Córdobaan

Viime yön nukuin aika levottomasti. Voi olla, että aamuinen herääminen ja junamatka jännitti, mutta koko yön kuului ihmisten äänekästä mölyämistä vähän joka puolelta. Vasta kuuden seitsemän aikoihin rauhoittui.

Varttia yli seitsemän pujahdin painavan rinkkani kanssa pensionaatin ovesta ulos kohti juna-asemaa. Oudolta tuntui hämyisessä kaupungissa marssia 12 kilon rinkka selässä. Ja kyllä sen huomasi, etten ole rinkan kanssa vähän aikaan jaloitellut - oli vähän vaappuvainen olo ja paino tuntui koko yläkropassa.

Kaduilla oli rauhallista, vähän liikennettä ja ihmisiä.

Öinen metakka sai mielikuvitukseni liikkeelle. Aamuyöstä pälkähti, että jos minut vaikka ryöstetään, sitten vasta pulassa olen. Ja kun se tunne ei hellittänyt, siirtelin vyölaukusta ennen lähtöä pankki- ym. kortteja ja käteistä sinne sun tänne taskuihin. No, se toimenpide oli turhaa, rauhassa sain kävellä. Nyt kesti vain puolisen tuntia asemalle, ja kunnon hien sain pintaan.

Junan ikkunapaikalta sain katsella laajoja oliiviviljelmiä ja vuorikumpareita, joiden reunamilla kiemurteli polkuja. Ajattelin, että kivaa olisi tuolla rauhassa ja maisemia ihaillen vaeltaa. No ehkä ei kuitenkaan tuon painon kanssa.

Kahden pysäkin jälkeen, vähän päälle tunti kului, niin olin jo perillä. Aurinko paistaa lämpimästi täälläkin.