Välillä sitä ja välillä tätä

Ilmat suosivat taimikonraivaustani yhä harvemmin. Milloin on niin sumuista, ettei eteensä näe, tai tiet petollisen kylmiä, jollei peräti jäisiä. Milloin taas vesikuuroja siksi usein, ettei edes ulos viitsi ängetä. Mutta aina kun saan apua, innostun siitä paikasta.

Tuli muuten osallistuttua opiston dekkarikurssille. Kokeilen kirjoittaa dekkarinovellin tapaista otsikolla Kauhuyö majatalossa. 

Ensimmäinen kappale kuulostaa tältä: 

Ei se ollut tuulen ujellusta, ei sinä talvisen pimeänä yönä kun yövyin kylän ainoassa pyhiinvaeltajien majatalossa. Se oli jotain muuta, kerrassaan järkyttävää! Lähtiessä ei ollut aavistustakaan, että tuollaisen kaamean yön joutuisin vielä kokemaan. Ehkä hyvä, koko reissu olisi saattanut jäädä tekemättä. Tai sitten ei, sillä kesän ja syksyn mittaan vimmani oli kasvanut pakottavaksi haluksi lähteä taas kerran vaellukselle. Siinä vimmassa ennen lähtöä ja vaelluksen aikana olin kuuro, immuuni kaikille varoituksille.

Toinen kurssi, johon osallistun on WordPress -kurssi. Ihan kokeilumielessä sekin, jos sitä kautta saisin nykyistä kätevämmän ja toimivamman blogi/kotisivut -alustan. Molemmat kurssit ovat vielä alkutekijöissään, joten katsotaan miten toteutuvat.

Sukututkimuskurssi

Paimion Opiston Digitaalinen sukututkimuskurssi päättyi eilen. Juha Vuorela luennoi aiheista: Talohistoria; Netin sukupuupalvelut; Sodat ja sotilaat; Geneettinen sukututkimus; Oikeuslaitos. 

Kaiken kaikkiaan mielenkiintoinen kurssi: saimme paljon tietoa siitä, miten laajentaa perussukututkimustaan digitaalisesti eri lähteistä. Luennoilla minulle kertaantui jo vähän unhoon jääneitä sanoja ja käsitteitä, kertaantui myös hakulähteet eri arkistoissa ja eri instanssien rekisterit, luettelot, kartat, kortistot, tietokannat jne.

DNA-testien hyödyntäminen sukututkimuksessa oli minulle uutta kuultavaa. Testit ovat kuulemma ihan varteenotettavia lisätiedon lähteitä perinteisen sukututkimuksen lisäksi, vaikkeivat olekaan juridisesti päteviä. Niiden avulla on kuitenkin mahdollista vahvistaa omia sukukäsityksiä. 

Viidellä luentokerralla kuulimme tiukkaa asiaa, välillä Vuorela kevensi hauskoilla pikkujutuilla, joita itse oli kuullut tai löytänyt esim. vanhoista sanomalehdistä. Muutenkin pidin hänen selkeästä ja rauhallisesta ulosannistaan. Innostavaa! 

Paljon, paljon sain siis lisävalaistusta sukututkimusprojektiini (ehkä mieluimmin -prosessiini, se kun tuntuu jatkuvan ja laajenevan joka suuntaan) kunhan vain jaksaisin istua ja penkoa ja ruutua töllätä. 

Niin, paljon saisin selville, paljon on digitoitu talteen vuosisatojen takaa: Siperiaan lähetetyistä, tuomituista, isättömistä lapsista, omistuksista, taloista maa-aloineen, jne. jne. Nyt on taukoa, välillä kun pakkaa tulemaan muuta puuhaa.