Metsähommeleissa

Torstaina käväisin metsäpalstallani oksasaksilla huhkimassa ja huiskimassa. Sää suosi käyntiäni, oli mitä kaunein ja lämpimin päivä, melkein paahteinen. 

 Aloitin talvijälkien ja poistettavien tarkastelun palstan reunamilta ja ojan reunalta. Ei aikaakaan, kun ylläni korppi kierteli ja kaarteli raakkuen, taisi sanoa että katos, mukava tappa vanha tuttu. Häipyi siitä sitten.

Erotin vielä lehdettömät ja piiskamaiset roskapuiden vaaleat rungot sojottamassa syvän vihreiden taimien, tai jo varttuneiden kuusentaimien helmoissa.

 Rauhalliseen tahtiin huhkin ja varovasti astelin epätasaisessa maastossa. Katselin aluetta samalla muistellen. 

Tässä yllä vielä tasaisella alueella oli aikoinaan olkikattoinen savusauna. Muistan hyvin sen noenmustat isot ja vankat lauteet, seinät, padan. Pieni ikkunakin siellä oli.

Ylempänä saunan takana kallioiden välissä oli meidän lasten ns. urheilukenttä. Korkeushyppyä muistan siellä harjoitelleeni ja mäenlaskua.  

Jämerän haavan joku on kaatanut, lie ollut tiellä. Olisinpa tiennyt, sen olisi voinut kotiin polttopuuksi raahata.

Saunapaikasta metsänreunaa eteenpäin sijaitsi maakellari, jonka seinät isä vuosittain kalkitsi. Siellä säilytettiin perunat, äidin säilömät hillot ja sienet, kunnes uusi kellari kotitalon läheisyydessä oli valmis. 

No, paljon jäi vielä huhkimista, mutta otan rauhallisesti pikkuhiljaa. Metsäpalstalla kävely näet vaatii erilaista kuntoa ja tarkkaavaisuutta kuin valmiilla lenkkipoluilla, eikä parane hättäillä, ettei mättäille kumoon kupsahda. 

Kävellen terveyskeskukseen

Uuden vuoden ensimmäinen kävelylenkki tehty ja kupsahtamatta, sillä liukasta oli. Keli vaati katseen pitämistä tiukasti tiessä. Ei kannattanut paljon ympäristöä tarkkailla eikä horisonttiin katsahtaa – vaara vaani joka askeleella – jos mieli pystyssä pysyä. 

Kävelin terveyskeskukseen (autossani on vielä kesärenkaat). Tarvitsen lääkärinlausunnon ajokortin uudistamiseen. Olisin voinut puhelimitse varata ajan lääkärille, mutta olipahan motiivia lähteä liikkeelle. 

Astelin pitkin Valkojantietä päästä päähän ihmetellen, oliko tämä tienpätkä näin pitkä. Muistui näet mieleen kauppareissut, kun asuttiin kerrostalossa ja pojat olivat pieniä. 

Yhtenä talvena lykkäsin poikia potkukelkalla, toinen istui ja toinen seisoi jalaksilla. Vauhdilla lasketeltiin ensin Valkojantietä pitkin ja sitten alas kirkonmäkeä kauppaan, tykättiin kovasta vauhdista.

Paluu ylämäkeä pitkin olikin sitten rankkaa ja totista. Ja vielä totisempaa kun päästiin kotiin, sillä sokeripussi oli hajonnut ja kananmunat rikki. Joskus vedin heitä ja ruokatarvikkeita pulkalla. Monesti toivoin, että olisipa kauppa lähempänä. Myöhemmin sain polkupyörän. Se helpotti kauppareissujani, kunnes varastettiin.

Pyörällä sain tehtyä kauppareissut nopeasti lasten ollessa päiväunillaan tai hoidossa naapurissa, mutta kiirettä sain pitää. No, aikamoista aikaa se oli. 

Mutta tähän päivään. Ajanvaraus lääkärille ei onnistunutkaan, tyhjin toimin sain palata.

Ajanvarauksessa sanottiin, että tule uudestaan maaliskuussa, meillä on lääkäripula. Kysyin, että enkö voi nyt varata aikaa, enkö voi varata aikaa maaliskuulle. Sanottiin, ettet voi, mutta voit tiedustella helmikuun lopulla tai maaliskuussa. 

Kummallista, vähän siinä hämmennyin, ai että näin se menee ja voi siis mennä huhtikuuhun saakka ennen kuin saan ajan. En ole kuulemma ainoa jonottaja. 

Se siitä - nyt sitä pysytellään kotosalla ainakin niin kauan kunnes asia on hoidettu, tuumailin, jollen nyt muuta keksi.

Mutta kävelylenkkini oli mukava, hyvän mielen siitä sain ja vuosi alkoi niin kuin suunnittelin. 

Metsäreppu

Hankin metsäreppuni vuonna 2004. Käytin sitä Hyytiälän kenttäkursseilla ja myöhemmin eväs- ja tarvikereppuna metsänistutuksessa ja raivaushommeleissa. 

Viime Helsinki-reissullani kokeilin, josko reppu kävisi päivärepuksi lyhyille matkoille. 

Tyhjensin sen ensin kaikenlaisista pienistä tarvikkeista kuten kynistä, papereista, turvaliivistä jne. Sieltä taskujen kätköistä löytyi muuten kadonnut puukkonikin. Sen jälkeen imuroin ja putsasin repun sekä päältä että sisältä kunnes näytti melkein uudelta. Lopuksi pidin sitä vielä ulkona tuulettumassa. Havunneulasia en tahtonut millään saada irti, niitä riitti aina vaan. 

Pariin yöpymiseen reppu vaikutti ihan sopivalta; tarvikkeeni ja vähäiset vaatteet mahtuivat siihen mainiosti. 

No, hotellissa sitten reppua purkaessa yllätyin, siitä näet pelmahti voimakas metsäinen, sammaleinen tuoksu. Ja kaikki vaatteenikin tuoksuivat tai oikeastaan haisivat metsältä. 

No miksipäs ei tuoksuisi, tuumin, olinhan monet kerrat taimikossani pitänyt taukoa ja istunut puunkannolla kyseinen reppu maassa vierelläni. Istunut siinä kahvimuki kädessä. Edelleen muistui mieleeni, miten aurinko lämmitti selkääni, korppi kaarteli taivaalla ja pikkulinnut visersivät lähistöllä. Se oli ja on onnea se.

No, mutta selvisi, että hajun vuoksi tuosta repusta ei ole päivärepuksi, pysyköön vain metsäreppuna.  

Jälkimietteitä VII

Talvikauden vaellus 19.11.2016 – 13.1.2017

Viimeisiin blogipostauksiin (Jälkimietteet I-VII) olen liittänyt kameralla ottamiani kuvia. Monet kuvat otin ensin puhelimella ja perään kameralla, ikään kuin varmistukseksi.

 

 Aamu Barcelonassa (7.1.2017).

 

 

 

 

 

 Malgassa oli vielä lämpimämpää ja aurinkoisempaa kuin Barcelonassa (9.1.2017).

 



 

Kuten aiemmin kerroin, aloitin kulkemisen Saksan Travemündestä Konstanziin (Saksan ja Sveitsin rajalle). Sieltä hankkiuduin Sveitsin puolelle, sitten Ranskaan ja viimeiseksi vain flaneerailemaan Espanjan aurinkoisiin kaupunkeihin, Barcelonaan ja Malagaan.

Tällä talvikauden vaelluksellani sain suht hyvän yleiskäsityksen vaellusetapeista, luonnosta, majapaikoista ja yleensä näiden maiden hintatasosta.

Mielenkiintoista oli tutustua moniin nyt hiljaisiin kyliin ja historiallaan komeileviin pikkukaupunkeihin ja mahtaviin kirkkoihin ja kappeleihin.

Alla vielä maakohtaisesti paikat, joita muistelen mieluisina ja joihin voisin tilaisuuden tullen matkata uudelleen:
Saksa: Göttingen, Ulm, Bad Waldsee, Ravensburg, Konstanz  
Sveitsi: Fischingen, Steg, Rapperswil, Einsiedeln
Ransaka: Le Puy-en Velay, Aumont-Aubrac, Nasbinals, Aubrac’in ja St-Chély-d’Aubrac’in valtavat ja kauniit nummet (Monts d’Aubrac), Espalion (viimeinen kohde reitillä: Pilgerwegen durch Konstanz bis St-Jean-Pied-de-Port / Stages of the Podiensis)
Espanja: Barcelona, Málaga.

Niin, ihanaa oli kävellä metsissä ja nummilla korkeilla, jonne eivät ulottuneet maailman melut eivätkä hälyt, vaan veden pulputus jossain ja tuulenvireen lempeä suhina.

Kameran kuvia läpikäydessäni on ollut mukavaa muistella, vaikka kaihomielellä, miten usein hurmaannuinkaan luonnosta, kaikesta kauneudesta ympärilläni.

Jälkimietteitä VI

Talvikauden vaellus 19.11.2016 – 13.1.2017
Reitti Ranskan puolella, Le Puyista alkaen, oli hyvin opastettu. Kertaakaan minun ei tarvinnut epäröidä, niin kuin Saksassa, että mihin suuntaan. Se tuntui huojentavalta, saatoin keskittyä paremmin ympäristöön. Ja voi sitä luonnon kauneutta siellä, luonnossa!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Toulousen rautatieasema 6.1.2017

  

 Erityisen virkistävältä ja mukavalta tuntui kohdata etapilla ystävällisiä ja avuliaita ihmisiä. Heidän osoittama hyväntahtoisuus, se sydämellisyys, lämmittää mieltäni vieläkin. Muistan heränneeni aatoksistani, että tämä ihminen on tässä nyt, ja että sillä on merkitystä meille molemmille, miten itse hänet kohtaan.