Junalla Helsinkiin

Tässä yhtenä päivänä reissasin junalla Kupittaan asemalta Helsinkiin. Kokeilin, että miten sujuu. Aamupäivällä kun lähdin, matkustajia oli vähän. 

 Junan vauhdissa isoista ikkunoista oli mukava katsella näkymiä. Kovin vehreää ja vihreää oli vielä. Onhan ollut lämpimiä päiviä ja vain jokunen viileä yö.

Menomatkalla taivas oli kaiken vihreyden ja puitujen peltojen yllä tummassa pilvessä. Mutta mitä lähemmäs tulin Helsinkiä sitä valoisammaksi ja kirkkaammaksi aukeni sää. 

Perillä Helsingissä nautin tyttären kanssa monipuolisen lounaan Raflaamon näköalaravintolassa (Sokos Hotel Vaakunassa). Sään ollessa kirkas ja aurinkoinen avautui terassilta hulppeat maisemat kauas Helsingin ylle. 

Tässä teoksessa mennään eikä meinata. 

Kierrokset Ateneumin kerroksissa ja välillä kahvit. Ja vielä käynti Akateemisessa Kirjakaupassa kurkkaamassa uusimpia, ja niitähän riitti. 

Arkipäivänä oli mukava piipahtaa pääkaupungissa, ei ruuhkaa, muutenkin rauhallinen fiilinki kaduilla ja torreilla.

Liian nopeasti, aivan liian nopeasti vilahti kiva päivä, taidanpa toistekin junalla piipahtaa, oli melkein mukavampaa reissata kuin bussilla.

Helsinki-päivä

Eilen vietin varsin mukavan päivän Helsingissä. Edellisestä käynnistä oli vierähtänyt aikaa, joten oli korkea aika pistäytyä.

 

Tällä välin moni paikka oli muuttunut, esim. Akateeminen kirjakauppa ja Ateneumin taidemuseo, Rautatieasema, jotkut kahvilat. 

Ennen Ateneumiin menoa lounastin Saaran kanssa Café Violassa, joka sijaitsee Kaisaniemen kasvitieteellisen puutarhan yhteydessä. Muutama asekel siitä, niin olimme auringonpaisteisessa puutarhassa. 

Tehtiin kierros. Kuivaa oli kaikkialla. Silti muun muassa rodot, atsaleat, liljat kukkivat komeasti ja värikkäinä. 

Puutarhakierroksen jälkeen riensimme Ateneumiin tutustumaan Albert Edelfeltin mestariteoksiin (1854–1905). Edelfelt oli kuulemma aikansa tunnetuin suomalaistaiteilija maailmalla, hän oli tuottelias naturalisti, realisti ja romantikko – ”eräänlainen moderni konservatiivi”. Joitakin maalauksia olin nähnyt ennen, mutta suurinta osaa en. 

Vaikuttavia maalauksia, todella. Koko kolmas kerros oli katettu monen tyylisillä teoksilla, ja myös hänen piirrrosluonnoksiaan oli nähtävänä, mielenkiintoista. 

Noin puolessa välissä kierrosta tuntui, että on pidettävä kahvipaussi Ateneumin bistrossa ja jatkettava sen jälkeen. Kierroksen jälkeen fundeerasin, että on tultava uudelleen ja koettava tämän kosmopoliitin maailma henkilöineen niin Suomessa kuin maailmalla.

Ateneumin taidemuseo – Ilja Repin

Miten aikomuksemme Repinin (1844-1930) näyttelyyn jäikin aivan viimetippaan, siis perjantaihin. Se oli viimeinen päivä saada liput ovelta. Ennakkoliputkin oli jo loppuunmyyty. 

Saaran kanssa sain kokea hurjan pitkää jonottamista, tunti tunnin perään. Olisinkohan yksin jaksanutkaan. Aivan kuin siinä jonossa olisi ollut joku magneetti, kun siinä jaksoi seistä. 

Kyllä sitä jaksoi, kun välillä saatoimme tuurata toisiamme jonopaikassa, käydä kahvilla ja lepuuttaa jalkoja pienellä kävelykierroksella. 

Niin, koko päivä vierähti jonossa seisten, uskomatonta! Kokemus sekin. Korkeintaan parin tunnin jonotukseen olin varautunut ja suunnitellut paluuta sen mukaan, mutta vasta kello kymmenen bussiin ehdin eli illan viimeiseen. No, eipä tarvinnut sentään yöpyä Helsingissä.

Vasta kuuden tunnin jonotuksen jälkeen pääsimme sisälle, mikä helpotus! Helpotus jalkaparoille, helpotus nälkään jne. Ateneumin Bistrossa päivän salaatti ja kahvit herkkuineen virkistivät, niin jaksoimme kivuta kolmanteen kerrokseen näyttelytilaan. Mutta eikös vielä sielläkin rappusissa ollut jonoa.

Upeita maalauksia! Niitä katsellessa kaikkosi väsymys tykkänään. Lukuisia mitä ilmeikkäimpiä muotokuvia ajan kulttuurivaikuttajista: säveltäjistä, kirjailijoista, näyttelijättäristä ja historiallisista tapahtumista, kansasta. 

En voinut olla toivomatta, että olisipa ollut toisinpäin: näyttelyssä kuusi tuntia ja jonossa vajaa pari tuntia.