Pyhiinvaellukseni filosofiaan sponsorit eivät sovi.
Mielestäni koko Camino on toteutettava mahdollisimman askeettisesti. Siinä on se juju - niukkuudessa kulkeminen. Eletään päivä ja askel kerrallaan. On luotettava, että pärjäilee matkasta sekä fyysisesti että henkisesti.
***
Viime viikolla sairastellessani
luin Pirkko Lindbergin Maailmanmatkan. Kirja on riipaiseva läpileikkaus suruttomasta
maapallon likaamisesta jätteillä. Lindberg kuvaa ja muistuttaa, miten väkivaltaisesti
ihmisia on kohdeltu ennen - ja vielä nykyäänkin, ajattelen.
Ikävää havaita,
että samoista asioista kuin 20 vuotta sitten - ihmisten kaltoinkohtelusta, jätelöydöksistä, hirmuisista
luonnonvarojen tuhlauksista jne. - kerrotaan mediassa päivittäin.
Lindberg kertoo kiireettömässtä
matkailustaan maailman ympäri vuonna 1990. Noin 20 vuotta sitten hän matkaili
maanosasta toiseen busseilla, junilla ja laivoilla, lentämättä. Lindberg, Pirkko (2012/1993). Maailmanmatka. Suomentanut Marja Kyrö. Helsinki: Schildts & Söderströms. 479 s. |
Kiintoisaa pohdintaa, tsemppia vaellukseen valmistautumiseen. Itse olen myös viimeaikoina lukenut useamman kirjan. Hyvä kirja saa ajattelemaan asiota uudesta näkökulmasta ja on hyvä vastapaino kiireiselle työlle. On kiva seurata matkavalmistelujasi täältä verkosta käsin.
VastaaPoistaKiitos kannustuksesta!
PoistaBlogiin tulee kirjoitettua kaikenlaista - ikään kuin kontemplerattua, siis mietittyä ääneen. Sieltä voin myös helposti tarkistaa asioita, jos on tarvetta.
Kirjan lukeminen päivän päätteeksi on ”must”. Totta, lukeminen tempaa mielen päivän kiireistä uusiin ja toisiin sfääreihin, mitä ne sitten ovatkin.
Mukavia lukutuokioita!