Lunan kaverina: VIII/ IX Viimeinen viikko

 Käsillä oli jo viimeinen viikko Lunan kaverina. Jälleen saimme nauttia kauniista ja valoisista päivistä.

Ensimmäiseksi aina aamuisin, kun raotin ovea, Luna ampaisi siitä ulos kuin raketti ja vilisti yli kallioiden ja mättäiden. Jäin katsomaan sen menoa, en voinut olla ihailematta sen vauhdikkaan notkeaa menoa. Ja kotvan kuluttua kuului haukunta kallion laella niin että lähitienoot raikasivat. Taisi kuuluttaa päivän alkaessa, että täällä ollaan. 

Pikaisen ja lennokkaan lenkin jälkeen se kiirehti puolijuoksua sisälle aamupalalle. Osasin ottaa jo rauhallisemmin. Annoin Lunan odottaa hetkisen. Vaihdoin vedet, latasin kahvin ja syömistä itselleni ja hänelle. Se tottui tähän rytmiin. Asettui sohvalle odottamaan ja seurailemaan jokaista liikettäni. 

Vasta kun ruoka oli kipossa, ponkaisi se lattialle ruuan äärelle, mutta ei koskenut siihen, katsoi vaan minua. Ihmettelin että mikä nyt, kunnes keksin että pitää sanoa: ”Luna, ole hyvä, ole hyvä.” Siitä alkoi aamupalatuokiomme. On se mainio veitikka!