Lunan kaverina: IX/IX Viimeinen päivä

On tämä ollut kivaa aikaa! Paitsi Luna, niin myös ympäristö on vertaansa vailla: meri, kalliot, metsät, metsätiet… Lenkkeily, kuntoilu jäi kylläkin vähemmälle kuin mitä luulin. Mutta aikansa kutakin…

Kaikesta huomasi, että Luna aavisti kaveruuden loppuvan, oli tavallista vaisumpi. Päivän ensimmäinen lenkki sujui normaalisti, mutta toiselle ei sitten enää lähtenytkään.

Houkuttelin ensin toiseen suuntaan, sitten toiseen, mutta Luna seisoi vaan paikoillaan. ”No Luna, ei väkisin lenkille”, otin flexin pois. Leikkikään ei sille oikein maittanut. 

Lähdin siitä sitten keräilemään tavaroitani ja valmistelemaan meille syömistä. Muutaman tunnin kuluttua lähtisin ja lähdinkin. Luna jäi ikkunan taakse tuijottelemaan nappisilmillään lähtöäni. Vaikka tiesin että isäntäväki tulee kohta, silti tuntui pahalta jättää se… 

*

Yhtenä päivänä Luna järjesti yllätyksen, pienen kepposen.. Jälleen kun oli ruoka-aika, ponkaisi se sohvalta ruokakupin lähelle ja pudotti huulipuikon, Foreverin Lipsin lattialle kuin sanoakseen, että katos mitä tässä. 

Ihmeissäni tuijotin, että miten sen oli saanut? Pidin aina Lipsiä vyölaukun vetoketjullisessa pikkutaskussa. Olin kyllä yhtenä päivänä jättänyt toviksi laukun pöydälle, mutta minusta vetoketjut olivat kiinni. Nyt kun tarkistin, vetoketju olikin auki ja tasku tyhjä. 

Myöhemmin kysyin Astalta, että ei kai Luna osaa vetoketjuja avata? ”Kyllä se osaa!” sanoi Asta. No, enpä olisi uskonut. Näköjään salakähmäisesti ja äänettömästi hääräilee – pistää miettimään mitähän muuta se on minulta kätkenyt. 

Lunan kaverina: VIII/ IX Viimeinen viikko

 Käsillä oli jo viimeinen viikko Lunan kaverina. Jälleen saimme nauttia kauniista ja valoisista päivistä.

Ensimmäiseksi aina aamuisin, kun raotin ovea, Luna ampaisi siitä ulos kuin raketti ja vilisti yli kallioiden ja mättäiden. Jäin katsomaan sen menoa, en voinut olla ihailematta sen vauhdikkaan notkeaa menoa. Ja kotvan kuluttua kuului haukunta kallion laella niin että lähitienoot raikasivat. Taisi kuuluttaa päivän alkaessa, että täällä ollaan. 

Pikaisen ja lennokkaan lenkin jälkeen se kiirehti puolijuoksua sisälle aamupalalle. Osasin ottaa jo rauhallisemmin. Annoin Lunan odottaa hetkisen. Vaihdoin vedet, latasin kahvin ja syömistä itselleni ja hänelle. Se tottui tähän rytmiin. Asettui sohvalle odottamaan ja seurailemaan jokaista liikettäni. 

Vasta kun ruoka oli kipossa, ponkaisi se lattialle ruuan äärelle, mutta ei koskenut siihen, katsoi vaan minua. Ihmettelin että mikä nyt, kunnes keksin että pitää sanoa: ”Luna, ole hyvä, ole hyvä.” Siitä alkoi aamupalatuokiomme. On se mainio veitikka! 

Lunan kaverina: VII/XIII Ovela Luna

 Yhtenä päivänä laittaessani Lunalle ja itselleni ruokaa framille hämmästyin aika lailla ja huolestuinkin kun hän pudotti suklaakonvehdin paperikääreineen lattialle ruokakipon viereen. 

Siinä sitten tuijotimme toisiamme, ja minä varsin äimän käkenä: ”Luna, mistä olet tuon voinut ottaa?” Pähkäilin pitkään ja vieläkin että mistä oli sen napannut. Asta kyllä kertoi, että Luna on kova piilottelemaan milloin mitäkin. Ja totta, piilottelikin porkkananpaloja ja omenalohkoja sohvan, tyynyjen rakoon ja ties mihin. Mutta että karkkeja, joihin sen ei pitänyt ylettyä! Ehkä oli huomaamattani napannut kahvipöydältä mariskoolista, kun väki poistui pihalle. Aika hauska ja vekkuli Luna on!

Syyskuu oli jo hyvällä alullaan. Vielä kukkivat loistaen Astan pelargonit, orvokit jne. Aurinko lisäsi kaunista väritystä kaikkialle metsään, tien vierustoihin ja sai meren kimmeltämään.

Vähitellen kipu polvessa hellitti, ja muutenkin norjistui. Kävelyt Lunan kanssa tuntuivat edistävän paranemista. Parasetamolia otin parina päivänä, samoin kipugeeliä laitoin kolmesti päivässä. Lopetin sitten, jotta ilman lääkitystä tietäisin paremmin missä mallissa jalka on. Joka päivä pidensimme kävelyaikaa ja -matkaa. 

Siskokin piipahti hetkeksi yhtenä aurinkoisena päivänä. Kävelimme läheiselle veljen ja vaimonsa mökille ihailemaan hetkeksi aurinkoista näkymää. 

Lunan kaverina: VI/XIII Haaveri

 Että yhtenä yönä piti itselleni tämmöinenkin haaveri sattua kaiken tottumisen ja mukavien päivien jälkeen. Että sainkin päähäni kokeilla oikean polven varassa kavuta sänkyyn, oikein ponkaisin! 

No, sepä ei kestänyt, vaan seurasi rusahdus ja valtava kipu. Jestas kun sattui. Peljästyin, että mitä nyt seuraa, onko kaveripäiväni Lunan kanssa luetut? Varovasti siitä sitten toisen jalassa varassa laskeuduin ja linkutin liikkeelle. Enkä tainnut ihan äänetön olla, koska Luna kömpi hetkeksi sängyn alle, pelästytin hänetkin. 

Periksi ei anneta, varovaisesti, pikkuhiljaa linkutin tukea ottaen milloin mistäkin. Sain laitetuksi sentään Lunalle ja itselleni aamupalat. Nyt ei mentykään heti aamulenkille vaan lepäilemään, piti saada polvi suoraksi ja tunnustella miten oikein kävi. 

Muistin särkylääkkeen, ja se tuntuikin kipua hieman hellittävän. Haaveripäivänä ja seuraavinakin tehtiin tavallista lyhyempiä lenkkejä, polvi ei kestänyt taivuttamista.

Ruoka-aineksia minulla oli hyvästi: Ralf oli tuonut kananmunia, kauramaitoa jne. Veljen vaimolta olin saanut kesäkurpitsoja. 

Luna sai nyt pihapiirissä juoksennella ja tutkia maastoa vapaana. 

Onneksi ei uusinut keppostaan, vaan aina kotvan kuluttu vipelsi luokseni. Ihana Luna!

Lunan kaverina: V/XIII Rankkasade

Alkupäivät olivat kauniita, lämpimiä ja aurinkoisia, mukava sää kaikin puolin. Aloimme tottua, Luna ja minä, toisiimme. 

Kolme kertaa päivässä teimme lenkkejä pihapiirin ulkopuolelle. Mutta sitten tuli muutama sadepäivä, rankasti satoikin, ei kuitenkaan heti aikaisin aamulla. Ehdimme sadepäivinä aamulenkille pienessä tihkusateessa pahemmin kastumatta. Ja päivälläkin heti kun sade vähän taukosi. 

Sadepäivinä oli se hyvä puoli, ettei tarvinnut kastella kasveja. Siirtelin joitakin syrjemmälle, jottei sade ihan kaikkia pieksisi. Veli auttoi valtavien ruukkujen alusastioiden tyhjennyksessä.

Yhtenä aamulenkillä väsyin kummasti. Ehkä kun jalassasi oli isot metsäsaappaat ja maasto upottava. Pulssi nousi tavallista korkeammalle ylämäessä. Lunaa ei väsyttänyt vaan sisälle tullessamme alkoi kantaa lelujaan, olisi halunnut leikkiä.

Mutta sillä kertaa en kerta kaikkiaan jaksanut, oli pakko levähtää makuukamarin puolella. Huvitti kun Luna seurasi perässä ja hänkin kömpi omaan sänkyynsä.

Lunan kaverina: IV/XIII Lunan kepponen

 Päivälenkin jälkeen odoteltiin vieraita. Odotellessa kastelin Astan moninaisia vielä kukkivia kasveja. Ajattelin siinä, että on Astalla niiden hoidossa aika puuha, esim. helteisinä päivinä pitää kastella kaksi kertaa päivässä: täyttää ja nostella 10 litran kastelukannuja, ja niitä oli monta, varsinaista voimailua. 

Lunan kanssa on ollut mukavaa vipinää. Luna valloitti aina vierailijat ja oli niin innoissaan ja touhuissaan: sen menoa oli kaikkien ilo katsella. 

Yhtenä päivänä Luna teki minulle kepposen, otti nimittäin ja hävisi. Minulla kai kesti liian kauan ennen kuin olin ulkona flexin kansa. 

Jestas kun huolestuin. Haeskelin kaikkialta: kävelin kutsuen sitä lenkkitiet ylös ja alas, siis kaikkialta missä oltiin käyty, mutta ei haukahdustakaan. Alas rantaan jyrkkiä rappusia (yli 300 askelta) pitkin en uskaltanut lähteä. Epäilytti, jos vaikka menetän tasapainoni. 

Asta kyllä sanoi, ettei pidä huolestua, se voi olla kadoksissa puoli tuntiakin. Nyt se oli ollut lähes tunnin poissa! Olin hirveän hädissäni. Mutta sitten meinasin, että parasta istahtaa terassille odottamaan ja luottaa että kyllä se tulee. Ja näin kävi, vihdoin äkisti ilmaantui, ja minkä näköisenä: aivan märkänä, kuono ja tassut kurassa. 

Loppupäivä otettiin iisisti.

Lunan kaverina: III/XIII Syntymäpäivän viettoa

Aamu valkeni lauhana ja utuisena. Illan ukkosesta tai huonosta säästä ei ollut tietoakaan. Tänään odotettiin vieraita, vietettäisiin R:n synttäreitä. 

Puolen päivän paikkeilla alkoi vieraiden odotus meillä molemmilla, Lunalla ja minulla. Asta oli jättänyt ja leiponut kaikenlaisia herkkuja: suklaakonvehteja, pikkuleipiä, mielileivoksiani, mazariineja, ja muuta. Oli tehnyt myös hienon kakun, jos R. tykkäisi tulla synttärikahville. Ja hänhän tykkäsi. Veljeni ja vaimonsakin tulivat. Vietettiin yhdessä mukavat synttärit herkkujen kera, kiitos Astan. Lunakin oli niin tyytyväinen ja riemuissaan, kun tuli porukkaa rapsuttamaan ja leikkimään. 

Aamuisin minun tulee herättyä normaalia aikaisemmin, siis paljon ennen seitsemää ja välillä jo puoli kuuden maissa. Mutta ei ihme: kömmimme levolle heti viimeisen iltalenkin jälkeen puoli kymmenen maissa. Lenkkiä seuraa iltapuuhat, ja kun Luna kuulee, että hampaiden harjaus loppui, on se jo makuhuoneen ovella anovana odottamassa omaan sänkyynsä, joka on lattialla. 

Sitten sammutetaan valot, ei katsota telkkaria eikä kuunnella puhelimesta podcastia. Ensimmäisenä iltana yritin kuunnella Yle Puhetta, niin eikös Luna aloittanutkin äänekkään räksytyksen. Tulkitsin sen niin, että nyt nukutaan. Lankesi syvä hiljaisuus ja rauha.

 Ihmeen hissukseen se siellä omassa nukkumapaikassaan olikin aamuun saakka, hiiskaustakaan en kuullut. Kömmin yöllä visusti vessaan ettei vaan häiriintyisi, mutta ei ollut moksiskaan ylösnousemisistani. Vasta aamulla viiden jälkeen kuulin pientä levottomuutta Lunan taholta, ja kellon lähetessä kuutta nousin sängyn laidalle. Siinä samassa Luna tohkeissaan pystyssä ja korvat heiluen kuin sanoakseen, että äkkiä, äkkiä nyt, täytyy päästä ulos. 

Iltaisin ja öisin talossa oli kauniin tunnelmallista ja kodikasta. Asta oli laittanut eri tasoille tuikkuja ja kynttilöitä (ajastettuja) valaisemaan hämyisästi.

Lunan kaverina: I/XIII Tutustumiskäynti

Luna (12 v.) on söpö pienehkö monirotuinen koira. Sen turkki on vaalean ja tumman ruskeahko ja pehmeän kiharainen. 

Ruskeat ja ilmeikkäät nappisilmät ovat vallan hellyttävät. Oikea korva on alati pystyssä ja vasen alas lerpahtanut, paitsi silloin kun se haluaa ruokaa. Silloin molemmat korvat hypähtävät pystyyn ja ilme on kovasti aneleva. 

Huvittaa vieläkin ajatella, että minä joka olen aina pelännyt koiria ja niitä vältellyt, lupauduin tuosta vain koiravahdiksi. 

Se oli joskus keväällä, kun kuulin isäntäväen kaipaavan koiralle kaveria heidän Itävallan (Sölden) matkansa ajaksi, niin tarjouduin oitis. Olin näet tavannut Lunan aiemmin vain muutaman kerran, esim. kun oli siskollani hoidossa. Tuota pikaa ihastuin sen ihmismäiseen olemukseen, energisyyteen ja päättäväisyyteen.

Viikko aikaisemmin, elokuun loppupuolella oltiin tutustumassa Lunaan, ympäristöön, kasteltaviin kukkiin jne. Asta oli leiponut suussa sulavan kakun, koristellut sen pihapiirin marjoilla.

Kaiken kaikkiaan ihan mahtavat puitteet minun olla koiravahtina! 

Sisustuskutsut

Eilen Astalla oli kivat sisustuskutsut. Viimeisistä kotikutsuille osallistumisestani onkin jo aikaa. 

Vähän kyllä emmin kulkutaudin takia, mutta liikkeelle halu oli kova, ja mielenkiintokin, en näet ole ennen osallistunutkaan sisustuskutsuille. 

Siksi toisekseen puuskainen tuuli ei oikein innoittanut lenkille menokaan, joten ei kun menoks.

Perillä vastassa oli hulppeat maisemat: meri, sammaleiset metsäkalliot ja komeat männyt ja raikas tuuli ja Luna. 

Ja voi mikä tarjoilu, Astan luomuksia kaikki.

Lukupiiri – Sauvo

Viime tiistaina (23.10.) satoi koko päivän, välillä rankastikin. Oli harmaata, hämärää ja märkää. Huono sää sai minut empimään, osallistuako illan lukupiiriin Sauvon kirjastossa vai ollako hissukseen kotosalla. 

Mutta hyvä kun tuli mentyä, koska oli varsin mielenkiintoista ja virkistävää kuulla muiden mielipiteitä luettavasta. Lukemiseksi oli sovittu Tuula Karjalaisen (2013) Tove Jansson - Tee työtä ja rakasta. 

Olin ehtinyt lukaista sen vauhdilla läpi ja hätäisesti vertaillakin aikoinaan lahjaksi saamaani: Boel Westin (2008). Tove Jansson - Sanat, kuvat, elämä. Karjalainen sanoo haluavansa keskittyä Toven taiteeseen ja lisäksi hänen aikaansa, sen arvoihin ja kulttuurihistoriaan. Niin tekee Boelkin, vain hieman eri tavoin ja järjestyksessä.

Molemmista kirjoista välittyy Toven rohkea, itsenäinen ja luova elämä. Tove kyseenalaisti ystäviensä yhteiskunnalliset, kantaaottavat näkemykset taiteesta, esimerkiksi ettei taiteen pitäisi alistua suuremmille yhteiskunnallisille asioille. 

Tove oli aktiivinen kuulemaan eri näkemyksiä ja osallistui tilaisuuksiin, mutta suhtautui silloisiin esitettyihin näkemyksiin varauksellisesti. (Huom.: Onko liian voimallista sanoa, että suhtautui kriittisesti?) Hän halusi olla riippumaton ja vapaa: ”…Minä teen työtä itselleni, kenelle muulle minun sitten pitäisi maalata. Yritän vain ilmaista itseäni… Jokainen taiteilija kuvaa, ei vain itseään, vaan myös aikaansa.” (Karjalainen, s. 128.) 

Vapaus oli siis tärkeä Tovelle paitsi taiteilijuudessa se oli tärkeä myös hänen omassa elämässään. Säilyttääkseen vapautensa hän joutui puolustamaan ja olemaan varuillaan vahvojen miesten rinnalla. (Karjalainen s. 126-131.) 

No, olen hyvilläni, että tulin lukeneeksi molemmat kirjat Toven elämästä ja taiteilijuudesta. Itseäni innoittaa mm. Toven omaperäisyys, riippumattomuus, itsenäisyys, rohkeus, ahkeruus ja aikaansaamiset. Mutta ei parane häntä liikaa ihailla, sillä itse ”ei voi olla vapaa, jos ihailee liikaa toista”. Kaiken kaikkiaan paljon näistä teoksista riittää ammennettavaa, aina vaan.

P.S. Mieluisia linkkejä:

https://www.ammila.fi

www.odysse.info

Sauvossa tapahtuu...

Sauvon museolla on sunnuntaina 25.3.2018 kello 13 huutokauppa, jossa myydään kauniita A. Hindénin tauluja. 

Myös muuta huutokaupattavaksi lahjoitettua vanhaa tavaraa on myynnissä. 

Museokahvilassa voi kuulemma nauttia leivonnaisia ja ulkona grillataan sauvolaista makkaraa. Pahus, kun olen estynyt, olen näet kissavahtina viikonloppuna.

Sauvon museo - Hindén

Vaellukseni aikaiset Kunnallislehdet, siis marras- joulukuun numerot, oli pyynnöstäni säilytetty. Niitä olenkin sitten joutohetkinä selaillut. 

Perjantaina 8.12.2017 ilmestyneessä lehdessä oli pieni juttu Sauvon museon tapahtumista. Sen alaotsikkona oli: ”Tutustu tauluihin”. Ja sitten kerrottiin: ”Ison salin seinillä on lisäksi Aleksander Hindenin tauluja” ja että näyttely on esillä maaliskuun loppupuolelle asti (…). 

No, sunnuntaina innostuin, että nyt mennään katsomaan tauluja. Museon aukioloaikoja en vain löytänyt kotisivuilta, tai siis kyllä, mutta kesäajan. Lehdessä luki, että näyttely olisi esillä maaliskuun loppupuolelle, niin kai museo on auki nyt tammikuussakin, tuumailin. 

Sauvo ei ole kaukana, joten sinne sitten ajettiin katsomaan, kun sen ällin kerran olin saanut päähäni.

Museolle kun päästiin, ikkunoissa oli pimeää ja kaikki ovet lukossa. Kierreltiin ja kaarreltiin museon viertä, josko aukiolosta joku lappu näkyisi, mutta ei lipun lappua missään. No, Airin Ravintolaan sitten pizzalle, ettei ihan turhaa reissua olisi tullut. 

Jäi kyllä vaivaamaan, missä ne sauvolaisen Suomisen kuolinpesän lähes 60 taulua nyt ovat. Suominen näet halusi, että keräämänsä Hindénin työt tulisivat yhtenäisenä kokoelmana yleisön nähtäväksi. Ehkä etsittiin väärästä paikasta?

Sauvon kirjasto

Eilen kävin vaihteeksi Sauvon kirjastossa noutamassa saapuneet kirjavaraukseni. Näköjään sinne on matkaa edestakaisin noin 32 kilometriä ja Piikkiöön 24 kilometriä. Piikkiöön on siis lyhyempi matka, mutta minulle vaarallisempaa ajaa sinne nopeussakkojen kannalta. 

Varovaisesti nopeussääntöjen mukaan huristelin Sauvoon, silti joku silloin tällöin kaahasi täysillä ohitse. Ehkä pitäisikin ajaa etapit tarpeeksi lujaa, ettei tartu poliisin haaviin. 

Vastikään saamani rikesakko, josta jo kerroinkin, aktivoi muiston ensimmäisestä sakosta. Kummasti se nousi nyt pintaan, kuin olisi hiljattain tapahtunut. 

Ensimmäisen sakon sain ajat sitten lasten ollessa pieniä. Poikkesin näet töistä tullessa pikaisesti kauppaan. Ostettavaa ei ollut paljon, vain maitoa, juustoa ja jotain muuta pientä siihen tykö. Kolmen lapsen yksinhuoltajana ei ollut varaa pröystäillä, yksinkertaisesti ja nopeasti piti ruoka valmistaa. 

Kiire oli kova, sillä piti vielä noutaa nuorimmainen hoidosta. Oli jo hämärää, mutta katuvalot valaisivat hyvin, tuskin huomasin, olivatko ajovalot päällä vai ei. Silloisessa autossa piti itse sammuttaa valot ja laittaa päälle. 

No, kaupasta tullessani hypähdin nopeasti ruokakassin kanssa autoon ja ajamaan. Seuraavassa risteyksessä poliisit pysäyttivät minut. Siinä vasta äkkäsin, että olin unohtanut laittaa ajovalot päälle, hyvin kun näin ajaa muutenkin. 

No niin, siitä sitten näyttämään nais- ja miespoliisille rekisteriotetta ja ajokorttia. "On tainnut ajovalot jäädä laittamatta päälle", sanoivat sakkolappua kirjoittaessaan. Sadan markan sakkolapun kirjoittivat. 

Noin ison rahamäärän menetys hajamielisyydestäni ihan kouraisi vatsanpohjasta. Olin niin tyrmistynyt, harmistunut kerrassaan, että herkesin vetistelemään, tuntui että kaikki viedään, vaikka miten yritän. 

Siitäkös poliisit ihmeissään, eiväthän he voineet tietää arkeni karuutta. "No, ei tämä nyt noin kauheaa ole", lohduttivat. 

Sakon myötä taisi purkautua muutakin, kuten työpaineet ja alituinen kiire ja huoli arjen pyörittämisessä. No, näitä pikkuanekdootteja riittää – selviytymistarinoita – jotkut pulpahtavat pintaan kuin sammale puunrunkoon.

*** 

Kahvitteluhetki Café Atsalean terassilla 25.7.2017. Eilen oli kaunis ja lauha suvipäivä.