Kirjoittaminen palkitsee

Kirjoittaminen ja lukeminen palkitsee aina, vähäinenkin. 

No, me ihmiset olemme erilaisia; itseä muutaman rivin tai sanan päivittäinen kirjoittaminen virkistää tuottaa hyvän mielen. saa ajatukset ikään kuin virtaamaan. Samoin lukeminen. Se jos mikä avartaa ja ravisuttaa mieltä!

*

Uusi Glenn Nylundin julkaisu: Valokuva- ja matkakirja Spanska upplevelser (2020)

https://odysse.info

Mielenkiintoista ja tärkeää infoa Espanjassa matkaajalle. Sisältää ihastuttavia kaupunkikuvia yksityiskohtineen Espanjan 10 kaupungista. Itse haluaisin koluta vielä ainakin kaupungit: Ronda, Zaragoza ja Murcia. 

Ja sivulla 256 mainittu kylmä tomaattisoppa Gazpacho sai vedet kielelle, muistin näet miten se virkisti eräällä pyhiinvaellusreitin etapilla.

 

Välillä sitä ja välillä tätä

Ilmat suosivat taimikonraivaustani yhä harvemmin. Milloin on niin sumuista, ettei eteensä näe, tai tiet petollisen kylmiä, jollei peräti jäisiä. Milloin taas vesikuuroja siksi usein, ettei edes ulos viitsi ängetä. Mutta aina kun saan apua, innostun siitä paikasta.

Tuli muuten osallistuttua opiston dekkarikurssille. Kokeilen kirjoittaa dekkarinovellin tapaista otsikolla Kauhuyö majatalossa. 

Ensimmäinen kappale kuulostaa tältä: 

Ei se ollut tuulen ujellusta, ei sinä talvisen pimeänä yönä kun yövyin kylän ainoassa pyhiinvaeltajien majatalossa. Se oli jotain muuta, kerrassaan järkyttävää! Lähtiessä ei ollut aavistustakaan, että tuollaisen kaamean yön joutuisin vielä kokemaan. Ehkä hyvä, koko reissu olisi saattanut jäädä tekemättä. Tai sitten ei, sillä kesän ja syksyn mittaan vimmani oli kasvanut pakottavaksi haluksi lähteä taas kerran vaellukselle. Siinä vimmassa ennen lähtöä ja vaelluksen aikana olin kuuro, immuuni kaikille varoituksille.

Toinen kurssi, johon osallistun on WordPress -kurssi. Ihan kokeilumielessä sekin, jos sitä kautta saisin nykyistä kätevämmän ja toimivamman blogi/kotisivut -alustan. Molemmat kurssit ovat vielä alkutekijöissään, joten katsotaan miten toteutuvat.

Kerro, kerro vihko

Kerro, kerro muistivihko mistä tänään kirjoittaisin

 Paimio 25.2.2020

Kirjoittaisinko hienoisesta lumituiskusta, jäljistä lumella, ilosta lenkillä

Kirjoittaisinko talvimyrskystä, joka puita paljaita ravistelee ja vettä heittelee yltympäriinsä, vaiko tuulesta joka eilen suhisi lämpöisesti ja tänään kohisee ja kolisee lujaa puskien

Kirjoittaisinko naakkaparvesta, joka ylläni lentelee ja taivaan äkisti pimentää ja pysäyttää valtavalla ääntelyllään

Kirjoittaisinko miten päivä hämärtyy, pimeys kasvaa ja laajenee varjot peittäen

Kirjoittaisinko taimikosta, jo varttuneesta nuormetsästä, poluista siellä, kallioista laakeista, rakosista ja urista, joista sammal ponnistaa ja leviää 

Kirjoittaisinko luetuista kirjoista ja niistä joita vielä lukea haluaisin 

Kirjoittaisinko Don Juanista, tien näyttäjästä, polkuni valaisijasta 

Kirjoittaisinko Venuksesta iltataivaalla, joka vilkkuu kuin viestiä lähettäisi kunnes pilviverho sen hämärtää

Kirjoittaisinko muistumista elämänvarrelta, lapsuusvuosien muistikuvista

Kirjoittaisinko unistani, unelmistani, haaveistani, joita yhä riittää

Kirjoitan jotakin joka päivä, tänään tänne tämän.

 Paimio 26.2.2020

Viikonloppukurssilla

Pyhäinpäivä ja sunnuntai vierähtivät joutuisasti Runojen editointi -kurssilla.

Viimetingassa tuli ilmoittauduttua, viimetingassa kuulinkin siitä. Arvelin saavani kurssista pontta, jos ei nyt runoiluun niin käsillä olevaan muisteluiden kirjoittamiseen. Kieltämättä runoilukin kiinnostaa. Jonkinlaisen oman runon haluan luoda muisteluni alkulehdelle. 

Osa kurssin annista oli tuttua asiaa. Esimerkiksi kaikkien aistien hyödyntäminen kirjoittamisessa: Havainnoi eri aistein, muistele omaa ruumiillisuuttasi eri tilanteissa, muistele kokemustasi, mieti miten se vaikuttaa kirjoittamiseesi. 

Tämä toteutuukin miltei huomaamatta kävelyilläni. Kuulostaa yksinkertaiselta, rentoututa mielesi, havainnoi ja kuvaile tuntemuksiasi, kirjoita sanoja – näinhän se mieli toimii muistellessa – ja muistot kumpuavat framille, varsinkin itselle merkittävimmät muistot. Toteutus, siis paperille saaminen, ei minulla suju noin lennokkaasti.

Kurssilla kuulemani aihe oli minulle vieraampi, nimittäin runokäsitys: jokaisella runoilijalla on oma runouskäsitys, millainen, sitä pohdittiin. 

Pohdittiin omaa ja muiden runokäsitystä. Toisin sanoen millaisia vaikutelmia teksti antaa, mitä runoilija haluaa pelkistyksillään ilmaista? Onko runossa esim. vahva luonto- tai muu käsitys? Mitä typografia kertoo runosta ja runoilijasta. Joku painottaa typografiaa, siis muotoseikkoja sisältöä enemmän. 

Itse metsästän sanomaa, verhottua sellaista, kuten esim. Paavo Haavikolla. Mielestäni mitä enemmän runoilija panostaa muotoon, sitä itsekeskeisempää ja kevyempää runoutta, tiedä sitten. 

Runouden keinoina mainittiin runoilijan kauneusihanne, yllätyksellisyys tai että se hämmentää lukijaa. Maailmankuva oli toinen kiinnostava aihe. Esimerkiksi mistä se tekstissä itse kullakin välittyy, missä näkyy ja millaisena?

Ehkä en kaikkea ymmärtänyt vilkkaan keskustelun seasta, mutta virkistäviä olivat pohdiskelut mainituista teemoista ja niiden ympäriltä.

Elmer Diktonius

Elmer Diktoniusta (1896–1961) pidetään kirjailijana, runoilijana, prosaistina ja suomenruotsalaisen modernismin edelläkävijänä. Diktoniukseen olenkin nyt kylliksi perehtynyt.  

Diktoniuksen Janne Kuutio tuntui välistä aika rajulta lukea.

Varsinkin Jörn Donnerin Diktonius Elämä (2007) oli suht mielenkiintoista lukaista. Jo lapsuudesta lähtien hänellä oli varsin ankea ja rosoinen elämä. Mielenkiintoista oli kuulla hänen suhteestaan Otto Wille Kuusiseen (1881–1964), suomalaiseen politikkoon. 

Sivulla 345 on otsikko: ”Miksi ihminen kirjoittaa?” Jaa’a, onhan sitä hyvä pohtia, ja olenkin monesti pohtinut. Viimeksi NVL:n kirjoituskurssilla Helsingissä sitä pohdittiin. Niin, kukin tykönänsä. 

Täällä kokoontuivat aikoinaan myös Tulenkantajat

Nuoren Voiman Liiton toimisto 17.2.2018. Kirjoituskurssilaisia odotti aamupalapöytä.  

Ohjaaja Jenni Hurmerinta 

Lounaaksi söin herkullisen salaatin läheisessä Pho Corner Helsingissä Iso Roobertinkadulla. 

Ehkäpä ei olekaan sen kummempaa syytä kuin sisäinen tarve: on ikään kuin pakko kirjoittaa mieleenjohtumia ylös. Jostain sellaisesta se on minulla aikoinaan alkanutkin, sitä haluaa kirjoittamisella jäsentää elettyjä päiviä ja hetkiä. 

Kirjoittaminen on myös kuljettanut eteenpäin mieleen pälkähdystä tai ajatusta. Monesti, kun istahdan alas ja kirjoitan jonkin lauseen tai virkkeen tai pelkän sanan, johtaa se odottamatta uuteen, jollei heti niin myöhemmin. Monesti lauseen ylös kirjauksesta olen huomannut, että tarvitsenkin lisää tietoa tai on tarkistettava.

In summary: Kirjoitan kehittyäkseni, jäsentääkseni tietoa ja elettyä aikaa ja muistaakseni.

*

Diktonius, Elmer (1956). Kirjaimia ja kirjavia. Runoja. Toimittanut Jörn Donner. Helsinki: Tammi.116 s.

Diktonius, Elmer (1946/1932 Janne Kubik). Janne Kuutio. Puupiirros sanoin. Tekijän muovailema suomalainen painos. Helsinki: Tammi. 190 s.

Diktonius, Elmer (1972/1921). Runoni. Suomentanut Arvo Turtiainen. Helsinki: Tammi. 173 s.

Donner, Jörn (2007). Diktonius Elämä. Käsikirjoituksesta suomentanut Raija Mattila. Helsinki: Otava. 362 s.

*

Tulevalle viikolle luvattu lisää kauniita ja aurinkoisia talvipäiviä!

Talvisäässä, V

Sen verran oli aamulla pakkasta (-19.6 °C), että aamulenkkini päätyi vain roskikselle ja takaisin. Jo tällä lyhyellä matkalla en voinut olla ihastelematta kauniita pihanäkymiä ja huudahtaa: Jestas kun on kaunista! 

Tästä ei talvisää täälläpäin enää paljon parane. Aurinkoa, uutta puhdasta ja kimaltelevaa lunta kaikkialla, talitintit visertävät kuin laulaen ke-vät-tulee, ke-vät-tulee. 

***

Eilinen päivä kului Helsingissä NVL:n kirjoituskurssilla. Aamulla kuudelta ylös ja illalla puoli kymmenen maissa petiin lueskelemaan. Oli siinä päivälläni pituutta, mutta virkistävää ja antoisaa oli.

Kurssin ensimmäinen sessio oli mielenkiintoinen: tutustuin uusiin kirjoittajiin, teimme pieniä kivoja kirjoitusharjoituksia, pohdimme kirjoittamisjumeja, omaa kirjoittajatyyppiä, kokeilimme tajunnanvirtakirjoitusta jne. Ehkä ensi kerralla takerrutaan omiin tekstinäytteisiimme. 

Päivä kului sen verran sukkelasti, että yhtään valokuvaa ei tullut otettua. Pisti näet vähä kiiruksi, että ehdin tunnille ajoissa. Ja kun tunnit päättyivät, oli jo hämärää kiiruhtaessani bussille. 

Mukava päivä kaiken kaikkiaan, kiva kun tuli osallistuttua. 

***

Lukuinnossani varaamani kirjastokirjojen pino alkaa vähetä. Luin peräkkäin George Sandin (1804-1876) suomennettuja teoksia:

Winwar, Frances (1951). Sydän ja tahto. George Sand ja hänen aikakautensa. Suomentanut Erkki Vala. Helsinki: Tammi. 331 s. Mielestäni paras Sandin elämästä lukemani. 

Larsen, M. E. (1928). George Sand. Fr. Chopinin viimeinen rakkaus. Suomentanut Helmi Krohn. Helsinki: Kustannus O.Y. Minerva. Sivut 7-126. 

Murois, André (1954). Sydän ei erehdy eli George Sandin elämä. Suomentanut Reijo Wilenius. WSOY. 366 s. 

Sand, George (1924/1970/1986)). Hiidenlampi ((La Mare au Diable 1846) 1. painos, Suomentanut ja johdannolla varustanut Edwin Hagfors. Hämeenlinna: Arvi A. Karisto Oy. 186 s. Toisen (1970) ja kolmannen painoksen suomentanut Leena Kirstinä 1986. 

Sand, George (1967). Taiteilijattaren tarina (Ranskankielinen alkuteos Consuelo.) Suomentanut Katri Ingman. Alkusanat: Tuomas Anhava (1949). Porvoo: WSOY. 729 s.

Sand, George (1904). Pikku Fadette. Kyläkertomus. Ranskankielestä suomensi Ester Peltonen. Porvoo: WSOY. 204 s. Alussa mielenkiintoinen johdatus Sandin elämään ja hänen kirjallisuusaikakausiinsa: Tekijän elämäkerta ja kuva.

***

”Tarkatkaa siis sitä, mikä on yksinkertaista, tarkatkaa taivasta ja vainioita ja puita ja ennen kaikkea sitä hyvää ja totta mitä maalaisissa on: te saatte nähdä heitä jonkin verran kirjassani; paljon paremmin näette heidät luonnossa.” George Sand, Nohant, 12. huhtikuuta 1851 (Hiidenlampi)  

Berliinissä - ensimmäinen päivä

Täällä ollaan, Berliinissä! Kotona aamuvarhaisella kello kolmelta herätyskello soi, rivakasti sitten ylös, suihkuun ja pikku aamupalalle.

Bussipysäkillä olin varttia yli neljä. Ihmeen virkeä olo, vaikka yöuni jäi aika niukaksi. 

Kaunis ihana aamu, käki kukkui ja satakieli luritteli lauluaan. Lämmin ja aurinkoinen päivä tulossa. 

Tälle muutaman päivän reissulle otin käsimatkatavaroiksi vain pikkurinkan (Osprey, Kyte, 36 l) ja olkalaukun. Tämä Berliinin matka ei ole näet mikään vaellusreissu vaan viiden päivän kurssimatka, aiheena filosofia ja runous. 

Hotel Panorama am Kurfürstendamm on meidän kurssilaisten majapaikka. Ei mitään luksusta, mutta menettelee. 

Matkatavarat jätimme pikaisesti hotelliin säilytykseen ja kiiruhdimme tutustumaan Mauerparkin amfiteatterin ympäristöön. 

Berliinissä kaikki on suurta, leveää ja pitkää. 

Oikeastaan koko päivä on mennyt paikasta toiseen siirtymiseen junalla, ratikalla ja kävellen. Olemme orientoituneet sekä toisiimme että yleensä kulkemiseen. 

No, onpa mielenkiintoista katsoa, mitä päivät täällä tuovat tullessaan.

Mielenvaellukselle

Marraskuun 1. lähden vaeltamaan mieleeni; silloin alkaa kuuden viikon intuitiivinen kirjoittamiskurssi.

27.10.2015

Jännä katsoa mitä säännöllinen kirjoittaminen tuo tullessaan, millaisille poluille johdattelee. Oletan kurssin johdattelevan syvälle mieleni sopukkoihin, poluille ja erilaisiin maisemiin kuin mitä camino Portugalissa ja Espanjassa näytti.

27.10.2015

Tällä matkalla ei ole tarpeen valokuvata, seurailen vain niitä mielenmaisemia, joita kynän liike paperille tuo.

No, en tiedä mikä saa minut osallistumaan kurssille - ehkä jokin mikä käy ilmi Teuvo Pakkalan sanomisessa: ”Hän kaihosi jotakin, joka oli mennyt, kadonnut, haihtunut, jonka halusi uudelleen nähdä, kuulla, tuntea.”

Vaellusmatka 2014 "purkissa", melkein

Vuonna 2014 toteutui vaellushaaveeni Pohjois-Espanjassa. Patikoin St. Jean Pied- de Portista Santiago de Compostelaan.

 

 

 Olen nyt kirjoittanut puhtaaksi matkalla tekemäni muistiinpanot. Aikamoinen tarina ja nivaska sivuja muistiinpanoista, lipuista ja lapuista kertyikin vaellusviikkojen aikana. Nimesin käsikirjoituksen "KevätCaminoksi".

 

Olisipa kiva tehdä käsikirjoituksesta jonkinlainen julkaisu valokuvineen. Mutta millainen, siinäpä minulla pulma heti uuden vuoden alkajaisiksi.

 

Mietin, mitä muistiinpano-ja valokuva- aineistosta kehittelisin. Kokeilisinko omaa kirjaa BoD:n kautta? Haluaisin mukaan tekstiä valokuvien lisäksi. Ifolor ja vastaavat kuvapalvelut taitavat olla lähinnä kuvakirjojen luontiin.

 

Päätin, että ei uutta vaellusmatkaa ennen kuin aiempi on saatu kansiin, no vannomatta paras.

 

Kerro, jos sinulla on ideoita miten menetellä.

 

Hyvää ja onnellista alkanutta uutta vuotta 2015!

Koukussa blogiin

Kuvittelen, kun kirjaan asioita blogiin (tuohon lisämuistiini), muistan ne paremmin. Todellisuudessa taitaa käydä päinvastoin. Bloggaamiseni edistää unohtamista. Huomaan sen, kun joku kysyy jostain tapahtumasta, niin en muistakaan miten se oikein oli.

Toisaalta löydän blogistani helposti seikan (esim. kukkiko se omenapuu vai ei tai minkä verran oli lunta silloin ja silloin), jonka haluan tarkistaa, kuten tietyn matkan ajankohdan.

Miksi bloggaan? Mieleen tulee jostain lause: bloggaan, olen olemassa. Tähän en täysin yhdy, vaan esimerkiksi:

• Kun lukee paljon, aikaa myöden sitä haluaa itsekin jotain kirjoittaa.
• Kirjoittaminen itsessään on voima ja kannustaa muuhun toimintaan.
• Olen aina kirjannut asioita muistiin kalentereihin, muistikirjoihin jne. Toki niin teen vieläkin, mutta bloggaaminen tuntuu mukavalta ja erilaiselta, kun voi lisätä kuvia kirjoitukseen.
• Postaaminen pysäyttää arjen, viihdyttää. Se on rentouttava "välipala" ja harrastus.
• Arkisen elämän sietää paremmin ja jaksaa hankalia tilanteita ja ihmisiä.
• Vapauden tunteen vuoksi, ja jotta en vallan jättäytyisi tallomaan näitä samoja polkuja, vaan näkisin uusia polkuja, joille poiketa ja katsoa mitä ne tuovat eteeni.
• Omille ajatuksille, toiminnoille saa merkityksellisyyttä, kun pysähtyy kuvaamaan tai miettimään havaintojaan, saa tunteen ettei aika aivan valu jälkeä jättämättä, sillä

Aika pyyhältää ohi päivien ja tapahtumien vieden mennessään myrskyn lailla hetket. Harvoin ehdin palata niihin, vaan sinne ne jäävät korjuuta odottamaan kuin kaatuneet ja konkaavit puut metsässä.