Omenarumba jatkuu

Ateneumissa käynti katkaisi mukavasti omenatouhuni. Reissusta toettuani homma taas jatkuu.

Ehkei rumba kuitenkaan kovin pitkään jatku, sillä sadekuurot, tuulenpuuskat ja myös linnut ovat avittaneet omenien putoamista. Puusta kun en jaksa niitä vielä irrotella, ovat näet sitä mehukkaampia mitä pitempään puussa pysyvät.

Päivittäiset sadekuurot sen kun vaan komistavat omenia.

Ateneumin taidemuseo – Ilja Repin

Miten aikomuksemme Repinin (1844-1930) näyttelyyn jäikin aivan viimetippaan, siis perjantaihin. Se oli viimeinen päivä saada liput ovelta. Ennakkoliputkin oli jo loppuunmyyty. 

Saaran kanssa sain kokea hurjan pitkää jonottamista, tunti tunnin perään. Olisinkohan yksin jaksanutkaan. Aivan kuin siinä jonossa olisi ollut joku magneetti, kun siinä jaksoi seistä. 

Kyllä sitä jaksoi, kun välillä saatoimme tuurata toisiamme jonopaikassa, käydä kahvilla ja lepuuttaa jalkoja pienellä kävelykierroksella. 

Niin, koko päivä vierähti jonossa seisten, uskomatonta! Kokemus sekin. Korkeintaan parin tunnin jonotukseen olin varautunut ja suunnitellut paluuta sen mukaan, mutta vasta kello kymmenen bussiin ehdin eli illan viimeiseen. No, eipä tarvinnut sentään yöpyä Helsingissä.

Vasta kuuden tunnin jonotuksen jälkeen pääsimme sisälle, mikä helpotus! Helpotus jalkaparoille, helpotus nälkään jne. Ateneumin Bistrossa päivän salaatti ja kahvit herkkuineen virkistivät, niin jaksoimme kivuta kolmanteen kerrokseen näyttelytilaan. Mutta eikös vielä sielläkin rappusissa ollut jonoa.

Upeita maalauksia! Niitä katsellessa kaikkosi väsymys tykkänään. Lukuisia mitä ilmeikkäimpiä muotokuvia ajan kulttuurivaikuttajista: säveltäjistä, kirjailijoista, näyttelijättäristä ja historiallisista tapahtumista, kansasta. 

En voinut olla toivomatta, että olisipa ollut toisinpäin: näyttelyssä kuusi tuntia ja jonossa vajaa pari tuntia.

Mukava ja kesäinen kohtaaminen

Viime viikolla kauniina päivänä lähestyessäni kävellen Paimion kirjastoa, näin yllättäen harvinaisen näyn. Riippumatossa ihan siinä kirkon ja kirjaston lähellä koivujen välissä loikoili mies kirjaa lukien. 

Ilahtuneena näystä innostuin puhelemaan ja kuulemaan tätä rennosti ottavaa. Kertoi, lähteneensä pyörällä Turusta ja tulleensa Paimioon Piikkiön kautta. 

Hänellä oli tavoitteena paussata matkan varrella kaikkien kirjastojen kohdalla. Kertoi Paimiosta pyöräilyn jatkuvan Halikkoon ja sieltä Saloon, josta sitten paluu junalla Turkuun.

Ja mikäs oli kuntoilijan tällaista pyöräilyideaa toteuttaessa: puolipilvinen sää, aurinko lämmitti, vihreä, tasainen nurmikko rippumaton alla ja ympärillä rauhaa ja luonnon kauneutta. Kerrassaan upeaa!

Omput murskaksi

Se on taas tätä aikaa, kypsien omenien murskaamista ja pakastamista.

En malta olla poimimatta matoisetkin omenat säilöttäväksi sitä mukaa kun putoilevat, ovat ne niin mahdottoman makeita ja mehukkaita. 

Mehustamisesta luovun, ei omppuja sen vertaa vanhasta puusta kerry, että homma kannattaisi. Sen sijaan pesun ja lohkomisen jälkeen murskaaminen on helppoa, siis suht vaivatonta verrattuna soseuttamiseen tai mehustamiseen. 

Kauhon valmiin murskan pakasterasioihin ja rasiat suoraan pakastimeen sitä mukaa kun täyttyvät, siinä se. 

Omenamursketta käytän jugurtin tai viilin sekaan ilta- tai välipalaksi. Olenpa ujuttanut sitä johonkin leivonnaiseenkin.

 *

”Sillä vain onni on ruumiille terveydeksi, mutta kärsimys kehittää hengenvoimia" .       – Proust

Höyrylaiva s/s Ukkopekka

Tässä yhtenä päivänä seilattiin lomalaisemme kanssa Turusta Naantaliin. 

Kahden tunnin menomatkalla oli kyllä ikävän paljon ryhmämatkalaisia. Koronan takia harmittelin. No suht harvassa sentään istuttiin.

Naantalissa s/s Ukkopekka viipyi kaksi tuntia. Siinä ajassa ehdittiin hyvin ruokailla ja herkutella Ravintola Trapissa. 

Tätä herkkua, jäätelötäytteistä crepsiä, oli vaikea olla valitsematta ja valitsinkin. Tosin sen kanssa ei parantunut pitkään viivytellä. 

Vähän liian sukkelasti mielestämme parituntinen vierähti: ei näet ehditty lainkaan ympäristössä kierrellä. 

Paluumatkalla ihmisiä olikin sitten harvassa, vain muutama matkaaja, sillä ryhmäläiset jäivät Naantaliin. 

Oli tilaa meidän valita paikat, juoda pullakahvit, katsella uhkeaa ja kaunista saaristoa joka suunnasta ja viivähtää kannella. 

*

"Folkpsykologi eller Vad glor ni på?" – Gertrude Stein