Lenkillä ja vatulointia

Pitkästä aikaa kiersin Rivonmäen lenkin. Oli hämärää, harmaata ja sataa tihrutti. Mutta ei se haitannut, sillä ulkona oli ihmeen lämmintä, peräti +6.8 astetta. 

Laavun alla pitelin välillä sadetta.

Uudet vaelluskengät olivat vasta toista kertaa jalassa – ihan hyvät ovat ja ainakin riittävän isot.

Caminon henki se taas kuiski pitkin matkaa, lähteäkö vai ei Talvicaminolle. Sunnuntaina 15.11. kirjoitin aika varmana: Lähden taas pyhiinvaellukselle, niin mitä todennäköisimmin. Viime aikoina Camino on kutsunut pyhiinvaellukselle. Tällä kertaa tielle Espanjan Málagasta Santiago de Compostelaan.

Sitten yhtenä perjantaina (6.11.) varasin lennon kuin vastaukseksi, että täältä tullaan. Mieleni on kyllä hangoitellut ja hangoittelee yhä lähtemistä vastaan. Lähtöpäivän lähestyessä se käy rauhattomaksi ja kuiskii: Et voi lähteä joulukuussa, ajankohta on väärä, Caminolla sataa, siellä on valtavia vesilätäköitä, tie on yhtä puuroa, kenkäsi juuttuvat sinne, majatalot saattavat olla suljettuja tähän vuodenaikaan tai ne ovat kylmiä, joudut peseytymään ja pyykkäämään kylmällä vedellä, et saa vaatteita kuivaksi, todennäköisesti et näe muita vaeltajia tai vain hyvin hyvin harvakseltaan, etapit ovat pitkiä, olet harjoitellut liian vähän – ei kertaakaan rinkan kanssa, kävelykuntosi on rapistunut, sinulla ei ole varaa hankkia puuttuvia varusteita. 

Caminon henki ei kuule näitä kuiskauksia, vaan vaatii lähtemään. Huomaan olevani urheilukaupassa kokeilemassa vähän isompia vaelluskenkiä vanhojen tilalle, etteivät varpaankynnet mustuisi. Kävelysauvat hankin myös, mutta vyölaukun palautin kauppaan. 

Niin kaikki on reilassa, mutta minä se vaan vatuloin, jahkailen. No katsotaan, miten käy, saanko lähdettyä.