Takapakkia

Sunnuntaina lumen tuoma valoisuus pitkän hämärän ja harmaan kauden jälkeen innoitti pitkään sauvakävelylenkkiin. Mutta lenkki ensimmäisellä kunnon pakkasella taisi olla aivan liian intensiivinen – tai mikä lie tullut – kun sairastuin. Kunnon takapakki tuli. Niin, monta päivää meni vain levätessä.

Tosiaan, monta päivää meni aivan ”Oblomovina”, joksi J minua nimitti kysellessään vointiani. Vasta keskiviikkona olo alkoi kohentua ollen sitten eilen jo aika hyvä.

Ihmeekseni kahvi ei maistu vieläkään kunnolla, ainoastaan aamulla ja vain yksi kupillinen käy, joten teetä nautin toistaiseksi. Ruisleivästä tulee helposti ruokatorveen korventava tuntu, joten sekään ei enää sovi. Toivottavasti tilanne paranee, sillä ruisleipä on terveellistä.

Yksinkertaisesti taisin vilustua, kun ahnehdin liian pitkää lenkkiä sauvoilla. Lisäksi saunominen lenkin päälle oli aivan liikaa.

Yöllä sitten pahoinvoinnin kohtaukset valvottivat ja huolestuttivat. Monenlaista syytä tuli mieleen: vilustuminen, ylirasitus, migreenikohtaus lumen takia, ruokamyrkytys. Mietin jopa, alkoivatko nyt sydän- tai munuaisvaivat.

Aamuisin pohdin, kun olo oli edelleen heiveröinen, että tässäkö tämä vaellus nyt oli, pitääkö heivata koko suunnitelma. Seurasi alakulo: ei minusta taida olla enää moiseen urakkaan.

Nyt on toisin, uusi jenka vaan päälle, on  aloitettava lenkkeily taas, mutta maltillisesti, tehtävä veroilmoitukset, erilaiset passit hankittava, jatkettava kartan tutkimista jne.