Minne muistiinpanot?

Muistiinpanojen tallentamisesta on tullut minulle miltei ongelma. Muistettavia asioita tuntuu kertyvän yhä enemmän ja enemmän.

Aikaa kuluu ja on varsin turhauttavaa etsiä tiettyä ja "tärkeää" asiaa eri paikoista. Huomaan etsiväni löytämättä yhä useammin jotain tähdellistä merkintää luetusta, kirjoittajasta, ohjeesta, jostain havainnosta jne.

Tiedän kyllä, että paperinen muistivihko on yksinkertainen ja hyvä systeemi. Sarasvuo joskus aikoinaan valtansa päivillä sanoi jossain luennollaan, että tehokkuuteen ja ajanhallintaan ei tarvita muuta kuin kynä, vihko ja paperikalenteri. Tosin silloin ei ollut vielä tätä Some-habitusta – nyt elellään vähän erilaista aikaa. Mitä Sarasvuo mahtaisi nyt suositella? No, se mikä sopii yhdelle, ei välttämättä sovi toiselle. 

Näitä muistivihkoja minulla on kasapäin: täysiä, aloitettuja ja aloittamattomia varalle ostettuja, on pieniä ja suuria, ohuita ja paksuja, kovakantisia ja ohutkantisia.

Kaikenkokoisia muistivihkoja olen hankkinut. Joku on sanonut, että jos on pieni kalenteri ja pieni muistivihko, niin on pienet ajatuksetkin ja päinvastoin. Niin tai näin, olisiko Evernote ratkaisu pulmaani? 

Digitaaliseen muistikirjaan siirtymistä harkitsen nyt todella. Kaikki asiani olisivat yhdessä paikassa ja löytäisin hakusanan avulla minkä vaan asian. Hakutoiminnon lisäksi

• siinä on joustava kansiointi ja tunnistesysteemi
• voin käyttää sitä kaikissa laitteissani ja
• voin luoda ja lukea sisältöjä milloin vain.

Mutta digiversion aloittaminen ei käy kädenkäänteessä, tuntuu että jokin Evernote-kurssi olisi paikallaan. Outi Lammin mukaan kannattaa ensin suunnitella huolella, nimetä muistikirjat ja muistiinpanot.

Lammi, Outi (2013). Opi ja työskentele verkossa. Tätinörtti opastaa. Jyväskylä: Docendo. 227 sivua.

Onko sinulla kokemusta digitaalisesta muistikirjasta tai oletko kuullut muiden käyttökokemuksia?

Nellin lippuset ja lappuset

Liekö Nellillä stressiä, kun lippuset ja lappuset ovat tavan takaa kadoksissa. Tai yksinkertaisesti Nelli lienee tullut niin vanhuuden höperöksi, ettei muista mihin on lappusensa ajatuksissaan laskenut.

Näitä lappusiaan Nelli hakee tuskastuneena milloin mistäkin huoneesta, kirjojen välistä, laukuistaan jne.

Yhdessä lapussa piti olla tärkeä yhteystieto ja Nelli olisi tarvinnut sitä juuri tänään .

Nestor: Löysiks sä sitä lappuu?”
Nelli: ”En, enkä jaksa nyt enää hakkee.”
Nestor: ”No niin, kun sä olet jo monta tuntia sitä hakenut. Kyl se vaan on paremp et lopetat, ni voit sit hakke toist lappuu, ni kyl se sit löytyy.”

Nelli oli vähän ymmällään toisen kommentista, laskiko Nestor leikkiä vai oliko harmistunut Ellin jonkin etsimiseen jatkuvasti. Mutta sitten Nelliä alkoi naurattaa ja tokaisi:

”Kyl sul sit leikkaa!”

Voisko Ellille sopia digitaalinen muistikirja Evernote, johon voisi tallentaa kaikki lappusensa, olisivat sitten yhdessä paikassa?

Noin kaksi vuotta sitten (26.10.2012) lunta oli tullu pihallemme kunnolla.

Keskustelu

Vihtori ovella silmät säihkyen: Luiks sää sen jutun lehdest?
Elli: Ai minkä jutun?
Vihtori: No sen, kun sanottiin, että selkäkipu on pomon syytä. Onks se mun vika, kun sulla on selkä kipeä?
Elli: Ai, miten niin?
Vihtori: No kun mää olen pomo.
Elli: Oleks sää pomo?
Vihtori: Eks sää sitä ol huomannu?

Aika tarkaan vuosi sitten näytti täällä päin tältä. Lätäköt jo jäässä.

Purmo

Viime viikolla ”syyslomastamme” kehkeytyi vähän pidempi kuin oli tarkoitus – ja pieni seikkailu, kun ajauduimme kotimatkalla Vaasasta Purmoon ja sieltä takaisin Vaasaan.

Maanantai-iltapäivällä kun poikkesimme Vaasan Kauppahalliin, näimme siellä upean ja mahtavan(160x90) Ruska -teoksen. Siihen sitten ihastuimme ja miellyimme.

Kuulimme, että taulun luonut taiteilija Frank Wiklund asuu Purmossa, siis jossain aivan meille teillä tietämättömissä. No, taulu oli vetoava koreine väreineen ja olisi kiva omistaa. Järkeilimme: liian kallis, liian suuri jne. Kuitenkin Kauppahallin myyjältä otettiin taiteilijan puhelinnumero talteen, mutta jätettiin asia sikseen.

Tiistaina ennen kotiin ajoa poikettiin vielä Vaasan torikahvilaan ja eikös siellä alettu kyselemään ja karttaa lukemaan, että missä päin se Purmo sijaitsee, mutta todettiin olevan liian kaukana ja liian hankalaksi sinne ajaa.

No mutta sitten, kun Vaasasta oli jo ajettu melkein tunnin kotiin päin, ratti kääntyi Purmon suuntaan, josko sittenkin tavattaisiin taiteilija.

Oravaisissa vielä tiedusteltiin tietä taiteilijan luo ja taidettiin soittaakin hänelle. Eikä aikaakaan kun kurvailtiin taitelijan pihamaalle ja oltiin ihastelemassa hänen teoksiaan ja puutarhaansa.

Oravainen

Taiteilijalla on uhkeita tyrnipuita puutarhassaan. Oikeanpuoleisessa ylhäällä näkyy selvästi tyrnimarjat. Taiteilija oli kuulemma kerännyt niitä tänä syksynä 8 kg.

Iltapäivä taiteilijan luona venyi sen verran pitkälle, että oli palattava takaisin Vaasaan samoille sijoille kuin lähtiessä.

 

Il Bancossa nautin herkullisen Melanzanen, napolilaisen klassikkoruoan.

No aamulla sitten taas Kauppahalliin vielä metrimitan kanssa Ruska -taulun luo mittailemaan, että mahtuuko autoon.

Upea ja runsasvärinen taulu jäi kuitenkin hankkimatta. Ei olisi kunnolla mahtunut autoon, eikä kotona olisi ollut seinää moiselle isolle taululle. Kumma vetovoima taululla kuitenkin oli.

Paluumatkalla poikettiin vielä Kristiinankaupunkia katsomaan. Minusta se oli viihtyisä pikku butiikkeineen ja puutaloineen, muistutti Tammisaarta.  

Jungman - viihtyisä lounas ja kahvipaikka

Näkymä Jungmanin edustalta.

 

Tämän poikkeaman jälkeen alkoi jo hämärtää ja tuli kiire kotiin. Vähän jäi taulu kaihertamaan mieltä, olisin edes ottanut valokuvan taulusta.

Talvipuutarhan ruusut

Vielä viikko sitten Helsingin Talvipuutarhassa ruusut kukoistivat upeasti.

Taas ryntään niitä valokuvamaan kuin Kevätcaminollani ikään.

Mietin, mikä niissä minua niin koukuttaa –ruusun kun näen, niin jo käsi hamuaa kameraa.

Liekö niiden herkän kaunis väri ja muoto, joka houkuttaa ikuistamaan, tai joku muu salaperäinen ja tiedostamaton jälki mieleni sopukoissa, alitajunnassa.

 

Tämä loistukkuus ei ole ruusun, vaan jonkun muun, liekö liljakasvin ihanuus.

"Syyslomalle"

Maanantaina (13.10.) lähdin "syyslomalle" aina Vaasaan saakka. Halusin nähdä siellä Hindénin viehättävän talvimaisemallisen taulun, joka oli myytävänä.

 

Taulun talvimaisemasta muistui elävästi mieleeni tepasteluni lapsena kirpeässä talvisäässä mummolaan.

***

Vaasan keskustasta on tullut ylen moderni. Sen vanhat rakennukset, joita on onneksi sentään säilynyt, piirtyvät selkeämmin esiin nyt ruskan aikaan kuin kesäkautena.

Kauppahallissa on aina tunnelmaa.

Näkymä hotellin (Sokos Vaakuna) ikkunasta Kauppatorille .

 

Il Bancossa nautin alkuruokana Melanzanen, napolilaisen klassikkoruoan.



Yksityiskohta il Bancon sisäänkäyntihallissa.

Jälleen Helsingissä

Lauantai-päiväni vierähti todella vauhdikkaasti Helsingissä nuorteni parissa. Mutta täytyy tunnustaa, että kyllä perjantainen kävelyuurastus tuntui nyt jäsenissä.

Kokoonnuimme kaikki brunssille Korjaamolla. Sieltä kävelimme Talvipuutarhaan ja edelleen Linnanmäkeen. 

Korjaamo, Töölö

Talvipuutarhan sisätilassa oli monenlaisia ja kauniita kaktuksia.

Pitkä patikka

 

Perjantaina (10.10.) patikoin jälleen, nyt seuralaisen kanssa, Paimion polulla (15 km).

Sää oli mitä mainioin. Kaunis ruska, leuto sää, polun hiljaisuus ja ennen kaikkea seura virkistivät - väsymys ei saanut lainkaan otetta.

Illalla lähdimme vielä Turkuun tanssiesitykseen. Katsoimme ja nautimme Aurinkopaletissa Jorma Uotisen ”Ennen viimeisiä ajatuksia”.

Päivästä tuli monipuolinen - niin fyysisesti kuin henkisestikin rikas.

Vaateraivausta

Tänän sain aloitettua vaateraivausta, siis aloitettua. Kävin läpi vanhoja, vanhoja ja suuren suuria housuja, bleisereitä, hameita ja puseroita. Laatikollinen niistä kertyi.

Nyt laatikko olisi hyvä viedä pois näkyvistä ennen kuin tulen katumapäälle. Katsos, voin näet alkaa miettiä, että olisiko hyvä kuitenkin vielä säästää jokunen vaatekappale pahan päivän varalle.

Vauhdikas syyskuun loppu

Syyskuun viimeinen viikko hurahti syksyisessä ja vilkkaassa Helsingissä.

Torstaina oli ohjaajan tapaaminen, josta sain taas uutta puhtia artikkelin mietintään. Perjantaina osallistuttiin Viikissä pitkään, mutta mielenkiintoiseen väitöstilaisuuteen ja karonkkaan Metlassa.

Akateemisessa kirjakaupassa on aina poikettava, kun Helsinkiin kerran menee.

Lauantaina päivä avautui aurinkoisena ja kauniina. Ihmiset olivat sankoin joukoin lähteneet kaduille ja toreille. Mekin flanerasimme pitkin Pohjoisespalandadia. Välillä poikettiin kahville paikkaan Aschan Cafe Jugend.

Sieltä kävelymme jatkui Kaupungintalolle, jonne poikettiin. Esittelytilassa kerrottiin esittein ja julistein monenlaisista harrastusmahdollisuuksista. Innostuin kokeilemaan akvarellimaalausta, kun kerran oli ohjaaja paikalla. Ei hänen pitkään tarvinnut innostaa, kun tartuin siveltimeen. Siitä se sitten lähti, maalailu, aika varovaisesti, aivan liian varovasti. Enpä ole tullut maalanneeksi vuosikymmeniin. – mukavalta tuntui – sinne teokseni jäi kuivahtamaan.  

 Moisen aherruksen jälkeen alkoi olla pieni nälkä. Vanha Kauppahalli oli suhtkoht lähellä. Sinne Soppakeittiöön piipahdettiin keitolle.

Uskomattoman hyvää punajuuri-vuohenjuustokeittoa.

Paluumatkalla kurkattiin, mitä maalaukselleni kuului, josko olisi kuivahtanut. Yllätyksekseni teokseni oli päässyt oikein Kaupungintalon näyttelyyn esittelytilassa.

Illalla tavattiin vielä läheisiä ruokailun merkeissä. Sunnuntaina kotitantereelle, jossa odotti kaunis ruska puissa ja pensaissa.