J. R. R. Tolkien

 Suomalaisessa Kirjakaupassa satuin näkemään Tolkienin Kirjeet -teoksen. Tarkistetun ja laajennetun laitoksen. Suomentanut Tero Valkonen. 

Selailin pitkään, vaikutti mielenkiintoiselta kirjalta, sellaiselta, että tämä täytyy ostaa. Melkein olin jo menossa kirja kainalossa kassalle. 

Mutta sitten jossain hälytti: Hetkinen, eipäs hätäillä, mitä olitkaan päättänyt? Eikö se ollut niin, ettei kirjaostoja enää, ei ainakaan usein, vaan lainaat kirjastosta. Näinhän se oli ja on. 

Kirja oli varattavissa kirjastossa, varauksiakin oli. Ei haittaa mitään, vaikka joudun odottamaan noutamista, onhan minulla luettavana pino aiemmin lainattuja…

Kirjoittaminen palkitsee

Kirjoittaminen ja lukeminen palkitsee aina, vähäinenkin. 

No, me ihmiset olemme erilaisia; itseä muutaman rivin tai sanan päivittäinen kirjoittaminen virkistää tuottaa hyvän mielen. saa ajatukset ikään kuin virtaamaan. Samoin lukeminen. Se jos mikä avartaa ja ravisuttaa mieltä!

*

Uusi Glenn Nylundin julkaisu: Valokuva- ja matkakirja Spanska upplevelser (2020)

https://odysse.info

Mielenkiintoista ja tärkeää infoa Espanjassa matkaajalle. Sisältää ihastuttavia kaupunkikuvia yksityiskohtineen Espanjan 10 kaupungista. Itse haluaisin koluta vielä ainakin kaupungit: Ronda, Zaragoza ja Murcia. 

Ja sivulla 256 mainittu kylmä tomaattisoppa Gazpacho sai vedet kielelle, muistin näet miten se virkisti eräällä pyhiinvaellusreitin etapilla.

 

Sigrid Undset: Ida Elisabet

Luettava-pinossa yksi kirja vähemmän, kun luin Undsetin tiiviin tarinan Ida Elisabetin elämänvaiheista. Tarinan motiivina on äitiys. 

Tarina on kerrassaan vaikuttava: sai minut muistelemaan menneitä tapahtumia ja tutkailemaan elettyjä vuosia. Ida Elisabetin kuvatut elämänvaiheet herkistävät ja liikuttavat aidosti, paikoin pistellen ja viiltäen. 

Joitakin saattaa pitkästyttää tarkat kuvaukset Ida Elisabetin kohtaamista henkilöistä ja myös luontokuvaukset. 

Loppua kohti tarina tiivistyy ja yllättää: miten hän, siis Ida Elisabeth malttoi luopua epäitsekkäästi rakkaudesta ja kaikesta hyvästä, joka oli tarjolla. 

Jaa´a, millainen maailma, kuinka hyvä se olisikaan, jos kaikki äidit tai yleensä ihmiset uhrautuisivat yhtä ylevästi, tai edes sinne päin. 

Se on se tarinan kokonaisuus, eheys, joka vaikuttaa, tekee siitä unohtumattoman lukukokemuksen. 

Undset, Sigrid (1933). Ida Elisabeth. Tekijän luvin suomentanut Anna-Maria Tallgren. Helsinki: WSOY. 471 s. 

Miten kävi – kirjattomuuden

Kokeilin kirjatonta tammikuuta (postaus 30.12.19) siten, etten ostaisi ainuttakaan kirjaa, etten lainaisi kirjoja enkä lukisi kotosallakaan olevia. 

No, muutaman päivän onnistuinkin, ehkä viikon tai puolentoista ajan. Sitten taukokokeiluni raukesi, sen sijaan aloin ihmetellä itsekseni: Miten ajatus edes juolahti mieleen. Eihän lukeminen estä kirjoitteluani – päinvastoin, se on ravintoa siihen.

Jaa’a kaikenlaisten kirjojen lukeminenhan antaa niin paljon. 

Agneta Pleijel: Man läser för att bryta sig ut ur sin isolering. Läsningen öppnar vägen till världen där utanför. Att läsa är att bli delaktig i ett samtal. 

Kirjojen ostamiseni kyllä tyrehtyi, siinä siis onnistuin. Ja sitä voin jatkaakin, onhan kirjasto ja onhan minulla yllin kyllin kirjoja kotona, joihin paneutua. 

Ja mitä sitten luin? Luin muun muassa Päivi Laitisen Reissunaisia, Jonathan Franzenin Maailman äärillä ja Pentti Haanpäätä (useampia), Blaise Pascalia (useampia) Agneta Pleijelia, Tomas Tranströmeriä. 

*

 Eilen Paimion Polku -reitillä 31.1.2020, sattui olemaan poutaa.

Kirjaton tammikuu 2020

Viime kuukausina on tullut luettua aikamoinen kasa kaikenlaista kirjallisuutta. Voisin pitää taukoa, ainakin kokeilla kirjatonta tammikuuta. 

Mitä se sitten tarkoittaa? Tarkoittaa, etten tuona aikana osta yhtään kirjaa lisää, en lainaa, enkä luekaan. Kirjastosta lainatut palautan, vaikka jokunen niistä on vielä kesken ja lukematta. 

Niin, pidän siis lomaa kirjoista, saanen siten  lisää aikaa ja voimia muistella ja  kirjoitella. No, katota onnistuuko, onnistuu jos haluan, siis kirjaton tammikuu. 

 Vähäjoki, Paimio 30.12.2019

*

  ” - - muistot toivat vain surullisen mielen. Ne olivat runoilijoiden ja hupsujen ravintoa, makeisia jotka jättivät katkeran jälkimaun suuhun ja kurkkuun.” (King, Stephen 2006: Musta torni VII, s. 922)

Viisi kirjaa

 Heinäkuussa lukemani viisi kirjaa: 

1. Stephen King: Kuoleman käytävä (2000) 
2. Mia Kankimäki: Naiset joita ajattelen öisin (2018) 
3. Virginia Woolf: Menomatka (2012) 
4. Aino Kallas: Vaeltava vieraskirja (1957). 
5. Naomi Klein: Kun ei ei riitä. Vastaisku sokkipolitiikalle (2018).

*

*

 Kuurupiilosilla tikan kanssa.

Pikakäynti Helsingissä

Jo oli vilinää ja huisketta heti lauantaiaamusta Kampin torille astuessani. En oikein erottanut mikä liittyi joulumarkkinoihin ja mikä Black Weekendiin. No, eipä sillä väliä. 

Korvia raastavaa musiikkimökää kuului kaikkialla olinpa sitten sisätiloissa tai ulkona kaduilla ja toreilla. Musiikki, vilkkuvat ja häikäisevät valot saivat ohittamaan ihmismassat ja myyntipisteet pysähtymättä mihinkään. 

Suoraa päätä kiiruhdin Akateemiseen kirjakauppaan. Siellä oli näet kirjailijoiden haastatteluja, joita varten olin osaksi kaupunkiin tullut. Akateemisessa oli ladottu kirjauutuuksia pöydille valtaviksi kirjatorneiksi. 

Näiden välistä ihmiset sitten puikkelehtivat napaten kainaloonsa kirjan sieltä toisen täältä. Ehkä tuo kirjojen paljous ja kaikki se häly joka puolella vaikutti, että tällä kertaa maltoin olla ostamatta ainuttakaan kirjaa. 

Taisi olla muuten ensimmäisen kerta, kun palasin Helsinkireissultani ilman uutta kirjaa.

Saaran kanssa etsittiin kahvittelupaikkaa. Vaikeaa oli löytää: kaikki paikat täynnä ja meluisia. Päädyimme lopulta paikkaan missä oli tilaa eikä ihan valtavan pitkää jonoa. 

Mieluusti sitten astelin linja-autoasemalle ja paluumatkalle. Katsos, ei montaa tuntia tarvinnut Helsingin vilskeessä olla, kun jo kaipasin Paimion rauhaan, jossa joulutohinat ovat vielä maltillisia. 

Hyvä niin, tai ehkä olenkin vain tottunut ja jämähtänyt maalaiskaupungin rauhaan, fundeerasin ja fundeerasin enemmänkin: toisaalta meitä maapallon tallaajia houkutellaan lukuisilla alennuspäivillä kuluttamaan ja toisaalta varoitetaan kuluttamasta. Jaa'a mikähän se minunkin hiilijalanjälkeni on?

Lukupiiri – Sauvo

Viime tiistaina (23.10.) satoi koko päivän, välillä rankastikin. Oli harmaata, hämärää ja märkää. Huono sää sai minut empimään, osallistuako illan lukupiiriin Sauvon kirjastossa vai ollako hissukseen kotosalla. 

Mutta hyvä kun tuli mentyä, koska oli varsin mielenkiintoista ja virkistävää kuulla muiden mielipiteitä luettavasta. Lukemiseksi oli sovittu Tuula Karjalaisen (2013) Tove Jansson - Tee työtä ja rakasta. 

Olin ehtinyt lukaista sen vauhdilla läpi ja hätäisesti vertaillakin aikoinaan lahjaksi saamaani: Boel Westin (2008). Tove Jansson - Sanat, kuvat, elämä. Karjalainen sanoo haluavansa keskittyä Toven taiteeseen ja lisäksi hänen aikaansa, sen arvoihin ja kulttuurihistoriaan. Niin tekee Boelkin, vain hieman eri tavoin ja järjestyksessä.

Molemmista kirjoista välittyy Toven rohkea, itsenäinen ja luova elämä. Tove kyseenalaisti ystäviensä yhteiskunnalliset, kantaaottavat näkemykset taiteesta, esimerkiksi ettei taiteen pitäisi alistua suuremmille yhteiskunnallisille asioille. 

Tove oli aktiivinen kuulemaan eri näkemyksiä ja osallistui tilaisuuksiin, mutta suhtautui silloisiin esitettyihin näkemyksiin varauksellisesti. (Huom.: Onko liian voimallista sanoa, että suhtautui kriittisesti?) Hän halusi olla riippumaton ja vapaa: ”…Minä teen työtä itselleni, kenelle muulle minun sitten pitäisi maalata. Yritän vain ilmaista itseäni… Jokainen taiteilija kuvaa, ei vain itseään, vaan myös aikaansa.” (Karjalainen, s. 128.) 

Vapaus oli siis tärkeä Tovelle paitsi taiteilijuudessa se oli tärkeä myös hänen omassa elämässään. Säilyttääkseen vapautensa hän joutui puolustamaan ja olemaan varuillaan vahvojen miesten rinnalla. (Karjalainen s. 126-131.) 

No, olen hyvilläni, että tulin lukeneeksi molemmat kirjat Toven elämästä ja taiteilijuudesta. Itseäni innoittaa mm. Toven omaperäisyys, riippumattomuus, itsenäisyys, rohkeus, ahkeruus ja aikaansaamiset. Mutta ei parane häntä liikaa ihailla, sillä itse ”ei voi olla vapaa, jos ihailee liikaa toista”. Kaiken kaikkiaan paljon näistä teoksista riittää ammennettavaa, aina vaan.

P.S. Mieluisia linkkejä:

https://www.ammila.fi

www.odysse.info

Lukupiiri – vielä luetusta

Eilen oli viimeinen PDT-käsittely Tyksissä, toivottavasti viimeiseni. 

Turun Kauppatori on muutosten myllerryksessä (9.10.2018)

Vähän hirvitti osallistua lukupiiri-iltaan (Paimion kirjastossa) silmänalus turvonneena. Mutta halusin niin mieluusti kuulla muiden lukukokemuksia Kyllikki Villan Pakomatkalla -kirjasta (2007). 

Samamielisesti totesimme kirjasta puuttuvan paikka- ja ympäristökuvauksia; kaivattiin tarkempaa kuvausta millaiselta esim. Lissabonissa ja St. Helenan saarella näytti. 

Kotona pohdiskelin kirjaa vielä tarkemmin. Ja minusta kirja ei kuulukaan varsinaiseen matkakirjan tai matkaromaanin genreen. Kirjan lisäotsikkokin Toinen lokikirja antaa vihjeen kirjan sisällöstä. 

Toisin sanoen Villa pitää lokia merenkulkijan tapaan matkailunsa (seilaamisensa) vaiheista. 

Tässä hän mielestäni onnistuu kertoessaan, miten ja milloin siirtyi kohteesta A kohteeseen B ja kuvatessaan matkallaoloaan, vaikeuksiaan, huoliaan jne. Itse en oikeasti kaivannut tällaiseen kirjaan ympäristökuvauksia. Haluan nähdä itse. 

Ajattelen näet, että kukin näkee ja kokee ympäristönsä omalla tavallaan, kiinnostuksensa mukaan. Toiset havainnoivat kasveja, luontoa, toiset koluavat museot, kirjakaupat ruokapaikat jne. ja kirjoittavat sen mukaan, ja ehkei näin logimaisesti vaan perinpohjaisesti käyntikohteistaan. 

Ja arvelen Villan halunneen pitäytyäkin tiukasti juuri logikirja-genreessä, jos sellaista nyt on (minulle on). Eritoten minua kiinnosti ja innoitti tässä kirjassa vieläkin se, miten hän ylipäänsä iäkkäänä naisihmisenä selvisi vuonna 1991 maanosasta toiseen, mitä teki, miten eli ja millä lailla liikkui.

Lukupiiri

Syyskauden lukupiirin kokoontui Paimion kirjastossa tiistaina 18.9.2018. Tuolloin sovittiin luettavaksi seuraavaan kertaan (9.10.) Kyllikki Villan Pakomatkalla (2007).

Tämä oli minulle mieluinen valinta, sillä kaikki Villan matkakirjat olivat aikoinaan ensimmäisiä innoittajia omille vaelluksilleni. 

Villa kirjoitti myös tyttärensä Saara Villan kanssa kirjan Äidin lokikirja (2013). Sen mainitsenkin kirjassani (sivulla 131) Annan sydämen ohjata (2018). 

Mielenkiintoista lukea uudelleen Pakomatkalla -kirja ja muistella omia kokemuksia Lissabonissa, jossa 68-vuotias Villa kirjansa mukaan majailee, elelee niukasti ja kävelee tunteja. 

Mielenkiintoista on myös seuraavalla kerralla kuulla mitä mieltä lukupiiriläiset ovat lukemastaan. Se juuri onkin antoisaa lukupiirissä; lukukokemuksien kuuleminen ja vertailu. 

Itse huomaan reissanneena suhtautuvani Villan päiväkirjamerkintöihin nyt toisin kuin aikoinaan, mutta yhtä hurjalta ja inspiroivalta reissaajalta hän yhä tuntuu.

Pyölniittu-päivillä

Sunnuntaina tuli käväistyä pikaisesti August (Aku) Pyölniitun (1887-1979) museossa. Pyölniittu oli paimiolainen itseoppinut tiedemies, ajattelija, pienviljelijä ja keksijäkin. 

Sisarukset, August, Ida ja Olga asustivat kolmestaan Maljamäenkylän Pajapellon mökissä yli 60 vuotta ja koti on nykyään August Pyölniitun museona. 

Johanna Lehto-Vahteran (Turun Aboa Vetus & Ars Nova -museon johtaja) kertoessa Akun elämästä ja elämäntyöstä saatoin hyvin kuvitella miten Ida ja Olga ahkerina ja hiljaisin huushollerskoina häärivät hellan äärellä, matalissa ja hämärissä huoneissa, ompelivat ja korjailivat vaatteita.

Hissukseen ja vaitonaisna tekivät askareitaan hiljaa liikuskellen, jotteivat vaan häiritsisi alituisesti fundeeraavaa veljeään. 

Aku-veli vaati rauhaa, tilaa ja aikaakin syventyäkseen kirjoihinsa ja kirjoittamiseen. Hän piti kirjoituspaperille puhumisesta hermolepuutuksena. Kirjoittaen hän kritisoi lukemaansa ja järjesteli ajatuksiaan. 

Aika ja ajankäyttö olivatkin Akulle tärkeitä asioita: hän kritisoi tyhjän puhumista ja tyhjäntoimittamista. Melkeinpä voin kuulla hänen tiukan kritiikkinsä somesta ja mediasta. 

Mielenkiintoista oli tutkailla Akun kirjastoa, jossa on kuulemma parisen tuhatta nidettä erilaista kirjallisuutta: tieto- ja kaunokirjallisuuden lisäksi ravitsemus- ja elämäntapaoppaita.

Museo on avoinna vielä ensi sunnuntaina, viimeistä kertaa muuten, siis tänä vuonna. 

Kirjallisuutta:

Lehto-Vahtera, Johanna (2011) (toim.). Näkyviin tuleminen. August Pyölniitun kirjoituksia vuosilta 1907-1917. Paimio: August Pyölniitun museo. 373 s.

Lehto-Vahtera, Johanna (2018) (toim.). Hermolepuutusta. August Pyölniitun ajatuksia. Turku: Sammakko. 126 s.

Kirjastani

Kirjani on myötätuulessa…

Kiitos vielä näistä!

Omakustanne – markkinointi

Kylläpä minua lykästää kirjani kanssa – ovia on auennut yllättäviltä tahoilta. 

Tapaan ystävällisyyttä siellä sun täällä, vieraammissakin paikoissa, joihin vain olen joutanut käymään. 

Kirjani saavat minut muistelemaan muinaista työelämääni ja tehtäviä eri yrityksissä. 

Pieni haikeus hiipii mieleeni pelkästään ajatellessani, miten etäälle olenkaan joutunut kaikista myynti- ja markkinointitehtävistä. Niihin minua ajoi useimmiten arjesta selviytymisen pakko. 

Harvemmin oli varaa jäädä pohtimaan, mitä työtä, mitä oikeasti haluaisin tehdä. Se aika koitti, kun lapset lensivät maailmalle, kukin taholleen. 

Valga, Galicia, Espanja (12.12.2017)

Nyt vuoteni ovat olleet ilon ja kiitollisuuden aikaa – olen selvinnyt, olen löytänyt uusia ihmisiä, asioita ja uusia maailmoita.

Omakustanne – saatavuus

Omakustanteen markkinointi onkin aikamoinen ruljanssi ja aikaa vievää puuhaa. Aivan muistuu mieleen juttuni Liisa Liperistä, menestyvästä myyntitykistä. Hänen mietteistään kerron kirjassani. 

Näin jälkikäteen ajattelen, että itse kirjoittaminen on, jos ei nyt helpompaa niin mukavampaa puuhaa. Mutta aivan omanlainen ja uusi kokemus omakustanteen levittämisestä näyttää tulevan – mielenkiintoinen ja jännittävä – kaikin puolin.

Kirjaani Annan sydämen ohjata Kirjoituksia vuosilta 1997-2017. Nid. omakustanne 2018, 207 sivua, on saatavilla

• Turussa Pieni Kirjapuoti, EI ENÄÄ
• Kunnallislehden toimistolta (Paimion keskustassa), EI ENÄÄ
•  Paraisilla Kirjakauppa Bookletista, EI ENÄÄ, MUTTA VIELÄ
•  kirjoittajalta osoitteesta silja.velmala@gmail.com

Omakustanne - valmiina

Siinä se nyt on, omakustanteinen kirjani valmiiksi painettuna!

Omakustanne

Omakustanteeni Annan sydämen ohjata on melkein jo ovella. Sitä odotellessa herkuttelen pääsiäisleivoksella.