Kävelen viimeisiä tunteja kaduilla ja toreilla. Nautin valosta ja lämmöstä. Katselen ihmisvirtaa kasseineen ja pusseineen. Kuuntelen vilkasta ja innostunutta puheensorinaa, jota kuulen kaikkialla.
Käyn kirkossa kuuntelemassa messua, josta en mitään ymmärrä:
Nousen ylös penkiltä ja istun silloin kun näen toisten niin tekevän. Pappi pyytää jota kuta keräämään kolehtia. Eturivistä nousee mies, ottaa astian ja noutaa kolehdit penkkiriveiltä. Rukoillaan yksikseen ja rukoillaan ääneen tämän tästä. Minä kiitän tästä matkasta ja kaikesta mitä minulla on.
Loppupuolella jaetaan ehtoollinen. Väki muodostaa jonon, menen jonon hännille. Kohtaan papin, minusta hän on vähän hämmentyneen oloinen, aivan kuin hän kysyisi, kuka tuo vyölaukkuineen ja reppuineen on. Saan leivän käteeni, nielaisen sen ja istuudun jollekin penkkiriville seuraamaan papin viinin nauttimista. Tekee mieli kaivaa vesipullo repusta, vaan en kehtaa.
Niin, kansa saa leivän ja pappi viinin.
Astuin kirkon hämäryydestä ulos kadulle häikäisevään auringonpaisteeseen. Mieleni oli kevyt - juhlava messuseremonia toi joulumieltä sieluuni.
P.S. Kiitos kaikista viesteistä ja kotiinpaluutoivotuksista. Niitä on ollut ilo lukea.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti