Kotona jälleen

Karuna 24.12.2014

Junamatkailuni ja kävelyt Andalusian neljässä kaupungissa (Málagassa, Córdobassa, Sevillassa, Cádizissa) päättyivät kotiinpaluuseen aatonaattona. Mukavaa oli kierrellä, tutustua ja nähdä sikäläistä tunnelmaa, kulttuuria, jouluriehaa, ihmisvirtaa kaduilla ja toreilla jne. Valoisat, aurinkoiset kaupunki- ja merinäkymät ihastuttivat siellä täällä samoillessani.

Ja tulihan painavaa rinkkaakin kannettua muutaman kerran viikossa, niin että tunsin voimistuvani. Mutta se oli juuri rinkka, ihmisvilinä ja liikenne, joka sai minut kovasti kaipaamaan pyhiinvaellusreitille, maaseudun rauhaan ja luonnon äärelle. Siksi toisekseen rinkkani alkoi yhä äänekkäämmin vaatia kotiinpaluuta.

Kuulin sen yhä useammin sanovan, että kuulutko mukamas tänne, et kuulu. Aloin kuunnella rinkkaa ja tajuta ja ennen kaikkea myöntää itselleni, ettei vaelluksestani nyt tällä kertaa tule mitään.

Ja hyvä niin, sillä upeaa on olla taas tutuissa maisemissa, luonnossa, tavata läheisiä ja nauttia joulunvaloista, kynttilöistä, kukista, rauhasta jne. Ja niin kuin jossain postauksessa sanoin, täällä kotiluonnossa on pohjoisen ihmiselle talvisaikaan karaisevaa luonnetta.

Paimio 25.12.2015

Paimio 26.12.2015

Paimio 27.12.2015

Paimio 31.12.2015

Tässä vuoden viimeisessä postauksessa toivotan sinulle:

 

Oikein hyvää ja onnellista uutta vuotta 2016!

Málagassa - vielä

Tänään on viimeinen päivä täällä Málagan auringon alla.

Kävelen viimeisiä tunteja kaduilla ja toreilla. Nautin valosta ja lämmöstä. Katselen ihmisvirtaa kasseineen ja pusseineen. Kuuntelen vilkasta ja innostunutta puheensorinaa, jota kuulen kaikkialla. 

Nautin viimeiset café con lechet.

Käyn kirkossa kuuntelemassa messua, josta en mitään ymmärrä: 

Nousen ylös penkiltä ja istun silloin kun näen toisten niin tekevän. Pappi pyytää jota kuta keräämään kolehtia. Eturivistä nousee mies, ottaa astian ja noutaa kolehdit penkkiriveiltä. Rukoillaan yksikseen ja rukoillaan ääneen tämän tästä. Minä kiitän tästä matkasta ja kaikesta mitä minulla on.

Loppupuolella jaetaan ehtoollinen. Väki muodostaa jonon, menen jonon hännille. Kohtaan papin, minusta hän on vähän hämmentyneen oloinen, aivan kuin hän kysyisi, kuka tuo vyölaukkuineen ja reppuineen on. Saan leivän käteeni, nielaisen sen ja istuudun jollekin penkkiriville seuraamaan papin viinin nauttimista. Tekee mieli kaivaa vesipullo repusta, vaan en kehtaa.

Niin, kansa saa leivän ja pappi viinin.

Astuin kirkon hämäryydestä ulos kadulle häikäisevään auringonpaisteeseen. Mieleni oli kevyt - juhlava messuseremonia toi joulumieltä sieluuni.

Toivotan sinulle hyvää ja kaunista joulua!

P.S. Kiitos kaikista viesteistä ja kotiinpaluutoivotuksista. Niitä on ollut ilo lukea.

Málagan hulinassa

Junamatka Sevillasta Málagaan kesti kolmisen tuntia. Alati vaihtuvia maisemia oli mukava katsella. 

Málagan juna-asemalta kävelin tuttua reittiä tuttuun pensionaattiin. Askeltaminen tuntui kevyeltä, ja aivan kuin rinkkakin olisi keventynyt, tunnissa olin perillä. 

Pensionaatissa olivat vähän kummissaan ja iloisia kun sinne taas putkahdin. Onneksi sain huoneen noin vain varaamatta.

Majoittumisen jälkeen oli kiire päiväkahville: Café con leche, medium.

Valtavasti on ollut näinä päivinä ihmisiä liikkeellä kaduilla ja toreilla, aivan ruuhkaksi saakka. Puolenpäivän aikoihin kaupat, kahvilat ja ravintolat täyttyvät ihmisistä, mutta meno on rauhallista ja verkkaista.

Iltasella alkaa varsinainen joulumarkkinatunnelma musiikkeineen, valoineen, ihmisruuhkineen jne. niin etten tahdo eteenpäin päästä.

Ihmettelin kovasti, miten minä nyt täällä olen, tällaisessa hälinässä ja hulinassa. Caminoa ajattelin - sen rauhaa, luontoa, erilaisia polkuja ja metsäteitä, pikkukyliä - siellä minun piti oleman.

Tämän matkan aikana selvittelin reittejä, aloituspaikkoja ja sain karttoja ja muuta tietoa, olisin voinut hyvin lähteä.

Mutta jokin esti tällä kertaa hämmentäen mieltäni, aiheuttaen epävarmuutta lähteä vaeltamaan yksin. Se taisi olla suuri pelko, aavistukset etten näkisi ketään edessäni eikä ketään tulisi jälkeeni etapin aikana, kulkisin kuin erämaassa aivan yksikseni ties millaisessa säässä. Tulisi vastaan joku pieni kylä, mutta ei välttämättä baaria, jossa levähtää. Niin, ja annoin majapaikoissa nuorten varoitukset kylmyydestä, huonosta säästä, polkujen liukkaudesta vaikuttaa kuin synkkä ukkospilvi.

Päätin totella taas kerran rinkkaani, joka sanoi etten valmistautunut tarpeeksi hyvin, että minulla ei ole vaellussauvoja eikä -kenkiä mukana ja palata kotiin.

Olen kuitenkin suunnattoman kiitollinen tästä matkasta eri majoituspaikkoineen. Olen saanut nauttia Andalusian eri kaupunkien historiallisista tunnelmista, valosta, lämmöstä ja merestä. Olen voinut tehdä monen tunnin kiireettömiä tutustumiskävelyjä, kirjoitella ja mietiskellä. Tämä loistelias jouluhulinakin on minulle eräänlainen mieleenpainuva kokemus.

Kuitenkin päivien oleskelu auringossa ja valossa tähän aikaan vuodesta saa kaipuun Suomeen. Vaikka siellä on pimeää, sateista, tuulista ja kylmää, on sen luonnossa enemmän luonnetta, karaisevaa ytyä kuin päivästä toiseen heloittavan auringon alla.

Jälleen Málagaan

Albergue Sevillassa suljetaan tänään joulun takia. Jatkan siksi matkaani jälleen Málagan juna-asemalle. Sieltä kävelen samaan edulliseen pensionaattiin kuin tullessa.

Sevillaa, sen avenuita, jokimaisemaa, suuria puistoja ja joitakin historiallisia kohteita, ilmapiiriä jne. on mukava muistella kotosuomessa. Ja ennen kaikkea tunnelmallista Córdobaa ja Cádizia.

Jälleen Sevillassa

Cádizin ihanassa lämmössä ja valoisuudessa vietin neljä päivää. Eilen keskiviikkona (16.12.) palasin takaisin Sevillaan.

Viimeisellä aamupalalla kuvan paikassa, jossa tuotiin pöytään isot juusto- ja marmeladipurnukat. Niistä sitten paahtoleivän päälle siveltämään.

  

Cádizissa löysin viimein aikani kyseltyäni pyhiinvaellustoimiston. Sain sieltä reittikarttan, tietoa etapeista jne.

Melkein olin lähdössä kävelemään reitille Cádiz - Sevilla. Jätin sen kuitenkin, olen viipyillyt aivan liian pitkään kaupungeissa. Ja sitten on ollut se vihoitteleva varvas, joka onneksi alkaa olla reilassa.

Se on näet niin, että jos meinaa vaeltaa, ei pidä jäädä kaupunkeihin oleilemaan. Siinä mielessä tästä matkasta tuli nyt vallan kummallinen, tosin mukava ja mielenkiintoinen.

Cádizin alberguessa huonekaverinani oli Kate Australiasta. Hän on ollut jo puoli vuotta espanjaa oppimassa. Kahtena yönä meillä oli hyttysjahti - ei ihan onnistunut, sillä sain useita puremia, toinen poski ja korvalehti ovat ihan turvoksissa. Ihmettelimme, mistä niitä oikein tulee.

Sevillassa jälleen.

Sevillan alberguen respassa suositeltiin käväisemään vanhassa kaupungissa. Oli kaunis ja hieno aamu. 

Melkein heti ylitettyäni Guadalquivir-joen törmäsin äänekkääseen kulkueeseen, liekö mielenosoitus tai mitä sanomaa julistivat.

No niin, aamulla Málagaan.

Cádizissa

Ihana paikka tämä Cádiz. Valtameri tuoksuineen ja pärskeineen ihan tuossa edessäni. 

Lauha tuuli Atlantilta ja valoisuus saa hetkessä mieleeni viime vaellukseni Portugalissa ja Pohjois-Espanjassa. Koin samaa ihastusta silloinkin.

Nyt tuntuu, että olen oikeassa paikassa. Voin kävellä täällä pitkän matkan Atlantin äärellä ja valossa.

Ja piipahtaa välillä tapakselle.

Tutut Caminon keltaiset opassymbolitkin löytyivät aivan sattumalta. Lähdin niitä seurailemaan Camino mielessä, jospa...

Harmi, pyhiinvaellustoimisto on vasta huomenna iltapäivällä auki.

P.S. Kiitos suosituksesta flamenco-esitykseen. Portugalissa sellaista jonkin aikaa katselin, kun satuin paikalle. Se oli avoin yleisölle jonkin tapahtuman yhteydessä. Kaunista ja vaikuttavaa kansantanssia lauluineen.

Sevilla - Lebrija - Cadiz

Aamulla painelin aika reippaasti rinkan kanssa rautatieasemalle. Ja mikäs oli kävellessä kauniissa ja lauhassa säässä. Liikennettä ja ihmisiä oli vähän, vain jokunen koirankävelyttäjä. Ilma tuntui puhtaalta.

Ajattelin siinä avenueta astellessa, että tämä 12 kilon rinkka selässä tunnin verran käy hyvästä voimaharjoittelusta koko kropalle. Vaan enpä arvannut, millaisen reissun sain aikaiseksi - rinkkaa tuli kävelytettyä paljon pitempään.

Junamatka Sevillasta piti olla maailman yksinkertaisinta, ja minun perillä puoli yhden paikkeilla. Mutta toisin kävi. Jostain syystä sain päähäni kellon ollessa puoli kaksitoista, että nyt pitää poistua että olen perillä. Ja minä ulos junasta etsimään infopistettä ja selvittämään alberguen sijaintia.

Info löytyi, ja ei kun kysymään. Siihen virkailija, ettei täällä ole mitään albergueta. Otin osoitteet esille, että pitäisi olla. Siihen virkailija, että voi nämä ovat Cádizissa, olette nyt Lebrijassa. Kaivoin vielä juna lippunikin esille, että Cádizissa minun pitäisi olla. "Sinne on tunnin matka täältä, 75 kilometriä", hän sanoi. "Eikö mene bussia sinne?" "Ei, ei, taksilla pääsee, mutta se maksaa. Nyt pitää vain odottaa, kun on lauantai junia menee harvemmin, seuraava vasta klo 15:14."

Voit kuvitella, miltä näytin ja miltä tuntui, kun vähitellen tajusin, että olen aivan väärässä paikassa, että joudun odottamaan monta tuntia, ja että olen vasta iltapäivällä perillä.

Lebrija näyttää vähän ankealta tyhjine ja leveine katuineen.

Baari löytyy kuulemma muutaman sadan metrin päästä. Sinne sitten kahville ja miettimään, kuinkas tässä nyt näin kävi. Kahvittelu vähän rauhoitti. Että mitäs tässä, tehdään pieni tutustumiskierros paikkaan. Lauantain tunnelmaa - rauhallista, rauhallista - ei montaa ihmistä näkynyt, ja kaupatkin olivat kiinni, paitsi hedelmäpuodit. Valtavan kuivaa kaikkialla.

Cádiza lähestyy - näkymä junan ikkunasta.

Perillä viimein ja alberguekin löytyi suht vaivattomasti, tai no ensi yksi rouva jelppasi turisti-infoon ja neuvoi suuntaa, sitten vielä kaksi pariskuntaa saattoi alberguen ovelle saakka. 

Sain mukavan ensivaikutelman kaupungista, ihmiset ovat ystävällisiä, ja muutenkin paikka vaikuttaa mielenkiintoiselta. Tarkempi tutustuminen jää huomiseen, nyt oli kiire majoittua.