Seitsemän aikoin laskeuduin rappuja pitkin alas veneelle.
Sieltä alkoi melko pian kiipeäminen ylös vuorelle. Nousu oli jyrkkä, hyvin jyrkkä, ja Biskajanlahti oli siinä kaikessa komeudessaan oikealla puolellani.
Tavan takaa pysähdyin ihailemaan näkymää ja myös hengähtämään.
Ilma suosi eilistä kulkemista; oli aurinkoista, mutta huomattavasti viileämpää kuin torstaina.
Ihmeen hyvin palauduin torstaipäivän rankasta koettelemuksesta. Ja käveleminen vaikka oli jyrkkää nousua ja laskua, sujui mukavasti.
No, ei etappikaan ollut pitkä, noin 8-9 kilometriä ilman eksymisiäni. Olin näet jossain vaiheessa kiivennyt ja poikennut reitille, joka vei takaisin Iruniin. Aavistin, että olen jossain missä ei pitäisi.
Viimein lenkkeilijä oli ohittamassa ja sain kysyttyä, että missä olen. "Olet väärällä puolella vuorta, olet menossa Iruniin".
No, ei muuta kuin sitä nousua laskeutumaan alaspäin. Puolessa välissä kaksi nuorukaista tulivat vastaan ja siis myös menossa harhaan. Nyt vuorostani sain opastaa, ettei siihen suuntaan pidä mennä.
Toinen nuorukainen oli kiitollinen. Hänellä kun oli pahoja rakkoja ja haavaumia jalkaterissä. Käveli kyllä ihmeen nopeasti kantapäät vahvasti teipattuna pelkissä varvastossuissa.
Yhdessä palasimme viimeisen keltaisen opasmerkin kohdalle ja etsittiin seuraavaa nuolta, joka ei niin vaan ollut nähtävissä.
Aamupalani oli eilen niukka: vähän pähkinöitä ja banaani. Illalla kun en jaksanut kavuta rappusia alas ja ylös johonkin ruokakauppaan. Vettä sain alberguen hanasta.
Heti kun laskeuduin rapuja pitkin kaupunkiin, etsin vain baaria. Nälkä ja kahvijano oli hirmuinen. Onneksi sellainen oli suht lähellä.
Syötyäni jaksoin selvittää tarkemmin alberguen sijaintia.
Piti vain seurata rantaa lähes päästä päähän. Sää pilvistyi ja tuuli lauhasti. Katselin siinä kulkiessani loivasti tyrskyävää Biskajanlahtea ja seurailin vilkasta rantaelämää.
Rinkan kanssa en viitsinyt usein pysähdellä. Mietin, että voisin tulla takaisin rinkan jätettyäni.
No, albergue sijaitsee kaukana keskustasta, mutta sieltä on hyvä huomenna lähteä seuraavalle etapille.
Sainkin etukäteen tuntumaa huomisaamun jyrkästä noususta, kun olin kävellyt vahingossa alberguen ohi. Nousu vaan jatkui ja jatkui. Ei täällä metsässä voi majapaikkaa olla ja käännyin takaisin. Alhaalla näin viimein henkilön, jolta sain opastusta.
Albergue oli melkein täpötäynnä. Sain sentään vielä alapedin makuuhuoneesta, jossa meitä oli illalla kahdeksan naista.
Marketti on suht lähellä, joten sain ostettua syötävää.
Illan mittaa alkoi sataa - loppui kuitenkin aamuun mennessä.
Arvata saattoi, että täpötäydessä alberguessa oli aamulla aikamoinen viuhina ja tohina caminolaisten tehdessä lähtöä.
Itse jään vielä toiseksi yöksi, kun kerran on mahdollista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti