeleillä muuksi kuin rinkan aluseksi. 

28.10.2017

29.10.2017

Viime vaelluksellani poncho oli mukana sateita varten, vaan eipä satanut kertaakaan. Mutta oli kuitenkin tarpeen milloin missäkin taukoa pitäessäni. 

Ei tarvinnut näet laskea rinkkaa märkään tai kuraiseen ruohikkoon. Joskus taukopaikkojen penkitkin olivat likaisia ja aika märkiä. Eilen sitten ensimmäistä kertaa vetäisin ponchon päälleni ja myös tänään parin tunnin lenkille. 

Hyvin piti vettä ja tuultakin. Myös vyölaukku pysyi sen alla kuivana. Tosin puolentoista tunnin kuluttua hartioissa alkoi tuntua kylmältä, joten villahuivi voisi olla paikallaan, varsinkin jos lämpötila on lähellä nolla. Nyt oli kaksi astetta lämmintä. 

Pakkasaamuja

Täälläpäin on ollut jo jokunen pakkasaamu, ja lämpötila ollut miinus viiden paikkeilla. Pihanurmikot ja kukat ovat saaneet pakkasen puremista uudenlaista väriä. 

 Luonnon taideteoksia

Tänään vielä päivälläkin lenkkipolku oli paikoitellen roudassa ja tienvarrella kasvit kuurassa. Kävellessäni jännää rapinaa kantautui korviini auringon sulatellessa valkoista kuuraa siellä täällä.

*

Meillä oli tänään sunnuntairuokana kuhafileitä. Niiden seuraksi tein  kasvispyreetä aineksista mitä nyt sattui kaapissa olemaan. Löytyi naurista, palsternakkaa, kesäkurpitsaa ja sipulia. Kiehautin pehmeiksi ja soseutin sauvasekoittimella. 

Parin tunnin lenkin jälkeen minulla oli mahtava nälkä, mutta nyt ruoanlaitto sujui joutuisasti. Toinen paistoi kalat, teki pienen salaatin Johanneksen tuomasta Cheddar-juustosta (Exra Mature), jota vielä oli riittävästi jäljellä. Niin ja minä tuon pyreen.

Hehkuva sunnuntai

Vielä saatiin nauttia kauniista sunnuntaista. Vielä aurinko puki lehtipuita koreiksi. 

Pihlajat olivat kuitenkin lehdettömiä, vain jokunen marja niitä vielä koristi. 

 

Lenkillä ei tehnyt mieli kiiruhtaa, vaan hitaasti, melkein etananvauhtia käyskentelin ja nuuhkailin kosteaa syksyä. Auringon lämpö levitti makeaa metsäntuoksua ympärilleni. 

Pysähdyin kuuntelemaan palokärjen nakutusta valotolpassa. Eipä ollut moksiskaan seisoskelustani, eikä sittenkään kun sanoin sille ylös korkeuksiin, että alas jo lopetella, riittää jo. Ei tehonnut, ei ollut kuulevinaankaan vaan jatkoi naputustaan. 

 

Ruusupensaiden luona eräs rouva söi ruusumarjoja, sanoi riipivän niitä niin ylhäältä kuin ylettyy, ovat puhtaampia siellä. Hän kehui niitä varsin terveellisiksi. 

Erottuamme minäkin kiskoin muutaman ruusunmarjan taskuuni. Jospa huomenna maistaisin, syön ikään kuin tomaattia.

Aleksis Kivi (1834-1872)

Tiistaina koitti Aleksis Kiven päivä ja muistutti minua pitkin päivää, että on aika ottaa Seitsemän veljestä -kirjani esiin. 

Vaikken nyt koko kirjaa lukisikaan, niin muutama sivu ja rivi sieltä täältä virkistää ja palauttaa mieleen kansalliskirjailijamme mainion kielenkäytön. 

No vasta tiistaiehtoolla sain lukaistua. Ja totta, aina vaan, vuodesta toiseen kansalliskirjailijamme Aleksis Kiven (s. 1834 Alexis Stenvall) kertomus seitsemästä Jukolan veljeksestä on ihailtavaa; kieli rohkeaa ja hupaisaakin. 

Vasemmanpuoleinen kirja on vuodelta 1963 ja oikeanpuoleinen vuodelta 1934. 

Punainen miniopus (8 cm x11,5 cm) tuli ostettua keväällä Tammisaaren torilta. Pienuutensa ja hienon sisältönsä takia sain siitä sisältörikkaan matkaseuralaisen.

***

Bloggerista

Menin tekemään iOS 11-ohjelmistopäivityksen puhelimessani. Sen seurauksena loppui blogipäivittäminen puhelimestani. Sain näet viestin: ”Blogger pitää päivittää. Apin kehittäjän on päivitettävä se, jotta se toimisia iOS 11:ssä.” 

Lisätietojen kautta luen, että päivityksiä ei saatavilla. Sittemmin kuulin ettei päivitystä ole tulossakaan. 

Tämä tarkoittaa, että jatkossa minun on tehtävä blogipäivitykset vain tietokoneella. Ainakin toistaiseksi toiminkin niin. 

Toinen vaihtoehto on valita uusi blogialusta ja siirtyä siihen, siis sellaiseen jonka päivittäminen onnistuu näppärästi myös puhelimella. Sehän on oltava aina mukana, harvemmin raahaan läppäriä mukanani, en ainakaan vaellusmatkoillani. 

No, on matkoilla ollessa kolmaskin vaihtoehto; teen entistä tarkemmat muistiinpanot muistikirjaani ja vasta kotona tietokoneen äärellä päivitän kuulumisia. Mutta pelkästään se tuntuu vähän ankealta. Nimittäin minusta on ollut rentouttavaa iltasella blogin äärellä kerrata ja kirjata tuoreeltaan päivän tapahtumia ja sattumia tunnelmineen.*

Pihamaallamme syksy on ollut värikästä aikaa ja onkin niin kauan kun vaahteran, koivun, saarnin ja tammen lehtiä riittää haravoitavaksi. Ja vielä niitä riittää.

Vaellusmuisto: Rapperswill - Einsiedeln

Viime vuonna marraskuun lopulla lähdin talvivaellukselleni. Kuljin Lyypekistä Konstanziin ja sieltä Sveitsiin, Ranskaan ja viimein tammikuussa (2017) Barcelonan ja Malagan kautta kotiin.

 Steg im Tösstal, Zürichin kantoni, Sveitsi - yksi vaellukseni kohokohdista.

 Rapperswill-Jona, Sankt Gallen ja Einsiedeln, Sveitsi 23.12.2016