Vaellukseni aikaiset Kunnallislehdet, siis
marras- joulukuun numerot, oli pyynnöstäni säilytetty. Niitä olenkin sitten
joutohetkinä selaillut.
Perjantaina 8.12.2017 ilmestyneessä lehdessä oli pieni juttu
Sauvon museon tapahtumista. Sen alaotsikkona oli: ”Tutustu tauluihin”. Ja
sitten kerrottiin: ”Ison salin seinillä on lisäksi Aleksander Hindenin tauluja”
ja että näyttely on esillä maaliskuun loppupuolelle asti (…).
No, sunnuntaina innostuin,
että nyt mennään katsomaan tauluja. Museon aukioloaikoja en vain löytänyt kotisivuilta,
tai siis kyllä, mutta kesäajan. Lehdessä luki, että näyttely olisi esillä maaliskuun
loppupuolelle, niin kai museo on auki nyt tammikuussakin, tuumailin.
Sauvo ei
ole kaukana, joten sinne sitten ajettiin katsomaan, kun sen ällin kerran olin
saanut päähäni.
Museolle kun päästiin, ikkunoissa oli pimeää ja kaikki ovet lukossa.
Kierreltiin ja kaarreltiin museon viertä, josko aukiolosta joku lappu näkyisi,
mutta ei lipun lappua missään. No, Airin Ravintolaan sitten pizzalle, ettei ihan
turhaa reissua olisi tullut.
Jäi kyllä vaivaamaan, missä ne sauvolaisen Suomisen
kuolinpesän lähes 60 taulua nyt ovat. Suominen näet halusi, että keräämänsä Hindénin
työt tulisivat yhtenäisenä kokoelmana yleisön nähtäväksi. Ehkä etsittiin
väärästä paikasta?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti