Sauvon museo - Hindén

Vaellukseni aikaiset Kunnallislehdet, siis marras- joulukuun numerot, oli pyynnöstäni säilytetty. Niitä olenkin sitten joutohetkinä selaillut. 

Perjantaina 8.12.2017 ilmestyneessä lehdessä oli pieni juttu Sauvon museon tapahtumista. Sen alaotsikkona oli: ”Tutustu tauluihin”. Ja sitten kerrottiin: ”Ison salin seinillä on lisäksi Aleksander Hindenin tauluja” ja että näyttely on esillä maaliskuun loppupuolelle asti (…). 

No, sunnuntaina innostuin, että nyt mennään katsomaan tauluja. Museon aukioloaikoja en vain löytänyt kotisivuilta, tai siis kyllä, mutta kesäajan. Lehdessä luki, että näyttely olisi esillä maaliskuun loppupuolelle, niin kai museo on auki nyt tammikuussakin, tuumailin. 

Sauvo ei ole kaukana, joten sinne sitten ajettiin katsomaan, kun sen ällin kerran olin saanut päähäni.

Museolle kun päästiin, ikkunoissa oli pimeää ja kaikki ovet lukossa. Kierreltiin ja kaarreltiin museon viertä, josko aukiolosta joku lappu näkyisi, mutta ei lipun lappua missään. No, Airin Ravintolaan sitten pizzalle, ettei ihan turhaa reissua olisi tullut. 

Jäi kyllä vaivaamaan, missä ne sauvolaisen Suomisen kuolinpesän lähes 60 taulua nyt ovat. Suominen näet halusi, että keräämänsä Hindénin työt tulisivat yhtenäisenä kokoelmana yleisön nähtäväksi. Ehkä etsittiin väärästä paikasta?

Talvisäässä, III

Merkillistä talvea pitää tänä vuonna. 

 Eilinen lumimyräkkä vaihtui illan mittaan vesimyräkäksi. Raju tuuli lennätteli voimalla vettä ja puunoksia kolistellen katolle. Kuulosti kuin olisi eläinlauma juoksennellut nurkissa. 

Tänä aamusella lumet pihalta olivatkin sitten tipotiessään! Ihmeekseni ei ollut jäätäkään – tai mikäs ihme se kun satoi koko yön ja lämpömittari näytti neljä astetta plussaa. 

Lämmin sää ja lauha tuuli yllytti pienelle lenkille. Kävelin kirkon kautta kirjastoon ja kauppaan. Ja kun pääsin kotiin, aurinko alkoi paistaa isosti kuin olisi kevät.

Talvisäässä, II

Näinä muutamina pakkaspäivinä ei ole tarvinnut pitkälle kävellä nähdäkseen upeita pakkasen huurruttamia näkymiä. 

Haltioituina vaastaantulijatkin huudahtavat: ”Kerrassaan, kerrassaan kaunista, nuo koivutkin!”

Jokipuisto, Paimio 21.1.2018

Talvisäässä, I

Tänään oli upea sää ulkoilla: lähes tyyntä, ei liukasta ja sopivasti pakkasta (n. -5.6 astetta). Ja kaunis talvinen näkymä ympärilläni mihin vain katsahdinkin – aivan kuin kävelisin Pyöttiälän maalauksessa. 

Puhdas ja raikas ilma sai tuota pikaa lämmön kiertämään aina varpaista poskipäihin. Taisi siinä askeltaessani tulla aivosoluihinkin vipinää, kun niin mieli virkistyi.

Paraisten kirkko

Kävin tänään ennakkoäänestämässä Paraisilla ja sen jälkeen poikkesin Vanhalle Malmille. Teki näet mieli nähdä vanha harmaakivikirkko talvimaisemassaan. 

Kirkon rakentaminen aloitettiin jo 1200-luvulla. Sisällekin olisin halunnut kurkistaa, mutta eivätpä ole ovet auki näin talvisaikaan kuin sopimuksen mukaan. Kesäisin kirkko on kuulemma avoinna 10-19. 

Tengströmin kappali

Kirkko peruskorjattiin vuonna 2011. Arvellaan, että Pyhän Birgitan kuva olisi valmistunut 1486 ja säilynyt tässä kirkossa niin kuin muutkin maalaukset. Tämän maalauksen olisin halunnut tänään nähdä. 

Lukuinnossa

Valtava lukuinto minulla menossa, suorastaan ahmin ja nautin kirjastosta hakemiani kirjoja. 

Aamusella tartuin kirjapinon ensimmäiseen, nimittäin George Sandin (1804-1876) vanhaan pikkuopukseen Hiidenlampeen ( (suom. Edwin Hagfors). 

Sandin Taiteilijattaren tarinaa (Consuelo 1842-1843) (suom. Katri Ingman) lukiessa ihmettelen ja ihaillen hänen värikästä kerronnantaitoaan, niin kuin myös romanttisessa Pikku Fadettessa (1849), suom. Ester Peltonen (1904). 

Eipä ole Sandia suotta pidetty aikansa ranskalaisen romaanikirjallisuuden kaikkein kuuluisampana. No, värikästä ja kuohuvaa oli tämän taiteilijattaren elämäkin. 

Tänään tuikean viimainen lounastuuli huojuttelee paljaita koivuja eestaas. Muuta liikettä ei juuri ulkona näykään, linnutkin tuosta ikkunan takaa ovat tipotiessään. 

Tasaisen harmaa taivaankansi pilkistää oksiston lomitse ja runkojen tyvessä näkymää valaiseva ohut lumipeite. Eipä nyt maita ulkoilu, vaan hyvillä mielin jatkan lukusessiotani, kiitos kirjaston.    

Tuorlan planetaario

Käynti Planetaariossa toteutuikin jo tänään. Tihkusateinen märkä sää innosti myös tutustumaan esitykseen. 

 Esityksen alussa oli NASAN kuvia. Puhelimella valokuvasin ihmeellisiä auringon purkauksia.

Ohjelmisto uusiutuu kuulemma säännöllisesti ja se käsittelee tähtitieteen ajankohtaisia aiheita. Tämän päiväinen näytös sisälsi kaksi erillistä planetaarioelokuvaa ja kesti noin 50 minuuttia. Olisi ollut mahdollista osallistua observatoriokierrokselle ja tutustua Kuninkaantien Panimoon, mutta tämä osio jäi meiltä seuraavaan kertaan.

Talvinen Tuorla

Tänään sään ollessa leutoa ja välistä tihkusateista, tuli lähdettyä taas kerran kävelylle Tuorlan historialliseen ympäristöön. 

Innostuin lähtemään, kun sain Saaran seurakseni, hän kun tuli vielä ilokseni käväisemään muutamaksi päiväksi. Tuorlan vaiherikkaan historian arvellaan ulottuvan aina 1300- ja 1400-luvuille ja varmasti 1515- luvulle. 

Tuorlan vaiherikkaan historian arvellaan ulottuvan aina 1300- ja 1400-luvuille ja varmasti 1515- luvulle.

Tähän aikaan vuodesta vanhojen ja suurien lehtipuiden ollessa paljaina rakennusten piirteet erottuvat selkeinä, eikä lumesta ollut tietoakaan. 

Viimainen tuuli sopi kylmästi piha-alueille. Aikamme kierreltyämme poluilla ja käytävillä alkoi viluttaa, joten oli mukava piipahtaa kodikkaaseen ja lämpimään Tuorlan Majataloon kahville. Lounastaakin olisimme voineet, mutta olin laittanutennen lähtöämme Crock-Pot-padan porisemaan.

Tuorlan alueella toimii myös Maaseutuopisto Livia ja Turun yliopiston alainen Tuorlan observatorio sekä Tuorlan planetaario. 

Kahvittelun jälkeen oli jo hämärää. Käväisimme silti vielä planetaariossa ja siellä olikin parhaillaan esitys meneillään. Tuumattiin, että seuraavalla kerralla sitten parempaan aikaan sukelletaan tähtitieteen maailmaan.

Kävellen terveyskeskukseen

Uuden vuoden ensimmäinen kävelylenkki tehty ja kupsahtamatta, sillä liukasta oli. Keli vaati katseen pitämistä tiukasti tiessä. Ei kannattanut paljon ympäristöä tarkkailla eikä horisonttiin katsahtaa – vaara vaani joka askeleella – jos mieli pystyssä pysyä. 

Kävelin terveyskeskukseen (autossani on vielä kesärenkaat). Tarvitsen lääkärinlausunnon ajokortin uudistamiseen. Olisin voinut puhelimitse varata ajan lääkärille, mutta olipahan motiivia lähteä liikkeelle. 

Astelin pitkin Valkojantietä päästä päähän ihmetellen, oliko tämä tienpätkä näin pitkä. Muistui näet mieleen kauppareissut, kun asuttiin kerrostalossa ja pojat olivat pieniä. 

Yhtenä talvena lykkäsin poikia potkukelkalla, toinen istui ja toinen seisoi jalaksilla. Vauhdilla lasketeltiin ensin Valkojantietä pitkin ja sitten alas kirkonmäkeä kauppaan, tykättiin kovasta vauhdista.

Paluu ylämäkeä pitkin olikin sitten rankkaa ja totista. Ja vielä totisempaa kun päästiin kotiin, sillä sokeripussi oli hajonnut ja kananmunat rikki. Joskus vedin heitä ja ruokatarvikkeita pulkalla. Monesti toivoin, että olisipa kauppa lähempänä. Myöhemmin sain polkupyörän. Se helpotti kauppareissujani, kunnes varastettiin.

Pyörällä sain tehtyä kauppareissut nopeasti lasten ollessa päiväunillaan tai hoidossa naapurissa, mutta kiirettä sain pitää. No, aikamoista aikaa se oli. 

Mutta tähän päivään. Ajanvaraus lääkärille ei onnistunutkaan, tyhjin toimin sain palata.

Ajanvarauksessa sanottiin, että tule uudestaan maaliskuussa, meillä on lääkäripula. Kysyin, että enkö voi nyt varata aikaa, enkö voi varata aikaa maaliskuulle. Sanottiin, ettet voi, mutta voit tiedustella helmikuun lopulla tai maaliskuussa. 

Kummallista, vähän siinä hämmennyin, ai että näin se menee ja voi siis mennä huhtikuuhun saakka ennen kuin saan ajan. En ole kuulemma ainoa jonottaja. 

Se siitä - nyt sitä pysytellään kotosalla ainakin niin kauan kunnes asia on hoidettu, tuumailin, jollen nyt muuta keksi.

Mutta kävelylenkkini oli mukava, hyvän mielen siitä sain ja vuosi alkoi niin kuin suunnittelin.