The weather changed

Näin kävi. On niin pitkään ollut hämärää ja tihkusateista, että äkkinäinen sään muutos hämmästytti ja sai tiirailemaan ulos. 

Totta, pieni pakkanen siellä on, jopa aurinkoakin ja selkeänsininen taivas. 

Parkkipaikalla autojen lasit olivat kuurassa, vaan ei ulottunut nurmikkoon saakka, siis se kuura. 

Upea, kuiva ja valoisa sää sai talvilenkkareihini liikettä, tuota pikaa olin kävelemässä kirjastoon palauttamaan pari kirjaa. Iloitsin kävelystä, nyt ei ole kiirettä, toistin itselleni, eipä ole ollut vuosiin. Voin pysähtyä kesken kävelyä hetken ja luoda katseeni ylös taivaansineen, siitä puiden latvuksiin, siitä auringon maalailemiin varjoihin rakennusten seinillä. Ihastuttavaa. 

Lintujen talviruokintapaikalla

 Toissa päivänä Vähäjokipolun lintujen ruokintapaikalla oli aikamoinen viuhina. Pikkulintuset pyrähtelivät edestakaisin niin vilkkaasti, etten valokuvaa ehtinyt näpsäistä. Vain juuri ja juuri ehdin talitintin tunnistaa. 

Tikka nakutteli viereisessä puussa, piilossa oli. 

Kun pysähdyin, otti orava jalat alleen ja kiiti vimmattua vauhtia ties minne. 

Vaarallisen liukasta

 Huh, mikä lenkki tänään! Tie oli kaamean liukas, jäinen ja kuhmurainen. Oli sentään jokunen soramurunen. 

Kun oli lenkkipäivä, niin lenkille oli lähdettävä, oli keli sitten mikä oli. Kävelysauvoista ja nastakengistä ei paljon apua heltinyt, oikeastaan ei hitustakaan. 

Lyhyestä lenkistä sukeutui vallan erikoinen tyylinäyte, sillä en aina tiennyt miten olisi paras edetä milloin missäkin jäistä kohtaa. 

Oli vain kokeiltava. Niinpä, harpoin, sipsuttelin, luistelin, laahustin… Oikein kaltevalla tien reunalla ei auttanut muu kuin sivuttain edetä, ja sitä rataa. 

No, enpä sitten tuota menoa jaksanut kuin kilometrin suuntaansa. Oli palattava, sillä tuntui kuin olisin vähintään kuuden kilsan reippaalla kävelylenkillä ollut. Onnekas olin ja todella kiitollinen kun haaveritta selvisin.

Hyvää joulukuuta

 Ajatella joulukuussa jo ollaan, joulu lähestyy. Ja luminen talvi tuli aikaisin.

Lokakuu vilahti ja marraskuukin suit sait. Tänään päätin, että nyt saa en saa kuntoilusta enää lepsuilla, siis jos aion vielä vaellusmatkalle. 

Kuun ensimmäisenä päivänä on hyvä aloittaa, niinpä kävelylle. 

Laitoin vaelluskengät jalkaan. Ja kylläpäs tuntuivat painavilta, käyttämättöminä kun ovat olleet. Lunta leijaili ja pakkasta 5–6 astetta. Hyvä kuntoiselle Vähäjokipolulle suuntasin. Joku oli sen aurannut lumesta hyväksi kulkea ja hiekoittanutkin jyrkimmät nousut. Kiitos hänelle. 

Silmä ja mieli polulla kulkiessa lepää, siellä hiljaisuudessa. 

Näkinkenkiä kanoille

 Helsingin Sanomien vanhasta mainoskuvasta muistui aika, jolloin meillä kotona oli pieni kanala puuvajan vieressä. 

Kerran vanhempien ollessa koko päivän tai useamman poissa sain tehtäväksi huolehtia kanoista. Siihen kuului katsoa, että juomakipossa tai -kaukalossa oli aamuin illoin puhdasta vettä ja kanoilla jyvillä. Päivällä määrättyinä aikoina kävin heittämässä kauhallisen tai pari jyviä.

Navetan oven vieressä oli pari äidin hommaamaa näkinkenkäsäkkiä. Tuona päivänä piti minun myös niitä kauhallinen viskoa. 

Rullasin valtavan paperisäkin suun auki ja jäin ihastelemaan ihanan hentoisia pieniä näkinkenkiä; olivat kuin pastillikarkkeja. Teki mieli maistaa, ja maistoinkin, varovasti pureskelin… Sitten myöhemmin kysyin äidiltä, että voiko niitä syödä? ”Ei niitä saa syödä!”, kuului vastaus. 

Mainoksen lupaus taisi pitää paikkansa, siis se, että kananmunista tulisi vahvakuorisia. Nimittäin yhtenä kertana veljeni kiikutti pyörällä Torikan osuuskauppaan liukkaalla kelillä korillisen siskoni ja minun pesemiä kananmunia. Liukasta oli, veli kaatui pyörällään. Housut meni polvista rikki, mutta kananmunat säilyivät ehjinä. 

Kaunis talvi jatkuu

Niin kuin olisi talvi, jälleen

 Niin ku- ja aivan kuin -puhe on tarttuvaa ja ärsyttävää, niin ku minusta. Tuskinpa tekoäly tuottaa ja toistaa moista tekstiä.

Telkkarissa jotkut kommentaattorit ja esiintyjät (esim. viime Kulttuuricoktailissa) toistavat mainittua lähes joka lauseessa ikään kuin vakuuttaakseen sanomisiaan, vai miksi? 

Kun  poistan sanomisista kaikki niin ku- ja ikään kuin -sanomiset, sisältö jää ikään kuin hyvin suppeaksi. Mitä olennaista jää kuulijalle? 

Luulen, että Chat GPT suoltaa ikään kuin parempia lauseita, tosin en ole kokeillut. 

Kun ohjelmassa mainitut sanaparit alkavat toistua lähes joka lauseessa, lopetan kuuntelun. Katsos, niin ku luotettavuus kärsisi. 

Lumenaurauksen jälkeen olemme tontilla ikään kuin motissa. Raskasta on suojalunta vanhojen siirrellä.

Koskikara

 Viime maanantaikävelylläni havaitsin yllättäen koskikaran Vähäjoen lumilohkareella. 

Joki oli monin paikoin jäässä, siksi kai oli tullut näkyvimmälle paikalle tiirailemaan.

Sen jälkeen kun tuossa joessa koskikaran eka kerran näin, vuosia sitten, olen aina ohi kulkiessa sitä tähyillyt, mutta ei ole tullut näkyville. 

Viimeksi aivan läheltä näin koskikaran hyppelevän ja vauhdikkaasti liitelevän kiveltä kivelle Fiskarsin joen kivillä rautaruukin lähistöllä; eipä se juuri tuolloin paikalleen pysähtynyt. 

Toisin oli nyt: vain kerran toiselle lumilohkareelle lennähti. Olipa riemastuttavaa, ihan mahtava ilmestys!

Talvi kuin kevät

Talvi jatkuu, vaikka välillä näyttää kuin kevät olisi. On ollut jo tovin sateettomia ja muutamia aurinkoisia päiviä. 

Varsinkin perjantaina sain kävellessäni nauttia upeasta auringonpaisteesta useamman tunnin. Lumikasoja ei juuri näkynyt. 

Ja tänään sunnuntaina pikkupakkasen huurruttamat lehtipuut koristavat luontoa tarjoten taiteellisia näkymiä ja elämyksiä kuin museossa ikään. 

Kaunista, kovin kaunis on tällainen lumeton talvikin.

 * 

Kant, Immanuel (2022). Pedagogiikasta. Suomentanut Markus Nikkarla. Johdannon kirjoittanut Juha Hämäläinen. Helsinki: Gaudeamus. 184 s. 

Selkeä ja tärkeä teos kaiken kaikkinensa. Miksi? No, tutustu itse kirjaan, jos ihmisen kasvatus kiinnostaa: fyysinen- ja käytännöllinen kasvatus, kasvatuksen tehtävä jne.

Kauniita pakkaspäiviä

 Muutamana päivänä tässä olen saanut lenkkeillä upeassa talvisäässä. 

Luonnossa kimmeltävät lumipeitteet, säkenöivät jäähileet puiden ja pensaiden oksilla.

 Sanani eivät riitä kertomaan, sanoittamaan, kuvaamaan silmiä hivelevää luonnonkauneutta. 

En yritäkään vaan keskityn kokemaan luomakunnan näkymiä sanoitta: lumen kerroksellisia muotoja, heijastuksia, varjoja, sävyjä, kimalluksia, vastakohtaisuuksia ja kuuntelemaan hiljaisuutta. Vangitsevaa – meditatiivista.

Uuden vuoden lähestyessä

Taas kerran on joulu tohinoineen ohitettu. 

Kovin kauniita ja lumisia päiviä on ollut joulukuussa – enemmän kuin muistan. Ja nyt vielä viimeisinä tunteina on mukava kertailla, katsella vanhan vuoden viimeistä kuukautta ja näkymiä muistoksi tallentaa. 

Yhtenä iltana taivaalle katsahtaessani kuunsirppi loisti ihmeen terävästi ja taisi tempaista minut kuukävelylle. 

UNISSA KÄVELIJÄ Kävelee aina katonharjoilla. 

UNI Liika uni sakeuttaa veren. 

Gustave Flaubert: Valmiiden ajatusten sanakirja (suom. Mirja Halonen ja Ville Keynäs).

Luminen helmikuu

 Talvisella Vähäjokipolulla on ollut ilo käyskennellä.

Hyvää ja liikunnallista helmikuun jatkoa!

Sunnuntaikävely

Kävelin eilen kotoa Tammisillan ABC-asemalle, piti näet pruuvata uudehkoa pyörätietä. Lauha sääkin oli kokeiluun otollinen.

Kuljin kotoa Sahatielle, sitten Kotipolun kautta K-Supermarketin jätteenlajittelupisteelle. Sain jätettyä samalla reissulla huusholliin kertyneet muovit. 

Sieltä Paimiontielle ja Pakurlan sillan yli. Ja Munkkilantie-Sukselantien risteyksessä painelin suojatietien yli pyörätie/jalankulkubaanalle, loppuvuonna (2021) valmistuneelle.

Hyvä ja turvallista oli patikoida: oli aurattu ja hiekoitettu. Niin on muuten nykyään Vähäjokipolkukin, ja mainiossa kunnossa sekin eikä kuulu pahemmin liikenteen mökää.

Vajaa kuusi kilometriä etapista kertyi, ei sen enempää. Kahvit asemalla maistui. Olisin voinut kävellä takaisin, mutta kun olin sopinut Ralfin kanssa yhteisestä kahvituokiosta siellä, niin paluu autolla.

Välillä sitä, välillä tätä

Kiperien pakkasöiden ja -päivien jälkeen sää lauhtuu, kuin kartanonherran äkäinen mieli, kun ryypyn sai.

Parhaillaan talviset lumimaisemat madaltuvat kohinalla, nurkissa vaan hiljalleen rapisee veden räystäiltä noruessa Piti oikein kurkistaa, vettäkö siellä nyt sataa. 

Ei sentään, ei vielä! Huomenna kuulemma. Siksi kävelin kauppaan äänestämään heti ensimmäisenä ennakkoäänestyspäivänä, hyvän sään aikana. 

Laskiaistiistaina

Eilen varaston uumenista löytyi vanha grilli. – Tuo on ihan retro! Mahtaako enää toimia, sanoin epäillen. – Ei siinä mitään vikaa ole, ihan käyttökunnossa, meinasi Ralf. – No sitten putsataan se ja huomenna laskiaisena grillataan, sanoin. Aurinkoakin on luvassa. 

Muistui näet, miten meillä isä aikoinaan laskiaisena sytytti pienen nuotion pellon päähän. Siinä sitten mäenlaskun jälkeen komealla hiilloksella grillattiin makkaraa. Lunta oli silloinkin hyvästi. 

Tänään alkoi perusteellinen grillin putsaus ja kiillotus ja grillihiilien metsästys. Vasta viidennestä kaupasta löytyi (huono homma näin korona-aikaan), sillä periksi ei annettu. Löytyi lehtipuisia ja koivupuisia grillihiiliä. Lehtipuiset ovat hyviä.

 Iltapäivällä aurinko pelmahti esiin suuren pilvipalleron takaa. Tuli kiire sytyttää grilli kuumaksi makkaroille vielä auringon kurkistellessa. 

Aika jännää, makkarat grillissä paistumassa ja lumivallit ympärillä!