Pöheikön raivausta

Tänään kävin toistamiseen, siis tämän vuoden puolella, taimikkoa hoitamassa. Sää suosi puuhaani: pakkasta vain pari astetta ja lähes tyyntä. Maa pehmeässä kuurassa.

Tullessani palstalle korppi raakkui lähistöllä, näkyviini ei tullut, vaikka sitä kutsuin.

Kilometrejä raivauspuuhassa ei paljon kerry eikä hengästymistä. Mietinkin, laskenko puuhaa lainkaan kuntoharjoitteluksi. Mutta sitten toki; hiki nousee pintaan sahatessa ja rankojen siirtelystä. Pitää kurkotella, kiskoa, harppoa, kömpiä jne. Kyllä on varsinaista kuntoharjoittelua, sanoisinko voimailua. 

Tämä toinen kerta sujuikin jo vetreästi ja ripeämmin kuin eka kerta. Toivonkin vielä muutamia tällaisia vähälumisia pienpakkaspäiviä, jotta homma etenisi. Mutta kyllä kunnon runsasluminen talvikin kelpaa, voisin sitten kokeilla suksiani. 

Tänään raivaushommeleissa kävi sukkelasti jo alkumetreillä: teräketju pomppasi, suorastaan lensi pois laipan päältä kesken sahausta. Onneksi oli visiiri kasvoilla. 

Aikani yritin sovittaa ketjua paikoilleen. Ei onnistunut, varpaita alkoi paleltaa siinä seistessä, piti heivata ja luovuttaa raivaushommelit tällä erää. 

Upea sää, lauhaa, ihan mahtavaa. Korppi kaarteli ylläni ja tikka äänteli vähän etäämpänä. Jokunen leinikki kukki vielä. 

Jottei näin hienona päivänä ihan hukkareissua olisi tullut käppäilin katsomaan tervaleppiä. Ei hullumpaa, tuumailin, hengissä näyttävät olevan.

Vaikeaa lepikköistä ja kuoppaista aluetta kävellä. Ojat täynnä vettä, ei kuitenkaan yli äyräidensä tulvineet. Kaksi ja puolituntia tuli ulkoiltua raikkaassa ilmassa, ihan kiva Kustaa Aadolfin päivä vaikkei leivosta ollutkaan.

Viikonloppu taimikossa

Lauantaina oli hyvä sää minun puuhailla taimikossa. Paikoitellen jyrkänteellä oli kyllä vaikeuksia pysyä pystyssä. Oli näet upottava sammalmatto ja märänliukkaita risuja ja oksia kenkien alla. Ei siinä parantunut hosua. 

Sunnuntaina oli vielä märempi keli kuin lauantaina. Oikeastaan piti pitää lepopäivä hartioille, äiyin kuitenkin heittoplokkaajan avuksi. 

Heittoploki on kätevä konsti ohjata puu oikealle raiteelle, kunhan osaa solmut. Ja nyt parissa kohtaa se olikin tarpeen, ettei puu kaatunut tielle. Räntäkuuro ja perään vesikuuro lopettivat hommelit vähän ennen aikojaan.

 

Syksyisessä taimikossa

Tänään ei mikään pidätellyt, piti päästä taimikkoon moottorisahalla touhuamaan. Olikin upea sää, mukavan viileää ja kosteaa. 

Piikkilanka pitää jossain vaiheessa keriä pois.

Olin taas niin innoissani, että piti hokea tämän tästä, että nyt iisisti, iisisti. Mutta katsellessani, no mihin suuntaan vaan, aina oli pöheikköä näkösällä. Siinä meinaa tulla väkisin hosumista, mutta stop tykkänään, muuten hommat taas loppuvat, hoin. Ja korppi ylläni kaarrellessa tuntui olevan samaa mieltä.

Hyvä terveys

Kouluaikaisista terveysopin muistiinpanoistani luin: ”Hyvään terveyteen kuuluu, että ihminen pystyy menestyksellisesti selviytymään elämäntaisteluisaan huonoissakin olosuhteissa. 

Terveys on, että jokainen ruumiinjäsen ja elin rakenneltaan ja toiminnaltaan täyttää ne tehtävät, jotka sille on määrätty. 

Hyvän terveyden avulla vältämme epämiellyttäviä tuntemuksia, jotka huonovointisuus aiheuttaa. Se (hyvä terveys) aiheuttaa meille elämänhalua ja iloa. 

Terveyttämme heikentävät sellaiset seikat, jotka häiritsevät elintoimintamme säännönmukaisuutta. Terveyttämme edistää tekijät, jotka ovat sopusoinnuissa säännönmukaisuuden kanssa, palvelevat ja tukevat sitä.” 

Niinpä. Hyvä terveys on aina kiinnostanut minua ja kiinnostaa edelleen. Siksi kävely, vaeltelu ja yleensä kaikki kuntoilu, varsinkin ulkosalla on ollut tärkeää ja mukavaa.

Äärest kiitollinen olen nyt, kun viimein pääsin eroon sietämättömistä kivuista, varsinkin olkavarsissa. Alan olla kunnossa, siis sellaisessa kunnossa että voin jatkaa kävelyharjoituksiani ja muuta. Niin ja jopa jälleen tehdä metsähommia. Ja voi sitä iloa kun taas saatoin tarttua moottorisahaan!

Raivaustalkoot

Lauantaiaamusella sää lämpeni nopeasti, tuuli henkäili heikosti. Kuuma päivä olisi tulossa, alkukesän lämpimämpiä. Vähän hirvitti lähteä taimikon raivaukseen ja porukkaa sinne laskea moisena kauniina kesäpäivänä. 

Mutta into meillä kaikilla oli kova. W ja K lähtivät heti aamupalan ja sahojen lastauksen jälkeen kahdeksan kieppeillä, R ja minä runsaan tunnin päästä. Jo lähtiessä oli 21 astetta, itätuuli 2 m/s.

Paussilla juotiin vain kahvit, vettä kului ja hiki virtasi taimikossa. Rantolan Puodissa käytiin tankkaamassa: komeat ja maistuvat burgerit pistettiin poskeen terassilla.

Onneksi tuli varattua paikat, sillä saatiin puolivarjoinen pöytä ja vältyimme jonottamasta. Tulomme jälkeen sisätila täyttyi miltei heti asiakkaista, ei olisi ollut kiva seistä työrupeaman jälkeen hikisenä pitkässä jonossa. 

Sitten syötyämme ja sään lämmetessä taas kiiruusti työmaalle. Aikamoisen urakan talkoolaiset tekivät, laajalti saivat raivattua roskapuita kuusentaimien ympäriltä. Ihan silmiäni hiveli katsella Kajsan ja Williamin riuskan ripeää työskentelyä ja sitä, miten varjossa olleet taimet vapautuivat koivu-, pihlaja- ja haaparoikaleista. Valoa levisi, siivilöityi säteillen kuusten oksille. Kaunista! 

Työrupeaman jälkeen kotiin suihkuun ja kahvittelut, siitä olo piristyi. Oli kerta kaikkiaan upea päivä! 

P.S. Kaiken kaikkiaan minä pääsin nyt vähemmällä, vain jeesaten olin mukana. Ehkä jotain kumminkin tein kropan tuntemuksista päätellen.

Totaaliperkausta taimikossa

Tarkemmin sanottuna teemme nyt taimikonhoitoa totaaliperkauksena, sillä varhaisperkausaika meni menojaan. 

Onneksi menneinä vuosina tein kuitenkin varhaisperkausta pahimmissa paikoissa, enimmäkseen reikäperkauksena. 

Näin jälkikäteen sanottuna se oli turha toimenpide, olisi pitänyt alkujaan perata totaalisesti palsta puhtaaksi pajuista, haavoista, koivuista jne. kun olivat vielä lyhyitä. 

No, ehkei toki turhaa aikana, jolloin voimia ja aikaa oli rajoitetusti.

Nyt perattavat puut ovat valtavia pituudeltaan ja tiheydeltään. Sain käyttööni akkumoottorisahan, sillä homma hoituu raivuria rivakammin varsinkin rinteessä ja kallion kyljessä. 

Kaiken kaikkiaan tärkeää ja mukavaa puuhaa näin korona-aikana.

Sattmark

Vappuaattona munkkikahvit Sattmarkissa oli mukava päätös huhtikuulle. Aistin ihan kevään tunnun siellä vihreässä ympäristössä käyskennellessä. Mutta merellinen kolea henkäys tuntui vielä kylmänä. 

*

Vapunpäivänä oli kova hinku kokeilemaan uutta raivaussahaani. No, nyt minulla on se! 

Totuttelemista on kaikin tavoin: itse vempaimen kanssa ja myös sen kanssa maastossa kulkemisessa.

Eiköhän se siitä kun harjoittelen ja voimistun.

Vapunpäivänä olikin hyvä sää harjoitella, siis sopivan viileää. Kivaa sillä oli hääräillä ja nopeammin saan perattua taimikossa.

Varhaisperkaus

Varhaisperkaus kuusitaimikossani on pahasti myöhässä. Tosin ei nyt tällä metsitetyllä palstalla hätää, mutta kahdella muulla palstalla tilanne on ilkeä. No, ehkä jotenkin vielä korjattavissa ja autettavissa vesakkojen varjostamiselta. 

Eilen olin parisen tuntia oksasaksilla huiskimassa, mutta on se sen verran hidasta puuhaa, että jotain on keksittävä homman vauhdittamiseksi. 

 Tämän palstan istutettu alue päättyy kallioalueen edustalla olevaan ojanreunaan. Kallion reunamatkin olisi hyvä siistiä, no katotaan, pahimmat paikat ensin.

Sisilisko lämmittelee tässä pöllin reunalla. 

Huhkinnan päätteeksi menin veljen rantaan eväitäni haukkaamaan ja nauttimaan merinäkymästä.

Metsähommeleissa

Torstaina käväisin metsäpalstallani oksasaksilla huhkimassa ja huiskimassa. Sää suosi käyntiäni, oli mitä kaunein ja lämpimin päivä, melkein paahteinen. 

 Aloitin talvijälkien ja poistettavien tarkastelun palstan reunamilta ja ojan reunalta. Ei aikaakaan, kun ylläni korppi kierteli ja kaarteli raakkuen, taisi sanoa että katos, mukava tappa vanha tuttu. Häipyi siitä sitten.

Erotin vielä lehdettömät ja piiskamaiset roskapuiden vaaleat rungot sojottamassa syvän vihreiden taimien, tai jo varttuneiden kuusentaimien helmoissa.

 Rauhalliseen tahtiin huhkin ja varovasti astelin epätasaisessa maastossa. Katselin aluetta samalla muistellen. 

Tässä yllä vielä tasaisella alueella oli aikoinaan olkikattoinen savusauna. Muistan hyvin sen noenmustat isot ja vankat lauteet, seinät, padan. Pieni ikkunakin siellä oli.

Ylempänä saunan takana kallioiden välissä oli meidän lasten ns. urheilukenttä. Korkeushyppyä muistan siellä harjoitelleeni ja mäenlaskua.  

Jämerän haavan joku on kaatanut, lie ollut tiellä. Olisinpa tiennyt, sen olisi voinut kotiin polttopuuksi raahata.

Saunapaikasta metsänreunaa eteenpäin sijaitsi maakellari, jonka seinät isä vuosittain kalkitsi. Siellä säilytettiin perunat, äidin säilömät hillot ja sienet, kunnes uusi kellari kotitalon läheisyydessä oli valmis. 

No, paljon jäi vielä huhkimista, mutta otan rauhallisesti pikkuhiljaa. Metsäpalstalla kävely näet vaatii erilaista kuntoa ja tarkkaavaisuutta kuin valmiilla lenkkipoluilla, eikä parane hättäillä, ettei mättäille kumoon kupsahda.