Hyvää joulukuuta

 Ajatella joulukuussa jo ollaan, joulu lähestyy. Ja luminen talvi tuli aikaisin.

Lokakuu vilahti ja marraskuukin suit sait. Tänään päätin, että nyt saa en saa kuntoilusta enää lepsuilla, siis jos aion vielä vaellusmatkalle. 

Kuun ensimmäisenä päivänä on hyvä aloittaa, niinpä kävelylle. 

Laitoin vaelluskengät jalkaan. Ja kylläpäs tuntuivat painavilta, käyttämättöminä kun ovat olleet. Lunta leijaili ja pakkasta 5–6 astetta. Hyvä kuntoiselle Vähäjokipolulle suuntasin. Joku oli sen aurannut lumesta hyväksi kulkea ja hiekoittanutkin jyrkimmät nousut. Kiitos hänelle. 

Silmä ja mieli polulla kulkiessa lepää, siellä hiljaisuudessa. 

Kesäaika päättyy

 Kalenterin mukaan kesäaika päättyy sunnuntaina, mutta aamusella näkymät olivat sellaiset että se päättyi jo tänään. 

Ohuen ohut lumipeite viivähti nurmikolla, pensaissa, lenkkipolulla jne. valaisten ympäristöä kauniisti. 

Kävely tänään Vähäjokipolun kautta Ravintola Toivoon lounastamaan. Ei ollut pitkä matka, vain neljä ja puoli kilsaa. Ja jälleen oli heillä maittava lounas tarjolla.

Ihana Luna

 Maanantaina Asta ja Luna pistäytyivät meillä, ilahdutti kovasti nähdä Luna.

Lähdimme pihaltamme lenkille Vähäjokipolulle. Ja voi kun Luna taas kipitti vikkelään polulla pienillä jaloillaan. Siinä sai meikäläinen ihan pistää puolijuoksuksi, jotta perässä pysyisi.

Luna ehti sentään välillä pysähtyä nuuhkimaan uusia tuoksuja polun varrella ja katselemaan maisemia, mutta kumman kiirettä se piti. Myöhemmin harmitti: olisin voinut tarjota sille meillä porkkanaa, omenalohkosta kun ei välittänyt, pieni kurkunpala kelpasi.

Aamulenkillä

 Maanantaiaamusella vein autoni katsastusta varten vakikorjaamolle. Kävelin takaisin.

Kävelin Vähäjokipolkua pitkin upeista maisemista nauttien. Aurinko ei ollut ehtinyt sulattaa kevyttä kuuraa vaan sai luonnon kauniisti kimmeltämään. Viileää oli, käsineet ja lakki tarpeen. 

Ilahduin kun vielä tuli aurinkoisia ja värikkäitä poutapäiviä. Lisäksi tuntui taas mukavalta ja innostavalta: venähtänyt tai revähtänyt polveni ei ole moksiskaan kävelystä. Venyttelyn kanssa olen vielä varovainen.

Kevättä, kevättä riemullista

 Kevät on jo pitkällä. Pari sadepäivää on saanut luonnon viheriöimään ja kukkimaan.

Pullea tikka koivunrungolla naputtelee

Ja linnut pihapiirissä, nepä vasta touhukkaita ovat. Tuomi kukkii ihanasti tuoksuen. Vanha omenapuummekin on pienillä nupuilla. 

Lenkillä toukotuuli puhaltelee kuin yrittäisi lippistäni päästä lennättää. Niin, alkaa lenkkeily taas maistua – muutama juoksupyrähdyskin onnistui viiden kilsan lenkillä.

Verkalleen, verkalleen

 se kevät saapuu. Saapuu tänä vuonna vain hieman myöhässä. 

Kevään merkkejä aamusella: fasaanin terävä kieunta, kyyhkyjen huhuilu, tinttien ja muiden pikkulintujen sirkeät viserrykset.

Jopa valtava varis kuusen latvassa raakkui mahtavasti: Usko pois kevät on tulollaan!

Näkinkenkiä kanoille

 Helsingin Sanomien vanhasta mainoskuvasta muistui aika, jolloin meillä kotona oli pieni kanala puuvajan vieressä. 

Kerran vanhempien ollessa koko päivän tai useamman poissa sain tehtäväksi huolehtia kanoista. Siihen kuului katsoa, että juomakipossa tai -kaukalossa oli aamuin illoin puhdasta vettä ja kanoilla jyvillä. Päivällä määrättyinä aikoina kävin heittämässä kauhallisen tai pari jyviä.

Navetan oven vieressä oli pari äidin hommaamaa näkinkenkäsäkkiä. Tuona päivänä piti minun myös niitä kauhallinen viskoa. 

Rullasin valtavan paperisäkin suun auki ja jäin ihastelemaan ihanan hentoisia pieniä näkinkenkiä; olivat kuin pastillikarkkeja. Teki mieli maistaa, ja maistoinkin, varovasti pureskelin… Sitten myöhemmin kysyin äidiltä, että voiko niitä syödä? ”Ei niitä saa syödä!”, kuului vastaus. 

Mainoksen lupaus taisi pitää paikkansa, siis se, että kananmunista tulisi vahvakuorisia. Nimittäin yhtenä kertana veljeni kiikutti pyörällä Torikan osuuskauppaan liukkaalla kelillä korillisen siskoni ja minun pesemiä kananmunia. Liukasta oli, veli kaatui pyörällään. Housut meni polvista rikki, mutta kananmunat säilyivät ehjinä. 

Kaunis talvi jatkuu

Koskikara

 Viime maanantaikävelylläni havaitsin yllättäen koskikaran Vähäjoen lumilohkareella. 

Joki oli monin paikoin jäässä, siksi kai oli tullut näkyvimmälle paikalle tiirailemaan.

Sen jälkeen kun tuossa joessa koskikaran eka kerran näin, vuosia sitten, olen aina ohi kulkiessa sitä tähyillyt, mutta ei ole tullut näkyville. 

Viimeksi aivan läheltä näin koskikaran hyppelevän ja vauhdikkaasti liitelevän kiveltä kivelle Fiskarsin joen kivillä rautaruukin lähistöllä; eipä se juuri tuolloin paikalleen pysähtynyt. 

Toisin oli nyt: vain kerran toiselle lumilohkareelle lennähti. Olipa riemastuttavaa, ihan mahtava ilmestys!

Taitaa tulla talvi

 No niin, marraskuun puoliväli ylitetty (ja joulukuusi pihalle ripustettu). 

Saatiin vihdoin tänne lounaaseen hentoa lumipeitettä. 

Kiva katsella sisätiloissa ulos, miten tuuli pyörittelee lumihiutaleita heppoisiksi kinoksiksi. 

Lauantaina (19/11/2022) Vähäjokipolulla ei ollut vielä tietoakaan lumesta. Sen sijaan routaisessa maassa lojui ja risteili pitkiä tuulimyräkän katkomia koivunraippoja. 

Nyt on ollut hyvä lenkkeillä. Toivottavasti ei tule vielä vähään aikaan viime talven kaltaisia liukkaita kelejä.

LINTU 

Tuokaa julki toiveenne olla kuin lintu ja huokaiskaa: ”Ah, ollapa siivet!”; siitä tunnistaa runollisen sielun. 

Gustave Flaubert: Valmiiden ajatusten sanakirja (suom. Mirja Halonen ja Ville Keynäs).

Hämmästyttää, kummastuttaa

 Todella ihmetyttää, miksi Vähäjokipolun varrelta komeat nuormännyt on kaadettu? Ketä häiritsi polulle suojaa tuova puusto?

Poissa on nyt keitaan suoja tuulelta, paahteiselta kesäauringolta, jopa liikenteen melulta. Polulla on ollut nautittavaa kulkea aistit avoinna; tuntea sieraimissaan metsän tuoksua, kuunnella lintujen sirkutusta, katsella niiden pyrähdyksiä vähäisen tuulenvireen heilutellessa terveiden mäntyjen latvustoja. 

Hyvin suunnitellusta ja hoidetusta polusta pientareineen ovat saaneet nauttia niin pikkulintuset, aluskasvillisuus, pieneliöstö, eläimet kuin polulla liikkujat. 

Nyt rinteille, kumpareille kauemmas on jätetty synkät, vanhat, ja korkeat kuuset, jotka saattavat isommassa tuulenmyräkässä kellahtaa nurin polulle poikittain. Niistä vasta todellista vaara liikkujille koituu: Harvakseen jätetyt yksinäiset männyt eivät anna enää riittävää suojaa eivätkä tukea yliaikaisille kuusille. 

Aika surkeaa, ihan käsittämätön toimeksianto kaupungilta. Tai onko kenties energiapuu loppumassa; ai että ”männyt olisi aikoineen istutettu vääränä puulajina”, selitys sekin.

Luminen helmikuu

 Talvisella Vähäjokipolulla on ollut ilo käyskennellä.

Hyvää ja liikunnallista helmikuun jatkoa!

Mitä joulukuussa?

Uusi kylmäkausi lähenee. Kävellessäni tänään auringon laskiessa Vähäjoen tuntumassa katselin tummenevia pilviä, kuuntelin Kohisevan kohinaa – myös tuuli poskillani kertoi, että pakkaset ovat jälleen tulossa lauhapäivien jälkeen. 

Tähän mennessä joulukuun kohokohta oli, kun Saaran kanssa osallistuttiin itsenäisyyspäivän juhlakonserttiin Turun konserttitalossa. Hieno satsaus muuten Turun kaupungilta: ilmaiset pääsyliput ja kahvitus swiitin kera. Mukavaa oli myös päästä ajelulle Teslan kyydissä. 

Joulukuussa Turussa asiointeja on riittänyt – niin, sukkelaan kuluvat nämä joulukuun päivät kaikenlaista järjestellen kuin myös kirjoja lukien, kirjastossa ravaten jne. Lenkkeily on jäänyt minimiin. No, kunhan koittaa tammikuu, sitten taas uudella innolla uusiin tavoitteisiin. Mutta nyt odotellaan mukavaa joulua!

Taidetta joenuomassa

Huikaisevan kauniita talvipäiviä on ollut: hohtavaa ja kimmeltävää lunta kaikkialla ja paljon. Suorastaan nautinnollista on ollut lumessa rämpiä. 

Vähän pakkaa sotketulla polulla käynti keikkumaan, siksi kävelysauvat mukaan. Joen varrella hetkeksi kun ne syrjään pistin, niin enkös heti keikahtanut, en sentään jokeen vierähtänyt.

Ylösnouseminen lumesta koetteli kyllä voimia, sellaista voimailua se oli.