"Missäs ne taimet luuraa?"

 

Metsitetyllä pellolla heinäystä on jatkettava vielä tänä vuonna. Ehkä kuusentaimet jo selviäisivät tuosta kasviviidakosta, mutta käyn ainakin pahimmat paikat läpi. Pienemmät taimet tuntuvat kärsivän, jäävät varjoon ja vadelmaoksien piiskaamiksi.

Niin, toisella puolella tietä ovat heinäkasvit, ohdakkeet, nokkoset, putkilokasvit ja vadelmapensaat riesana ja toisella puolella taas taimien kasvua haittaavat roskapuut.

No, kunto kohenee pitkän talven jälkeen. Ja ilo on kuunnella peippojen, lokkien, korppien, käen ja muiden lintujen liverrystä.

Tässä talossa taiteilija Hinden asusti aikoinaan.

Raivaustyötä riittää

Välillä on vaan laskettava hansakat kannolle ja pidettävä kaffepaussi, vaikka ei malttaisi.

Näitä kauniin sinisiä luhta- tai puistolemmikkejä esiintyy tänä vuonna epätavallisen paljon kaikkialla pihoilla. 

Karuna

Karunan kansallisromanttinen harmaakivikirkko valmistui vuonna 1910. Kirkon suunnitelija oli Josef Stenbäck. Kuvassani kirkon komea torni ei näy kunnolla vaan jää koivun varjoon.

Kirkon edustan kalliolta on upea merinäköala.

Äitienpäivästä alkoi minun haudanhoitovuoroni vuodeksi eteenpäin. Hyvin ja kauniisti ovat orvokit ja esikot haudalla, ja liljat tulollaan. Ruusukin näyttää versovan, ehkä jaksaa vielä kukkia.

Käynti Astan kotipuutarhassa

Loistokkaan keltainen ja kookas sipulikasvi on keisarinpikarililja eli kerisarinkruunu. Sen sanotaan karkottavan myyriä.

Vasemmalla kukkii virkeästi perinteinen koristekasvi särkynytsydän. Taustalla kukkivat Kometa-kirsikkaluumupuu ja Latvian matala pensaskirsikka.

Astan kotipuutarhassa on jo ihan kesän tuntua. Monet kasvit kukkivat ja monet ovat nupuillaan – ei taida mennä monta viikkoa, kun pihapuutarha on täydessä loistossaan.

Astan luona on mukava vierailla; katsella puutarhan erilaisia kasveja, puita ja myös muutoksia, joita hän taitavasti toteuttaa. Aina on jotakin uutta ja erilaista silmäniloa.

Tänään oli upea aurinkoinen päivä. Istuimme kotipuutarhan huvimajassa teetä juoden ja maistellen piirakkaa kevään ensimmäisistä raparpereista tehtyä.

Kiinnostavaa oli nähdä myös Astan Forever-tuotteet taas kerran ja kuulla uusista ja upeista kesäkasseista tuotteineen. Niitä pitääkin hetimiten tilata.

Satakieli muistuttaa Toscanasta

Oikopolku satoja vuosia vanhaan Casale Marittimoon

Virallinen tie ylös kylään

Tyypillinen toscanalainen näkymä Casale Marittimon kylästä laaksojen ja kukkuloiden ylle

Kuva edustaa hyvin kylän kujia ja muureja

Näkymä oliivipuutarhalle majatalomme keittiön terassilta

Ajatukseni palaavat vielä tavan takaa päiviinToscanassa ja viipyilevät sen valoisissa kumpuilevissa maisemissa. Vielä näen talon vihreän ruohon, joka lainehti pitkänä hienoisessa tuulenvireessä. Vielä olen aistivani hempeän ruusujen tuoksun, joka levittäytyi Casale Marittimon ympäristöön.
Tämän tästä huomaan ajatukseni olevan kävelylenkkien keskusteluissa, kirjoittamissessioissa ja hetkissä Caffé Culturale-kahvilassa, jonka emäntä esitteli meille perheensä ja taiteellista elämäänsä.

Vielä ajatukseni viivähtävät viimeisessä illassa, jolloin kävimme jättämässä hyvästit Il Poderinolle ja Casale Marittimolle kylän ravintolan terassilta, josta upeat näkymät siinsivät kauas tasangoille ja kukkuloille. Näkymää ympäröi hiljaisuus, rauha, ja taivaalla loistivat täysikuu ja tähdet. Ja kuin pisteenä in päällä näimme kirkkaan tähdenlennon. Kysyimme, mitä toivottiin. ”Kaikki toiveemme toteutuvat”, oli vastaus.

Mukavaa oli käyskennellä Casale Marittimon kivisiä kujia pitkin ja nauttia ihanasta maisemasta ja lämmöstä, ja mukavaa oli taas palata tutuille lenkkipoluille Paimioon ja kuunnella Vähäjoen äärellä veden solinaa ja lintujen sirkutusta. Taitaa olla juuri äänekäs ja moninainen satakielen laulanta aamuin illoin, joka vie ajatukset ihanaan Toscanaan.

Katselmus taimikossa

Aika hyvin ovat kuusentaimet selvinneet talvesta

Kallion päällä vain muutama kuusi kaatunut ja konkaavissa

Rentukat kukkivat paikoitellen piristävästi

ja valkovuokot pieninä ryhminä somasti

Taas se alkaa - taimikonhoito - lähinnä heinäystä ja reikäperkausta teen. Mukavaa hommaa ja käy kuntoilusta.

Se vain, ettei raski ajoissa lopettaa, vaan puuhaa monta tuntia ilman paussia. Tänäänkin piti vain käväistä. Toisin kävi, aivan liian kauan tuli oltua, olinkin sitten aivan väsyksissä. Ensi kerralla otan kahvit mukaan ja pidän kunnon paussin.

Äitienpäivänä

Tämä kasvi, jota en tunnista, ei kukkinut pitkään nurmikollamme. Kuvasta näkee hyvin lehtien muodot.

Blogi on hyödyllinen, kasvin nimi selvisi, se on pystykiurunkannus, tunnetaan myös nimellä nunnayrtti (Corydalis solida).

Tässä kuvassa näkee samaisen kasvin kukinnot pitkänä puiden läheisyydessä johtuen kuvakulmasta.

Sopivasti äitienpäivänä aukenivat tulppaanit loistoonsa keittiön ikkunan alla.

Aamuyöstä heräsin satakielen äänekkääseen ja moniääniseen laulantaan, joka peitti muiden lintujen viserrykset.

Toscanassa, kun laskeuduimme iltamyöhäisellä kylästä majataloon Il Poderinoon, kuulimme myös satakielen laulavan. Siellä päin satakielet ovat etelänsatakieliä.  Minusta tämän kotoisen satakielen viserrys on vivahteikkaampi ja äänekkäämpikin kuin siellä kuulemamme satakielen.

Satakielen laulannan havainnostani minulle alkaa aina kesä.

Lukijalta-palstalta havaittua

Viime Maaseudun Tulevaisuudessa (11.5.2012) Hannu Riihimäki argumentoi osuvasti metsänhoitoyhdistyksen tärkeydestä. Esimerkiksi:

"Oman kokemukseni mukaan puunostajilla on mielessä metsänomistajan etu ainoastaan siihen asti kuin tyydyttävän ja jatkuvan asiakassuhteen saavuttaminen sitä vaatii. Siitä eteenpäin eurot pyörivät muiden kuin metsänomistajan kukkaroon."

Taidatkos sen paremmin sanoa. Riihimäki esittää kirjoituksessaan monta muutakin näkökulmaa metsänhoitoyhdistyksen tarpeellisuudesta. Kannattaa lukea.

Sateinen päivä Viikissä 11.5.2012. Olen menossa kauppaan ja

matkalla mustarastaat pyrähtelivät oksalta oksalle. Ennen kuin sain kameran esiin oli

se ja toinenkin mustarastas (naaras) ennättänyt lennähtää korkealle puunoksalle jo vihertävän lehvästön alle.

Kesä lähestyy

Viikon poissaolon jälkeen luonto kesää kohti on edennyt huimasti kotiympäristössäni.
Nurmikolle on ilmestynyt erilaisia värikkäitä kukkia.

Tämän nurmikolla esiintyvän osittain aniliilipunaisen kukan nimeä on muista. Muistatko sinä?

Hempeät sinivuokot kukkivat täydesti auringonpaisteessa.

Lenkipolun läheisessä metsässä valkovuokot loistavat kauas kauniina ryppäinä

Raparperit ovat venahtaneet pitkiksi lyhyessä ajassa.

Mukulaleininikit siellä täällä koristavat nurmikkoamme.

Terveisiä ihanasta Toscanasta...

Näkymä majatalomme Il Poderinon keittiön terassilta maanantaina vappuaattona 30.4.2012

Näkymä ylös vanhaan tuhatvuotiseen kylään, Casale Marittimoon, jonne kiipesimme oikaisten sypressien ja oliivipuutarhan ohitse.

Vanha, mutta uudistettu majatalomme Il Poderino punaisine ikkunaluukkuineen ja uima-altaineen.

Viikko Toscanassa Casale Marittimo-kylässä vierähti nopeasti kirjoitustehtäviä ja kävelyretkiä tehden. Sää suosi meitä, vain yhtenä päivänä satoi, muina päivinä oli aurinkoista ja lämmintä. Välillä päivät olivat aivan pilvettömiä.

Aamu alkoi Il Poderinon punaisten ikkunaluukkujen avaamisella ja hengittämällä raikasta ja leutoa Välimeren tuulen tuomaa ilmaa. Näkymä sängystäni oli huikea; maisema avautui kukkulalle kylään, tuuli leyhytteli jo pitkää heinää, vihreää vehreyttä, aniliinin ja keltaisen värisiä kukkia, aivan edessä olivat oliivipuut ja sypressit.

Kylään kiipeilimme tutustumaan ja ruokaostoksille useimmiten kaksi kertaa päivässä. Mitä ylemmäksi kuljimme sitä upeampi maisema levittäytyi ympärillemme.

Niin, pitkäaikainen haaveeni tällaiselle matkalle toteutui, toisin sanoen viettää päiviä yhdessä kirjoittavien naisten parissa, kirjoittaa, keskustella kirjoittamisesta, lukea äänen omaa tekstiään, kuunnella muiden tekstejä ja tehdä kävelylenkkejä upeassa maisemassa. Sain erilaisia näkökulmia ja motivaatiota kirjoittamiseeni, kuten anna lupa kirjoittaa se mitä tulee, nouki pieniä asioita ja kirjoita ne ylös.

Antoisaa oli kuulla heidän, seitsemän naisen, kirjoittamisesta, miten ovat kehittyneet ja miten harjoittavat kirjoittamistaan. Viikko oli todella antoisa kaikin puolin.

Niin, todella kiitos vielä teille, ihanat Toscanan naiset, ikimuistoisista päivistä Il Poderinossa, yhteisistä ruokailuhetkistä, keskusteluista ja kannustavista kirjoittamissessioista! Ehkä tämä jatkuu vielä?