Ennen lähtöä nautin aamupalan (maitokahvia ja paahtoleipää voin ja marmeladin kera) majapaikan baarissa.
Tuntui pientä jännitystä - kuin muinoin maratonille lähtiessä - tänään päättyisi taivallukseni Camino Portugués Central-reitillä.
Tästä kohtaa olen kävellyt ennenkin. Silloin keväiseen aikaan.
Tämänkin kohdan muistan aikaisemmalta caminoltani. Nyt näkymä on talviasussa.
Happirikkaassa ilmassa ja poutasäässä kilometrit tuntuivat ihan vilahtavan.
Välillä oli mukavaa piipahtaa kahville ja istahtaa toviksi.
Miehillä oli mielenkiintoinen homma menossa. Jäin hetkeksi seuraamaan, miten valtavien pölkkyjen halkaisu luonnistaa järeällä pelillä. Ensin näytti hienosti sujuvan, mutta sitten märkä pölkky jumittui ylhäällä kiinni. Mies alkoi sitä lekalla moukaroiden irrotella, niin että putikut vaan lensivät.
Tässä kohta ihmettelin, että kumpaan suuntaan olisi käveltävä. Valitsin oikean puoleisen, vanhemman puoleisen osoittaman suunnan.
Hyvin suorastaan mainiosti sujui eilinen etappini. Rauhallisesti, miltei nautiskellen ja kahvitellessa sopivan paikan tullen. Niin, ja melkein poutasäässä. Vain jonkin matkaa kuljin hienoisessa tihkusateessa pahemmin kastumatta.
Juhlallista oli jälleen seistä Santiagon de Compostelan katedraalin edustalla. Kolmatta kertaa seisoin katselemassa nyt niin autiota edustaa ja valokuvaamassa rauhallista menoa.
Oli aurinkoinen iltapäivä ja lämmintä (14 °C), kuitenkin talven tuntua. Tietysti, onhan nyt joulukuu. Kujat ja torit paljaina ja autioina, vain harvakseltaan näkyi jokunen rinkkakävelijä.
Ensi alkuun tuntui oudolta, kuin eksyneenä, minun tänne kupsahtaa pyhiinvsellustodistus kädessäni. Pian löysin pikkaraisen ja lämpimän hostellihuoneen. Pääsin kuumaan suihkuun ja sitten ruokailemaan kunnolla. Kaikki hyvin, oikein hyvin, sanoi mieleni kiitollisena.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti